Luonnollisten aukkojen kautta tapahtuvat tähystystoimenpiteet eli ei-kirurgiset tähystykset

Eläinystäväsi Lääkärissä on laajat mahdollisuudet luonnollisten aukkojen kautta tapahtuville tähystystoimenpiteille. Seuraavassa on kerrottu tavallisimmista tähystyskohteista ja syistä tähystystoimenpiteiden suorittamiselle.
Tavallisimmin tähystystoimenpiteet tehdään anestesiassa. Korvien osalta tähystys on mahdollista myös hereillä, mutta korvahuuhtelut ja isommat toimenpiteet tehdään myös korvien osalta anestesiassa.

Korvien tähystys

Korvien tähystys video-otoskoopin avulla antaa korvasta huomattavasti paremman näkymän kuin perinteinen korvalamppu. Koiran korvakäytävä on L-kirjaimen muotoinen, joten poikittaisen korvakäytävän ja tärykalvon näkyvyys paranee video-otoskoopin avulla. Video-otoskoopin avulla saadaan tarkempi kuva korvien tilanteesta, päästään arvioimaan esimerkiksi mahdolliset tärykalvovauriot sekä näkemään välikorvan tilanne. Video-otoskopian yhteydessä on mahdollista poistaa korvista eritteitä huuhtelun ja imun avulla, poistaa syvemmällä korvakäytävässä olevia karvoja sekä esimerkiksi huuhdella välikorva. Tähystykset ja korvahuuhtelut ovat erityisen hyödyllisiä kroonisista korvavaivoista ja toistuvista korvatulehduksista kärsivillä koirilla.

Sierainontelon tähystys

Sierainontelon tähystyksessä kameran avulla päästään katsomaan sierainonteloon. Sierainonteloa voidaan myös huuhdella keittosuolaliuoksen avulla toimenpiteen yhteydessä. Sierainontelon tähystystä voidaan käyttää esimerkiksi sierainvuodon ja aivastelun taustasyyn selvittämisessä. Tähystyksen avulla voidaan havaita sierainontelossa olevat kasvainmuutokset ja vierasesineet ja tähystimen avulla vierasesineiden poisto helpottuu. Lisäksi sierainontelosta voidaan ottaa koepaloja oireiden taustasyyn selvittämiseksi. Eläinystäväsi Lääkärissä onnistuvat niin kissojen kuin koirienkin sierainonteloiden tähystykset.

Nielun, nenänielun ja kurkunpään tähystys

Nielun, nenänielun ja kurkunpään tähystystä voidaan käyttää hyödyksi niin ikään aivastelun, yskän ja sierainvuodon taustasyyn selvittämisessä. Tähystyksen avulla voidaan havaita esimerkiksi pehmeän kitalaen taakse jääneet vierasesineet, tyypillisesti heinät, sekä kasvainmuutokset. Vierasesineet voidaan poistaa tähystimen avulla. Eläinystäväsi Lääkärissä voidaan tähystää niin kissojen kuin koirienkin nielu, nenänielu ja kurkunpää.

Henkitorven ja keuhkojen tähystys

Henkitorven ja keuhkojen tähystystä voidaan käyttää selvittäessä yskäoireden taustasyytä. Henkitorven tähystyksellä voidaan todeta esimerkiksi henkitorven litistymät (ns. trakeakollapsi) ja tähystyksen avulla henkitorveen voidaan asettaa henkitorvea laajentava stentti. Keuhkojen tähystyksellä voidaan nähdä keuhkoihin päätyneet vierasesineet ja kasvainmuutokset. Lisäksi voidaan ottaa keuhkohuuhtelunäytteitä ja koepaloja esimerkiksi kroonisen yskän taustasyyn selvittämiseksi. Tähystyksessä voidaan myös poistaa henkitorveen ja keuhkoihin päätyneitä vierasesineitä. Eläinystäväsi Lääkärissä onnistuvat kaikenkokoisten kissojen ja koirien hengitysteiden tähystykset.

Ruokatorven, mahalaukun, ohut- ja paksusuolen tähystys

Ruokatorven, mahalaukun sekä ohut- ja paksusuolen tähystystä käytetään tyypillisesti apuna, kun selvitetään kroonisen oksentelun tai ripuloinnin taustasyytä. Tällöin tähystyksen yhteydessä otetaan myös koepaloja ruoansulatuskanavasta. Tähystystä voidaan käyttää myös ruokatorvessa ja mahalaukussa olevien vierasesineiden toteamiseen ja poistamiseen. Eläinystäväsi Lääkärissä ovat mahdollisia kaiken kokoisten eläinten ruokatorven, mahalaukun ja paksusuolen tähystykset. Ohutsuolen tähystykseen välineistö löytyy noin 8−10 kg:n kokoisille ja tätä suuremmille eläimille.

Virtsaputken ja virtsarakon tähystys 

Virtsaputken ja virtsarakon tähystys voidaan suorittaa niin uros- kuin naaraskoirillekin koosta riippumatta. Käytettävät tähystimet poikkeavat toki toisistaan, sillä uroskoirien virtsaputki on huomattavasti narttujen virtsaputkea pidempi. Usein virtsateiden tähystystä käytetään apuna esimerkiksi verivirtsaisuuden taustasyyn selvittämisessä, virtsarakon kasvainmuutosten tutkimisessa sekä esimerkiksi niin sanottujen ektooppisten ureettereiden eli väärään kohtaan virtsarakkoa kiinnittyvien virtsanjohtimien toteamisessa. Tähystyksen avulla voidaan ottaa koepaloja virtsarakosta sekä patologin tutkimusta että bakteeriviljelyä varten.

Emättimen tähystys 

Emättimen tähystys on mahdollista naaraskoirille ja -kissoille. Tähystystä voidaan käyttää esimerkiksi emättimen kasvainmuutosten havaitsemiseen ja emätinvuodon taustasyyn selvittämiseen. Tähystystä voidaan hyödyntää myös keinosiemennyksessä.
Tähystystoimenpiteet eivät useimmissa tapauksissa ole ensimmäinen askel oireiden taustasyyn selvittämisessä, sillä usein taustatieto on tarpeen ennen tähystoimenpidettä. Usein esimerkiksi veri-, virtsa- ja ulostenäytteiden tutkiminen on tarpeen ennen ennen tähystystä, oireesta ja tähystettävästä kohteesta riippuen. Lisäksi voidaan tarvita esimerkiksi edeltävä ultraäänitutkimus. Eläinlääkäri osaa arvioida tarvittavien edeltävien tutkimusten tarpeen. Joskus tähystys voi olla heti vaihtoehto, jos esimerkiksi tiedossa on mahalaukkuun päätynyt vierasesine, joka on tarpeen poistaa.

Johanna Reilin, eläinlääkäri
Eläinystäväsi Lääkäri

Tähystysleikkaukset

Tähystysleikkauksella tarkoitetaan leikkausta, jossa leikkaus tehdään pienten haavojen kautta käyttämällä apuna kameraa. Tavallisimmin suoritettu tähystysleikkaus on tähystyksellä tehtävä sterilaatioleikkaus. Mitä tähystysleikkauksessa oikeastaan tapahtuu ja mitä etuja tähystystoimenpiteestä on suhteessa tavalliseen avoleikkaukseen?

Tähystysleikkauksen kulku (vatsaonteloleikkaukset) 

Tähystysleikkauksessa vatsaonteloon tehdään kaksi, noin 1 cm kokoista haavaa. Leikkauksen ajaksi vatsaonteloa täytetään hiilidioksidilla, jotta vatsaa saadaan laajennettua ja siten vatsaan tulee tilaa työskennellä. Toisen haavan kautta vatsaonteloon laitetaan kamera, jonka kautta saatava kuva heijastetaan näyttöruudulle. Kameran kuvan avulla eläinlääkäri näkee leikkausalueelle. Toisen haavan kautta vatsaonteloon saadaan vietyä tarvittavat instrumentit, esimerkiksi poltto- ja leikkaustyökalu munasarjojen verisuonien sulkemista ja munasarjojen irrotusta varten tai tartuntapihdit. Kun tarvittavat toimenpiteet vatsaontelossa on suoritettu, tyhjennetään vatsa lopuksi ylimääräisestä kaasusta.

Mihin tähystysleikkauksia voidaan hyödyntää? 

Tähystysleikkauksena voidaan tehdä esimerkiksi sterilaatioita, piilokivesten poistoja vatsaontelosta sekä ottaa koepaloja eri elimistä sairauksien taustasyiden selvittämiseksi. Lisäksi tähystysleikkauksilla voidaan tutkia niveliä ja poistaa niistä esimerkiksi irtopaloja.

Tähystysleikkausten edut (vatsaonteloleikkaukset)

Tähystysleikkaukseen tarvittavien haavojen koko on pienempi kuin avoleikkauksessa. Tähystysleikkauksessa vatsaonteloon ei myöskään jää vatsaontelon sisälle ommelaineita, jotka myöhemmin saattavat ärsyttää kudoksia. Haavat suljetaan toki sulavilla tikeillä samaan tapaan kuin avoleikkauksessakin. Pienempien haavojen ansiosta leikkauksen jälkeinen kipu on huomattavasti vähäisempää ja koirat toipuvat nopeammin. Tähystysleikkausten edut toipumiseen ja leikkauksen jälkeiseen kipuun on todettu myös useissa tutkimuksissa.
Tähystysleikkauksessa eläinlääkärillä on myös parempi näkyvyys leikkausalueelle. Tämä voi tuntua nurinkuriselta ajatukselta, mutta avoleikkauksessa kudokset ovat tiiviisti toisiaan vasten, mikä haittaa näkyvyyttä. Tähystysleikkauksessa vatsaonteloa laajennetaan leikkauksen ajaksi kaasulla, mikä parantaa näkyvyyttä. Paremman näkyvyyden ansiosta pienetkin verenvuodot havaitaan nopeasti ja pystytään tyrehdyttämään helposti. Leikkaustekniikka on vaativampi ja vaatii erikoisosaamista, mutta kun tekniikan hallitsee, on leikkauskomplikaatioiden määrä vähäisempi kuin avoleikkauksissa. Esimerkiksi haavatulehduksia ja leikkauksen jälkeistä kiinnikemuodostusta esiintyy vähemmän. Toisaalta tähystysleikkaus on mahdollista muuttaa milloin tahansa avoleikkaukseksi, jos potilasturvallisuus sitä vaatii.
Ihmisillä tähystysleikkausten jälkeen esiintyy niin sanottua hartiapistosta eli kipua hartian alueella. Tämän on arveltu johtuvan vatsaonteloon jäävän kaasun aiheuttamasta paineesta, kun kaasu nousee kohti palleaa. Koiralla vastaavaa ei ole todettu. Koiran vatsaontelon malli on sellainen, että jäännöskaasu on helpompi tyhjentää leikkauksen jälkeen vatsasta. Toisaalta koirat kävelevät neljällä jalalla, jolloin vatsaonteloon mahdollisesti jäävä kaasu ei kohoa kohti palleaa vaan selkärankaa.

KOIRAN STERILOINTI TÄHYSTYKSELLÄ

Narttukoiran sterilointi tähystyksellä voidaan suorittaa koiran ollessa täysikokoinen. Usein suositellaan steriloimista ensimmäisen juoksun jälkeen, mutta leikkaus on mahdollinen myös jo ennen ensimmäistä juoksua. Jos juoksukierto on jo käynnissä, on edellisestä juoksusta hyvä olla kulunut noin 2−3 kuukautta. Heti juoksujen jälkeen leikkaus ei ole suositeltavaa valeraskausajan ollessa käsillä, sillä leikkauksen ajoittuessa tälle ajanjaksolle, voivat valeraskausoireet pitkittyä. Leikkaaminen on mahdollista aina siihen asti, kun seuraavat juoksut alkavat. Joskus leikkauksia tehdään myös juoksun aikana, mutta mikäli mahdollista, kannattaa leikkaus ajoittaa muuhun aikaan. Juoksun aikana verenvuotoriski on suurempi.
Tähystysleikkauksessa poistetaan yleensä vain munasarjat. Nykyään myös avoleikkauksessa poistetaan usein vain munasarjat, jos kohtu on siisti. Koko kohtu tarkistetaan kuitenkin aina leikkauksen yhteydessä ja jos kohdussa todetaan poikkeavuuksia, on myös koko kohdun poisto tähystysleikkauksella mahdollista. Vaikka koiralta poistetaan vain munasarjat, ei esimerkiksi kohtutulehduksen riskiä kuitenkaan enää ole. Kohtutulehdus on hormonaalinen sairaus, joka vaatii kehittyäkseen toimivaa munasarjakudosta. Näin ollen sterilaatioleikkauksen jälkeen riski kohtutulehdukselle on olemassa vain, jos munasarjakudosta jää leikkauksessa vatsaonteloon. Tähystysleikkauksessa näkyvyys leikkausalueelle on vielä avoleikkausta parempi, joten riski munasarjakudoksen jäämiselle on pieni. Lisäksi poistetut munasarjat tarkistetaan aina leikkauksen jälkeen, jotta varmistetaan, että munasarjat on saatu pois kokonaisuudessaan.
Sterilaation jälkeen narttu ei tule enää kiimaan. Tämän myötä poistuvat myös mahdolliset valeraskausoireet ja koira yleensä niin sanotusti tasoittuu, kun hormonaalinen vaihtelu jää pois. Sterilaation myötä myös kohtutulehduksen riski poistuu. Kohtutulehdus on vanhemmilla nartuilla merkittävä riski, sillä jopa neljännes nartuista sairastuu kohtutulehdukseen. Kohtutulehdus on aina vakava sairaus, mikä voi pahimmillaan olla henkeä uhkaava. Jos koira steriloidaan nuorena, vähenee myös nisäkasvainten riski. Tutkimuksissa on todettu, että jos narttu steriloidaan heti ensimmäisen juoksun jälkeen, on nisäkasvainten riski yhtä pieni kuin uroskoirilla. Kiimojen loppumisen jälkeen epätoivottujen tiineyksien riski myös poistuu. Sterilaatiolla on siis useita, myös terveydellisiä hyötyjä.
Narttukoiran steriloinnin seurauksena energiantarve vähenee, keskimäärin noin 30 %. Näin ollen päivittäistä ruokamäärää tulee leikkauksen jälkeen vähentää tai vaihtaa ruoka kevyempään. Jos ruokintaan ei kiinnitetä huomiota, on riskinä lihominen leikkauksen jälkeen. Steriloiduilla nartuilla esiintyy myös virtsankarkailua enemmän kuin leikkaamattomilla nartuilla. Virtsankarkailua voidaan tarvittaessa hoitaa lääkkeillä. Joillakin nartuilla karvanlaatu voi muuttua leikkauksen jälkeen. Sterilaation haitat ovat samat sekä avoleikkauksella että tähystysleikkauksella tehtävissä sterilaatioissa.
Eläinystäväsi Lääkärissä on välineistö, joka mahdollistaa tähystysleikkausten tekemisen, niin vatsa- ja rintaontelokirurgian kuin niveltähystyksetkin.
Johanna Reilin, eläinlääkäri
Eläinystäväsi Lääkäri

Välimuotoisten nikamien problematiikka

Artikkeli on julkaistu 2016 Suomen Beauceron -yhdistyksen lehdessä ja siksi esimerkkeinä on pääosin beaucenpaimenkoiria. Problematiikka on kaikilla roduilla sama.

Normaali rakenne

Nisäkkäällä on kaulanikamia (C) 7, rintanikamia (T) 13, lannenikamia (L) 7, ristiluuksi yhteenluutuneita ristinikamia (S) 3 ja vaihteleva määrä häntänikamia. Ristiluu niveltyy lantioon (sacro-ileacaliitos eli SI-nivel). Muita niveliä rangan ja muun tuki- ja liikuntaelimistön luuston kanssa ei ole. Etujalat liittyvät vartaloon pehmytkudoksilla.
Selkärangan sisällä kulkee selkäydin lannerangan 4.-5. nikaman tasolle asti. Siitä eteenpäin hermosto on jakautunut erillisiksi säikeiksi, ns. hevonhännäksi. Jokaiselle hermolle on oma evoluution kuluessa vakiintunut reittinsä tietyssä nikamavälissä jopa niin vahvasti, että keskushermostovaurion kohta voidaan paikantaa hermostollisten puutteiden/refleksien muutosten perusteella varsin tarkasti.

Välimuotoisuus

VA:lla tarkoitetaan nikaman kehityshäiriötä (vertebral anomaly). Korkkiruuvihäntäisillä roduilla nikaman kehityshäiriötä tavataan rangan kaikissa osissa, tavallisimmin rintarangassa. Muilla roduilla VA:na ilmoitetaan mahdolliset välimuotoiset nikamat muualla kuin lanne-ristiluuvälissä, jossa ne ilmoitetaan LTV:nä (Välimuotoinen lanne-ristinikama eli lumbosacral transitional vertebra). Välimuotoiset nikamat ovat synnynnäinen, periytyvä ominaisuus.Oireettoman selkämuutoksen kantaja ei periytä välttämättä oireetonta selkämuutosta, esim. ei voida sanoa että LTV1 periyttäisi LTV1:stä. Samoissa pentueissa on usein eri variaatioita välimuotoisista nikamista. Huomioitavaa on, että viimeinen lannenikama on rungoltaan normaalistikin muita lannenikamia lyhyempi. Välimuotoisuuden arvioimiseksi tulee yksittäisten nikamien lisäksi tarkastella kokonaisuutta.
Välimuotoisia nikamia on erilaisten rangan osien vaihteissa: kaula- ja rintarangan, rinta- ja lannerangan sekä lannerangan ja ristiluun muodostavien ristinikamien vaihteissa. Tällöin esimerkiksi viimeisessä kaulanikamassa saattaa olla pienet kylkiluun tyngät (kuva 2. ja 4.), kylkiluullisia normaaleita rintanikamia on vain 12 (jolloin viimeinen rintanikama muistuttaa rakenteeltaan lannenikamaa, kuva 4.) tai viimeinen lannenikama on lyhentynyt ja mahdollisesti jopa kiinnittynyt ristiluuhun muistuttaen ristinikamaa. On myös mahdollista, että ensimmäinen ristinikama ei olekaan luutunut kunnolla ristiluuhun vaan muistuttaa siten lannenikamaa.
Nikaman rakenteen muuttuessa sen tehtävän mukainen toiminta saattaa häiriintyä niin ortopedisessa kuin neurologisessa merkityksessä. Mikäli nikaman rakenne on muuttunut, saattaa hermon ulostuloaukko olla alunperinkin muuttunut. Lisäksi muuttunut rakenne aiheuttaa epästabiiliutta, jonka elimistö pyrkii estämään luuduttamalla nikamia yhteen. Selässä nikamien keskinäistä liikettä vähentävää uudisluumuodostusta nimitetään spondyloosiksi. Tämä uudisluumuodostus ahtauttaa hermojuurten kulkureittejä entisestään ja aiheuttaa siten kipua.

LTV-luokittelu

LTV1 eli ”jakautunut ristiluun keskiharjanne” on LTV:n lievin muoto, jossa nikaman keskiharjanteessa on painauma 1. ja 2. ristinikaman välissä . LTV1-lausunto annetaan myös, jos keskiharjanteen 1. osa on puutteellisesti kehittynyt. Ristiluun runko-osa on aina normaalisti luutunut. Yksilötasolla LTV1-muutos sekä erilaiset välimuotoiset nikamat ylempänä rangassa vaikuttaisivat oireettomilta tai niukimmin oireita aiheuttavilta.
LTV2 ”Symmetrinen välimuotoinen lanne-ristinikama”: Viimeinen lannenikama, L7, on saanut ristinikamien piirteitä, esim. lyhentynyt, mutta ei ole luutunut kiinni ristiluuhun ja lannenikamien lukumäärä on normaali.
LTV3 ”Epäsymmetrinen lanne-ristinikama” on vastaava kuin LTV2, paitsi että viimeinen lannenikama (L7) on paitsi muuttunut, myös epäsymmetrinen. LTV3-muutokset aiheuttavat lähes aina jossain vaiheessa elämänkaarta oireita.
LTV4 6 tai 8 lannenikamaa: välimuotoisen lanne-ristinikaman rakenteellisesti vakavin muoto, jossa 7. lannenikama (L7) muistuttaa rakenteeltaan ristinikamaa (kuva 8. ja 11.) tai ristiluun 1. nikama (S1) muistuttaa rakenteeltaan lannenikamaa (kuva 9. ja 12.). Tällöin ristiluu on jakaantunut ja usein myös SI-liitos on puutteellisesti kehittynyt ja kooltaan liian pieni huomioiden kohtaan kohdistuva rasitus.

Spondyloosin ja välimuotoisten nikamien suhde

Välimuotoiset nikamat on mahdollista kuvantaa jo pikkupentuna, oireita kuitenkin tavallisemmin ilmenee vasta aikuisena.Välimuotoiset nikamat aiheuttavat rangan epästabiiliutta ja lantion vinoutta ja siten lisäävät uudisluun kertymistä (silloittumista, spondyloosimuutosta). Myös välilevyrappeuman riski nousee.
Tällä hetkellä viimeisen lannenikaman ja ristiluun välinen (L7-S1) silloittuma ilmoitetaan virallisissa kuvaustuloksissa spondyloosina. Koira, jolla on silloittumaa ko. välissä, ei voi saada SP0-lausuntoa iästä huolimatta. Tämä silloittuma tulee erottaa perinnöllisestä spondyloosista, jossa silloittumamuutoksia tulee erityisti rinta- ja lannerankaan useisiin kohtiin.
Kuten todettua, on välimuotoiset nikamat mahdollista tutkia jo nuorella iällä. Kyynärtutkimusten takia beauceronin virallisten kuvausten alaikäraja on kuitenkin 18 kk. Spondyloosilausunnon alaikäraja on 24 kk.

Kliiniset oireet

Vähimmillään LTV:stä oireena saattaa olla lantion vinous, joka aiheuttaa lihasten kipeytymistä ja sitä kautta liikevirhettä. Näissä tilanteissa harrastaminen saattaa olla mahdollista huolellisella lihashuollolla ja tarvittaessa fysioterapialla. Iän myötä tilanne usein kuitenkin heikkenee.
Välilevyrappeuma L4/L5-tason etupuolella aiheuttaa ahtauman selkäytimessä ja oireet ovat eriasteisia halvausoireita. Tämän tason takapuolella ahtautuvat hermojuuret. Hermojuurien kompressio on harvoin niin täydellinen, että aiheuttaisi halvausta. Tyypillistä on, että koirat ovat oireettomia/näennäisen oireettomia 6-7 vuoden ikään. Keski-iästä eteenpäin alkaa alueella olla uudisluuta tai mahdollisesti lonkat alkavat vaivata. Lonkkien kipeytyessä koira pyrkii joustamaan selällä enemmän ja sitä tilanne ei kestä. Hermojuurien kompressiossa puhutaan cauda equina -syndroomasta (hevosenhäntäsyndrooma). Sen diagnosointi on erityisesti alkuvaiheessa hankalaa ja onkin todennäköistä, että oireilevat koirat ovat kärsineet jo pitkään ennen kuin oireista tulee havaittavat. Mikäli koiralla on todettu jokin selkämuutos nuorella iällä, on säännöllinen eläinlääkäriseuranta välttämätöntä 1-2 vuoden välein ja lievienkin oireiden ilmetessä uusintakuvaus tarpeen.
Joskus jo nuorella koiralla saattavat hermojuurioireet tai SI-nivelen puutteellisuuteen liittyvä kipu aiheuttaa voimakkaitakin oireita. Oireet saattavat erityisesti pennuilla ja nuorilla koirilla olla hämääviä, esim. ongelmia sisäsiisteyden oppimisessa tai aggressiivisuutta.
Yhteenvetona voidaan todeta, että muutokset lanne-ristiluualueella aiheuttavat lyhentynyttä harrastuskäyttöä, tarkempaa harkitaan harrastelajeille, tarkkaa eläinlääkärin seurantaa, huolellista lihashuoltoa ja ennenkaikkea kipua.

Jalostuksellinen näkökanta

Tähän mennessä on selvää, että kyseessä on periytyvä muutos. Mekanismi on toistaiseksi tuntematon, joten geenitestejä tms. ei ole vielä aikoihin odotettavissa (jos koskaan, kun kyseessä ei ole yksittäinen geenivirhe). Tutkimukset ja jalostuksellinen valinta perustuvat siten perinteiseen röntgentutkimukseen. Eläinlääkärien tietoisuus kuvauskohdista, jotta nikamien määrä pystytään laskemaan, alkaa hiljalleen lisääntyä, kiitos Kennelliiton eläinlääkäreille suuntaaman aktiivisen tiedotuksen.
Oireettoman selkämuutoksen kantaja ei periytä välttämättä oireetonta selkämuutosta eli ei voida esim. sanoa, että LTV1 periyttäisi LTV1:stä. Samoissa pentueissa on usein eri variaatioita välimuotoisista nikamista. Jalostukselliselta kannalta nikamamuutokset tulee tiedostaa ja mikäli esim. täysin oireeton LTV1- tai VA (esim. T13->L1) -koira on muilta ominaisuuksiltaan erinomainen ja jalostuskäyttö siten mielekästä, on toiseksi osapuoleksi ehdottomasti syytä valita selkäterve yksilö.
Beaucenpaimenkoirilla VA- ja LTV-tutkimukset kuuluvat PEVISA-ohjelmaan 2017 alkaen.
Juliska Haapanen-Kallio
Kirjoittaja on eläinlääkäri yrityksessä Eläinystäväsi Lääkäri, Tampere www.elainystavasilaakari.fi, ja toimii Suomen Beauceron ry:n jalostustoimikunnan puheenjohtajana
Linkissä Beauceronien selkäartikkeli  kuvasarjassa selkäterveen koiran kuvat (kuva 1., 3., 5., 7. ja 10.) sekä muutoksia rakenteessa. Esimerkkikuviksi on valittu koiria, joilla ei vielä ole uudisluumuodostusta selän alueella. Aiemmin Suomen Beauceronit -fb-ryhmässä on ollut esillä kuvat, joissa samalla koiralla (kuvaushetkellä ikä 2 vuotta) on rangassa useampi muutos, kuvat 2.,4.,6., 8. ja 11. Kolmas koira on voimakkaasti oireileva pentu, kuvaushetkellä 6 kk, kuvat 9. ja 12.

Ulkomailla koiran kanssa – tuliaisina tarttuva tauti?

Suomen eläintautitilanne on hyvä moniin muihin maihin verrattuna. Jo aivan naapurimaissa eläintautitilanne on kuitenkin aivan toinen. Tarttuvat eläintaudit ovat ikäviä paitsi eläimelle itselleen, voivat joissakin tapauksissa tarttua myös ihmiseen.

Koirien kanssa matkustus ja koirien tuonti muista maista Suomeen lisääntyvät jatkuvasti. Matkustaminen koiran kanssa voi olla mukavaa, ulkomaille suunnattu astutusreissu voi tuoda uutta verta rotuun tai ulkomailta voi löytyä juuri se itselle sopiva koira. Ulkomaan vierailut voivat kuitenkin tuoda tullessaan myös ikä- viä tuliaisia, jos tarttuvilta taudeilta suojautumiseen ei ole etukäteen kiinnitetty huomiota. Mitä siis pitää mielessä ulkomaan reissua tai koiran hankintaa ulkomailta suunniteltaessa? Taudeilta suojautuminen ja tautien Suomeen leviämisen estäminen on kaikkien yhteinen etu ja velvollisuus.

Seuraavassa kerrotaan lyhyesti sellaisista tarttuvista eläintaudeista, joita meillä Suomessa ei ole, tai jotka ovat Suomessa harvinaisia, mutta joihin sairastumisen riski on muualla maailmassa huomattavasti suurempi.

Anaplasmoosi

Anaplasmoosi on Ixodes-suvun puutiaisten levittämä sairaus, jota koiralle aiheuttavat Anaplasma phagocytophilum ja Anaplasma platys -bakteerit. Jotta puutiainen välittäisi sairauden nisäkkäälle, on sen oltava kiinnittyneenä vähintään 24−48 tunnin ajan nisäkkäässä. Inkubaatioaika puutiaispuremasta kliinisten oireiden alkamiseen vaihtelee 1−2 viikkoon. Bakteerit lisääntyvät elimistössä erityisesti neutrofiileissä valkosoluissa ja muodostavat niin sanottuja moruloita. Anaplasma platys infektoi elimistön verihiutaleita aiheuttaen aaltoilevaa verihiutaleiden puutosta. Oireina voi ilmetä väsymystä, ruokahaluttomuutta, kuumetta, apatiaa ja anemiaa.

Anaplasmoosia esiintyy koko Euroopan alueella, myös Suomessa. Anaplasmoosilta voidaan suojautua käyttämällä punkkikarkotteita sekä poistamalla koiraan kiinnittyneet punkit mahdollisimman pian. Anaplasmoosia voidaan hoitaa antibiooteilla.

Angiostrongylus vasorum

Angiostrongylus vasorum eli ranskalainen- tai pieni sydänmato on nematodi-mato, joka tarttuu etanoista ja kotiloista koiraeläimiin. Koirat saavat tartunnan syödessään väli-isännän. Tauti ei tartu ihmiseen. Tauti voi tarttua toisen koiran ulosteesta toiselle koiralle.

Tartunta on koirilla usein oireeton. Oireina voi esiintyä äkkikuolemia, yskää tai hengenahdistusta sekä sydänoireita.

Tautia esiintyy Länsi- ja Etelä-Euroopassa sekä Ruotsissa.

Toukat voidaan havaita ulostenäytteestä sekä vasta-aineita verinäytteestä. Hoitona käytetään loislääkkeitä. Tartuntoja voidaan ennaltaehkäistä neljän viikon välein annetulla moksidektiini-imidaklopridi- valmisteella. Esiintymisalueilla oleskeltaessa suositellaan säännöllistä lääkitystä sekä ulostenäytetutkimuksia toukkien varalta kaksi kertaa vuodessa.

Babesioosi

Koiran babesioosi on Babesia canis canis -alkueläimen aiheuttama tauti, joka leviää Dermacentor-puutiaisten välityksellä. Lisäksi tauti voi levitä suoran verikontaktin kautta. Babesioosi voi tarttua myös ihmiseen, mutta tavallisesti puutiaisen välityksellä. Koirasta tartunnan voi saada vain suoran verikontaktin kautta. Babesiat ovat punasolujen sisällä eläviä alkueläimiä, jotka aiheuttavat koiralla punasolujen hajoamista ja siten anemiaa. Anemian seurauksena voi esiintyä esimerkiksi kalpeutta, väsymystä, kuumetta, ruokahaluttomuutta ja heikkoutta. Taudin itämisaika on 7−14 vuorokautta.

Ilmaston lämpenemisen myötä tautia levittäviä puutiaisia tavataan yhä pohjoisemmassa. Tällä hetkellä tautia esiintyy Keski- ja Etelä-Euroopassa, mutta todennäköisesti sairaus leviää vähitellen pohjoisemmaksi.

Tauti voidaan todeta tunnistamalla loinen mikroskoopilla punasolujen sisältä tai niin sanotulla PCR-menetelmällä verinäytteestä. Sairautta voidaan hoitaa imidokarbi-injektioilla. Ennuste on hyvä, jos sairaus havaitaan ajoissa, mutta vaikeasti sairaat eläimet voivat menehtyä.

Babesia-tartunnalta voidaan suojautua estämällä punkkitartunnat käyttämällä punkkikarkotteita.

Bartonelloosi

Bartonelloosi on Bartonella-suvun bakteerien aiheuttama tauti. Bartonella-suvun bakteerit kulkeutuvat elimistössä punasolujen ja verisuonten endoteelisolujen sisälle ja aiheuttavat koirilla tavallisimmin endokardiittia eli sydänläppien tulehdusta. Bartonelloosi voi tarttua myös ihmiseen aiheuttaen yleisinfektion. Tauti voi tarttua koirasta ihmiseen.

Bartonelloosi voi oireilla muun muassa kuumeena, suurentuneina imusolmukkeina, ontumisena, sierainvuotona, ihorektioina, silmän suonikalvon tulehduksena sekä verenpurkaumina limakalvoilla. Taudin diagnosoiminen on vaikeaa, veriviljelyä pidetään tarkimpana diagnosointimenetelmänä. Myös PCR-tekniikalla voidaan eristää bakteerin DNA verestä tai kudosnäytteestä.

Bartonelloosia voidaan hoitaa antibiootein. Hoidolla saadaan kuitenkin ainoastaan lievitettyä tai poistettua oireita, itse bakteeria ei saada elimistöstä pois ja siten koira voi tartuttaa sairautta eteenpäin.

Bartonella-bakteerit tarttuvat koiraan vektorin välityksellä, tavallisimmin puutiaisten, kirppujen tai kissan raapimien kautta. Myös hyttysten epäillään levittävän tautia. Puutiaista pidetään merkittävimpänä välittäjänä.

Bartonelloosia esiintyy Euroopassa laajalti pohjoismaita lukuun ottamatta. Bartonelloosilta voidaan suojautua ulkoloishäädöllä, joka karkottaa sekä punkkeja että kirppuja.

Bruselloosi

Bruselloosin eli luomistaudin aiheuttavat Brucella-suvun bakteerit. Näistä koira on Brucella canis -bakteerin pääasiallinen isäntä. Myös Brucella abortus ja Bruscella suis voivat tarttua koiraan. Brucella-suvun bakteerit voivat tarttua myös ihmiseen. Myös Brucella canis voi tarttua ihmiseen, mutta perusterveellä ihmisellä tauti on yleensä lievä ja tauti muistuttaa lähinnä pitkittynyttä yleisinfektiota.

Bruselloosi aiheuttaa kroonisen infektion sekä uroksen että naaraan sukuelimissä, tavallisesti infektio on elinikäinen. Tyypillinen oire on sikiökuolema tiineyden viimeisen kolmanneksen aikana. Narttu voi synnyttää sekä eläviä että kuolleita pentuja. Välillä voi syntyä täysin terveitä, normaaleja pentueita. Myös tiinehtymättömyyttä ja pentujen varhaiskuolemia voi esiintyä. Uroksilla tavataan kivestulehdusta. Muita mahdollisia oireita ovat niveltulehdukset ja niihin liittyvät liikuntavaikeudet ja halvausoireet. Aikuisilla koirilla yleisoireet ovat kuitenkin yleensä vähäisiä, minkä vuoksi tartunta voi olla salakavala.

Brucella-bakteerit ovat erittäin helposti tarttuvia ja ne tarttuvat eläimestä toiseen astutuksen tai siemennyksen kautta, sekä suorassa kontaktissa sikiönesteeseen, sikiökalvoihin tai sikiöön. Tartunnan voi saada sekä uroksen siemennesteestä että virtsasta. Pennut saavat tartunnan synnytyksen yhteydessä emältä. Bakteerien erittyminen lisääntyy nartuilla juoksuaikana.

Oireettomia tartuntoja voidaan seuloa verestä vasta-ainemäärityksellä. Brucella-tartunnan saaneen koiran lopettaminen on suositeltavaa sairauden leviämisen estämiseksi. Jos koiraa ei lopeteta, tulee se steriloida tai kastroida, koska pääasiallinen tartunta on sukuelimissä. Koira tulee myös pitää erillään muista koirista. Jos bruselloosi on päässyt kenneliin, tulee eläimet testata bruselloosin varalta vähintään kahdesti ja tartunnan saaneet eläimet lopetetaan.

Bruselloosia tavataan eniten Etelä- ja Väli-Amerikassa. Euroopassa tautia tavataan ainakin Saksassa, Tsekeissä, Espanjassa, Ruotsissa, Unkarissa ja Itävallassa. Tauti on yleisempi huonoissa hygienisissä oloissa. Suomessa on tavattu bruselloosia tuontikoirissa vuosina 2008 ja 2013.

Bruselloosin leviäminen tavallisen matkustamisen yhteydessä koiraan on epätodennäköistä. Sen sijaan tauti voi levitä astutustamatkojen ja uroksille astuttavaksi saapuvien narttujen mukana. Taudin ennaltaehkäisemiseksi tulee varmistua jalostukseen käytettävän eläimen tautivapaudesta, suositeltavaa on pyytää testaamaan ulkomainen koira bruselloosin varalta ennen astutusta, ainakin silloin, kun liikutaan riskialueilla. Bruselloosialueilta hankittavilla koirilla voi niin ikään esiintyä bruselloosia, erityisesti kaduilta pelastetut koirat kuuluvat riskiryhmään, sillä ne parittelevat usein hallitsemattomasti keskenään. Koiraa ulkomailta hankittaessa kannattaa siis harkita myös bruselloosin testaamista ennen Suomeen tuontia, ainakin riskiryhmään kuuluvien eläinten kohdalla.

Dirofilarioosi

Dirofilarioosi on hyttysen välittämä sairaus, jonka aiheuttajana on niin sanottuja mikrofilarioita tuottava sukkulamato . Dirofilaria immitis aiheuttaa koiralle sydänmatotaudin, Dirofilaria repens ihonalaiskudoksen paikallisia patteja.

Dirofilaria immitis esiintyy Portugalissa, Espanjassa, Ranskassa, Sardiniassa, Korsikalla, Mallorcan saarilla, Sveitsissä, Italiassa, Sloveniassa, Kroatiassa, Bosniassa, Montenegrossa, Albaniassa, Makedoniassa, Kreikassa, Tsekeissä, Slovakiassa, Serbiassa, Romaniassa, Venäjällä, Bulgariassa ja Turkissa. Suomessa ja muissa pohjoismaissa sairautta on raportoitu tuontikoirilla. Dirofilaria repens esiintyy Espanjassa, Ranskassa, Sardiniassa, Korsikalla, Italiassa, Etelä- Sveitsissä, Sloveniassa, Kroatiassa, Bosniassa, Montenegrossa, Albaniassa, Kreikassa, Tsekeissä, Slovakiassa, Unkarissa, Serbiassa, Turkissa, Bulgariassa, Romaniassa, Moldovassa, Ukrainassa, Valkovenäjällä ja Venäjällä sekä Balttian maissa. Lisäksi on raportoitu yksittäisiä tautitapauksia Saksassa, Hollannissa, Puolassa ja Itävallassa.

Taudin reservoaarina toimivat suojaamattomat lemmikit ja katukoirat. Yli 70 eri hyttyslajin on todettu voivan levittää sairautta. Hyttynen siirtää infektion koirasta toiseen imiessään verta. Tärkein sydänmadon kehitystä hidastava tekijä on ympäristön lämpötila ja kosteus.

Wolbachia-bakteeri elää vahvassa symbioosissa sydänmadon kanssa. Mato vapauttaa bakteeria koiran verenkiertoon silloin, kun se tuottaa mikrofilarioita, kuollessaan tai esimerkiksi sydänmatolääkityksen yhteydessä. Bakteerin vapautuminen verenkiertoon aktivoi neutrofiilien valkosolujen välittämää tulehdusreaktiota.

Dirofilaria immitiksen aiheuttamassa taudissa ei alkuvaiheessa yleensä esiinny oireita. Oireet riippuvat sydänmatojen määrästä elimistössä. Taudin edetessä voi ilmetä yskää, hengenahdistusta, sydämen sivuääni, rytmihäiriöitä, ruokahaluttomuutta ja rasituksensietokyvyn heikkenemistä. Matojen kuollessa voi ilmetä verisuonitukoksia. Tauti voi johtaa kuolemaan. Dirofilaria repens aiheuttaa vain paikallisia ihoreaktioita.

Sydänmatotartunta voidaan useimmiten varmistaa verinäytteestä. Aikuisten matojen häätöön käytetään melarsominiinjektioita. Mikäli sydänmatoja on paljon, voivat ne kuitenkin tehdä verisuonitukoksen kuollessaan. Tällöin matoja voidaan joutua poistamaan kirurgisesti sydämestä. Vakavissa tapauksissa hoito ei ole aina mahdollista.

Sydänmatotartunnan ennaltaehkäisyyn käytetään kerran kuukaudessa annosteltavia loislääkkeitä. Suojaava lääkitys on tarpeen sydänmatoalueelle matkustettaessa. Lisäksi hyttysiltä suojautuminen karkotteilla on tarpeen. Suomeen sydänmatoalueelta tuotavat koirat on tarpeen testata sydänmadon varalta lähtömaassa.

Ekinokokkoosi

Ekinokokit ovat heisimatoihin kuuluvia lihansyöjien loisia. Ekinokokkiheisimatojen pääisäntä on petoeläin (esim. koira, kettu, susi) ja väli-isäntänä toimii petoeläimen ravinnoksi kelpaava kasvinsyöjänisäkäs (lammas, nauta, myyrä, poro jne.). Ihminen voi saada tartunnan väli-isännän tavoin. Ekinokokit eivät aiheuta oireita pääisännilleen eli tässä tapauksessa matkustelevalle koiralle, mutta ihmiseen tarttuessa ekinokokkitartunta on vaarallinen.

Ekinokokkeja on useita erilaisia, mutta useimmiten puhutaan hirvi- ja myyräekinokokista. Hirviekinokokki eli Echinococcus canadensis voi tarttua ihmiseen loista kantavan koiran tai suden ulosteesta tai ulosteilla saastuneen veden tai elintarvikkeiden välityksellä. Ihmisellä taudin itämisaika on pitkä ja voi aiheuttaa vatsakipuja, kuumetta, yskää ja ihottumaa. Hirviekinokokkoosia tavataan myös Suomessa. Taudilta voi suojautua keräämällä riistaeläinten teurasjätteet niin, että koirat eivät pääse syömään niitä ja työskentelemällä hygieenisesti ruhoja käsiteltäessä.

Vaarallisempi ekinokokki on myyräekinokokki eli Echinococcus multilocularis. Myyräekinokokkia ei esiinny tällä hetkellä Suomessa, mutta tautia tavataan muualla euroopassa laajasti, lähimaista Latviassa ja Ruotsissa. Myös myyräekinokokki voi tarttua ihmiseen loista kantavan koiran tai suden ulosteesta tai ulosteilla saastuneen veden tai elintarvikkeiden välityksellä. Myös myyräekinokokin itämisaika ihmisessä on pitkä, 5−15 vuotta. Myyräekinokokki aiheuttaa ihmisessä elimiin monilokeroisia rakkuloita, joita kehittyy tavallisimmin maksaan. Ajan myötä maksakudos tuhoutuu ja ihminen saa maksasairauden oireita. Rakkulan repeäminen voi pahimmillaan johtaa kuolemaan.

Myyräekinokokin Suomeen leviämisen ehkäisemiseksi ulkomailta Suomeen tuotavat koirat tulee lääkitä heisimatoihin tehoavalla lääkkeellä (esimerkiksi pratsikvantelia sisältävällä loislääkkeellä). Tuontisäädösten mukaan lääkityksen voi ottaa lähtömaassa 1−5 vuorokautta ennen Suomeen tuontia. Matkustavien koirien kanssa voidaan käyttää niin sanottua 28 vuorokauden sääntöä. Tällöin lääkitys otetaan Suomessa kaksi kertaa ennen matkalle lähtöä ja kerran Suomeen palaamisen jälkeen. Kunkin lääkityskerran välissä saa olla korkeintaan 28 vuorokautta. Molemmilla tavoilla toteutettuna lääkitykset annetaan eläinlääkärin vastaanotolla ja eläinlääkäri tekee lääkityksistä merkinnät lemmikkieläinpassiin. 28 vuorokauden sääntöä käytettäessä tulee muistaa, että lääkitys ei toimi ennaltaehkäisevästi eli ennen tartuntaa annetuilla lääkityksillä ei voida estää tautia. Loisen aikuistuminen koirassa kestää 26−28 päivää ja lääkitys tehoaa vasta aikuiseen loiseen. Näin ollen matkan jälkeen annettava lääkitys on taudin vastustamisen kannalta kaikkein tärkein ja lääke kannattaa antaa 28 vuorokautta Suomeen paluun jälkeen. Koiran ulosteet tulee kerätä lääkityksen antamisen jälkeen, jotta mahdolliset heisimadot eivät jää ympäristöön tartuntalähteiksi. Oleskeltaessa maissa, joissa myyräekinokokkia esiintyy, suositellaan heisimatolääkitystä kerran kuukaudessa.

Ehrlichioosi

Ehrlichia canis on sairaus, joka välittyy Rhipicephalus sanguineus -punkin eli ruskean koirapunkin välityksellä koiraan. Ehrlichia canis on solun sisällä elävä bakteeri, joka infektoi elimistön monosyyttejä valkosoluja. Yleisimpinä oireina esiintyy kuumetta, syömättömyyttä, lihaskipuja, verenvuotoja ja imusolmukkeiden suurentumista. Harvinaisempina oireina voidaan havaita silmäoireita ja neurologisia oireita. Sairaus voi muuttua krooniseksi ja oireilla aika-ajoin.

Ehrlichioosi voidaan todeta mikroskoopilla verisivelystä. Lisäksi voidaan tutkia veren vasta-aineita ja tehdä PCR-tutkimus. Ehrlichioosia voidaan hoitaa antibiooteilla.

Euroopassa ehrlichioosia on raportoitu Espanjassa, Portugalissa, Ranskassa, Korsikalla, Italiassa, Sardiniassa, Kreikassa ja Bulgariassa.

Ehrlichioosilta voidaan suojautua käyttämällä punkkikarkoitteita.

Hepatozoonoosi

Hepatozoon canis sekä Hepazoon americanu -alkueläimet voivat tarttua koiraan Rhipicephalus sanguineus – punkin välityksellä. Ensimmäistä esiintyy Kreikassa, Italiassa, Ranskassa, Espanjassa, Portugalissa, Kroatiassa, Kosovossa, Albaniassa, Turkissa ja Bulgariassa. Jälkimmäistä esiintyy vain Pohjois-Amerikassa.

Tauti ei tartu ruskean koiranpunkin puremasta vaan koiran nielaistessa punkin. Oireet ovat yleensä lieviä, oireina voi olla kuumetta, laihtumista ja ruokahaluttomuutta. Tartunta voidaan todeta verinäytteestä PCRmenetelmällä. Hoitona voidaan käyttää muun muassa antibiootteja.

Tautia voidaan ennaltaehkäistä punkkikarkoitteilla. Riski ihmisten tartuntaan on hyvin pieni, tauti ei tartu koirasta ihmiseen.

Leishmanioosi

Leishmania-alkueläin tarttuu koiraan hietasääsken välityksellä. Lisäksi leishmaniaasi voi tarttua emästä pentuihin istukan välityksellä ja suorassa verikontaktissa koirasta toiseen. Leishmanioosi voi tarttua myös koirasta ihmiseen suorassa verikontaktissa tai jos hietasääski imee verta ensin koirasta ja sen jälkeen ihmisestä.

Loinen siirtyy hyttysen pureman yhteydessä koiran tai ihmisen ihon alle. Tämän jälkeen se joutuu elimistön immuunipuolustuksen toiminnan seurauksena makrofagi-soluihin, joissa se lisääntyy jakautumalla. Loinen aiheuttaa yleisinfektion, joka voi oireilla heikkoutena, iho-oireina, imusolmukkeiden suurentumisena, munuaisten vajaatoimintana ja vakavissa tapauksissa tartunta voi johtaa kuolemaan. Oireet voivat olla hyvin moninaisia. Sairauden inkubaatioaika on pitkä, 3 kuukaudesta 7 vuoteen. Koira voi aluksi olla oireeton kantaja.

Leishmanioosi voidaan todeta vasta-ainetestillä tai PCR-menetelmällä tunnistamalla loinen veri- tai kudosnäytteestä.

Sairautta ei voida parantaa, mutta lääkehoidolla pyritään saamaan sairaus oireettomaksi. Sairaus puhkeaa kuitenkin usein myöhemmin uudelleen. Myös oireettomana aikana koira voi tartuttaa sairautta eteenpäin. Sairaus vaatii jatkuvaa, elinikäistä hoitoa.

Leishmaniaasia esiintyy Euroopassa Välimeren maissa. Hietasääskiä ei Suomessa esiinny, mutta on epäilty, että myös suomalaisen hyttysen olisi mahdollista levittää tautia. Tartunta koirasta koiraan tai koirasta ihmiseen on kuitenkin mahdollinen myös Suomessa suoran verikontaktin kautta sekä istukan välityksellä emästä pentuihin.

Tuotaessa koiria suomeen leishmania-alueilta, suositellaan koirien testaamista leishmanioosin varalta. Koska sairauden inkubaatioaika on pitkä, suositellaan testausta 2−4 kuukauden välein. Testituloksen perusteella terveet koirat kannattaa testata myös myöhemmin Suomeen tulon jälkeen, sillä tauti voi puhjeta myöhemmässä vaiheessa. Myös oireettomat koirat voivat levittää sairautta.

Leihsmanioosilta voidaan suojautua käyttämällä hyöteiskarkotteita. Leishmania-alueilla koirien ulkoiluttamista hämäränaikaan tulee välttää. Etelä-Euroopassa on käytössä rokotteita leishmanioosia vastaan, Suomessa näitä rokotteita ei ole saatavilla.

Leptospiroosi

Leptospiroosi on Leptospira-suvun bakteerin aiheuttama kuumetauti. Tautia voi esiintyä kaikilla nisäkäslajeilla ja se voi tarttua myös ihmiseen aiheuttaen influenssaa muistuttavan kuumetaudin.

Leptospiroosi tarttuu hyvin helposti ja tunkeutuu elimistöön limakalvojen kautta. Tartunta saadaan tavallisimmin suun tai hengitysilman kautta, infektoituneen eläimen virtsa levittää tautia tehokkaimmin. Tartunnan voi saada myös esimerkiksi sairaan eläimen virtsalla likaantuneesta vedestä. Leptrospiroosi voi tarttua myös puremahaavan kautta.

Koirilla leptospiroosi aiheuttaa tavallisimmin munuais- ja maksatulehduksia. Sairastuneet eläimet voivat pysyä taudin kantajina ja erittäjinä lopun elämäänsä, vaikka tauti ei enää oireilisi. Leptospiroosi voidaan todeta verinäytteestä vasta-ainetutkimuksella.

Leptospiroosia esiintyy maailmanlaajuisesti, yleisemmin lämpimillä ja kosteilla alueilla. Leptospiroosia esiintyy myös koko Euroopassa pohjoismaita lukuunottamatta. Myöskään Suomessa koirissa ei ole todettu leptospiroosia.

Koirat voidaan rokottaa leptospiroosia vastaan. Rokotusta suositellaan matkusteleville koirille, kun kohdemaassa esiintyy leptospiroosia. Rokote annetaan kaksi kertaa kuukauden välein ja tämän jälkeen kerran vuodessa. Rokote suojaa kliiniseltä taudilta, mutta ei estä bakteerin tarttumista, kantajuuden kehittymistä ja taudin levittämistä.

Parvovirusripuli

Parvovirusripuli on parvovirus-2 aiheuttama tarttuva tauti. Taudin oireet vaihtelevat lievästä vakavaan. Lievässä muodossa voi olla lievää ripulia ja ruokahalun heikentymistä. Vakavassa infektiossa esiintyy kuumetta, veriripulia, oksentelua, yleiskunnon heikkenemistä ja kuivumista. Kuivumisen myötä voi ilmetä keskushermosto-oireita.

Parvovirus voidaan todeta koiran ulosteesta. Tautiin ei ole olemassa parantavaa hoitoa vaan hoito perustuu tukihoitoon.

Parvovirusripuli tarttuu yleensä virusta sisältävän ulosteen välityksellä. Alttiimpia ovat rokottamattomat 6 viikon – 6 kuukauden ikäisillä pennuilla, joilla emän vasta-aineet alkavat heiketä. Virus on kestävä ja voi säilyä ympäristössä pitkään. Tartunnan saanut eläin erittää virusta yleensä 1−2 viikkoa. Parvovirusta esiintyy myös Suomessa säännöllisesti, maailmalla sairaus on yleinen. Sairautta tavataan enemmän epähygienisissä olosuhteissa. Rokote suojaa yksilöä taudilta melko hyvin, mutta virusta vastaan ei muodostu niin sanottua laumaimmuniteettia. Näin ollen pieniä pentuja tulee suojata tartunnalta. Tartunta liittyy usein yksilön puutteelliseen rokotesuojaan.

Suomessa rokottamista parvovirusta vastaan suositellaan 12 ja 16 viikon iässä, vuoden iässä ja sen jälkeen kolmen vuoden välein. Pennut voidaan rokottaa tarvittaessa jo kertaalleen 8 viikon iässä, jos riski tartuntaan on suuri.

Penikkatauti

Penikkatauti on morbilliviruksen aiheuttama tarttuva tauti koirilla ja muilla lihansyöjillä. Tauti ei tartu ihmiseen.

Penikkataudin oireet voivat olla hyvin vaihtelevia. Lievässä taudissa oireina ovat silmä- ja sierainvuoto, kuume, ruokahalun heikkeneminen ja apeus. Vakavassa taudissa yleiskunto heikkenee, eläin voi saada keuhkokuumeen, lisäksi voi esiintyä ripulia. Myöhemmässä vaiheessa voidaan todeta keskushermosto-oireita sekä anturoiden liikasarveistumista.

Penikkatautiin ei ole olemassa parantavaa hoitoa vaan hoito perustuu elimistön omaa puolustusjärjestelmää tukevaan hoitoon. Rokottamattomilla eläimillä kuolleisuus on jopa 80 %.

Penikkatauti leviää eläimestä toiseen usein suorassa kontaktissa sekä syljen ja virtsan välityksellä. Virus voi levitä myös ihmisten ja saastuneiden tavaroiden kautta. Virus säilyy ympäristössä jopa viikkoja, taudin itämisaika on noin 1−2 viikkoa.

Penikkatauti voidaan todeta limakalvonäytteestä PCR-menetelmällä tai verinäytteestä vasta-ainetestillä. Virus voidaan todeta myös ruumiinavauksessa.

Rokottamattomat eläimet ovat alttiita tartunnalle. Rokotettujen narttujen pennut ovat alttiimpia 3−6 kuukauden iässä, kun emältä saadut vasta-aineet alkavat heiketä. Suomessa penikkatauti on harvinainen, penikkatautia on todettu koiralla Suomessa viimeksi vuonna 2015 tuontikoiralla. Vuonna 2012 penikkatautia todettiin minkeillä. Koirilla tautitapaukset liittyvät nykyisellään rokottamattomiin tuontieläimiin tai eläimiin, joilla on häiriöitä elimistön puolustusjärjestelmän toiminnassa. Maailmalla penikkatautia esiintyy laajasti.

Penikkataudilta voidaan suojautua rokotuksilla. Tärkeää on koirapopulaation kattava rokottaminen, jotta laumaimmuniteetti suojaa tartunnoilta. Suomessa koirat suositellaan rokottamaan 12- ja 16 viikon iässä ja vuoden iässä, tämän jälkeen kolmen vuoden välein.

Rabies

Rabies eli raivotauti tai vesikauhu on viruksen aiheuttama kaikkiin nisäkkäisiin tarttuva keskushermostosairaus. Tartunnan pääasiallisia levittäjiä ovat luonnonvaraiset eläimet, kuten kettu, susi ja mäyrä. Kotieläimistä koira ja kissa voivat levittää tautia. Raivotautia esiintyy myös lepakoissa, mutta lepakkoraivotautia pidetään epidemiologisesti eri tautina.

Tartunta leviää yleisimmin sairastuneen eläimen puremasta. Taudin itämisaika vaihtelee viikoista muutamiin kuukausiin. Virus etenee tartuntakohdasta hermoratoja pitkin keskushermostoon. Keskushermostosta virus leviää kaikkialle elimistöön ja lisääntyy sylkirauhasissa.

Raivotaudin oireisiin voi kuulua niin sanottu hiljainen tai raivoisa muoto, sama eläin voi oireilla vaihtelevasti eri tavoin. Hiljaisessa vaiheessa eläin on lähinnä syrjäänvetäytyvä. Raivoisassa muodossa eläin hyökkäilee, puree, on ärtynyt ja levoton. Raivokas käytös voi olla kohtauksittaista. Raivotauti johtaa aina lopulta kuolemaan.

Raivotautia esiintyy Suomen lähialueista muun muassa Venäjällä sekä Itä-Euroopan maissa. Lisäksi muun muassa Aasian ja Afrikan maissa tautia esiintyy runsaasti.

Rokote suojaa tehokkaasti raivotaudilta. Koirien maahantuonti edellyttää niiden olevan rokotettuja raivotautia vastaan (pois lukien raivotautivapaassa ympäristössä kasvaneet pennut tietyin rajoituksin). Suomessa koirien rokottamista raivotautia vastaan suositellaan 16 viikon iässä, vuoden iässä ja tämän jälkeen kolmen vuoden välein. Ulkomaille matkustettaessa jotkin maat vaativat rokotuksen vuosittain, joten kannattaa aina tarkistaa kohdemaan rokotusmääräykset hyvissä ajoin ennen matkaa.

Riketsioosi

Riketsioosia aiheuttavat samat aiheuttajat kuin anaplasmaa ja ehrilichioosia sekä näiden lisäksi Riketsia conori -bakteeri. Bakteerit tarttuvat koiraan Richicephalus sanguineus -ruskean koiranpunkin pureman välityksellä. Bakteeri leviää koiran elimistössä verenkierron mukana ja kulkeutuu pienten verisuonten endoteelisoluihin, joissa se jakautuu aiheuttaen endoteelivaurioita ja verisuonitulehdusta. Oireina voi esiintyä kuumetta, apaattisuutta, syömättömyyttä, suurentuneita imusolmukkeita, jäykkää liikkumista sekä verenpurkaumia.

Tauti voidaan todeta verinäytteestä vasta-ainetutkimuksella tai PCR-menetelmällä. Sairautta voidaan hoitaa antibiooteilla.

Sairautta esiintyy Välimeren ja Mustanmeren maissa.

Sairaus voi tarttua myös ihmiseen ruskean koiranpunkin puremasta, mutta ei suoraan koirasta.

Ennaltaehkäisynä käytetään punkkikarkotteita.

Thelazioosi

Thelazia callipaeda on Etelä-Euroopassa esiintyvä nematodi-mato, joka on hedelmähyttysen Phortica variegata välittämä. Mato päätyy koiraan hedelmähyttysen piston kautta. Madot päätyvät koirassa koiran silmään. Tauti voi tarttua myös ihmiseen, mutta ei koirasta.

Thelazioosia on raportoitu esiintyvän Etelä-Euroopassa Portugalin, Espanjan, Ranska, Sveitsin ja Saksan alueella.

Osa koirista voi olla oireettomia, mutta yleisesti esiintyy silmäoireita ja mato voi olla nähtävissä koiran silmässä. Hoitona madot poistetaan silmästä. Lisäksi käytetään loislääkkeitä.

Levinneisyysalueella matkustettaessa suositellaan kuukausittaista lääkitystä makrosyklisellä laktonilla (esimerkiksi milbemysiini).

Yhteenveto

Kun suunnittelet matkaa koiran kanssa, kannattaa kohdemaan tautitilanne, tuonti- ja vientimääräykset sekä tarvittavat rokotukset ja lääkitykset selvittää hyvissä ajoin. Tietoa saat omalta eläinlääkäriltäsi, Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta sekä kohdemaan viranomaisilta. Useimpia sairauksia on huomattavasti helpompaa ennaltaehkäistä kuin hoitaa.

Kun suunnittelet koiran hankintaa ulkomailta, tulee kohdemaan tautitilanne ja mahdolliset tautiriskit selvittää. Suomeen tuotava koira kannattaa aina terveystarkastaa paikallisella eläinlääkärillä ennen Suomeen tuontia ja tarvittaessa tehdä tarkempia tutkimuksia, jos koiralla havaitaan sairauteen viittaavia oireita. Lisäksi koiralta kannattaa testata taudit, joiden tartuntariski on alueella suuri. Sairasta koiraa ei saa kuljettaa ja sairaudet ja niiden vaatima hoito kannattaa pyrkiä selvittämään jo lähtömaassa. Niin sanottuja rescuekoiria Suomeen tuotaessa kannattaa koira hankkia luotettavan järjestön kautta. Vastuullisesti toimiva järjestö tutkii koirat lähtömaassa, testaa ne tavallisimpien sairauksien varalta sekä tuo koirat Suomeen laillisesti tuontimääräyksiä noudattaen asianmukaisten paperien kanssa. Koiraa hankkiessa tulee myös miettiä, millaisiin hoitoihin on itse valmis niin taloudellisesti kuin eettisesti ja fyysisesti, jos koiralla todetaan jokin tarttuva sairaus vasta Suomeen tulon jälkeen.

Katso oheisesta taulukosta yhteenveto ulkomailla tavattavista taudeista.

Johanna Reilin
eläinlääkäri
https://www.elainystavasilaakari.fi

Oletko matkustamassa lemmikkisi kanssa ulkomaille? Varaa aika matkan suunnitteluun Eläinystäväsi Lääkäriin!

 

Lähteet
Louhelainen M., Spillman T. Tapausselostus: Babesia canis -tartunta koiralla. Suomen eläinlääkärilehti. 2009, 115, 3.
Koponen J. Matkustavan koiran terveysvaarat Euroopassa. Lisensiaatin tutkielma. 2014.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Bruselloosi eli luomistauti. https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/bruselloosi-eli-luomistauti/. Päivitetty 16.11.2016. Haettu 29.1.2017.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Koiran Bruselloosi. https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-jaelaintaudit/elaintaudit/lemmikkielaimet/koirat/brucella-canis/. Päivitetty 16.11.2016. Haettu 29.1.2017.
Eläinlääkintä- ja Elintarviketurvallisuuslaitos. Riskinarviointi Echinococcus multiloculariksen leviämisestä Suomeen ja Suomessa. Helsinki 2001.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Ekinokokit. https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/ekinokokit/. Päivitetty 29.9.2016. Haettu 29.1.2017.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Leptospiroosi. https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/leptospiroosi/. Päivitetty 21.12.2016. Haettu 29.1.2017.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Usein kysyttä leptospiroosista. https://www.evira.fi/elaimet/elaintenterveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/leptospiroosi/usein-kysyttya-leptospiroosista/. Päivitetty 22.4.2016. Haettu 29.1.2017.
Koira-Kissaklinikka. Koira mukaan matkalle – mitä pitää muistaa? http://www.koirakissaklinikka.fi/Koiraartikkelit/koira-mukaan-matkalle-mita-pitaa-muistaa.html. Haettu 29.1.2017.
MSD Animal Health Oy. Penikkatauti. www.penikkatauti.fi. Haettu 29.1.2017.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Penikkatauti. https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/penikkatauti/. Päivitetty 17.5.2016. Haettu 29.1.2017.
Creevy K. Overview of canine distemper. http://www.merckvetmanual.com/generalized-conditions/caninedistemper/overview-of-canine-distemper. Haettu 29.1.2017.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Parvovirusripuli. https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/lemmikkielaimet/koirat/parvovirusripuli/. Päivitetty 21.4.2016. Haettu 29.1.2017.
Sympaatti Oy. Koiran rokotus. https://www.koiranrokotus.fi/. Haettu 29.1.2017.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Rabies eli eläimen raivotauti. https://www.evira.fi/elaimet/elaintenterveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/raivotauti-eli-rabies/. Päivitetty 16.11.2016. Haettu 29.1.2017.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Rabies lähialueillamme. https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveysja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/raivotauti-eli-rabies/tautitilanne-lahialueillamme/. Päivitetty 11.4.2016. Haettu 29.1.2016.
World Organisation for Animal Health. Rabies still kills. http://www.oie.int/en/animal-health-in-theworld/rabies-portal/. 2017. Haettu 29.1.2017.
World Health Organization. Rabies. http://www.who.int/rabies/en/. 2017. Haettu 29.1.2017.

Ajatuksia eläinystävien hoidosta ja HS:n artikkelista tänään

Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli juttu otsikolla Lemmikeille tarjotaan klinikoilla jopa tarpeettomia hoitoja, arvioi Kuluttajaliitto – HS vertaili eläinlääkäriasemien hintoja. Samassa artikkelissa todetaan, että eläinlääkärien toimenpidehinnat eivät ole juurikaan nousseet vuodesta 2014. Paljonko maailmassa on kolmessa vuodessa muuttunut? Kuinka moninkertainen teho on tietokoneilla? Entäpä jos vertaa vaikka uutta kännykkää parin vuoden takaiseen? Diagnostiset mahdollisuudet ovat parantuneet kolmessa vuodessa huimasti. Diagnostiikan parantuminen tarkoittaa varhaisempia diagnooseja, parempaa elämänlaatua, pitempää elämää. Eläinlääkärit kouluttautuvat jatkuvasti lisää palvellakseen asiakkaitaan entistä paremmin ja hoitaakseen heidän lemmikkinsä mahdollisimman hyvin. Tällä kaikella on kuitenkin hintalappu. Mikäli jättäytyy vanhoihin menetelmiin ja oppeihin, saatetaan mennä jopa hoitovirheen puolelle. Monessa asiassa esim. kymmenen vuoden takainen tieto on auttamatta vanhentunutta.
Eläinlääkärin työ on selvittelyä ja kokonaisuuden huomioimista. Suuri osa työstä on poissulkevaa diagnostiikkaa. Osa eläinlääkäreistä on parempia selvittelemään ja osa osaa katsoa kokonaisuutta paremmin. Aivan samoin kuin joku saattaa olla nopeampi leikkaamaan, tietää kaiken neurologiasta, taitaa käyttäytymistieteitä jne. Joku on myös vahvempi kohtaamaan asiakkaan surun ja kertomaan, että tätä nivelrikkoista jatkuvasti kivuliasta koiraa ei ole enää mielekästä leikata vakavan kasvaimen takia, joku kokee hoidon vielä mielekkääksi. Jokaisella eläinlääkärillä on oma vahva alueensa, jonka hän paitsi hallitsee hyvin, myös vaikuttaa siihen mitä reittiä hän potilasta tutkii ja millaiset diagnoosit “löytyvät” helpommin. Usein hankalien tapausten kohdalla on kyse myös tuurista tai jostain “kuudennesta aistista”: ottaakin jonkin harvinaisemman näytteen jo varhaisemmassa vaiheessa kuin se yleensä on tapana. Joskus on onni myötä ja diagnoosiin päästään tästä syystä nopeasti ja kustannustehokkaasti, usein ratkaisu paljastuu jälkikäteen poissulkevaan diagnostiikkaan kuuluvaksi.
Mitä sitten halutaan? Ihmisten näkemykset siitä, miten ja mitä pitää hoitaa, vaihtelevat suuresti. Joku haluaa, että eläimeltä tutkitaan vain ne korvat tai jokin patti, jonka takia aika on varattu. Suurin osa asiakkaistamme haluaa, että eläintä hoidetaan kokonaisuutena. Työn eettisyyden ja mielekkyyden kannalta sekä eläinsuojelulliset näkökohdat huomioiden kokonaisuuden hoitaminen on mielestäni ainoa vaihtoehto. Mikäli eläimen kaikki oireet eivät selity ajanvaraukseen merkityllä syyllä, esimerkiksi korvatulehdus, ja käynnillä ilmenee vaikkapa juomisen lisääntyneen, on eläinlääkärin tehtävä muutakin kuin tutkittava ja hoidettava ärtyneet ulkokorvat.
Toiselle paljon on toiselle vähän. Vanhin koira, jolta olen leikannut märkäkohdun, oli kuusitoistavuotias. Koira oli aina ollut perusterve, takana lähinnä terveystarkastuksia rokotuksineen, joku mahatauti tai hengitystietulehdus, joku hammashuolto. Hiukan sydämen läppävuotoa, kuten ikään kuuluu. Leikkauspäätöstä harkittiin toki tarkkaan, varmistettiin maksan ja munuaisten toimintaa verinäyttein. Tietoisena siitä, että koira voi kuolla johonkin piankin, päätyivät omistajat eutanasian sijasta leikkaukseen. Koira toipui nopeasti ja eli hyvää mummokoiran elämää vielä vuoden. Meidän kaikkien mielestä, sekä omistajien että minun, leikkaus kannatti. Joskus vastaavan kuntoisen mutta paljon nuoremman eläimen kohdalla omistaja ei ole valmis hoidattamaan edes suuta. Tarinan kolmannessa kulmassa on parivuotias koira, jonka kanssa asia ja suunnitelma tuntuivat selkeiltä, kunnes tilanne mutkistuu ja mutkistuu ja lopulta tuntuu, ettei vaan voi antaa periksi ja ettei niin suuren taistelun jälkeen voi luovuttaa. Siinä kohtaa on potilastapaus laitettava kollegojen yhteiseen aivoriiheen, keskusteltava potilaaseen sitoutumattomien eläinlääkärien kanssa läpi, mitä mahdollisuuksia vielä on ja ennenkaikkea mikä on ennuste. Sivuhuomautuksena: Kollegiaalinen keskustelu ja tuki ovat ylellisyys, johon kaikilla lääkäreillä pitäisi olla mahdollisuus.
Kuluttajaliitto perää tarkkoja hinta-arvioita ajanvarauksen perusteella, ennenkuin on potilasta nähty ja esitietoja tarkennettu. En tiedä, miten tämä olisi mahdollista, muuten kuin siirtymällä kokonaisuuden hoitamisesta oireen hoitamiseen. Eläimen kannalta ja ennaltaehkäisevän terveydenhuollon kannalta tilanne olisi katastrofaalinen: kokonaisuudesta tulisi sarja oireita ja varmasti kokonaiskustannukset näin myös kasvaisivat. Parempana ratkaisuna näen, että eläinlääkärin ja asiakkaan välillä on luottamuksellinen suhde, jossa eläinlääkäri tuntee sekä eläimen että omistajan. Suhde, jossa omistaja kokee tarvittaessa voivansa sanoa, että nyt mennään saattohoidolla niin kauan kuin elämän laatu on riittävä. Suhde, jossa eläinlääkäri kokee voivansa sanoa, että nyt on aika.
Juliska Haapanen-Kallio
Eläinlääkäri
Eläinystäväsi Lääkäri, Tampere
www.elainystavasilaakari.fi

SYDÄNMATO MATKASSA?

Dirofilaria immitis eli amerikkalainen sydänmato on tavallinen loinen kautta maailman trooppisella ja lauhkealla vyöhykkeellä. Ilmaston lämpeneminen ja toisaalta sairautta kantavien koirien siirrot alueelta toiselle nostavat tartuntariskiä myös aiemmin tartunnoista vapaalla alueella. Sydänmato on levinnyt nopeasti ja sitä tavataan jo myös viileämmillä seuduilla. Pääisäntänä loisella ovat koiraeläimet, mutta se tarttuu myös kissaeläimiin, ihmiseen ja moniin muihin nisäkäslajeihin.

Sydänmadon kehitys

Sydänmadon kehitys tapahtuu osittain hyttysessä, osittain koirassa.
1. Aikuinen sydänmatonaaras tuottaa koiran verenkiertoon mikrofilarioita. Mikrofilaria siirtyy hyttyseen veren imemisen yhteydessä.
2. Hyttysessä mikrofilaria kehittyy L2-toukaksi 8-10 päivässä
3. L2 kehittyy L3-toukaksi muutamissa päivissä-viikoissa.  Kehitys pysähtyy 14 asteessa, mutta jatkuu lämpötilan noustessa jälleen. Suomessa lämpötila on riittävä kesäkuukausien ajan.
4. L3-toukkamuoto pääsee hyttysenpiston yhteydessä pistokanavaa pitkin koiraan, jossa toukka kehittyy varsin nopeasti (3-12 vrk) seuraavaksi L4-muodoksi.
5. Seuraavan kehitysvaiheen saavuttamiseen menee pari kuukautta (L5).
6. Naaras on valmis tuottamaan mikrofilarioita 6-9 kk infektiosta.
Koiralla mikrofilaria elää veressä jopa kaksi vuotta, aikuinen yksilö 7 vuotta.

Oireet

Suurin osa tartunnoista on aluksi melko pitkäänkin oireettomia. Oireiden ilmetessä ne ovat oikean puoleiselle sydänvialle tyypilliset: krooninen, kuiva yskä, joka pahenee rasituksessa, hengitysvaikeus ja tiheä hengitys. Nenäverenvuotoa ja veriysköksiä saattaa ilmetä ja verenvuotoshokkiin johtava verenpurkauma keuhkoissa on mahdollinen. Sitten, kun kongestiivinen sydänvika on kehittynyt, alkavat vakavat ja usein kuolemaan johtavat oireet: nesteen kertyminen vatsaonteloon, rintaonteloon ja sydänpussiin sekä jalkojen ja naaman turvotukset. Oikean puoleisessa sydänviassa on tyypillistä, että eläin saattaa pärjäillä pitkään näennäisen hyvinvoivana ja sitten sydänoireiden ilmetessä oireet ovat voimakkaita ja heikosti hoidettavissa. Sairaus saattaa myös vaurioittaa munuaisia vakavasti sydänmatoa vastaan muodostuneiden immuunikompleksien välityksellä.

Ihmisessä sydänmato yleensä hakeutuu ihonalaiskudokseen, silmään tai keuhkoihin. Keuhkoissa muodostuu sydänmadon tuhoavan immonologisen prosessin seurauksena tiivistymiä. Silmässä on ilman kirurgista loisen poistoa seurauksena silmänpaineen nousu ja lopulta sokeutuminen.

Esiintyvyys

Euroopassa Dirofilaria immitis on tavallinen (endeeminen/hyperendeeminen) monissa eteläisissä ja itäisissä maissa; Kreikassa, Turkissa, Tsekeissä, Sloveniassa, Romaniassa, Serbiassa, Ranskan eteläosissa, Sveitsissä, Italiassa, Espanjassa ja Portugalissa (A, B, C, D, E). Suomeen tulee yksittäisiä koiria myös Aasiasta sekä USA:sta, joissa loinen on tavallinen (F, G).

Tavallisin loinen on yli kaksivuotialla uroskoirilla, jotka elävät kadulla. (D)

Kissoilla esiintyvyys on koiria alhaisempaa, n. 10% koirien esiintyvyydestä. (A)

Ihmisellä dirofilarioosin levinneisyyttä tutkitaan vasta-ainetutkimuksin. Ihmisten vasta-ainepositiivisuus vastaa varsin hyvin esiintyvyyttä koirilla: Dirofilaria immitis -vasta-aineita todetaan esim. Pohjois-Italiassa 32.3%  ihmisistä (G).

Hyttysissä mikrofilarioiden esiintyvyys vaihtelee tutkimusten mukaan 1-10% koirien sydänmatotartuntojen esiintyvyydestä tutkimuspaikasta ja hyttyslajista riippuen (G).

Sydänmadon toteaminen koiralla

Kaupallisesti yleisessä käytössä olevat sydänmatotestit perustuvat aikuisten naaraiden erittämien antigeenien toteamiseen verestä.  Antigeenien toteamiseen on kehitetty helppokäyttöisiä pikatestejä. Antigeenien toteamiseen tarkoitetut testit ovat spesifisyydeltään hyviä (eli virhepositiivisten riski pieni), mutta niiden sensitiivisyydessä (herkkyys reagoida loiseen) on puutteita, virhenegatiivisen tuloksen riski on merkittävä. Antigeenitestin ja mikrofilarioiden tutkiminen verestä yhdessä ovat hyvä ja ESCCAP:n  (European Sientific Counsel Companion Animal Parasites) suosittelema menetelmä aikuisten loisyksilöiden todentamiseen. Koska testeillä tutkitaan vain aikuisia naaraita, on viive sydänmatotartunnasta sydänmatotestin positiivisuuteen pitkä, vähintään 6 kuukautta. Toukkavaiheiden ja urosten havaitseminen ei onnistu. Mikäli infektiossa on vain uroksia, saattaa kliinisiä oireita ilmetä ilman ainuttakaan positiivista testiä. Yksittäinen Dirofilaria-naaras ei välttämättä aiheuta reaktiota testissä, koska antigeenimäärä on alhainen.  Samoin sydänmatonaarasyksilöiden antigeenimäärä vaihtelee. Näistä syistä negatiivinen testi ei varmuudella poissulje infektiota. (A)

Onko lääkitys ratkaisu?

Ennaltaehkäisevä lääkitys estää toukkamuotojen kehittymistä aikuisiksi. Kuukausittain käytettynä koko tartunta-ajan ennaltaehkäisevä lääkitys on tehokas (H). Etelä-Euroopassa tämä tarkoittaa lääkitystä toukokuusta marraskuun loppuun. Ennen lääkityksen aloittamista tulee tilanne varmistaa sekä antigeeni- että mikrofilariatesteillä ESCCAP:n vuodelta 2012 olevien ohjeiden mukaisesti (A). Ympärivuotisessa käytössä testit on syytä tehdä vähintään  2-3 vuoden välein.

Ennaltaehkäisevät lääkitykset on tarkoitettu vain toukkamuotojen hoitoon eivätkä tapa aikuisia yksilöitä. Vaikka ennaltaehkäisevä lääkitys toimii toukkamuotoihin, ei tutkimuksia siitä ole, kuinka suuri osa toukkamuodoista selviää yksitäisestä lääkityksestä. Koska tutkimusten mukaan vain säännöllisesti kuukausittain annettu lääkitys antaa täydellisen suojan, ei yksittäinen lääkitys varmuudella pysty tuhoamaan kaikkia elimistössä sillä hetkellä olevia tuokkamuotoja. Ennaltaehkäisevän lääkityksen  virheet, esim. venähtänyt lääkitysten väli, suurentaa sairastumisen riskiä. Mikäli yksittäisen lääkityksen teho toukkamuotoihin olisi täydellinen, riittäisi lääkitys huomattavasti suositeltua harvemmin.

Sydänmatopositiivisen koiran hoidon ennuste on varauksellinen, mikäli kliinisiä oireita on ilmennyt. Sydänmatotartuntaa voidaan koiralla hoitaa joko kirurgisesti poistamalla madot kaulan ison laskimon kautta tähystämällä tai lääkityksellä. Suomessa rekisteröityä lääkitystä ei ole käytettävissä ja lääkityksen kanssa noudatetaankin erityislupamenettelyä.  Aikuisten sydänmatojen tuhoamiseen käytettävällä melarsomiinilla on saatu lääkitysprotokollasta riippuen 90-98% teho (G). Hoidon ajan koiran tulee olla levossa, koska loisten kuolemiseen liittyy erittäin voimakas keuhkoveritulppariski matojen edetessä kuollessaan keuhkojen verisuoniin.

Mikäli loinen alkaa levitä alueella, muodostavat villit koiraeläimet (Suomessa supikoira, kettu ja susi) reservuaarin, joka ylläpitää tartuntaa jatkossa. Tällöin loisen leviämisen ennaltaehkäisy on epäonnistunut. Siinä tapauksessa koirien ennaltaehkäisevä lääkitys hyttyskauden ajan ja testit ennen hyttyskauden alkua ovat jokaisen koiran ja koiranomistajan arkipäivää. Tällöin myös tartunnan leviäminen muihin eläinlajeihin, mukaan lukien ihminen, on myöskin olemassa oleva riski.

Sydänmato valtaa maailmaa

Sydänmadon levittämiseen kykeneviä hyttysiä esiintyy maailmanlaajuisesti, myös Suomessa. Leviämiseen liittyykin kolme tekijää (G):
1. Sydänmatotartunnan saaneiden eläinten tuonti ennestään puhtaille alueille.
2. Lämpötila. Suomessa riittävän pitkä lämmin jakso saadaan kesäkuukausina. Ilmastonmuutos pidentää tartunta-aikaa hiljalleen.
3. Hyttysten määrä. Hyttysten määrä on kesäaikaan Suomessa korkea, kuten useimmiten muillakin viileillä alueilla. Vaikka sairauden esiintyvyys hyttysissä olisi matala, hyttysten runsaus lisää tartuntariskiä.

Ohjeita koirien tuontiin

Sydänmatopositiivisia, hoitamattomia eläimia ei tule tuoda lainkaan. Myöskään testaamattomia koiria ei tule tuoda. Erityistä tarkkuutta tulee noudattaa tuotaessa riskialueelta ulkotiloissa elänyttä aikuista koiraa.

Kuinka sydänmatotartunnan mahdollisuus pitää ottaa huomioon koiran saapuessa endeemiseltä alueelta Suomeen? Yhtenäistä käytäntöä asiasta ei Suomessa vielä ole. Loisen elinkierron, tartuntatavan ja diagnostiikan sekä ESCCAP:n ohjeistuksen perusteella on suositelemme noudatettavan seuraavia käytäntöjä:

  1.  Jokaiseen riskialueelta (Etelä-Eurooppa, USA, Australia, Aasia, Afrikka, Etelä-Amerikka) tulevaan koiraan on suhtauduttava mahdollisena tartunnan kantajana, koska tuoretta tartuntaa on mahdotonta todeta testeillä. Tällöin ennaltaehkäisevää lääkitystä on jatkettava mikrofilarioiden ja toukkamuotojen varalta ainakin kahden kk:n ajan ja tutkittava antigeenit sekä mikrofilariat uudelleen n. puolen ja vuoden vuoden kuluttua saapumisesta. Mikäli antigeenia ja/tai mikrofilarioita ilmenee, koiralla on aikuisia sydänmatoja.
  2. Matalamman riskin alueilta ja pikkupennuilta riitänee n. 6 kk saapumisen jälkeen tehty antigeenitesti mahdollisesti yhdistettynä ennaltaehkäisevään lääkitykseen. Mikäli pennun sydänmatoa ennaltaehkäisevä lääkitys on aloitettu viimeistään kahden kuukauden iässä, on sen riski kantaa sydänmatoa vähäinen.
  3. Mikäli eläin on lääkitty lähtömaassa melarsomiinilla mieluiten tehokkaammalla kolmen hoitokerran yhdistelmällä, tulee estolääkitystä jatkaa toistaiseksi kunnes antigeeni- ja mikrofilariatesti on ollut puolen vuoden välein kahdesti negatiivinen.

Yhteinäisten ohjeiden seljetessä päivitämme ohjeistusta.

Matkustaminen lemmikin kanssa

Sydänmadon tarttumistapa tulee huomioida myös matkustettaessa lemmikkien kanssa. Vaikka altistus onkin lyhytaikainen, estolääkityksen käyttö on välttämätön. Lääkitys aloitetaan altistuksen alkamisesta kuukauden kuluttua ja sen tulee jatkua siten, että viimeinen lääkitys annetaan n. kuukausi kotiinpaluun jälkeen. Lisäksi suosittelemme hyönteiskarkotteiden käyttöä. Hyönteiskarkotteet alentavat myös leishmanioosin riskiä. Eläimiä ei tule myöskään pitää pihalla aamu- ja iltahämärissä, jolloin hyönteisten aktiivisuus on suurimmillaan.

Pohdinta

Suomen ilmastoa on pidetty sydänmadon leviämiseltä suojaavana tekijänä. Näin ei kuitenkaan ole. Ilmasto-olosuhteiltaan samankaltaisella alueella Quebecissä kolmella neljästä sydänmatopositiivisesta koirasta ei ole matkusteluhistoriaa (F). Moskovassa on todettu 2015 lapsella Dirofilaria immitis paikanpäällä saatuna infektiona (I).

Kesällä hyttysiä on paljon, toukkien kypsymisvaihe hyttysessä onnistuu kesäkuukausina, seuraavaan kesään mennessä sydänmatonaaraat ovat kehittyneet mikrofilarioita tuottaviksi aikuisiksi koirissa ja ovat valmiita levittämään tartuntaa.

Sydänmato leviää maahamme eläinten liikkuvuuden helpotuttua, mikäli sydänmadon riskiä ei huomioida tuonneissa ja matkusteltaessa. Leviämisen estämiseksi on jokaisen tehtävä osansa. Sairauksien leviämisen ennaltaehkäisy on parasta eläinsuojelutyötä.

Mikäli loinen pääsee leviämään maahamme, on villien koiraeläinten tilanne erityisen heikko. Villieläimet muodostavat myös reservuaarin uusille tartunnoille.

Tavallisin sydänmadon kantaja on endeemisellä alueella elävä yli kaksivuotias koira, joka pääosin asuu ulkona ja jota ei ole lääkitty pennusta asti ennaltaehkäisevästi sydänmatoa vastaan. Rescuekoirat ovat elinolosuhteidensa vuoksi erityisen alttiita tartunnalle. Järjestöjen välityksellä tulleet koirat on yleensä kertaalleen testattu lähtömaassa. Yksittäinen negatiivinen testitulos ei poissulje tuoreen tartunnan mahdollisuutta. Tämän takia omistajan tulee sitoutua ennaltaehkäisevään lääkitykseen sekä testin uusintaan 1-2 kertaa vielä Suomessakin. Sydänmatopositiivista koiraa ei tule tuoda lainkaan.

Kirjoittaja
Juliska Haapanen-Kallio
eläinlääkäri
Länsi-Tampereen Eläinystäväsi Lääkäri Oy
www.elainystavasilaakari.fi

Lähteet:

A  ESCCAP (European Sientific Counsel Companion Animal Parasites) The Mews Studio, Portland Road, Malvern, Worcestershire, WR14 2TA First Published by ESCCAP 2012

B Prevalence of canine heartworm (Dirofilaria immitis) disease in dogs of central Portugal, Vieira A L, Vieira M J, Oliveira J M, Simões A R, Deiz-Baῆos P. Parasite 2014; 21:5 Published online 2014 Feb 19

C First findings and prevalence of adult heartworms (Dirofilaria immitis) in wild carnivores from Serbia. Penezić A, Selaković S, Pavlović I, Ćirović D. Parasitology Research Sep. 2014, Vol 113, Issue 9 pp 3281-3285

D Seroprevalence and Geographic Distribution of Dirofilaria immitis and Tick-Borne Infections (Anaplasma phagocytophilum, Borrelia burgdorferi sensu lato, and Ehrlichia canis) in Dogs from Romania. Mircean V, Dumitrache M O,  Györke A, Pantchev N, Jodies R, Mihalca A D, and Cozma V. Vector-Borne and Zoonotic Diseases. July 2012, 12(7): 595-604. doi:10.1089/vbz.2011.0915.

E Canine and feline cardiopulmonary parasitic nematodes in Europe: emerging and underestimated. Traversa D, Di Cesare A, Conboy G. Parasites & Vectors 2010 3:63

F Prevalence and geographic distribution of Dirofilaria immitis,Borrelia burgdorferi, Ehrlichia canis, and Anaplasma phagocytophilum in dogs in the United States: Results of a national clinic-based serologic survey.  Bowman  D,  Littleb S E, Lorentzenc L, Shieldsc J, Sullivanc M P,Carlina  E P . Veterinary Parasitology Vol 160, Issues 1-2, March 2009, pages 138-148

G Human and Animal Dirofilariasis: the Emergence of a Zoonotic Mosaic, Simón F, Siles-Lucas M, Morchón R, González-Miguel J, Mellado I, Carretón E, Montoya-Alonso JA. Clin Microbiol Rev. 2012 Jul;25(3):507-44

H Efficacy of selamectin in the prevention of adult heartworm (Dirofilaria immitis) infection in dogs in northern Italy. Clemence R G, Sarasola P, Genchi C, Smith D G, Shanks DJ, Jernigan A D, Rowan T G.Veterinary Parasitology2000 Aug 23;91(3-4):251-8.

I Dirofilaria immitis in a child from the Russian Federation. Tumolskaya N I, Pozio E, Rakova V M, Supriaga V G, Sergiev V P, Morozow E N, Morozova L F, Rezza G, Litvinov S K. Parasite. 2016; 23: 37.Published online 2016 Sep 7.

TIETOPAKETTI KOIRIEN VERENPAINEESTA, KOHONNEESTA VERENPAINEESTA SEKÄ SEN MAHDOLLISESTI AIHEUTTAMISTA ONGELMISTA

Verenpaineella tarkoitetaan valtimoissa kiertävän veren painetta. Paine syntyy, kun sydän supistuu ja pumppaa verta valtimoihin. Verenpaine kohoaa, kun koira liikkuu, ponnistelee tai jännittää. Tilapäinen verenpaineen vaihtelu on normaalia ja verenpaineen säätely elimistössä on monimutkainen tapahtuma. Verenpaineen jatkuva koholla olo voi kuitenkin aiheuttaa ongelmia.

KOHONNEEN VERENPAINEEN TAUSTASYYT

Kun valtimoiden verenpaine nousee tavanomaista korkeammalle tasolle, puhutaan kohonneesta verenpaineesta. Verenpaineen kohoaminen voi olla sekundääristä eli taustasairaudesta johtuvaa, tai primääristä eli verenpaineen kohoaminen itsessään on sairaus. Koirilla sekundäärinen verenpaineen nousu on tavanomaisempaa, noin 80 % tapauksista on löydettävissä jokin erillinen, verenpainetta nostava taustasairaus.

Primäärinen verenpaineen nousu on koirilla vielä melko tuore havainto ja siten myös varmasti alidiagnosoitu ongelma. Ongelman kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä ei myöskään tunneta. Tiedossa on kuitenkin tapauksia, joissa kohonneesta verenpaineesta kärsivät yksilöt ovat jättäneet jälkeläisiä, jotka kärsivät samasta ongelmasta. Näin ollen on syytä uskoa, että taustalla on myös geneettinen tekijä. Tutkimuksien mukaan 0,5‒10 % koirista kärsii kohonneesta verenpaineesta, ongelmaa on raportoitu 2–14-vuotiailla koirilla. Noin 1‒2 %:lla ongelman epäillään olevan primääriä eli erillistä taustasairautta ei ole havaittavissa.

Sekundääristä verenpaineen nousua tavataan esimerkiksi munuaisongelmien, maksasairauksien, Cushingin taudin, diabeteksen, akromegalian (kasvuhormonin liikaeritys), lisämunuaisen kasvaimen (feokromosytooma), polysytemian (liiallinen punasolutuotanto), kilpirauhasen liikatoiminnan sekä ylipainon seurauksena.

KOHONNEEN VERENPAINEEN AIHEUTTAMAT ONGELMAT

Ihmisillä kohonnut verenpaine havaitaan usein ihmisen ollessa huonovointinen tai olon muuttuessa tavallista heikommaksi. Koirilla alkuvaiheen oireet jäävät usein havaitsematta tai niitä ei osata yhdistää kohonneeseen verenpaineeseen. Sairauden edetessä kohonnut verenpaine voi kuitenkin aiheuttaa vakavia elinvaurioita.

Kohonneen verenpaineen aiheuttamia oireita
 – heikentynyt ruokahalu
 – lisääntynyt juominen ja virtsaaminen
 – oksentelu
 – nenäverenvuoto
 – heikkous
 – turvotus
 – silmien värinä/edestakainen liike (ns. nystagmus)
 – keskittymisen herpaantuminen
 – kohtaukset
 – pyörtyminen
 – kehän kiertäminen
 – pupillien laajentuminen
 – glaukooma eli silmänpainetauti
 – silmien verkkokalvon irtoaminen
 – silmien verenpurkaumat
 – sokeus
 – verivirtsaisuus
 – virtsan proteiinipitoisuuden nousu
 – munuaisten laajentuminen tai kutistuminen
 – sydämen sivuääni
 – sydämen laajentuma
 – aortan laajentuma
 – aivoverenvuoto

DIAGNOSOINTI

Tavallisimmin verenpaine mitataan eläimiltä niin sanotulla epäsuoralla mittaustavalla käyttäen verenpainemittaria. Koska eläimille kehitetyt verenpainemittarit ovat herkkiä häiriöille ja toisaalta koirat myös reagoivat ympärillä oleviin häiriöihin ihmistä herkemmin, tulee verenpainetta mitattaessa tehdä useita perättäisiä mittauksia. Jotta tulosta voidaan pitää luotettavana, tulee saada ainakin kolme keskenään samantasoista mittaustulosta. Useimmiten mittauksia tehdään 5‒7 ja mittaustuloksista lasketaan keskiarvo. Keskiarvoa laskettaessa tuloksista jätetään huomioimatta selvästi yleisestä linjasta poikkeavat tulokset. Mittaus tulee suorittaa mielellään eläinlääkärikäyntiä vastaavassa jännitys/stressitilassa. Mittaus suoritetaan joko etujalasta tai hännästä, etujalka antaa yleensä luotettavammat tulokset. Mitatessa koiran tulee istua rauhallisesti paikallaan tai vaihtoehtoisesti olla makuuasennossa. Rajatapauksissa verenpaineet kannattaa mitata 2‒3 erillisellä kerralla tuloksen varmistamiseksi.

Taulukko 1. Raja-arvot koirien verenpaineelle (lähde: Brown ym. 2007)

Yläpaine
Alapaine
Huomiot
<150
<95
normaalitaso, riski elinvaurioille minimaalinen
150‒159
95‒99
lievästi kohonnut, lääkityksen aloittamiselle ei yleensä vielä tarvetta, tilannetta seurataan, riski kohdeelinvaurioille pieni
160‒179
100‒119
kohonnut, lääkityksen aloittaminen suositeltavaa elinvaurioiden ennaltaehkäisemiseksi, riski kohdeelinvaurioille kohtalainen
>180
>120
voimakkaasti kohonnut, välitön lääkitys tarpeen komplikaatioiden estämiseksi, riski kohde-elinvaurioille vakava

Tuloksia tulkitessa tulee ottaa huomioon, että yläpaine reagoi alapainetta helpommin esimerkiksi stressiin ja jännitykseen. Näin ollen kohonnutta alapainetta voidaan pitää useimmiten merkittävämpänä tekijänä tuloksia tulkittaessa. Tuloksia tulkittaessa ja lääkityksen tarvetta harkittaessa tulee myös ottaa huomioon koiralla mahdollisesti esiintyvät oireet.

HOITO

Kohonneen verenpaineen hoito riippuu aiheuttavasta tekijästä. Jos kyseessä on sekundäärinen verenpaineen nousu, perustuu hoito ensisijaisesti taustasairauden hoitoon. Jos kyseessä on primäärinen verenpainetauti, pyritään lääkityksillä alentamaan verenpainetta, jotta kohonnut verenpaine ei vaurioita elimistöä ja aiheuta siten lisäongelmia. Lääkkeinä voidaan käyttää niin sanottuja α-salpaajia (laajentavat verisuonia), β-salpaajia (vähentävät sympaattisen hermoston aiheuttamaa sydämen aktiivisuutta), ACE-estäjiä (vähentävät angiotensiini II -hormonin toimintaa ja siten laajentavat verisuonia ja laskevat verenpainetta), kalsiumkanavasalpaajia (aiheuttavat verisuonien laajentumista sekä vähentävät verenpainetta) tai diureetteja (lisäävät veden eritystä pois elimistöstä ja siten vähentävät kiertävän veren määrää). Lääkityksiä voidaan myös yhdistää.

Ruokavalion merkityksestä koirien kohonneeseen verenpaineeseen ei juuri ole saatavilla tutkittua tietoa, mutta oletuksena on, että myös koirat hyötyvät vähäsuolaisesta ruokavaliosta.

HAVAINTOJA WORKING KELPIEIDEN VERENPAINEISTA

Työlinjaisilla australiankelpieillä on joillakin yksilöillä havaittu kohtauksia paimennustilanteessa. Kohtaus vaikuttaa näillä koirilla liittyvän enemmän kiihtymiseen kuin itse fyysiseen rasitukseen. Kohtauksen alkaessa koira ei välttämättä ole ehtinyt fyysisesti rasittua vaan pelkkä tilanteen aiheuttama innostuminen riittää laukaisemaan kohtauksen. Kohtauksen aikana näillä koirilla takapään on havaittu muuttuvan heikoksi ja koira hoipertelee. Kohtauksen jatkuessa koira menee maahan, saattaa kuolata ja vaikuttaa pahoinvoivalta. Kohtaukseen ei liity kramppeja tai tajuttomuutta/tiedottomuutta. Kohtaus kestää muutamia minuutteja ja tämän jälkeen koira on normaali ja kykenee jatkamaan työskentelyä.

Oireilevia koiria on tutkittu kohtausten taustasyyn selvittämiseksi. Yhteisenä tekijänä näillä koirilla on havaittu kohonnut verenpaine. Tutkituilla koirilla ei ole löydetty toistaiseksi taustasairautta, joka altistaisi verenpaineen nousulle vaan epäilynä on, että kyseessä on niin sanottu primäärinen verenpaineen nousu. Kohtaukset ovat alkaneet koirilla noin 1‒5 vuoden iässä.

Working kelpieiltä on mitattu laajemminkin verenpaineita yleisen verenpainetason ja tilanteen kartoittamiseksi. Verenpaineita mitattaessa on havaittu verenpaineen nousua joillakin yksilöillä, lisäksi omistajat ovat kertoneet koirien kohtausoireilusta tai heikentyneestä rasituksensietokyvystä. Verenpainemittauksissa mittaustulosten mediaani on 169/80. Mukana on 29 kelpien tulokset. Yläpaineen lievää nousu suhteessa alapaineeseen selittyy tutkimustilanteen aiheuttamalla jännityksellä.

TUTKIMUSSUNNITELMA

 Tarkoituksena on tehdä tutkimusta kelpieillä havaittujen kohtausten taustasyyn selvittämiseksi, eläinlääkärit Johanna Reilin ja Kerttu Teivaala ovat käynnistäneet projektia. Toistaiseksi asian tiimoilta on oltu yhteydessä Minnesotan yliopistoon, Helsingin yliopistoon, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokseen sekä Hannes Lohen tutkimusryhmään. Helsingin yliopiston ja Hanne Lohen kanssa on käyty keskustelua tutkimuksen laajemmasta käynnistämisestä, toistaiseksi esteenä on ollut rahoituksen puute.

Tutkimuksessa on tarkoitus varmistaa, onko kyseessä sekundäärinen vai primäärinen verenpaineen nousu. Jos ongelma varmistuu primääriseksi verenpaineen nousuksi, on tarkoitus selvittää siihen mahdollisesti johtavia tekijöitä sekä geneettistä taustaa ja perinnöllisyyttä. Jos taustalta löytyy jokin geenivirhe, voidaan tämän pohjalta suunnitella geenitestiä sekä mahdollisia ihmispuolen sovelluksia.

KIRJALLISUUS

Brown ym. Guidelines for the Identification, Evaluation, and Management of Systemic Hypertension in Dogs and Cats. J. Vet. Intern. Med. 2007; 21: 542-558.
Nelson, Couto ym. Small Animal Internal Medicine. 4. painos. St. Louis, Missouri, 2009.
Sjaastad ym. Physiology of Domestic Animals. 1. painos. Scandinavian Veterinary Press, 2003

Johanna Reilin, ELL
www.elainystavasilaakari.fi

Onni toisilla, kesä kaikilla – kuinka iho kestää?

Kesä ja sen odotus tuovat mukanaan suuria haasteita koirien iholle. Iho on, paitsi elimistön suurin elin, koiralla myös tavallisimmin allergisesti reagoiva elin. Ihoon kohdistuu myös monenlaista muuta rasitusta.

Atopia

Koirista n. 20% on atoopikkoja eli reagoivat allergisesti ihon välityksellä saataville allergeeneille. Siitepölykausi alkaa helmi-maaliskuulla lepän kukinnalla ja sitä seuraa huhtikuussa paju, toukokuussa koivu, kesäkuun lopulla heinät ja heinä-elokuussa pujo. Monet omistajat tuntevat tämän kierron omien useimmiten silmien sidekalvo- ja hengitystieoireiden kautta.

Atopian oireilu on ensisijaisesti kutina ja altistuminen sekundaari-infektioille. Suurella osalla koirista oireet ovat lieviä ja lyhytkestoisia, mutta monella oireet ovat vakavia ja haittaavat kesästä nauttimista. Tyypillisimmin oireilevia alueita ovat naama, tassut, korvat ja taivealueet. Tavallisia ovat myös poskien, kaulan ja päälaen tulehtuneet läntit, ns. hot spotit. Joillakin koirilla ilmenee myös urtikariaoireita vartalon alueella. Nämä pienet paukamat vartalon alueella ovat tyypillisiä lyhytkarvaisille roduille, esim. staffi, bokseri ja dalmis.

Atopia puhkeaa yleensä nuorella iällä ½ – 3-vuotiaalla koiralla. Koska kyseessä on läpi elämän vaivaava sairaus, tarvitaan eläinlääkärin kanssa tehtävä hoitosuunnitelma oireiden asianmukaiseksi hillitsemiseksi.

Hyttyset ja mäkäräiset sekä hirvikärpäset

Allergiseen reagointiin liittyvä urtikaria joskus sekoitetaan hyttysten tai mäkäräisten pistoihin. Hyönteiset hakevat kuitenkin vähäkarvaista aluetta ja paukamat löytyvätkin lähinnä vatsan alta. Hyttysetkin saattavat joskus olla hankala ongelma, mutta erityisesti mäkäräiset ja pienet polttiaiset pääsevät iholle tehokkaasti. Punkkien häätöön tarkoitettu Bayvantic vähentää myös itikoiden hanakkuutta koiriin. Ihmisille tarkoitettujen hyttysmyrkkyjen käyttö on turvallisinta johonkin kevyeen mantteliin siten, että hyttysmyrkky suihkutetaan jo ennen sen pukemista koiran päälle.

Hirvikärpäset pyrkivät muista hyönteisistä poiketen selän iholle ja katoavat vähänkään pitempiturkkisilla nopeasti turkin sekaan. Hirvikärpästen puremat aiheuttavat joillekin koirille yliherkkyysreaktioita. Ennaltaehkäisynä Bayvantic toimii usein riittävästi estämään niin massiiviset invaasiot, että vakavammat oireet estyvät.

Uiminen

Uiminen on hyvää viilennystä ja liikuntaa. Ongelmia saattaa kuitenkin aiheuttaa vedessä oleva orgaaninen materiaali. Siitepölyt veden pinnalla tarkoittavat atoopikolle kuin dippaisi allergeeneissa. Mikäli atoopikko käy uimassa, tulee se huuhdella huolellisesti puhtaalla vedellä uimareissun päätteeksi. Vedessä on myös humusta ja levää, jotka saattavat aiheuttaa ärsytystä ja lisätä ihotulehdusten riskiä. Samoin ihotulehdusten riski nousee osalla koirista, mikäli ne luttaavat jatkuvasti niin ettei turkki pääse väleillä kuivumaan.

Hot spot

Paikallinen ihotulehdus, ns. hot spot, on useimmiten tuttu erityisesti kultaistennoutajien, bernien ja rotikoiden omistajille. Tavallisimmat paikat ovat posket, päälaki ja lantion alue. Altistavina tekijöinä toimivat ihona muuten ärsyttävät tekijät, merkittävimpinä atopia ja vedessä luttaaminen. Mikäli koiralla on taipumusta hot spotteihin, saa riskiä pienennettyä huomattavasti pesemällä koiraa kesäkauden säännöllisesti esim. 1-2 viikon välein bakteerimäärää alentavalla shampoolla (Douxo Pyo oma lempparini).


Kapi
Kapin riski on suurin metsässä vapaana ulkoilevalla koiralla. Kapin levittäjänä tällä hetkellä kettua merkittävämpi lienee supikoira. Riski kapiin sairastumisesta nouseekin supien heräillessä talviuniltaan. Kapin takia metsässä liikkumista ei kannata jättää väliin ja toisaalta kapin saattaa saada myös pihoja tonkivista ketuista, mutta mikäli tyypillisiä oireita ilmenee, tulee eläinlääkäriin ottaa yhteyttä. Tavallisinta on naaman, korvalehtien reunojen ja/tai jalkojen voimakas karvanlähtö. Ihmiseen kapi ei herkästi tartu ja tarttuessaan rajoittuu yleensä itsestään hyvin.

Ampiaiset

Ampiaiset ja muurahaiset eivät määrällisesti ole tavallisia iho-oireiden aiheuttajia. Joskus koirista löytyy kuitenkin suuria määriä ampiaisen pistoja. Usein omistaja on kävellyt maa-ampiaispesän yli pesää vaurioittaen ja sitten paikalle pompotteleva koira saa hyökkäyksen päälleen. Myrkytysvaikutuksena ihmisellä pidetään kymmenen ampiaisen piston vastaavan yhtä käärmeenpuremaa.

Aurinko

Ultraviolettivalo saattaa aiheuttaa ongelmia myös eläimille. Tyypillisimpiä ovat kuonon selän ja silmänympärystöjen reagointi (turvotus, punoitus). Oireet vaikuttaisivat olevan tavallisimpia roduilla, joilla on suurentunut riski immunologiseen reagointiin ihoa vastaan, esim. akitoille. Tarhattavat koirat tarvitsevat suojan paitsi sadetta, myös aurinkoa vastaan.
Onnellista kesää!
Juliska Haapanen-Kallio

Länsi-Tampereen Eläinystäväsi Lääkäri 

Punkkikausi on alkanut – miksi lääkitä lemmikki ja millä valmisteella?

Suomessa esiintyy punkkeja eli Ixodes -suvun puutiaisia keväästä syksyyn lämpötilan ollessa plussan puolella. Eniten puutiaisia tavataan rannikkoseudulla sekä Ahvenanmaalla. Punkkien levinneisyysalue kuitenkin laajentunut ja punkkikausi pidentynyt talvien muututtua leudommiksi. Markkinoilla on useita punkkien häätöön tarkoitettuja valmisteita. Mutta miksi lääkitä lemmikki ja mikä valmiste on omalle lemmikille sopivin?
Punkkivälitteiset taudit
Puutiaiset kiinnittyvät helpommin koiriin ja kissoihin kuin ihmisten vaatteiden suojaamalle iholle. Ixodes-suvun punkit levittävät useita tauteja veriteitse lemmikkeihin ja ihmisiin. Nämä sairaudet eivät tartu suoraan lemmikistä ihmiseen tai lemmikistä toiseen lemmikkiin. Puutiaiset kulkeutuvat kuitenkin helposti koiran tai kissan turkissa kotiin kiinnittymättä eläimen iholle ja saattavat siten pudota ja kiinnittyä ihmiseen aiheuttaen myös ihmiselle tautiriskin.
Borrelioosi eli lymen tauti
Borrelioosi on ehkäpä tunnetuin punkkivälitteinen sairaus, jonka aiheuttajana ovat Borrelia-suvun bakteerit. Tauti tarttuu punkin puremasta punkin syljen mukana eläimen verenkiertoon. Tavallisesti tartunta tapahtuu punkin oltua kiinnittyneenä yli 24 tuntia. Ihmisillä on kuitenkin raportoitu tartunnoista jo noin 10 tunnin kuluttua havaitusta punkin kiinnittymisestä.
Koirilla borrelioosin oireet ilmenevät tavallisesti vasta 2-5 kuukautta punkin pureman jälkeen. Koira ei ole borrelioosille yhtä herkkä kuin ihminen. Koirilla oireina esiintyy kuumetta, ontumista, nivelten turvotusta, imusolmukkeiden suurentumista, apaattisuutta sekä ruokahaluttomuutta. Koirilla borrelioosi ei aiheuta samanlaista punaista rengasta punkinpureman ympärille kuin ihmisillä. Kissoilla borrelioosi on harvinainen, mutta voi aiheuttaa oireina apaattisuutta, ruokahaluttomuutta, nivelkipuja ja ontumista.
Borrelioosin diagnoosi perustuu tyypillisiin oireisiin sekä verinäytetutkimuksiin. Verinäytteistä voidaan tutkia borreliavasta-aineet. Borrelioosia hoidetaan koirilla pitkällä antibioottikuurilla. Borrelioosin ennaltaehkäisyyn on olemassa koirille rokote. Bakteerirokotteiden käyttö koirilla ei ole kuitenkaan täysin ongelmatonta ja ne saattavat esimerkiksi laukaista immunologisia sairauksia virusrokotteita helpommin, joten punkkien ennaltaehkäisy on useimmiten rokottamista mielekkäämpää.
Anaplasmoosi
Anaplasmoosi on Anaplasma phacocytophilum -bakteerin aiheuttama sairaus. Punkit levittävät anaplasmoosia ja voivat tartuttaa sen koiriin ja kissoihin sekä useisiin muihin nisäkäslajeihin, mukaan lukien ihmisiin. Anaplasmoosi leviää punkkien mukana verenkiertoon, tartunta tapahtuu noin 24-48 tunnin kuluttua punkin kiinnittymisestä.
Kliiniset oireet alkavat tavallisesti noin 1-2 viikkoa infektion saamisesta. Anaplasmoosin tavallisimpia oireita ovat kuume, ruokahaluttomuus ja vaisuus. Lisäksi voi ilmetä jäykkyyttä, ontumista ja lihaskipua. Anaplasmoosi voi aiheuttaa myös polyartriittia eli useiden nivelien niveltulehdusta. Myös oksentelua, ripulia, hengitysvaikeuksia ja keskushermosto-oireita voi esiintyä. Sairauden oireet vaihtelevat eri yksilöiden välillä, osa koirista voi kantaa sairautta saamatta siitä selviä oireita. Kissoilla sairaus on usein lievä.
Anaplasmoosi voidaan todeta verinäytteestä vasta-aine- tai PCR-tutkimuksella. Anaplasmoosia hoidetaan antibiooteilla.
Erlichioosi
Erlichioosia aiheuttavat koirille Erlichia -suvun bakteerit. Suomessa esiintyvät Ixodes -suvun puutiaiset voivat levittää näitä bakteereita aiheuttaen tautia sekä koirille että ihmisille, kissoilla erlichioosia ei tiettävästi esiinny. Tällä hetkellä riski saada erhlichioosi liittyy lähinnä matkustelijoiden punkinpuremiin.
Bakteri alkaa lisääntyä elimistössä tavallisesti noin 1-3 viikkoa tartunnan saamisesta. Akuutissa vaiheessa Erlichia-bakteeri infektoi elimistön valkosolut ja lisääntyy niissä. Tässä vaiheessa tauti ei kuitenkaan yleensä aiheuta oireita ja tauti voi pysyä oireettomana jopa vuosia, joskus oireena voi ilmetä lievää anemiaa. Taudin kroonisessa vaiheessa voi alkaa ilmetä oireita: laihtumista, anemiaa, kuumetta, takajalkojen turvotusta ja silmätulehduksia. Sairauden kroonistuessa voi esiintyä myös munuaistulehdusta ja niveltulehdusta.
Erlichioosin diagnoosi perustuu tyypillisiin oireisiin sekä verinäytetuloksiin. Verinäytteestä voidaan tutkia vasta-aineita tai PCR:llä etsiä bakteerin DNA:ta.
Erlichioosia hoidetaan pitkällä antibioottikuurilla. Tauti voidaan lääkityksellä saada oireettomaksi, mutta joskus bakteeri jää elimistöön piileskelemään ja tauti voi puhjeta uudelleen esimerkiksi jonkin stressitekijän seurauksena.
Puutiaisaivokuume (TBE, tick-borne encephalitis)
Puutiaisaivokuumeen aiheuttaa flavi-ryhmän virus. Virus aiheuttaa tulehduksen keskushermostossa. Virus voi tarttua puutiaisten välityksellä useisiin eläinlajeihin, mukaan lukien koiraan ja ihmiseen. Koirilla ja kissoilla puutiaisaivokuume on kuitenkin harvinainen ja lisäksi suurin osa tartunnoista on oireettomia tai vähäoireisia. Oireet voivat ilmetä kuitenkin myös rajuina ja johtaa kuolemaan.
Koirilla puutiaisaivokuumeessa on oireena kuumetta, väsymystä ja hermo-lihasoireita, kuten tasapainohäiriöitä, hoippumista, lihaskramppeja ja vapinaa sekä raajahalvauksia.
Puutiaisaivokuumeeseen ei ole olemassa parantavaa hoitoa. Ihmisille on olemassa rokote puutiaisaivokuumetta vastaan, koirille ei tällä hetkellä ole olemassa rokotetta. Ihmisten rokottaminen puutiaisaivokuumetta vastaan on suosituksena harrastettaessa Keski-Euroopassa vaellus- tai maaseutumatkailua.
Punkkivälitteisten sairauksien ennaltaehkäisy
Koska punkkien levittämät sairaudet voivat aiheuttaa vakaviakin oireita ja osa sairauksista on hankalasti hoidettavissa, on sairauksien ennaltaehkäisy tärkeää. Tautien ennaltaehkäisyssä tärkeintä on ennaltaehkäistä punkkien kiinnittymistä iholle sekä poistamalla kiinnittyneet punkit mahdollisimman pian kiinnittymisen jälkeen.
Matkailevalle eläimellesi kysy tarkempia ohjeita eläinlääkäriltäsi.
Punkin poisto
Punkkikautena, lämpötilan ollessa plussan puolella, on lemmikkien säännöllinen tarkistaminen punkkien varalta ulkoilun jälkeen tarpeen. Turkki kannattaa käydä järjestelmällisesti läpi punkkien varalta. Jos punkkeja havaitaan, poistetaan ne mahdollisimman pian.

Punkkien poisto onnistuu helpoiten niin sanotuilla punkkipihdeillä. Poistotekniikka riippuu hieman punkkipihtien mallista, mutta useimmat punkkipihdit työnnetään punkin ja ihon väliin punkin kärsän ympärille, kierretään ja nypätään punkki pois. Jos punkkipihtejä ei ole saatavilla, voi esimerkiksi verhonipsuja käyttää poistamisessa avoinna. Punkkia ei saa puristaa/litistää sen ruumisosasta punkkia irroitettaessa, sillä tämä saattaa saada punkin sylkäisemään ja tällöin punkin mahdollisesti kantavat taudit voivat päätyä eläimeen.
Punkkien poisto onnistuu helpoiten niin sanotuilla punkkipihdeillä.
Punkkia poistettaessa ihon sisälle jää tavallisesti punkin kärsäosa. Punkin poistaminen täysin kokonaan ei ole mahdollista, sillä punkki itsekään ei pysty irrottamaan kärsäänsä ihon sisästä kesken veren imemisen. Kärsä porautuu ihoon korkkiruuvin tavoin ja katkeaa väistämättä punkkia poistettaessa. Katkennut kärsä ei kuitenkaan ole haitallinen, sillä esimerkiksi punkin kantamat bakteerit sijaitsevat sen ruumisosassa. Kärsä poistuu ihon alta ajan myötä itsestään.
Punkinpoistokohtaan voi joiksikin päiviksi jäädä punoittava ja hieman kova paukama. Tämä johtuu ihon sisälle jäävän kärsän aiheuttamasta vierasesinereaktiosta. Reaktio ei ole vaarallinen eikä siitä tarvitse huolestua. Punkinpoistokohta kannattaa puhdistaa aamuin illoin kirvelemättömällä puhdistuaineella niin kauan kuin iho on ärtynyt. Nyrkkisääntönä punoittavan, kovan alueen arvioinnille voi pitää, että halkaisijaltaan alle euron kolikon kokoiset paranevat kotihoidolla, yli kahden euron kolikon kokoisten kanssa on syytä hakeutua lääkäriin.
Lääkkeellinen ennaltaehkäisy
Markkinoilla olevien lääkeaineiden vaikutus perustuu joko niiden punkkeja karkoittavaan ja punkkeja tappavaan tai vain punkkeja tappavaan vaikutukseen. Punkkeja karkoittavilla valmisteilla pyritään estämään punkkien kiinnittyminen eläimeen, tappavilla valmisteilla pyritään siihen, että punkit kuolisivat ennen kuin ne ehtivät aiheuttaa tautia. Useimmilla karkoittavilla valmisteilla on myös tappava vaikutus.
Paikallisvaleluliuokset
Paikallisvaleluliuokset ovat niskan iholle annosteltavia liuosmuotoisia valmisteita, joiden vaikutus perustuu joko tappavaan tai sekä karkoittavaan että tappavaan tehoon. Vaikuttavia aineita löytyy useita erilaisia markkinoilta. Lääkeet imeytyvät iholle ja ihonalaiskudokseen ja vaikuttavat sieltä käsin. Lääkkeet eivät juurikaan imeydy verenkiertoon ja sitä kautta muualle elimistöön.
Mahdollisena haittavaikutuksena voi ilmetä ohimeneviä ihoreakioita lääkkeen annostelukohdassa. Lääke tulee annostella sellaiseen kohtaan, ettei eläin pääse nuolemaan lääkettä pois. Lääkkeen annostelun jälkeen eläintä ei tule pestä eikä kastella pariin päivään, jotta lääke ehtii imeytyä kunnolla. Tämän jälkeen uiminen tai kastuminen ei heikennä tehoa. Uiminen tulee estää tämän kahden vuorokauden ajan myös siksi, että lääkkeen päätyminen vesistöihin estetään. Ihmisten tulee välttää lääkitysalueen koskemista kunnes iho ja karva ovat kuivuneet, tämän jälkeen lääkettä ei irtoa alueelta merkittäviä määriä.
Paikallisvaleluliuoksissa Bayvantic-lääkkeellä on karkottavaa vaikutusta myös hietasäskiin ja hyttysiin. Lisäksi valmisteella on tappava vaikutus. Bayvanticin vaikuttavat aineet imidaklopridi ja permetriinii. Bayvantic on reseptivapaa valmiste. Lääke soveltuu yli 7 viikkoisille ja 1,5 kiloisille koirille. Kissoille valmistetta ei tule käyttää. Valmiste on yleensä hyvin siedetty. Punkkeja vastaan lääkitys uusitaan 4 viikon välein, matkustaville tarvittaessa hietasääskityypistä riippuen tiheämmin.
Herkkäihoisille koirille hyväksi lääkitysvaihtoehdoksi on todettu Certifect (fiproniili, metopreeni, amitratsi; reseptivalmiste). Myös Certifectillä on punkkeja karkoittava ja tappava vaikutus. Valmistetta ei tule käyttää kissoilla. Lääkitys uusitaan 4 viikon välein.
Kissoille paikallisvaleluliuokseksi sopii esimerkiksi Frontline (fiproniili, metopreeni, reseptivapaa) . Lääkkeellä on sekä karkoittava että tappava vaikutus punkkeihin. Valmistetta ei tule käyttää alle 8 viikkoisille tai alle 1 kg:n painoisille kissoille. Haittavaikutuksina voi ilmetä annostelukohdan ohimeneviä ihoreaktioita. Lisäksi harvinaisina haittavaikutuksina on raportoitu lisääntynyttä syljeneritystä, hermosto-oireita, kuten tuntoherkkyyttä, ja oksentelua. Lääkitys uusitaan 4 viikon välein.
Punkkipannat
Markkinoilta löytyy useita erilaisia punkkien karkoitukseen tarkoitettuja pantoja. Pannoissa on sekä lääkepantoja että niin sanottuja yrttipantoja. Yrttipantojen todellista tehoa punkkien karkoitukseen ei ole juurikaan tutkittu. Lääkkeelliset pannat sisältävät lääkeaineita, joilla on sekä karkoittavaa että tappavaa vaikutusta punkkeihin. Lääkeaineet imeytyvät koiran turkkiin ja iholle vaikuttaen sitä kautta. Jotkin lääkeaineet voivat imeytyä tilapäisesti verenkiertoon, mutta niillä ei ole pidempiaikaisia koko elimistöön kohdistuvia vaikutuksia. Pannat voivat aiheuttaa paikallista ihoärsytystä tai lievää karvanlähtöä alueella, johon panta koskee. Pannan kastuminen voi lisätä iho-oireiden riskiä. Pantoja ei tule pitää uidessa, jotta lääkeaineita ei pääse vesistöihin.
Seresto-pantojen (imidaklopridi ja flumetriini) olemme havainneet sopivan useimmille koirille ja kissoille. Panta laitetaan eläimen kaulaan ja sen vaikutus kestää kahdeksan kuukautta. Ulkoilevilla kissoilla tulee huomioida, että kissa voi jäädä pannastaan jonnekin kiinni liikkuessaan. Pannan lukkomekanismin pitäisi kuitenkin hajota jos eläin jää pannastaan kiinni. Jos perheessä on esimerkiksi pieniä lapsia tai useita eläimiä, tulee huolehtia etteivät lapset tai muut eläimet pääse pureskelemaan pantaa. Lemmikkien nukkuminen omistajien sängyssä ei ole suositeltavaa pannan käyttöaikana.
Suun kautta annosteltavat lääkkeet
Markkinoille on uudempina valmisteina tullut myös suun kautta annosteltavia lääkkeitä. Kyseessä olevat valmisteet vaativat reseptin. Näiden lääkkeiden vaikutus perustuu niiden punkkeja tappavaan vaikutukseen eli lääke vaatii toimiakseen aina punkin kiinnittymisen iholle ja imemisen aloittamisen. Tämän vuoksi puutiaisvälitteisten tautien tartuntariskiä ei voida sulkea kokonaan pois. Karkottavaa vaikutusta näillä lääkkeillä ei ole ja siten elävien punkkien kulkeutuminen eläimen mukana sisätiloihin muodostaa ihmiselle riskin. Punkkivälitteisiä tauteja lääkityssä eläimessä ennaltaehkäisevä teho perustuu siihen, että punkit keskimäärin kuolevat ennen taudinaiheuttajien siirtymistä punkista eläimeen.
Lääkkeet imeytyvät ruoansulatuskanavasta verenkiertoon ja sitä kautta leviävät koko elimistöön. Koska lääkkeen vaikutusaika on pitkä, nousee lääkepitoisuus ensin korkeaksi verenkierrossa ja tämän jälkeen alkaa hitaasti laskea. Lääkkeet sitoutuvat veren proteiineihin ja vaikka niiden turvallisuutta on tutkittu yhteiskäytössä useiden eri lääkkeiden kanssa, tulee suurta harkintaa käyttää lääkittäessä muita kuin perusterveitä eläimiä. Proteiineihin sitoutuva lääke saattaa syrjäyttää muita lääkkeitä sitoutumispaikoistaan ja siten nostaa arvaamattomasti jonkin lääkkeen/lääkkeiden vapaiden molekyylien pitoisuutta. Yksilölliset erot aineenvaihdunnassa ja lääkkeiden poistumisessa lisääntyvät myös iän karttuessa. Jos haittavaikutuksia ilmenee, ei lääkettä saada pois elimistöstä vaan se säilyy siellä merkittävässä määrin 1-3 kuukautta valmisteesta riippuen.
Muita keinoja punkkien torjuntaan?
Ajoittain kuulee keskustelua muista keinoista punkkien häätöön. Esimerkiksi valkosipulin syöttämisen koiralle sanotaan karkoittavan punkkeja. Valkosipulin syöttämisestä ei kuitenkaan ole todistettavaa hyötyä punkkien häätämisessä. Valkosipulin (ja myös muiden sipulien) sisältämä tiosulfaatti vaurioittaa kuitenkin koirien ja kissojen punasoluja ja aiheuttaa niille siten anemiaa. Oireina voi ilmetä esimerkiksi oksentelua, ripulia ja heikkoutta. Valkosipulin kypsentäminen ei poista myrkyllisyyttä. Valkosipulin myrkyllisyys voi ilmetä, jos eläin syö kerralla suurempia määriä sitä tai pidempiaikaisesti pienempää annosta. Valkosipulille ei ole määritelty yksiselitteistä toksista annosta, mutta tutkimuksessa on saatu aikaan koiralle verimuutoksia syöttämällä valkosipulia 30 päivän ajan 5 grammaa kilogrammaa kohti. Koska valkosipulin myrkyllinen annos vaihtelee myös koirakohtaisesti, kannattaa valkosipulin syöttämistä välttää.
Milloin lääkäriin?
Punkinpuremat itsessään vaativat harvoin lääkärin hoitoa. Jos puremakohta alkaa punoittaa tai turvottaa voimakkaasti, alue kuumottaa tai alkaa erittää, voi kyseessä olla paikallinen ihotulehdus. Tällöin ihoa kannattaa käydä näyttämässä eläinlääkärillä. Jos patin koko lähentelee kahden euron kolikon kokoa, kannattaa tilanne käydä niin ikään tarkistuttamassa eläinlääkärissä.
Jos koiralla alkaa punkin kiinnittymisen jälkeen muutamien viikkojen tai kuukausien aikana ilmetä sairauden oireita, kuten oksentelua, ruokahaluttomuutta, ontumista, nivelkipuja tai voimattomuutta, on eläin syytä tutkia eläinlääkärissä. Tällöin myös punkkivälitteisten sairauksien mahdollisuus tulee ottaa huomioon.
Jos omalle lemmikillesi soveltuva punkkilääkitys mietityttää, ota yhteyttä eläinlääkäriin. Eläinystäväsi Lääkärin henkilökunta opastaa mielellään oikean valmisteen valinnassa.
Teksti: Johanna Reilin, ELL ja Juliska Haapanen-Kallio, ELL
www.elainystavasilaakari.fi

Fysioterapian monet kasvot

Fysioterapiaa käytetään yleensä tuki- ja liikuntaelinongelmaisten sekä neurologisten asiakkaiden hoitoon. Ihmispuolella fysioterapeuttien ammattitaitoa käytetään myös paljon inkontinenssi ja lantionpohjan häiriöiden ongelmien hoidossa. Eläinpuolella tutkimustietoa lantionpohjan lihasten aktivoinnista on vähän, joten fysioterapeuttien ammattitaitoa kyseisissä ongelmissa ei ole totuttu käyttämään. Lantionpohjan lihasten heikkous aiheuttaa ongelmia mm. ulostamisessa.
Pari vuotta sitten klinikkamme eläinlääkärit haastoivat ammattitaitoani ja pyysivät kehittämään lantionpohjan lihasten toiminnan häiriöstä kärsiville koirille jumppaohjeita. Tutkittua tietoa ei löytynyt mistään, enkä saanut kollegoilta apua mietintään. Niinpä otin oman koirani ”uhriksi” ja aloin testailemaan millä keinoin saisin lantionpohjan lihakset aktivoitumaan. Aktivointitekniikka löytyi ja nyt se on hiljalleen kehittynyt monipuolisemmaksi. Lantionpohjan lihasten aktivoiminen koirilla on vaikeaa, koska en voi pyytää koiraa aktivoimaan lihaksiaan, kuten ihmisten kanssa teen. Aktivaatio täytyy saada aikaiseksi oikeanlaisella koskemisella, joka onneksi on helppo opettaa myös koiran omistajalle. Olemme olleet yllättyneitä, että olemme saaneet positiivisia tuloksia lihasten vahvistamisesta. Asiakkaitani ovat lähinnä olleet peräsuolen laajentuma- ja tyräpotilaat, joista osa on pystynyt välttämään leikkauksen lihasten vahvistumisen myötä :). Harjoittelu vaatii omistajalta sitoutumista, harjoitteita tulee tehdä useamman kerran päivässä ja viikossa saa pitää yhden lepopäivän.
Toinen varsin mielenkiintoinen ”projekti” on ollut nivustyrästä kärsivät koirat. Nivustyrää hoidetaan yleensä aina kirurgisesti. Klinikallamme on kuitenkin lievempiä tyriä sekä mm. tyrästä kärsiviä pentuja pyritty hoitamaan konservatiivisesti fysioterapian keinoin. Tyrien hoitoon fysioterapeuttisin keinoin ei ole myöskään ollut tarjolla mitään faktatietoa saati valmiita harjoitteita. Taas koirani joutui koekaniiniksi sopivien harjoitteiden etsinnässä. Haasteena tyrässä on ponnistamisen aiheuttama vatsaontelon lisääntyvä paine, joka työntää tyrää ulospäin. Tämän vuoksi sopivan harjoitteen etsiminen oli hyvin haastavaa. Ideana harjoitteessa on ollut vatsalihasten vahvistaminen. Lihasten vahvistuessa kalvostot tiukentuvat, jolloin reikä, josta tyräytyminen tapahtuu, pienenee. Reiän pienentyessä ei tyrää pääse enää syntymään. Harjoitteista on ollut hyötyä lievemmille tyrätapauksille ja osalla asiakkaista tyräleikkaukselle ei loppujen lopuksi ole ollut tarvetta.
”Ei niin tyypillisten” asiakkaiden hoitaminen on ollut todella mielenkiinoista. Sopivien harjoitteiden ja kotiohjeiden suunnittelu on onnistunut luovuudella ja yhteistyöllä eläinlääkärin kanssa.
Toivottavasti tämä kirjoitus saa eläinlääkäreitä miettimään fysioterapiaa vaihtoehtoisena hoitomuotona myös ”ei niin tyypillisissä” tapauksissa. Fysioterapiaa voisi käyttää nykyistä enemmän mm. kivunhallinnassa erilaisten tapausten kanssa, kuten ihmispuolellakin käytetään.
Eft Marika Ruottinen
www.elainystavasilaakari.fi
                                                             Peppujumppaa