Jatkuvasti mietimme tapoja parantaa palvelua ja lisätä potilasturvallisuutta. Olemmekin päättäneet, että jatkossa kaikkien inhalaatioanestesiassa olleiden potilaiden omistajille soitetaan seuraavana arkipäivänä ja varmistellaan vointia. Inhalaatioanestesia tarkoittaa, että henkitorvessa on ollut tuubi nukutuksen ajan: isommat leikkaukset ja hammastoimenpiteet, BOAS-koirien nukutukset. Omistaja saa samalla helposti kysäistä, jos jokin askarruttaa. Jos sattuisikin niin, ettei vointi kuulosta normaalilta, pääsee hoitaja pian konsultoimaan eläinlääkäriä.
Uusi käytäntö on hiukan aiheuttanut hämmennystä asiakkaissamme, joiden eläimiä on aikaisemminkin nukuteltu. Soitto ei tarkoita, että nukutuksessa olisi ollut ongelmia tai epäilisimme komplikaatioita. Joskus nukutuksessa saattaa olla ongelmia, mutta niistä laitamme aina kotiutusohjeeseen, jotta omistaja huomaa jatkossa nukutuksen yhteydessä esim. ilmoittaa epäillystä lääkeainereaktiosta.
Soitto on viesti välittämisestä <3