Silmäoireiden kanssa on hyvä olla usein nopeasti liikkeellä, koska ne ovat kivuliaita ja joskus ne etenevät nopeasti ja voivat hoitamattomana aiheuttaa pysyviä ongelmia potilaalle, esim. pelkkä kutinaa aiheuttava sidekalvontulehdus tai pieni roska komplisoituu herkästi sarveiskalvovauriolla eläimen hangatessa silmäänsä. Nopeasti tutkimalla saadaan selvitettyä oireiden syy ja aloittamaan siihen sopiva hoito. Koska erilaisiin silmävaivoihin käytetään erilaisia lääkityksiä, olisi tärkeää, että eläinlääkäri tutkii silmän ennen lääkityksen aloitusta, jotta silmälle vahingollisilta lääkityksiltä vältytään.
Lievän silmävuodon kotihoito
Mikäli huomaat lemmikkisi silmissä vähäistä kirkasta vuotoa ja lemmikki on hyvävointinen eivätkä silmät muuten tunnu vaivaavan, voit kokeilla ensihoitona silmien huuhtelua silmähuuhteella ja/tai kosteuttavia tippoja 3-4 kertaa päivässä muutaman päivän ajan. Mikäli vuoto ei nopeasti kotikonstein helpota, kannattaa aina varata aika eläinlääkärin tutkimukselle.
Koska hakeutua eläinlääkärin vastaanotolle?
Mikäli silmävuotoon liittyy silmän siristystä, kipua, voimakasta hinkkaamisen tarvetta tai vihertävää ja paksua rähmää, suositellaan silmän tutkimista pikimmiten. Silmän voimakas punoitus ja/tai turvotus sekä verenvuodot ovat myös syy hakeutua nopeasti eläinlääkäriin. Tällaisten oireiden ilmaannuttua kannattaa hakeutua eläinlääkäriin jo saman päivän aikana. Vain toisen silmän oireillessa on tilanne yleensä vakavampi ja kiireellisempi kuin molempien silmien oireillessa.
Silmäoireet muiden sairaustilojen yhteydessä
Joskus silmät antavat vihiä sisätautiperäisistä ongelmista. Mikäli huomaat silmään kehittyvän muutoksia pikkuhiljaa, on hyvä silmät tutkia eläinlääkärillä ja tarvittaessa tehdä muitakin tutkimuksia potilaalle oireiden taustasyiden selvittämiseksi.
Mikäli lemmikkisi silmät vaivaavat, varaathan mahdollisimman pian ajan vastaanottokäynnille ajanvarausnumerostamme p. 010 320 9130 (ma-pe klo 8-18, la klo 9-13) tai nettiajanvarauksestamme.
Kirjoittaja
Lotta Tunturi
eläinlääkäri
Länsi-Tampereen Eläinystäväsi Lääkäri Oy
www.elainystavasilaakari.fi