Mitä tutkitaan?
Miksi tutkitaan?
Johanna Reilin, eläinlääkäri
Eläinystäväsi Lääkäri
Suomen eläintautitilanne on hyvä moniin muihin maihin verrattuna. Jo aivan naapurimaissa eläintautitilanne on kuitenkin aivan toinen. Tarttuvat eläintaudit ovat ikäviä paitsi eläimelle itselleen, voivat joissakin tapauksissa tarttua myös ihmiseen.
Koirien kanssa matkustus ja koirien tuonti muista maista Suomeen lisääntyvät jatkuvasti. Matkustaminen koiran kanssa voi olla mukavaa, ulkomaille suunnattu astutusreissu voi tuoda uutta verta rotuun tai ulkomailta voi löytyä juuri se itselle sopiva koira. Ulkomaan vierailut voivat kuitenkin tuoda tullessaan myös ikä- viä tuliaisia, jos tarttuvilta taudeilta suojautumiseen ei ole etukäteen kiinnitetty huomiota. Mitä siis pitää mielessä ulkomaan reissua tai koiran hankintaa ulkomailta suunniteltaessa? Taudeilta suojautuminen ja tautien Suomeen leviämisen estäminen on kaikkien yhteinen etu ja velvollisuus.
Seuraavassa kerrotaan lyhyesti sellaisista tarttuvista eläintaudeista, joita meillä Suomessa ei ole, tai jotka ovat Suomessa harvinaisia, mutta joihin sairastumisen riski on muualla maailmassa huomattavasti suurempi.
Anaplasmoosi on Ixodes-suvun puutiaisten levittämä sairaus, jota koiralle aiheuttavat Anaplasma phagocytophilum ja Anaplasma platys -bakteerit. Jotta puutiainen välittäisi sairauden nisäkkäälle, on sen oltava kiinnittyneenä vähintään 24−48 tunnin ajan nisäkkäässä. Inkubaatioaika puutiaispuremasta kliinisten oireiden alkamiseen vaihtelee 1−2 viikkoon. Bakteerit lisääntyvät elimistössä erityisesti neutrofiileissä valkosoluissa ja muodostavat niin sanottuja moruloita. Anaplasma platys infektoi elimistön verihiutaleita aiheuttaen aaltoilevaa verihiutaleiden puutosta. Oireina voi ilmetä väsymystä, ruokahaluttomuutta, kuumetta, apatiaa ja anemiaa.
Anaplasmoosia esiintyy koko Euroopan alueella, myös Suomessa. Anaplasmoosilta voidaan suojautua käyttämällä punkkikarkotteita sekä poistamalla koiraan kiinnittyneet punkit mahdollisimman pian. Anaplasmoosia voidaan hoitaa antibiooteilla.
Angiostrongylus vasorum eli ranskalainen- tai pieni sydänmato on nematodi-mato, joka tarttuu etanoista ja kotiloista koiraeläimiin. Koirat saavat tartunnan syödessään väli-isännän. Tauti ei tartu ihmiseen. Tauti voi tarttua toisen koiran ulosteesta toiselle koiralle.
Tartunta on koirilla usein oireeton. Oireina voi esiintyä äkkikuolemia, yskää tai hengenahdistusta sekä sydänoireita.
Tautia esiintyy Länsi- ja Etelä-Euroopassa sekä Ruotsissa.
Toukat voidaan havaita ulostenäytteestä sekä vasta-aineita verinäytteestä. Hoitona käytetään loislääkkeitä. Tartuntoja voidaan ennaltaehkäistä neljän viikon välein annetulla moksidektiini-imidaklopridi- valmisteella. Esiintymisalueilla oleskeltaessa suositellaan säännöllistä lääkitystä sekä ulostenäytetutkimuksia toukkien varalta kaksi kertaa vuodessa.
Koiran babesioosi on Babesia canis canis -alkueläimen aiheuttama tauti, joka leviää Dermacentor-puutiaisten välityksellä. Lisäksi tauti voi levitä suoran verikontaktin kautta. Babesioosi voi tarttua myös ihmiseen, mutta tavallisesti puutiaisen välityksellä. Koirasta tartunnan voi saada vain suoran verikontaktin kautta. Babesiat ovat punasolujen sisällä eläviä alkueläimiä, jotka aiheuttavat koiralla punasolujen hajoamista ja siten anemiaa. Anemian seurauksena voi esiintyä esimerkiksi kalpeutta, väsymystä, kuumetta, ruokahaluttomuutta ja heikkoutta. Taudin itämisaika on 7−14 vuorokautta.
Ilmaston lämpenemisen myötä tautia levittäviä puutiaisia tavataan yhä pohjoisemmassa. Tällä hetkellä tautia esiintyy Keski- ja Etelä-Euroopassa, mutta todennäköisesti sairaus leviää vähitellen pohjoisemmaksi.
Tauti voidaan todeta tunnistamalla loinen mikroskoopilla punasolujen sisältä tai niin sanotulla PCR-menetelmällä verinäytteestä. Sairautta voidaan hoitaa imidokarbi-injektioilla. Ennuste on hyvä, jos sairaus havaitaan ajoissa, mutta vaikeasti sairaat eläimet voivat menehtyä.
Babesia-tartunnalta voidaan suojautua estämällä punkkitartunnat käyttämällä punkkikarkotteita.
Bartonelloosi on Bartonella-suvun bakteerien aiheuttama tauti. Bartonella-suvun bakteerit kulkeutuvat elimistössä punasolujen ja verisuonten endoteelisolujen sisälle ja aiheuttavat koirilla tavallisimmin endokardiittia eli sydänläppien tulehdusta. Bartonelloosi voi tarttua myös ihmiseen aiheuttaen yleisinfektion. Tauti voi tarttua koirasta ihmiseen.
Bartonelloosi voi oireilla muun muassa kuumeena, suurentuneina imusolmukkeina, ontumisena, sierainvuotona, ihorektioina, silmän suonikalvon tulehduksena sekä verenpurkaumina limakalvoilla. Taudin diagnosoiminen on vaikeaa, veriviljelyä pidetään tarkimpana diagnosointimenetelmänä. Myös PCR-tekniikalla voidaan eristää bakteerin DNA verestä tai kudosnäytteestä.
Bartonelloosia voidaan hoitaa antibiootein. Hoidolla saadaan kuitenkin ainoastaan lievitettyä tai poistettua oireita, itse bakteeria ei saada elimistöstä pois ja siten koira voi tartuttaa sairautta eteenpäin.
Bartonella-bakteerit tarttuvat koiraan vektorin välityksellä, tavallisimmin puutiaisten, kirppujen tai kissan raapimien kautta. Myös hyttysten epäillään levittävän tautia. Puutiaista pidetään merkittävimpänä välittäjänä.
Bartonelloosia esiintyy Euroopassa laajalti pohjoismaita lukuun ottamatta. Bartonelloosilta voidaan suojautua ulkoloishäädöllä, joka karkottaa sekä punkkeja että kirppuja.
Bruselloosin eli luomistaudin aiheuttavat Brucella-suvun bakteerit. Näistä koira on Brucella canis -bakteerin pääasiallinen isäntä. Myös Brucella abortus ja Bruscella suis voivat tarttua koiraan. Brucella-suvun bakteerit voivat tarttua myös ihmiseen. Myös Brucella canis voi tarttua ihmiseen, mutta perusterveellä ihmisellä tauti on yleensä lievä ja tauti muistuttaa lähinnä pitkittynyttä yleisinfektiota.
Bruselloosi aiheuttaa kroonisen infektion sekä uroksen että naaraan sukuelimissä, tavallisesti infektio on elinikäinen. Tyypillinen oire on sikiökuolema tiineyden viimeisen kolmanneksen aikana. Narttu voi synnyttää sekä eläviä että kuolleita pentuja. Välillä voi syntyä täysin terveitä, normaaleja pentueita. Myös tiinehtymättömyyttä ja pentujen varhaiskuolemia voi esiintyä. Uroksilla tavataan kivestulehdusta. Muita mahdollisia oireita ovat niveltulehdukset ja niihin liittyvät liikuntavaikeudet ja halvausoireet. Aikuisilla koirilla yleisoireet ovat kuitenkin yleensä vähäisiä, minkä vuoksi tartunta voi olla salakavala.
Brucella-bakteerit ovat erittäin helposti tarttuvia ja ne tarttuvat eläimestä toiseen astutuksen tai siemennyksen kautta, sekä suorassa kontaktissa sikiönesteeseen, sikiökalvoihin tai sikiöön. Tartunnan voi saada sekä uroksen siemennesteestä että virtsasta. Pennut saavat tartunnan synnytyksen yhteydessä emältä. Bakteerien erittyminen lisääntyy nartuilla juoksuaikana.
Oireettomia tartuntoja voidaan seuloa verestä vasta-ainemäärityksellä. Brucella-tartunnan saaneen koiran lopettaminen on suositeltavaa sairauden leviämisen estämiseksi. Jos koiraa ei lopeteta, tulee se steriloida tai kastroida, koska pääasiallinen tartunta on sukuelimissä. Koira tulee myös pitää erillään muista koirista. Jos bruselloosi on päässyt kenneliin, tulee eläimet testata bruselloosin varalta vähintään kahdesti ja tartunnan saaneet eläimet lopetetaan.
Bruselloosia tavataan eniten Etelä- ja Väli-Amerikassa. Euroopassa tautia tavataan ainakin Saksassa, Tsekeissä, Espanjassa, Ruotsissa, Unkarissa ja Itävallassa. Tauti on yleisempi huonoissa hygienisissä oloissa. Suomessa on tavattu bruselloosia tuontikoirissa vuosina 2008 ja 2013.
Bruselloosin leviäminen tavallisen matkustamisen yhteydessä koiraan on epätodennäköistä. Sen sijaan tauti voi levitä astutustamatkojen ja uroksille astuttavaksi saapuvien narttujen mukana. Taudin ennaltaehkäisemiseksi tulee varmistua jalostukseen käytettävän eläimen tautivapaudesta, suositeltavaa on pyytää testaamaan ulkomainen koira bruselloosin varalta ennen astutusta, ainakin silloin, kun liikutaan riskialueilla. Bruselloosialueilta hankittavilla koirilla voi niin ikään esiintyä bruselloosia, erityisesti kaduilta pelastetut koirat kuuluvat riskiryhmään, sillä ne parittelevat usein hallitsemattomasti keskenään. Koiraa ulkomailta hankittaessa kannattaa siis harkita myös bruselloosin testaamista ennen Suomeen tuontia, ainakin riskiryhmään kuuluvien eläinten kohdalla.
Dirofilarioosi on hyttysen välittämä sairaus, jonka aiheuttajana on niin sanottuja mikrofilarioita tuottava sukkulamato . Dirofilaria immitis aiheuttaa koiralle sydänmatotaudin, Dirofilaria repens ihonalaiskudoksen paikallisia patteja.
Dirofilaria immitis esiintyy Portugalissa, Espanjassa, Ranskassa, Sardiniassa, Korsikalla, Mallorcan saarilla, Sveitsissä, Italiassa, Sloveniassa, Kroatiassa, Bosniassa, Montenegrossa, Albaniassa, Makedoniassa, Kreikassa, Tsekeissä, Slovakiassa, Serbiassa, Romaniassa, Venäjällä, Bulgariassa ja Turkissa. Suomessa ja muissa pohjoismaissa sairautta on raportoitu tuontikoirilla. Dirofilaria repens esiintyy Espanjassa, Ranskassa, Sardiniassa, Korsikalla, Italiassa, Etelä- Sveitsissä, Sloveniassa, Kroatiassa, Bosniassa, Montenegrossa, Albaniassa, Kreikassa, Tsekeissä, Slovakiassa, Unkarissa, Serbiassa, Turkissa, Bulgariassa, Romaniassa, Moldovassa, Ukrainassa, Valkovenäjällä ja Venäjällä sekä Balttian maissa. Lisäksi on raportoitu yksittäisiä tautitapauksia Saksassa, Hollannissa, Puolassa ja Itävallassa.
Taudin reservoaarina toimivat suojaamattomat lemmikit ja katukoirat. Yli 70 eri hyttyslajin on todettu voivan levittää sairautta. Hyttynen siirtää infektion koirasta toiseen imiessään verta. Tärkein sydänmadon kehitystä hidastava tekijä on ympäristön lämpötila ja kosteus.
Wolbachia-bakteeri elää vahvassa symbioosissa sydänmadon kanssa. Mato vapauttaa bakteeria koiran verenkiertoon silloin, kun se tuottaa mikrofilarioita, kuollessaan tai esimerkiksi sydänmatolääkityksen yhteydessä. Bakteerin vapautuminen verenkiertoon aktivoi neutrofiilien valkosolujen välittämää tulehdusreaktiota.
Dirofilaria immitiksen aiheuttamassa taudissa ei alkuvaiheessa yleensä esiinny oireita. Oireet riippuvat sydänmatojen määrästä elimistössä. Taudin edetessä voi ilmetä yskää, hengenahdistusta, sydämen sivuääni, rytmihäiriöitä, ruokahaluttomuutta ja rasituksensietokyvyn heikkenemistä. Matojen kuollessa voi ilmetä verisuonitukoksia. Tauti voi johtaa kuolemaan. Dirofilaria repens aiheuttaa vain paikallisia ihoreaktioita.
Sydänmatotartunta voidaan useimmiten varmistaa verinäytteestä. Aikuisten matojen häätöön käytetään melarsominiinjektioita. Mikäli sydänmatoja on paljon, voivat ne kuitenkin tehdä verisuonitukoksen kuollessaan. Tällöin matoja voidaan joutua poistamaan kirurgisesti sydämestä. Vakavissa tapauksissa hoito ei ole aina mahdollista.
Sydänmatotartunnan ennaltaehkäisyyn käytetään kerran kuukaudessa annosteltavia loislääkkeitä. Suojaava lääkitys on tarpeen sydänmatoalueelle matkustettaessa. Lisäksi hyttysiltä suojautuminen karkotteilla on tarpeen. Suomeen sydänmatoalueelta tuotavat koirat on tarpeen testata sydänmadon varalta lähtömaassa.
Ekinokokit ovat heisimatoihin kuuluvia lihansyöjien loisia. Ekinokokkiheisimatojen pääisäntä on petoeläin (esim. koira, kettu, susi) ja väli-isäntänä toimii petoeläimen ravinnoksi kelpaava kasvinsyöjänisäkäs (lammas, nauta, myyrä, poro jne.). Ihminen voi saada tartunnan väli-isännän tavoin. Ekinokokit eivät aiheuta oireita pääisännilleen eli tässä tapauksessa matkustelevalle koiralle, mutta ihmiseen tarttuessa ekinokokkitartunta on vaarallinen.
Ekinokokkeja on useita erilaisia, mutta useimmiten puhutaan hirvi- ja myyräekinokokista. Hirviekinokokki eli Echinococcus canadensis voi tarttua ihmiseen loista kantavan koiran tai suden ulosteesta tai ulosteilla saastuneen veden tai elintarvikkeiden välityksellä. Ihmisellä taudin itämisaika on pitkä ja voi aiheuttaa vatsakipuja, kuumetta, yskää ja ihottumaa. Hirviekinokokkoosia tavataan myös Suomessa. Taudilta voi suojautua keräämällä riistaeläinten teurasjätteet niin, että koirat eivät pääse syömään niitä ja työskentelemällä hygieenisesti ruhoja käsiteltäessä.
Vaarallisempi ekinokokki on myyräekinokokki eli Echinococcus multilocularis. Myyräekinokokkia ei esiinny tällä hetkellä Suomessa, mutta tautia tavataan muualla euroopassa laajasti, lähimaista Latviassa ja Ruotsissa. Myös myyräekinokokki voi tarttua ihmiseen loista kantavan koiran tai suden ulosteesta tai ulosteilla saastuneen veden tai elintarvikkeiden välityksellä. Myös myyräekinokokin itämisaika ihmisessä on pitkä, 5−15 vuotta. Myyräekinokokki aiheuttaa ihmisessä elimiin monilokeroisia rakkuloita, joita kehittyy tavallisimmin maksaan. Ajan myötä maksakudos tuhoutuu ja ihminen saa maksasairauden oireita. Rakkulan repeäminen voi pahimmillaan johtaa kuolemaan.
Myyräekinokokin Suomeen leviämisen ehkäisemiseksi ulkomailta Suomeen tuotavat koirat tulee lääkitä heisimatoihin tehoavalla lääkkeellä (esimerkiksi pratsikvantelia sisältävällä loislääkkeellä). Tuontisäädösten mukaan lääkityksen voi ottaa lähtömaassa 1−5 vuorokautta ennen Suomeen tuontia. Matkustavien koirien kanssa voidaan käyttää niin sanottua 28 vuorokauden sääntöä. Tällöin lääkitys otetaan Suomessa kaksi kertaa ennen matkalle lähtöä ja kerran Suomeen palaamisen jälkeen. Kunkin lääkityskerran välissä saa olla korkeintaan 28 vuorokautta. Molemmilla tavoilla toteutettuna lääkitykset annetaan eläinlääkärin vastaanotolla ja eläinlääkäri tekee lääkityksistä merkinnät lemmikkieläinpassiin. 28 vuorokauden sääntöä käytettäessä tulee muistaa, että lääkitys ei toimi ennaltaehkäisevästi eli ennen tartuntaa annetuilla lääkityksillä ei voida estää tautia. Loisen aikuistuminen koirassa kestää 26−28 päivää ja lääkitys tehoaa vasta aikuiseen loiseen. Näin ollen matkan jälkeen annettava lääkitys on taudin vastustamisen kannalta kaikkein tärkein ja lääke kannattaa antaa 28 vuorokautta Suomeen paluun jälkeen. Koiran ulosteet tulee kerätä lääkityksen antamisen jälkeen, jotta mahdolliset heisimadot eivät jää ympäristöön tartuntalähteiksi. Oleskeltaessa maissa, joissa myyräekinokokkia esiintyy, suositellaan heisimatolääkitystä kerran kuukaudessa.
Ehrlichia canis on sairaus, joka välittyy Rhipicephalus sanguineus -punkin eli ruskean koirapunkin välityksellä koiraan. Ehrlichia canis on solun sisällä elävä bakteeri, joka infektoi elimistön monosyyttejä valkosoluja. Yleisimpinä oireina esiintyy kuumetta, syömättömyyttä, lihaskipuja, verenvuotoja ja imusolmukkeiden suurentumista. Harvinaisempina oireina voidaan havaita silmäoireita ja neurologisia oireita. Sairaus voi muuttua krooniseksi ja oireilla aika-ajoin.
Ehrlichioosi voidaan todeta mikroskoopilla verisivelystä. Lisäksi voidaan tutkia veren vasta-aineita ja tehdä PCR-tutkimus. Ehrlichioosia voidaan hoitaa antibiooteilla.
Euroopassa ehrlichioosia on raportoitu Espanjassa, Portugalissa, Ranskassa, Korsikalla, Italiassa, Sardiniassa, Kreikassa ja Bulgariassa.
Ehrlichioosilta voidaan suojautua käyttämällä punkkikarkoitteita.
Hepatozoon canis sekä Hepazoon americanu -alkueläimet voivat tarttua koiraan Rhipicephalus sanguineus – punkin välityksellä. Ensimmäistä esiintyy Kreikassa, Italiassa, Ranskassa, Espanjassa, Portugalissa, Kroatiassa, Kosovossa, Albaniassa, Turkissa ja Bulgariassa. Jälkimmäistä esiintyy vain Pohjois-Amerikassa.
Tauti ei tartu ruskean koiranpunkin puremasta vaan koiran nielaistessa punkin. Oireet ovat yleensä lieviä, oireina voi olla kuumetta, laihtumista ja ruokahaluttomuutta. Tartunta voidaan todeta verinäytteestä PCRmenetelmällä. Hoitona voidaan käyttää muun muassa antibiootteja.
Tautia voidaan ennaltaehkäistä punkkikarkoitteilla. Riski ihmisten tartuntaan on hyvin pieni, tauti ei tartu koirasta ihmiseen.
Leishmania-alkueläin tarttuu koiraan hietasääsken välityksellä. Lisäksi leishmaniaasi voi tarttua emästä pentuihin istukan välityksellä ja suorassa verikontaktissa koirasta toiseen. Leishmanioosi voi tarttua myös koirasta ihmiseen suorassa verikontaktissa tai jos hietasääski imee verta ensin koirasta ja sen jälkeen ihmisestä.
Loinen siirtyy hyttysen pureman yhteydessä koiran tai ihmisen ihon alle. Tämän jälkeen se joutuu elimistön immuunipuolustuksen toiminnan seurauksena makrofagi-soluihin, joissa se lisääntyy jakautumalla. Loinen aiheuttaa yleisinfektion, joka voi oireilla heikkoutena, iho-oireina, imusolmukkeiden suurentumisena, munuaisten vajaatoimintana ja vakavissa tapauksissa tartunta voi johtaa kuolemaan. Oireet voivat olla hyvin moninaisia. Sairauden inkubaatioaika on pitkä, 3 kuukaudesta 7 vuoteen. Koira voi aluksi olla oireeton kantaja.
Leishmanioosi voidaan todeta vasta-ainetestillä tai PCR-menetelmällä tunnistamalla loinen veri- tai kudosnäytteestä.
Sairautta ei voida parantaa, mutta lääkehoidolla pyritään saamaan sairaus oireettomaksi. Sairaus puhkeaa kuitenkin usein myöhemmin uudelleen. Myös oireettomana aikana koira voi tartuttaa sairautta eteenpäin. Sairaus vaatii jatkuvaa, elinikäistä hoitoa.
Leishmaniaasia esiintyy Euroopassa Välimeren maissa. Hietasääskiä ei Suomessa esiinny, mutta on epäilty, että myös suomalaisen hyttysen olisi mahdollista levittää tautia. Tartunta koirasta koiraan tai koirasta ihmiseen on kuitenkin mahdollinen myös Suomessa suoran verikontaktin kautta sekä istukan välityksellä emästä pentuihin.
Tuotaessa koiria suomeen leishmania-alueilta, suositellaan koirien testaamista leishmanioosin varalta. Koska sairauden inkubaatioaika on pitkä, suositellaan testausta 2−4 kuukauden välein. Testituloksen perusteella terveet koirat kannattaa testata myös myöhemmin Suomeen tulon jälkeen, sillä tauti voi puhjeta myöhemmässä vaiheessa. Myös oireettomat koirat voivat levittää sairautta.
Leihsmanioosilta voidaan suojautua käyttämällä hyöteiskarkotteita. Leishmania-alueilla koirien ulkoiluttamista hämäränaikaan tulee välttää. Etelä-Euroopassa on käytössä rokotteita leishmanioosia vastaan, Suomessa näitä rokotteita ei ole saatavilla.
Leptospiroosi on Leptospira-suvun bakteerin aiheuttama kuumetauti. Tautia voi esiintyä kaikilla nisäkäslajeilla ja se voi tarttua myös ihmiseen aiheuttaen influenssaa muistuttavan kuumetaudin.
Leptospiroosi tarttuu hyvin helposti ja tunkeutuu elimistöön limakalvojen kautta. Tartunta saadaan tavallisimmin suun tai hengitysilman kautta, infektoituneen eläimen virtsa levittää tautia tehokkaimmin. Tartunnan voi saada myös esimerkiksi sairaan eläimen virtsalla likaantuneesta vedestä. Leptrospiroosi voi tarttua myös puremahaavan kautta.
Koirilla leptospiroosi aiheuttaa tavallisimmin munuais- ja maksatulehduksia. Sairastuneet eläimet voivat pysyä taudin kantajina ja erittäjinä lopun elämäänsä, vaikka tauti ei enää oireilisi. Leptospiroosi voidaan todeta verinäytteestä vasta-ainetutkimuksella.
Leptospiroosia esiintyy maailmanlaajuisesti, yleisemmin lämpimillä ja kosteilla alueilla. Leptospiroosia esiintyy myös koko Euroopassa pohjoismaita lukuunottamatta. Myöskään Suomessa koirissa ei ole todettu leptospiroosia.
Koirat voidaan rokottaa leptospiroosia vastaan. Rokotusta suositellaan matkusteleville koirille, kun kohdemaassa esiintyy leptospiroosia. Rokote annetaan kaksi kertaa kuukauden välein ja tämän jälkeen kerran vuodessa. Rokote suojaa kliiniseltä taudilta, mutta ei estä bakteerin tarttumista, kantajuuden kehittymistä ja taudin levittämistä.
Parvovirusripuli on parvovirus-2 aiheuttama tarttuva tauti. Taudin oireet vaihtelevat lievästä vakavaan. Lievässä muodossa voi olla lievää ripulia ja ruokahalun heikentymistä. Vakavassa infektiossa esiintyy kuumetta, veriripulia, oksentelua, yleiskunnon heikkenemistä ja kuivumista. Kuivumisen myötä voi ilmetä keskushermosto-oireita.
Parvovirus voidaan todeta koiran ulosteesta. Tautiin ei ole olemassa parantavaa hoitoa vaan hoito perustuu tukihoitoon.
Parvovirusripuli tarttuu yleensä virusta sisältävän ulosteen välityksellä. Alttiimpia ovat rokottamattomat 6 viikon – 6 kuukauden ikäisillä pennuilla, joilla emän vasta-aineet alkavat heiketä. Virus on kestävä ja voi säilyä ympäristössä pitkään. Tartunnan saanut eläin erittää virusta yleensä 1−2 viikkoa. Parvovirusta esiintyy myös Suomessa säännöllisesti, maailmalla sairaus on yleinen. Sairautta tavataan enemmän epähygienisissä olosuhteissa. Rokote suojaa yksilöä taudilta melko hyvin, mutta virusta vastaan ei muodostu niin sanottua laumaimmuniteettia. Näin ollen pieniä pentuja tulee suojata tartunnalta. Tartunta liittyy usein yksilön puutteelliseen rokotesuojaan.
Suomessa rokottamista parvovirusta vastaan suositellaan 12 ja 16 viikon iässä, vuoden iässä ja sen jälkeen kolmen vuoden välein. Pennut voidaan rokottaa tarvittaessa jo kertaalleen 8 viikon iässä, jos riski tartuntaan on suuri.
Penikkatauti on morbilliviruksen aiheuttama tarttuva tauti koirilla ja muilla lihansyöjillä. Tauti ei tartu ihmiseen.
Penikkataudin oireet voivat olla hyvin vaihtelevia. Lievässä taudissa oireina ovat silmä- ja sierainvuoto, kuume, ruokahalun heikkeneminen ja apeus. Vakavassa taudissa yleiskunto heikkenee, eläin voi saada keuhkokuumeen, lisäksi voi esiintyä ripulia. Myöhemmässä vaiheessa voidaan todeta keskushermosto-oireita sekä anturoiden liikasarveistumista.
Penikkatautiin ei ole olemassa parantavaa hoitoa vaan hoito perustuu elimistön omaa puolustusjärjestelmää tukevaan hoitoon. Rokottamattomilla eläimillä kuolleisuus on jopa 80 %.
Penikkatauti leviää eläimestä toiseen usein suorassa kontaktissa sekä syljen ja virtsan välityksellä. Virus voi levitä myös ihmisten ja saastuneiden tavaroiden kautta. Virus säilyy ympäristössä jopa viikkoja, taudin itämisaika on noin 1−2 viikkoa.
Penikkatauti voidaan todeta limakalvonäytteestä PCR-menetelmällä tai verinäytteestä vasta-ainetestillä. Virus voidaan todeta myös ruumiinavauksessa.
Rokottamattomat eläimet ovat alttiita tartunnalle. Rokotettujen narttujen pennut ovat alttiimpia 3−6 kuukauden iässä, kun emältä saadut vasta-aineet alkavat heiketä. Suomessa penikkatauti on harvinainen, penikkatautia on todettu koiralla Suomessa viimeksi vuonna 2015 tuontikoiralla. Vuonna 2012 penikkatautia todettiin minkeillä. Koirilla tautitapaukset liittyvät nykyisellään rokottamattomiin tuontieläimiin tai eläimiin, joilla on häiriöitä elimistön puolustusjärjestelmän toiminnassa. Maailmalla penikkatautia esiintyy laajasti.
Penikkataudilta voidaan suojautua rokotuksilla. Tärkeää on koirapopulaation kattava rokottaminen, jotta laumaimmuniteetti suojaa tartunnoilta. Suomessa koirat suositellaan rokottamaan 12- ja 16 viikon iässä ja vuoden iässä, tämän jälkeen kolmen vuoden välein.
Rabies eli raivotauti tai vesikauhu on viruksen aiheuttama kaikkiin nisäkkäisiin tarttuva keskushermostosairaus. Tartunnan pääasiallisia levittäjiä ovat luonnonvaraiset eläimet, kuten kettu, susi ja mäyrä. Kotieläimistä koira ja kissa voivat levittää tautia. Raivotautia esiintyy myös lepakoissa, mutta lepakkoraivotautia pidetään epidemiologisesti eri tautina.
Tartunta leviää yleisimmin sairastuneen eläimen puremasta. Taudin itämisaika vaihtelee viikoista muutamiin kuukausiin. Virus etenee tartuntakohdasta hermoratoja pitkin keskushermostoon. Keskushermostosta virus leviää kaikkialle elimistöön ja lisääntyy sylkirauhasissa.
Raivotaudin oireisiin voi kuulua niin sanottu hiljainen tai raivoisa muoto, sama eläin voi oireilla vaihtelevasti eri tavoin. Hiljaisessa vaiheessa eläin on lähinnä syrjäänvetäytyvä. Raivoisassa muodossa eläin hyökkäilee, puree, on ärtynyt ja levoton. Raivokas käytös voi olla kohtauksittaista. Raivotauti johtaa aina lopulta kuolemaan.
Raivotautia esiintyy Suomen lähialueista muun muassa Venäjällä sekä Itä-Euroopan maissa. Lisäksi muun muassa Aasian ja Afrikan maissa tautia esiintyy runsaasti.
Rokote suojaa tehokkaasti raivotaudilta. Koirien maahantuonti edellyttää niiden olevan rokotettuja raivotautia vastaan (pois lukien raivotautivapaassa ympäristössä kasvaneet pennut tietyin rajoituksin). Suomessa koirien rokottamista raivotautia vastaan suositellaan 16 viikon iässä, vuoden iässä ja tämän jälkeen kolmen vuoden välein. Ulkomaille matkustettaessa jotkin maat vaativat rokotuksen vuosittain, joten kannattaa aina tarkistaa kohdemaan rokotusmääräykset hyvissä ajoin ennen matkaa.
Riketsioosia aiheuttavat samat aiheuttajat kuin anaplasmaa ja ehrilichioosia sekä näiden lisäksi Riketsia conori -bakteeri. Bakteerit tarttuvat koiraan Richicephalus sanguineus -ruskean koiranpunkin pureman välityksellä. Bakteeri leviää koiran elimistössä verenkierron mukana ja kulkeutuu pienten verisuonten endoteelisoluihin, joissa se jakautuu aiheuttaen endoteelivaurioita ja verisuonitulehdusta. Oireina voi esiintyä kuumetta, apaattisuutta, syömättömyyttä, suurentuneita imusolmukkeita, jäykkää liikkumista sekä verenpurkaumia.
Tauti voidaan todeta verinäytteestä vasta-ainetutkimuksella tai PCR-menetelmällä. Sairautta voidaan hoitaa antibiooteilla.
Sairautta esiintyy Välimeren ja Mustanmeren maissa.
Sairaus voi tarttua myös ihmiseen ruskean koiranpunkin puremasta, mutta ei suoraan koirasta.
Ennaltaehkäisynä käytetään punkkikarkotteita.
Thelazia callipaeda on Etelä-Euroopassa esiintyvä nematodi-mato, joka on hedelmähyttysen Phortica variegata välittämä. Mato päätyy koiraan hedelmähyttysen piston kautta. Madot päätyvät koirassa koiran silmään. Tauti voi tarttua myös ihmiseen, mutta ei koirasta.
Thelazioosia on raportoitu esiintyvän Etelä-Euroopassa Portugalin, Espanjan, Ranska, Sveitsin ja Saksan alueella.
Osa koirista voi olla oireettomia, mutta yleisesti esiintyy silmäoireita ja mato voi olla nähtävissä koiran silmässä. Hoitona madot poistetaan silmästä. Lisäksi käytetään loislääkkeitä.
Levinneisyysalueella matkustettaessa suositellaan kuukausittaista lääkitystä makrosyklisellä laktonilla (esimerkiksi milbemysiini).
Kun suunnittelet matkaa koiran kanssa, kannattaa kohdemaan tautitilanne, tuonti- ja vientimääräykset sekä tarvittavat rokotukset ja lääkitykset selvittää hyvissä ajoin. Tietoa saat omalta eläinlääkäriltäsi, Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta sekä kohdemaan viranomaisilta. Useimpia sairauksia on huomattavasti helpompaa ennaltaehkäistä kuin hoitaa.
Kun suunnittelet koiran hankintaa ulkomailta, tulee kohdemaan tautitilanne ja mahdolliset tautiriskit selvittää. Suomeen tuotava koira kannattaa aina terveystarkastaa paikallisella eläinlääkärillä ennen Suomeen tuontia ja tarvittaessa tehdä tarkempia tutkimuksia, jos koiralla havaitaan sairauteen viittaavia oireita. Lisäksi koiralta kannattaa testata taudit, joiden tartuntariski on alueella suuri. Sairasta koiraa ei saa kuljettaa ja sairaudet ja niiden vaatima hoito kannattaa pyrkiä selvittämään jo lähtömaassa. Niin sanottuja rescuekoiria Suomeen tuotaessa kannattaa koira hankkia luotettavan järjestön kautta. Vastuullisesti toimiva järjestö tutkii koirat lähtömaassa, testaa ne tavallisimpien sairauksien varalta sekä tuo koirat Suomeen laillisesti tuontimääräyksiä noudattaen asianmukaisten paperien kanssa. Koiraa hankkiessa tulee myös miettiä, millaisiin hoitoihin on itse valmis niin taloudellisesti kuin eettisesti ja fyysisesti, jos koiralla todetaan jokin tarttuva sairaus vasta Suomeen tulon jälkeen.
Katso oheisesta taulukosta yhteenveto ulkomailla tavattavista taudeista.
Johanna Reilin
eläinlääkäri
https://www.elainystavasilaakari.fi
Lähteet
Louhelainen M., Spillman T. Tapausselostus: Babesia canis -tartunta koiralla. Suomen eläinlääkärilehti. 2009, 115, 3.
Koponen J. Matkustavan koiran terveysvaarat Euroopassa. Lisensiaatin tutkielma. 2014.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Bruselloosi eli luomistauti. https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/bruselloosi-eli-luomistauti/. Päivitetty 16.11.2016. Haettu 29.1.2017.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Koiran Bruselloosi. https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-jaelaintaudit/elaintaudit/lemmikkielaimet/koirat/brucella-canis/. Päivitetty 16.11.2016. Haettu 29.1.2017.
Eläinlääkintä- ja Elintarviketurvallisuuslaitos. Riskinarviointi Echinococcus multiloculariksen leviämisestä Suomeen ja Suomessa. Helsinki 2001.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Ekinokokit. https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/ekinokokit/. Päivitetty 29.9.2016. Haettu 29.1.2017.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Leptospiroosi. https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/leptospiroosi/. Päivitetty 21.12.2016. Haettu 29.1.2017.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Usein kysyttä leptospiroosista. https://www.evira.fi/elaimet/elaintenterveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/leptospiroosi/usein-kysyttya-leptospiroosista/. Päivitetty 22.4.2016. Haettu 29.1.2017.
Koira-Kissaklinikka. Koira mukaan matkalle – mitä pitää muistaa? http://www.koirakissaklinikka.fi/Koiraartikkelit/koira-mukaan-matkalle-mita-pitaa-muistaa.html. Haettu 29.1.2017.
MSD Animal Health Oy. Penikkatauti. www.penikkatauti.fi. Haettu 29.1.2017.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Penikkatauti. https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/penikkatauti/. Päivitetty 17.5.2016. Haettu 29.1.2017.
Creevy K. Overview of canine distemper. http://www.merckvetmanual.com/generalized-conditions/caninedistemper/overview-of-canine-distemper. Haettu 29.1.2017.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Parvovirusripuli. https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/lemmikkielaimet/koirat/parvovirusripuli/. Päivitetty 21.4.2016. Haettu 29.1.2017.
Sympaatti Oy. Koiran rokotus. https://www.koiranrokotus.fi/. Haettu 29.1.2017.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Rabies eli eläimen raivotauti. https://www.evira.fi/elaimet/elaintenterveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/raivotauti-eli-rabies/. Päivitetty 16.11.2016. Haettu 29.1.2017.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Rabies lähialueillamme. https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveysja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/raivotauti-eli-rabies/tautitilanne-lahialueillamme/. Päivitetty 11.4.2016. Haettu 29.1.2016.
World Organisation for Animal Health. Rabies still kills. http://www.oie.int/en/animal-health-in-theworld/rabies-portal/. 2017. Haettu 29.1.2017.
World Health Organization. Rabies. http://www.who.int/rabies/en/. 2017. Haettu 29.1.2017.
Dirofilaria immitis eli amerikkalainen sydänmato on tavallinen loinen kautta maailman trooppisella ja lauhkealla vyöhykkeellä. Ilmaston lämpeneminen ja toisaalta sairautta kantavien koirien siirrot alueelta toiselle nostavat tartuntariskiä myös aiemmin tartunnoista vapaalla alueella. Sydänmato on levinnyt nopeasti ja sitä tavataan jo myös viileämmillä seuduilla. Pääisäntänä loisella ovat koiraeläimet, mutta se tarttuu myös kissaeläimiin, ihmiseen ja moniin muihin nisäkäslajeihin.
Sydänmadon kehitys tapahtuu osittain hyttysessä, osittain koirassa.
1. Aikuinen sydänmatonaaras tuottaa koiran verenkiertoon mikrofilarioita. Mikrofilaria siirtyy hyttyseen veren imemisen yhteydessä.
2. Hyttysessä mikrofilaria kehittyy L2-toukaksi 8-10 päivässä
3. L2 kehittyy L3-toukaksi muutamissa päivissä-viikoissa. Kehitys pysähtyy 14 asteessa, mutta jatkuu lämpötilan noustessa jälleen. Suomessa lämpötila on riittävä kesäkuukausien ajan.
4. L3-toukkamuoto pääsee hyttysenpiston yhteydessä pistokanavaa pitkin koiraan, jossa toukka kehittyy varsin nopeasti (3-12 vrk) seuraavaksi L4-muodoksi.
5. Seuraavan kehitysvaiheen saavuttamiseen menee pari kuukautta (L5).
6. Naaras on valmis tuottamaan mikrofilarioita 6-9 kk infektiosta.
Koiralla mikrofilaria elää veressä jopa kaksi vuotta, aikuinen yksilö 7 vuotta.
Suurin osa tartunnoista on aluksi melko pitkäänkin oireettomia. Oireiden ilmetessä ne ovat oikean puoleiselle sydänvialle tyypilliset: krooninen, kuiva yskä, joka pahenee rasituksessa, hengitysvaikeus ja tiheä hengitys. Nenäverenvuotoa ja veriysköksiä saattaa ilmetä ja verenvuotoshokkiin johtava verenpurkauma keuhkoissa on mahdollinen. Sitten, kun kongestiivinen sydänvika on kehittynyt, alkavat vakavat ja usein kuolemaan johtavat oireet: nesteen kertyminen vatsaonteloon, rintaonteloon ja sydänpussiin sekä jalkojen ja naaman turvotukset. Oikean puoleisessa sydänviassa on tyypillistä, että eläin saattaa pärjäillä pitkään näennäisen hyvinvoivana ja sitten sydänoireiden ilmetessä oireet ovat voimakkaita ja heikosti hoidettavissa. Sairaus saattaa myös vaurioittaa munuaisia vakavasti sydänmatoa vastaan muodostuneiden immuunikompleksien välityksellä.
Ihmisessä sydänmato yleensä hakeutuu ihonalaiskudokseen, silmään tai keuhkoihin. Keuhkoissa muodostuu sydänmadon tuhoavan immonologisen prosessin seurauksena tiivistymiä. Silmässä on ilman kirurgista loisen poistoa seurauksena silmänpaineen nousu ja lopulta sokeutuminen.
Euroopassa Dirofilaria immitis on tavallinen (endeeminen/hyperendeeminen) monissa eteläisissä ja itäisissä maissa; Kreikassa, Turkissa, Tsekeissä, Sloveniassa, Romaniassa, Serbiassa, Ranskan eteläosissa, Sveitsissä, Italiassa, Espanjassa ja Portugalissa (A, B, C, D, E). Suomeen tulee yksittäisiä koiria myös Aasiasta sekä USA:sta, joissa loinen on tavallinen (F, G).
Tavallisin loinen on yli kaksivuotialla uroskoirilla, jotka elävät kadulla. (D)
Kissoilla esiintyvyys on koiria alhaisempaa, n. 10% koirien esiintyvyydestä. (A)
Ihmisellä dirofilarioosin levinneisyyttä tutkitaan vasta-ainetutkimuksin. Ihmisten vasta-ainepositiivisuus vastaa varsin hyvin esiintyvyyttä koirilla: Dirofilaria immitis -vasta-aineita todetaan esim. Pohjois-Italiassa 32.3% ihmisistä (G).
Hyttysissä mikrofilarioiden esiintyvyys vaihtelee tutkimusten mukaan 1-10% koirien sydänmatotartuntojen esiintyvyydestä tutkimuspaikasta ja hyttyslajista riippuen (G).
Kaupallisesti yleisessä käytössä olevat sydänmatotestit perustuvat aikuisten naaraiden erittämien antigeenien toteamiseen verestä. Antigeenien toteamiseen on kehitetty helppokäyttöisiä pikatestejä. Antigeenien toteamiseen tarkoitetut testit ovat spesifisyydeltään hyviä (eli virhepositiivisten riski pieni), mutta niiden sensitiivisyydessä (herkkyys reagoida loiseen) on puutteita, virhenegatiivisen tuloksen riski on merkittävä. Antigeenitestin ja mikrofilarioiden tutkiminen verestä yhdessä ovat hyvä ja ESCCAP:n (European Sientific Counsel Companion Animal Parasites) suosittelema menetelmä aikuisten loisyksilöiden todentamiseen. Koska testeillä tutkitaan vain aikuisia naaraita, on viive sydänmatotartunnasta sydänmatotestin positiivisuuteen pitkä, vähintään 6 kuukautta. Toukkavaiheiden ja urosten havaitseminen ei onnistu. Mikäli infektiossa on vain uroksia, saattaa kliinisiä oireita ilmetä ilman ainuttakaan positiivista testiä. Yksittäinen Dirofilaria-naaras ei välttämättä aiheuta reaktiota testissä, koska antigeenimäärä on alhainen. Samoin sydänmatonaarasyksilöiden antigeenimäärä vaihtelee. Näistä syistä negatiivinen testi ei varmuudella poissulje infektiota. (A)
Ennaltaehkäisevä lääkitys estää toukkamuotojen kehittymistä aikuisiksi. Kuukausittain käytettynä koko tartunta-ajan ennaltaehkäisevä lääkitys on tehokas (H). Etelä-Euroopassa tämä tarkoittaa lääkitystä toukokuusta marraskuun loppuun. Ennen lääkityksen aloittamista tulee tilanne varmistaa sekä antigeeni- että mikrofilariatesteillä ESCCAP:n vuodelta 2012 olevien ohjeiden mukaisesti (A). Ympärivuotisessa käytössä testit on syytä tehdä vähintään 2-3 vuoden välein.
Ennaltaehkäisevät lääkitykset on tarkoitettu vain toukkamuotojen hoitoon eivätkä tapa aikuisia yksilöitä. Vaikka ennaltaehkäisevä lääkitys toimii toukkamuotoihin, ei tutkimuksia siitä ole, kuinka suuri osa toukkamuodoista selviää yksitäisestä lääkityksestä. Koska tutkimusten mukaan vain säännöllisesti kuukausittain annettu lääkitys antaa täydellisen suojan, ei yksittäinen lääkitys varmuudella pysty tuhoamaan kaikkia elimistössä sillä hetkellä olevia tuokkamuotoja. Ennaltaehkäisevän lääkityksen virheet, esim. venähtänyt lääkitysten väli, suurentaa sairastumisen riskiä. Mikäli yksittäisen lääkityksen teho toukkamuotoihin olisi täydellinen, riittäisi lääkitys huomattavasti suositeltua harvemmin.
Sydänmatopositiivisen koiran hoidon ennuste on varauksellinen, mikäli kliinisiä oireita on ilmennyt. Sydänmatotartuntaa voidaan koiralla hoitaa joko kirurgisesti poistamalla madot kaulan ison laskimon kautta tähystämällä tai lääkityksellä. Suomessa rekisteröityä lääkitystä ei ole käytettävissä ja lääkityksen kanssa noudatetaankin erityislupamenettelyä. Aikuisten sydänmatojen tuhoamiseen käytettävällä melarsomiinilla on saatu lääkitysprotokollasta riippuen 90-98% teho (G). Hoidon ajan koiran tulee olla levossa, koska loisten kuolemiseen liittyy erittäin voimakas keuhkoveritulppariski matojen edetessä kuollessaan keuhkojen verisuoniin.
Mikäli loinen alkaa levitä alueella, muodostavat villit koiraeläimet (Suomessa supikoira, kettu ja susi) reservuaarin, joka ylläpitää tartuntaa jatkossa. Tällöin loisen leviämisen ennaltaehkäisy on epäonnistunut. Siinä tapauksessa koirien ennaltaehkäisevä lääkitys hyttyskauden ajan ja testit ennen hyttyskauden alkua ovat jokaisen koiran ja koiranomistajan arkipäivää. Tällöin myös tartunnan leviäminen muihin eläinlajeihin, mukaan lukien ihminen, on myöskin olemassa oleva riski.
Sydänmadon levittämiseen kykeneviä hyttysiä esiintyy maailmanlaajuisesti, myös Suomessa. Leviämiseen liittyykin kolme tekijää (G):
1. Sydänmatotartunnan saaneiden eläinten tuonti ennestään puhtaille alueille.
2. Lämpötila. Suomessa riittävän pitkä lämmin jakso saadaan kesäkuukausina. Ilmastonmuutos pidentää tartunta-aikaa hiljalleen.
3. Hyttysten määrä. Hyttysten määrä on kesäaikaan Suomessa korkea, kuten useimmiten muillakin viileillä alueilla. Vaikka sairauden esiintyvyys hyttysissä olisi matala, hyttysten runsaus lisää tartuntariskiä.
Sydänmatopositiivisia, hoitamattomia eläimia ei tule tuoda lainkaan. Myöskään testaamattomia koiria ei tule tuoda. Erityistä tarkkuutta tulee noudattaa tuotaessa riskialueelta ulkotiloissa elänyttä aikuista koiraa.
Kuinka sydänmatotartunnan mahdollisuus pitää ottaa huomioon koiran saapuessa endeemiseltä alueelta Suomeen? Yhtenäistä käytäntöä asiasta ei Suomessa vielä ole. Loisen elinkierron, tartuntatavan ja diagnostiikan sekä ESCCAP:n ohjeistuksen perusteella on suositelemme noudatettavan seuraavia käytäntöjä:
Yhteinäisten ohjeiden seljetessä päivitämme ohjeistusta.
Sydänmadon tarttumistapa tulee huomioida myös matkustettaessa lemmikkien kanssa. Vaikka altistus onkin lyhytaikainen, estolääkityksen käyttö on välttämätön. Lääkitys aloitetaan altistuksen alkamisesta kuukauden kuluttua ja sen tulee jatkua siten, että viimeinen lääkitys annetaan n. kuukausi kotiinpaluun jälkeen. Lisäksi suosittelemme hyönteiskarkotteiden käyttöä. Hyönteiskarkotteet alentavat myös leishmanioosin riskiä. Eläimiä ei tule myöskään pitää pihalla aamu- ja iltahämärissä, jolloin hyönteisten aktiivisuus on suurimmillaan.
Suomen ilmastoa on pidetty sydänmadon leviämiseltä suojaavana tekijänä. Näin ei kuitenkaan ole. Ilmasto-olosuhteiltaan samankaltaisella alueella Quebecissä kolmella neljästä sydänmatopositiivisesta koirasta ei ole matkusteluhistoriaa (F). Moskovassa on todettu 2015 lapsella Dirofilaria immitis paikanpäällä saatuna infektiona (I).
Kesällä hyttysiä on paljon, toukkien kypsymisvaihe hyttysessä onnistuu kesäkuukausina, seuraavaan kesään mennessä sydänmatonaaraat ovat kehittyneet mikrofilarioita tuottaviksi aikuisiksi koirissa ja ovat valmiita levittämään tartuntaa.
Sydänmato leviää maahamme eläinten liikkuvuuden helpotuttua, mikäli sydänmadon riskiä ei huomioida tuonneissa ja matkusteltaessa. Leviämisen estämiseksi on jokaisen tehtävä osansa. Sairauksien leviämisen ennaltaehkäisy on parasta eläinsuojelutyötä.
Mikäli loinen pääsee leviämään maahamme, on villien koiraeläinten tilanne erityisen heikko. Villieläimet muodostavat myös reservuaarin uusille tartunnoille.
Tavallisin sydänmadon kantaja on endeemisellä alueella elävä yli kaksivuotias koira, joka pääosin asuu ulkona ja jota ei ole lääkitty pennusta asti ennaltaehkäisevästi sydänmatoa vastaan. Rescuekoirat ovat elinolosuhteidensa vuoksi erityisen alttiita tartunnalle. Järjestöjen välityksellä tulleet koirat on yleensä kertaalleen testattu lähtömaassa. Yksittäinen negatiivinen testitulos ei poissulje tuoreen tartunnan mahdollisuutta. Tämän takia omistajan tulee sitoutua ennaltaehkäisevään lääkitykseen sekä testin uusintaan 1-2 kertaa vielä Suomessakin. Sydänmatopositiivista koiraa ei tule tuoda lainkaan.
Kirjoittaja
Juliska Haapanen-Kallio
eläinlääkäri
Länsi-Tampereen Eläinystäväsi Lääkäri Oy
www.elainystavasilaakari.fi
A ESCCAP (European Sientific Counsel Companion Animal Parasites) The Mews Studio, Portland Road, Malvern, Worcestershire, WR14 2TA First Published by ESCCAP 2012
B Prevalence of canine heartworm (Dirofilaria immitis) disease in dogs of central Portugal, Vieira A L, Vieira M J, Oliveira J M, Simões A R, Deiz-Baῆos P. Parasite 2014; 21:5 Published online 2014 Feb 19
C First findings and prevalence of adult heartworms (Dirofilaria immitis) in wild carnivores from Serbia. Penezić A, Selaković S, Pavlović I, Ćirović D. Parasitology Research Sep. 2014, Vol 113, Issue 9 pp 3281-3285
D Seroprevalence and Geographic Distribution of Dirofilaria immitis and Tick-Borne Infections (Anaplasma phagocytophilum, Borrelia burgdorferi sensu lato, and Ehrlichia canis) in Dogs from Romania. Mircean V, Dumitrache M O, Györke A, Pantchev N, Jodies R, Mihalca A D, and Cozma V. Vector-Borne and Zoonotic Diseases. July 2012, 12(7): 595-604. doi:10.1089/vbz.2011.0915.
E Canine and feline cardiopulmonary parasitic nematodes in Europe: emerging and underestimated. Traversa D, Di Cesare A, Conboy G. Parasites & Vectors 2010 3:63
F Prevalence and geographic distribution of Dirofilaria immitis,Borrelia burgdorferi, Ehrlichia canis, and Anaplasma phagocytophilum in dogs in the United States: Results of a national clinic-based serologic survey. Bowman D, Littleb S E, Lorentzenc L, Shieldsc J, Sullivanc M P,Carlina E P . Veterinary Parasitology Vol 160, Issues 1-2, March 2009, pages 138-148
G Human and Animal Dirofilariasis: the Emergence of a Zoonotic Mosaic, Simón F, Siles-Lucas M, Morchón R, González-Miguel J, Mellado I, Carretón E, Montoya-Alonso JA. Clin Microbiol Rev. 2012 Jul;25(3):507-44
H Efficacy of selamectin in the prevention of adult heartworm (Dirofilaria immitis) infection in dogs in northern Italy. Clemence R G, Sarasola P, Genchi C, Smith D G, Shanks DJ, Jernigan A D, Rowan T G.Veterinary Parasitology2000 Aug 23;91(3-4):251-8.
I Dirofilaria immitis in a child from the Russian Federation. Tumolskaya N I, Pozio E, Rakova V M, Supriaga V G, Sergiev V P, Morozow E N, Morozova L F, Rezza G, Litvinov S K. Parasite. 2016; 23: 37.Published online 2016 Sep 7.
Verenpaineella tarkoitetaan valtimoissa kiertävän veren painetta. Paine syntyy, kun sydän supistuu ja pumppaa verta valtimoihin. Verenpaine kohoaa, kun koira liikkuu, ponnistelee tai jännittää. Tilapäinen verenpaineen vaihtelu on normaalia ja verenpaineen säätely elimistössä on monimutkainen tapahtuma. Verenpaineen jatkuva koholla olo voi kuitenkin aiheuttaa ongelmia.
KOHONNEEN VERENPAINEEN TAUSTASYYT
Kun valtimoiden verenpaine nousee tavanomaista korkeammalle tasolle, puhutaan kohonneesta verenpaineesta. Verenpaineen kohoaminen voi olla sekundääristä eli taustasairaudesta johtuvaa, tai primääristä eli verenpaineen kohoaminen itsessään on sairaus. Koirilla sekundäärinen verenpaineen nousu on tavanomaisempaa, noin 80 % tapauksista on löydettävissä jokin erillinen, verenpainetta nostava taustasairaus.
Primäärinen verenpaineen nousu on koirilla vielä melko tuore havainto ja siten myös varmasti alidiagnosoitu ongelma. Ongelman kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä ei myöskään tunneta. Tiedossa on kuitenkin tapauksia, joissa kohonneesta verenpaineesta kärsivät yksilöt ovat jättäneet jälkeläisiä, jotka kärsivät samasta ongelmasta. Näin ollen on syytä uskoa, että taustalla on myös geneettinen tekijä. Tutkimuksien mukaan 0,5‒10 % koirista kärsii kohonneesta verenpaineesta, ongelmaa on raportoitu 2–14-vuotiailla koirilla. Noin 1‒2 %:lla ongelman epäillään olevan primääriä eli erillistä taustasairautta ei ole havaittavissa.
Sekundääristä verenpaineen nousua tavataan esimerkiksi munuaisongelmien, maksasairauksien, Cushingin taudin, diabeteksen, akromegalian (kasvuhormonin liikaeritys), lisämunuaisen kasvaimen (feokromosytooma), polysytemian (liiallinen punasolutuotanto), kilpirauhasen liikatoiminnan sekä ylipainon seurauksena.
KOHONNEEN VERENPAINEEN AIHEUTTAMAT ONGELMAT
Ihmisillä kohonnut verenpaine havaitaan usein ihmisen ollessa huonovointinen tai olon muuttuessa tavallista heikommaksi. Koirilla alkuvaiheen oireet jäävät usein havaitsematta tai niitä ei osata yhdistää kohonneeseen verenpaineeseen. Sairauden edetessä kohonnut verenpaine voi kuitenkin aiheuttaa vakavia elinvaurioita.
Kohonneen verenpaineen aiheuttamia oireita
– heikentynyt ruokahalu
– lisääntynyt juominen ja virtsaaminen
– oksentelu
– nenäverenvuoto
– heikkous
– turvotus
– silmien värinä/edestakainen liike (ns. nystagmus)
– keskittymisen herpaantuminen
– kohtaukset
– pyörtyminen
– kehän kiertäminen
– pupillien laajentuminen
– glaukooma eli silmänpainetauti
– silmien verkkokalvon irtoaminen
– silmien verenpurkaumat
– sokeus
– verivirtsaisuus
– virtsan proteiinipitoisuuden nousu
– munuaisten laajentuminen tai kutistuminen
– sydämen sivuääni
– sydämen laajentuma
– aortan laajentuma
– aivoverenvuoto
DIAGNOSOINTI
Tavallisimmin verenpaine mitataan eläimiltä niin sanotulla epäsuoralla mittaustavalla käyttäen verenpainemittaria. Koska eläimille kehitetyt verenpainemittarit ovat herkkiä häiriöille ja toisaalta koirat myös reagoivat ympärillä oleviin häiriöihin ihmistä herkemmin, tulee verenpainetta mitattaessa tehdä useita perättäisiä mittauksia. Jotta tulosta voidaan pitää luotettavana, tulee saada ainakin kolme keskenään samantasoista mittaustulosta. Useimmiten mittauksia tehdään 5‒7 ja mittaustuloksista lasketaan keskiarvo. Keskiarvoa laskettaessa tuloksista jätetään huomioimatta selvästi yleisestä linjasta poikkeavat tulokset. Mittaus tulee suorittaa mielellään eläinlääkärikäyntiä vastaavassa jännitys/stressitilassa. Mittaus suoritetaan joko etujalasta tai hännästä, etujalka antaa yleensä luotettavammat tulokset. Mitatessa koiran tulee istua rauhallisesti paikallaan tai vaihtoehtoisesti olla makuuasennossa. Rajatapauksissa verenpaineet kannattaa mitata 2‒3 erillisellä kerralla tuloksen varmistamiseksi.
Taulukko 1. Raja-arvot koirien verenpaineelle (lähde: Brown ym. 2007)
Yläpaine
|
Alapaine
|
Huomiot
|
<150
|
<95
|
normaalitaso, riski elinvaurioille minimaalinen
|
150‒159
|
95‒99
|
lievästi kohonnut, lääkityksen aloittamiselle ei yleensä vielä tarvetta, tilannetta seurataan, riski kohdeelinvaurioille pieni
|
160‒179
|
100‒119
|
kohonnut, lääkityksen aloittaminen suositeltavaa elinvaurioiden ennaltaehkäisemiseksi, riski kohdeelinvaurioille kohtalainen
|
>180
|
>120
|
voimakkaasti kohonnut, välitön lääkitys tarpeen komplikaatioiden estämiseksi, riski kohde-elinvaurioille vakava
|
Tuloksia tulkitessa tulee ottaa huomioon, että yläpaine reagoi alapainetta helpommin esimerkiksi stressiin ja jännitykseen. Näin ollen kohonnutta alapainetta voidaan pitää useimmiten merkittävämpänä tekijänä tuloksia tulkittaessa. Tuloksia tulkittaessa ja lääkityksen tarvetta harkittaessa tulee myös ottaa huomioon koiralla mahdollisesti esiintyvät oireet.
HOITO
Kohonneen verenpaineen hoito riippuu aiheuttavasta tekijästä. Jos kyseessä on sekundäärinen verenpaineen nousu, perustuu hoito ensisijaisesti taustasairauden hoitoon. Jos kyseessä on primäärinen verenpainetauti, pyritään lääkityksillä alentamaan verenpainetta, jotta kohonnut verenpaine ei vaurioita elimistöä ja aiheuta siten lisäongelmia. Lääkkeinä voidaan käyttää niin sanottuja α-salpaajia (laajentavat verisuonia), β-salpaajia (vähentävät sympaattisen hermoston aiheuttamaa sydämen aktiivisuutta), ACE-estäjiä (vähentävät angiotensiini II -hormonin toimintaa ja siten laajentavat verisuonia ja laskevat verenpainetta), kalsiumkanavasalpaajia (aiheuttavat verisuonien laajentumista sekä vähentävät verenpainetta) tai diureetteja (lisäävät veden eritystä pois elimistöstä ja siten vähentävät kiertävän veren määrää). Lääkityksiä voidaan myös yhdistää.
Ruokavalion merkityksestä koirien kohonneeseen verenpaineeseen ei juuri ole saatavilla tutkittua tietoa, mutta oletuksena on, että myös koirat hyötyvät vähäsuolaisesta ruokavaliosta.
HAVAINTOJA WORKING KELPIEIDEN VERENPAINEISTA
Työlinjaisilla australiankelpieillä on joillakin yksilöillä havaittu kohtauksia paimennustilanteessa. Kohtaus vaikuttaa näillä koirilla liittyvän enemmän kiihtymiseen kuin itse fyysiseen rasitukseen. Kohtauksen alkaessa koira ei välttämättä ole ehtinyt fyysisesti rasittua vaan pelkkä tilanteen aiheuttama innostuminen riittää laukaisemaan kohtauksen. Kohtauksen aikana näillä koirilla takapään on havaittu muuttuvan heikoksi ja koira hoipertelee. Kohtauksen jatkuessa koira menee maahan, saattaa kuolata ja vaikuttaa pahoinvoivalta. Kohtaukseen ei liity kramppeja tai tajuttomuutta/tiedottomuutta. Kohtaus kestää muutamia minuutteja ja tämän jälkeen koira on normaali ja kykenee jatkamaan työskentelyä.
Oireilevia koiria on tutkittu kohtausten taustasyyn selvittämiseksi. Yhteisenä tekijänä näillä koirilla on havaittu kohonnut verenpaine. Tutkituilla koirilla ei ole löydetty toistaiseksi taustasairautta, joka altistaisi verenpaineen nousulle vaan epäilynä on, että kyseessä on niin sanottu primäärinen verenpaineen nousu. Kohtaukset ovat alkaneet koirilla noin 1‒5 vuoden iässä.
Working kelpieiltä on mitattu laajemminkin verenpaineita yleisen verenpainetason ja tilanteen kartoittamiseksi. Verenpaineita mitattaessa on havaittu verenpaineen nousua joillakin yksilöillä, lisäksi omistajat ovat kertoneet koirien kohtausoireilusta tai heikentyneestä rasituksensietokyvystä. Verenpainemittauksissa mittaustulosten mediaani on 169/80. Mukana on 29 kelpien tulokset. Yläpaineen lievää nousu suhteessa alapaineeseen selittyy tutkimustilanteen aiheuttamalla jännityksellä.
TUTKIMUSSUNNITELMA
Tarkoituksena on tehdä tutkimusta kelpieillä havaittujen kohtausten taustasyyn selvittämiseksi, eläinlääkärit Johanna Reilin ja Kerttu Teivaala ovat käynnistäneet projektia. Toistaiseksi asian tiimoilta on oltu yhteydessä Minnesotan yliopistoon, Helsingin yliopistoon, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokseen sekä Hannes Lohen tutkimusryhmään. Helsingin yliopiston ja Hanne Lohen kanssa on käyty keskustelua tutkimuksen laajemmasta käynnistämisestä, toistaiseksi esteenä on ollut rahoituksen puute.
Tutkimuksessa on tarkoitus varmistaa, onko kyseessä sekundäärinen vai primäärinen verenpaineen nousu. Jos ongelma varmistuu primääriseksi verenpaineen nousuksi, on tarkoitus selvittää siihen mahdollisesti johtavia tekijöitä sekä geneettistä taustaa ja perinnöllisyyttä. Jos taustalta löytyy jokin geenivirhe, voidaan tämän pohjalta suunnitella geenitestiä sekä mahdollisia ihmispuolen sovelluksia.
KIRJALLISUUS
Brown ym. Guidelines for the Identification, Evaluation, and Management of Systemic Hypertension in Dogs and Cats. J. Vet. Intern. Med. 2007; 21: 542-558.
Nelson, Couto ym. Small Animal Internal Medicine. 4. painos. St. Louis, Missouri, 2009.
Sjaastad ym. Physiology of Domestic Animals. 1. painos. Scandinavian Veterinary Press, 2003
Johanna Reilin, ELL
www.elainystavasilaakari.fi
Atopia
Koirista n. 20% on atoopikkoja eli reagoivat allergisesti ihon välityksellä saataville allergeeneille. Siitepölykausi alkaa helmi-maaliskuulla lepän kukinnalla ja sitä seuraa huhtikuussa paju, toukokuussa koivu, kesäkuun lopulla heinät ja heinä-elokuussa pujo. Monet omistajat tuntevat tämän kierron omien useimmiten silmien sidekalvo- ja hengitystieoireiden kautta.
Atopian oireilu on ensisijaisesti kutina ja altistuminen sekundaari-infektioille. Suurella osalla koirista oireet ovat lieviä ja lyhytkestoisia, mutta monella oireet ovat vakavia ja haittaavat kesästä nauttimista. Tyypillisimmin oireilevia alueita ovat naama, tassut, korvat ja taivealueet. Tavallisia ovat myös poskien, kaulan ja päälaen tulehtuneet läntit, ns. hot spotit. Joillakin koirilla ilmenee myös urtikariaoireita vartalon alueella. Nämä pienet paukamat vartalon alueella ovat tyypillisiä lyhytkarvaisille roduille, esim. staffi, bokseri ja dalmis.
Atopia puhkeaa yleensä nuorella iällä ½ – 3-vuotiaalla koiralla. Koska kyseessä on läpi elämän vaivaava sairaus, tarvitaan eläinlääkärin kanssa tehtävä hoitosuunnitelma oireiden asianmukaiseksi hillitsemiseksi.
Hyttyset ja mäkäräiset sekä hirvikärpäset
Allergiseen reagointiin liittyvä urtikaria joskus sekoitetaan hyttysten tai mäkäräisten pistoihin. Hyönteiset hakevat kuitenkin vähäkarvaista aluetta ja paukamat löytyvätkin lähinnä vatsan alta. Hyttysetkin saattavat joskus olla hankala ongelma, mutta erityisesti mäkäräiset ja pienet polttiaiset pääsevät iholle tehokkaasti. Punkkien häätöön tarkoitettu Bayvantic vähentää myös itikoiden hanakkuutta koiriin. Ihmisille tarkoitettujen hyttysmyrkkyjen käyttö on turvallisinta johonkin kevyeen mantteliin siten, että hyttysmyrkky suihkutetaan jo ennen sen pukemista koiran päälle.
![]() |
Punkkien poisto onnistuu helpoiten niin sanotuilla punkkipihdeillä. |