Suurin osa koiran ja kissan korvatulehduksista on ulkokorvantulehduksia. Ulkokorvantulehduksen tavallisimpia oireita ovat esimerkiksi kutina, punoitus, rusehtava erite ja mahdollisesti kipu. Ulkokorvasta tulehdus saattaa levitä välikorvaan. Jonkin verran esiintyy myös itsenäistä välikorvantulehdusta. Välikorvantulehdus oireilee useimmiten kipuiluna ja eläin voi kulkea esimerkiksi pää kallellaan, ravistella päätään haukkumisen jälkeen, kiertää kehää tai voida pahoin.

kissan tai koiran Korvaoireilun taustasyyt
Ulkokorvantulehduksessa kyse on lähes aina herkän ihoalueen tulehduksesta. Kissoilla ja kissatalouksien koirilla kyseessä voi olla myös korvapunkkitartunta, jonka seurauksena korvaan tulee kahvinporomaista eritettä. Korvatulehduksen taustalla saattaa olla mekaaninen ongelma: korvakäytävään on kertynyt suuri määrä ärsytystä aiheuttavaa vaikkua, korvakäytävässä on vierasesine (esim. irtokarva) tai esimerkiksi uudismuodostuma. Monessa sairaudessa korvatulehdus saattaa olla myös ensimmäinen oire (esim. atopia, ruoka-aineallergia, kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi, lisämunuaisen liikatoiminta eli Cushingin tauti).
video-otoskoopin käyttö apuna korvien tutkimuksessa
Koiran ja kissan korvakäytävä on L-kirjaimen mallinen. Silmämääräisesti lemmikin korvakäytävästä päästään tutkimaan vain pieni osa. Vastaanotollamme Eläinystäväsi Lääkärissä Tampereella on käytössä video-otoskooppi, jolla saadaan lisää näkyvyyttä, ulottuvuutta ja siten tarkkuutta korvien tutkimiseen. Video-otoskoopilla tähystettäessä korvat voidaan myös helposti huuhdella ja korvasta päästään esimerkiksi poistamaan vierasesineitä ja ottamaan tarvittaessa koepaloja.

Korvatulehduksen diagnosointi ja hoito
Korvatulehdusta epäiltäessä korvakäytävästä otetaan useimmiten näyte, joka tutkitaan eläinlääkärikäynnin yhteydessä. Näytteen perusteella voidaan määritellä tarvittava lääkitys ja mahdollinen jatkotutkimusten ja -toimenpiteiden tarve.
Korvatulehduksen hoito yleensä sisältää paikallisia korvaan laitettavia lääkkeitä ja korvan puhdistamista. Toisinaan lisänä käytetään myös suun kautta annettavia lääkkeitä. Kroonisesti oireilevat korvat vaativat usein säännöllistä paikallishoitoa eläinlääkärin ohjeen mukaan. Krooniselle oireilulle alttiita ovat erityisesti atopiasta ja/tai ruoka-aineallergiasta kärsivät lemmikit.
Korvien puhdistus kotona
Mikäli lemmikkisi korvat vaivaavat, voit varata ajan eläinlääkärin tutkimukseen nettiajanvarauksestamme tai ajanvarausnumerostamme p. 010 320 9130 (ma-pe klo 8-18, la klo 9-13).
Kirjoittaja
Lotta Tunturi
eläinlääkäri
Länsi-Tampereen Eläinystäväsi Lääkäri Oy
www.elainystavasilaakari.fi