Working kelpie syndrome?


Asiakkaakseni tuli kesällä 2015 työlinjainen kelpie, joka on päivittäisessä työkäytössä maitotilalla. Koiran oireena oli kohtaustyyppinen oireilu rasituksessa. Tyypillinen kohtaus alkaa takapään huteruudella, hoipertelulla ja sitten koira kaatuu maahan, kuolaa, siristelee silmiään, syö ruohoa. Kohtauksen alku on kuin koiralle olisi tulossa epilepsiakohtaus, mutta kramppien sijasta tuleekin vain selkeästi hyvin pahaa oloa. Omistaja kertoi, että usein tätä ennakoi se, että koira lakkaa toimimasta normaalilla intensiteetillä tai se saattaa tehdä jotain sekundaarista ja esim. keskittyä yksilöön lauman sijasta. Muutaman minuutin huilattuaan koira pystyy jatkamaan töitä. Koira, jonka työskentelykuntoon ei voi varmasti luottaa, ei kuitenkaan sovi päivittäiseksi työkaveriksi tilanteessa, jossa koira on välttämätön apulainen.
Ko. koiran maksa- ja munuaisarvot oli tutkittu aiemmin normaaleiksi. Ulkoisessa tutkimuksessa todettiin kipu rintarangan puolessa välissä. Verenpaineet olivat hiukan korkeammat, kuin koiran rauhallinen olemus huomioiden olisi pitänyt olla. Muita löydöksiä hypertension lisäksi ei tehty. Punasolu- ja valkosolulukemat olivat normaalit, samoin kilpirauhasarvot. Koiralle aloitettiin verenpaineen tasaamiseksi ACE-estäjä. Kontrollissa joitakin viikkoja myöhemmin todettiin yläpaineen jopa hiukan nousseen, alapaineen hiukan laskeneen. Vointiin lääkityksellä ei ollut vaikutusta. Rintarangan alueen lihaskipu oli helpottanut tulehdus-kipulääkkeellä, millä ei ollut myöskään vaikutusta koiran vointiin. Tässä vaiheessa tehtiin myös kortisolin erityksen säätelyn selvittämiseksi ACTH-testi, joka oli normaali. Tässä vaiheessa ensimmäiseksi vaihtoehtodiagnoosiksi nousi adrenaliinia erittävä lisämunuaisen kasvain, feokromosytooma. Koiralle aloitettiin kohonneen verenpaineen hoitoon alfa-salpaajalääkitys. Koiran vaste lääkitykselle oli erittäin hyvä, omistajan sanojen mukaan hän sai koiransa takaisin. Vaste alfa-salpaajalle sopisi adrenaliinivälitteiseen verenpaineen nousuun.
Kyseessä olevan koiran lähisukulaisilla on ollut vastaavia oireita.  Lauantaina 19.9. suuntasin tämän kelpien kotitilalle, johon oli tullut yhteensä yhdeksän kelpietä, joista kahdella muulla oli ollut tiheästi kohtauksia, yhdellä oli nähty yksi kohtaus. Koirilta otettiin verenpaineet ennen rasitusta sekä rasituksen jälkeen. Koiralla, jolla alfa-salpaajalääkitys oli aloitettu, olivat paineet selkeästi aiempaa paremmalla tasolla. Rasituksessa (hetken paimennuksen jälkeen), koiran keskittymiskyky selkeästi herpaantui ja sen oli heikko olo. Hetken huokaisun jälkeen työskentely jatkui normaalisti. Kaikki muilla aiemminkin kohtauksia saaneilla koirilla paineet olivat levossa korkeahkot. Paimentaessa saatiin provosoitua kohtausmainen oireilu ja sen jälkeen verenpaineet olivat paikoin aiempaakin korkeampia, mutta erityisesti huomiota kiinnitti voimakas paineiden heittely.  Koirien lämpöjä ei mitattu, mutta käteen koirat eivät tuntuneet edes nivusten ohutkarvaiselta alueelta kuumilta.
Bordecolliella tunnetaan bordercollie kollapsi (bcc), jossa oire näyttää melko samalta erityisesti alussa, mutta samaa selkeää kuvottavaa oloa kuin nyt tutkituilla kelpiellä ei näyttäisi liittyvän tähän oireyhtymään. Bcc:ssa elimistön lämpötilansäätelyssä on heikkous ja lämpö saattaa rasituksessa kohota vaarallisen korkeaksi, mutta hetken levolla tilanne helpottaa selkeästi. Bcc:ia tutkitaan mm. Minnesotan yliopistossa, http://www.cvm.umn.edu/vbs/faculty/Mickelson/lab/EIC/bordercollieEIC/home.html. Nyt oireilevilla kelpiellä kuitenkin oireiden takana on toinen elimistön säätelyongelma, verenpaineen säätely. 
Työnimeksi tälle oireyhtymälle olen antanut working kelpie syndrome, wks. Ongelman laajuuden ja syyn selvittely on vasta alussa. Onko kyseessä perinnöllinen lisämunuaisen ytimen kasvain, jokin hermostollinen ongelma, jokin kertymäsairaus? Onko kyseessä yhden suvun yksittäiseen geenivirheeseen liittyvä ongelma vai laajempi ongelma? Parilla oireettomalla koiralla oli korkeahkot paineet, mutta ne paimensivat kauniisti eikä niitä saatu villittyä rajuun työskentelytapaan.  Olivatko koirat oppineet säätelemään ja estämään pahaa oloa toimimalla alemmalla vireellä erittäin kauniisti? Mikä pahan olon aiheuttaa: paineen nousu entisestään vai paineen heittelehtiminen? Mikä on wks:n ja bcc:n mahdollinen yhteys?
Wks-tutkimus on suunnitteilla. Mikäli sinun koirallasi on vastaavia oireita, otathan yhteyttä! Laita s-posti osoitteeseen elainystavasilaakari@gmail.com.
Kirjoittaja ELL Juliska Haapanen-Kallio
www.elainystavasilaakari.fi

Kotona tehtävien harjoitteiden ja lihashuollon merkitys

Koiraharrastukset ovat ihmisten luomia harrastuksia, joissa koira joutuu venymään maksimaalisiin suorituksiin sekä tekemään tehtäviä, jotka ovat sille luonnostaan epätyypillisiä. Treenattaessa toistoja tulee hurjan paljon ja yleensä kovalla intensiteetillä. Treeneissä koira nostetaan yleensä korkeaan vireeseen ja palkataan myös vauhdikkaasti. Tehokkaat treenit aloitetaan usein jo hyvin nuorelle pennulle ja treenaamisessa edetään kovaa vauhtia, joskus turhankin kovaa ja samalla unohdetaan koiran normaali kehittyminen. Kuten kaikessa muissakin harrastuksissa, myös koiraharrastuksissa tulee muistaa riittävä pohjatyö. Ennenkuin koiralta voidaan vaatia täydellä teholla tehtäviä vaativia tehtäviä, tulee koiran fysiikan pohjat luoda kuntoon. Normaalin peruskunnon lisäksi koirien kanssa tulisi panostaa vartaloa ja niveliä tukevien lihasten vahvistamiseen. Mitä parempi kontrolli koiralla on vartalonsa niveliin ja nikamiin, sitä helpompaa sen on toteuttaa vaativa liikkeitä. Vartaloa sekä niveliä tukevien lihasten vahvistamiseen on olemassa paljon hyviä harjoitteita. Harjoitteet ovat koirien mielestä mukavia temppuja, joita pääsee tekemään yhdessä omistajan kanssa. Lihaskunnon parantumisen myötä yleensä myös yhteistyö koiran ja omistajan välillä paranee. Erityisen tärkeitä harjoitteet ovat silloin, kun koiralla on jokin fyysinen ongelma tai heikkous. Kotona tehtävillä harjoitteilla saadaan fyysisistä ongelmista huolimatta pidettyä koira kivuttomana ja toimintakuntoisena harrastuksiin. Harjoitteet tulee aina suunnitella fysioterapeutin kanssa koirakohtaisesti. Se mikä toimii yhdellä koiralla, ei välttämättä sovellu toiselle koiralle.
Rally-tokoa harrastava löysälonkkainen Viuhti treenaa selän ja takaosan hallintaa tasapainotyynyllä.
Vammojen ennaltaehkäisyssä kaikkein tärkein asia, jonka jokaisen koiraharrastajan tulisi muistaa treenattavasta lajista riippumatta, on alkulämmittely. Aina ennen treenejä, kisasuoritusta tai esim. toisten koirien kanssa leikkimistä koiran lihakset, nivelsiteen ja jänteet tulisi alkulämmitellä nousujohteisella liikunnalla vähintään 20 min ajan. Alkulämmittelyn lopussa koiran tulee tehdä jo liikkeitä, joita tulee tulevassa koitoksessa tekemään. Jotta kaikkien pehmytkudosten lämpötila saadaan nousemaan riittävästi, tulee alkulämmittely olla aktiivista liikettä eli mitkään lämpöpakkaukset tai manttelit eivät koiraa lämmitä riittävästi. Alkulämmittelyllä saatu kudosten lämpötilan nousu ei ole varastoitavissa, eli suoritukseen tulisi siirtyä 5 min sisällä alkulämmittelyn loppumisesta. Alkulämmittelyn ja suorituksen välinen aika koira pidetään kevyessä liikkeessä. Jo 1 asteen lämpötilan nousu kudoksissa vähentää revähtymien ja venähdysten riskiä huomattavasti.
Loppujäähdyttelyllä varmistetaan suorituksen aikana kertyneiden kuona-aineiden kulkeutuminen pois lihaksista ja uuden happipitoisen veren tilalle tulo. Loppujäähdyttely tulee tehdä heti suorituksen jälkeen. Jäähdyttelyssä pidetään koira kevyessä (käynti tai hölkkäravi) liikkeessä vähintään 15 min ajan. Jäähdytelyllä pystytään vähentämään lihasten kipeytymistä ja jumiutumista merkittävästi.
Usein kuulee puhuttavan, ettei koiraa tarvitse venytellä. Koiralla on kuitenkin muutamia lihaksia, joita se ei pysty itse venyttämään ja niitä, joita se venyttää, venyttää vain lyhytkestoisesti. Koska vaadimme koirilta niiden rodulle epätyypillisä liikemalleja sekä toistomääriä, jumiutuvat käytössä olevat lihakset helposti. Mikäli lihas alkaa kiristämään, menettää se 30% maksimaalisesta voimantuotostaan. 30% voimanlasku saataa olla esim. agilityssä olla hyvinkin merkittävä ja aiheuttaa mm. muutaman sekuntia hitaamman radan. Kireä lihas on myös alttiimpi lihasrevähtymille ja venähdyksille. Suosittelenkin harratuskoirille säännöllistä venyttelyä, riippuen koirasta 2-7 kertaa viikossa. Oikeaoppiset venytykset on hyvä käydä opettelemassa ammattilaisen vastaanotolla, ettei venyttelyssä saada vahinkoja aikaiseksi.
Marika Ruottinen
eläinfysioterapeutti
www.elainystavasilaakari.fi

Eläinystävällistä elämää -blogi

Eläinystävällistä elämää -blogiin laitamme jatkossa juttuja, jotka liittyvät hauvavauvasta kissavaariin 🙂 Ensimmäisenä on Johannan kirjoittama juttu koirien mahataudista, mikä onkin sateisen ja kylmän kesän takia poikkeuksellisen ajankohtainen aihe. Käykäähän tutustumassa!

Blogiin pääset TÄSTÄ !

www.elainystavasilaakari.fi

Koiran äkillinen oksentaminen ja ripulointi

Koira voi oksentaa ja ripuloida useista syistä. Koiran oksentaessa elimistö pyrkii pääsemään eroon jostakin vieraasta tai haitallisesta. Ennen oksentamista voi esiintyä huonovointisuutta, lisääntynyttä syljeneritystä, vatsakouristuksia tai levottomuutta. Koira voi olla syömätön huonon olon takia. Koska oksentelun ja ripuloinnin taustalla voi olla useita syitä, tulee omistajan tunnistaa, milloin eläintä voi hoitaa itse kotona ja milloin on syytä hakeutua lääkäriin.
Hätätapauksen tunnistaminen
Alla on kuvattu yleisimpiä sairauksia, jotka voivat aiheuttaa oksentelua ja ripulointia ja vaativat pikaista lääkärin hoitoa.
Suolistotukos
Suolistotukoksen aiheuttajana voi olla eläimen syömä vierasesine, kasvain tai suolentuppeuma. Suolentuppeumassa suoli työntyy itsensä sisään ahtauttaen suolen. Suolentuppeumaa tavataan tavallisimmin rajussa mahataudissa, jossa suoliston liike on lisääntynyt. Myös lankamainen vierasesine voi kuroa suolta aiheuttaen suolen tuppeuman. Suolistotukoksessa oireena on tyypillisesti oksentelua, eläin oksentaa kaiken syömänsä eikä vesikään pysy sisällä. Aluksi uloste voi olla normaalia tai löysää, tilanteen pitkittyessä ulostetta ei enää tule.
Suolistotukos on hengenvaarallinen tila, sillä tukkeutunut suoli kuolioituu nopeasti. Tukosoireinen lemmikki tulee viedä heti eläinlääkäriin.
Mahalaukun kiertymä
Mahalaukun kiertymää tavataan tyypillisesti syvärintaisilla koirilla. Mahalaukunkiertymässä maha pyörähtää itsensä ympäri. Kun maha kiertyy, ei mahan sisältö pääse kulkemaan eteenpäin. Tilanteen jatkuessa mahaan alkaa kertyä kaasua. Mahalaukun kiertymästä kärsivä koira yrittää oksentaa toistuvasti, usein mitään ei kuitenkaan tule ulos. Kun mahaan alkaa kertyä ilmaa, alkaa koiran vatsan alue pullistua. Koira on hyvin kivulias, menee vaisuksi ja pahimmassa tapauksessa jopa tajuttomaksi. Riskinä on mahalaukun kuolioituminen ja repeäminen. Mahalaukun kiertymästä seuraava verenkiertohäiriö ja mahalaukusta vapautuvat toksiinit rasittavat myös sydäntä ja voivat johtaa rytmihäiriöihin. Mahalaukun kiertymään liittyy myös elektrolyyttitasapainon häiriintyminen, mikä niin ikään rasittaa sydäntä.
Mahalaukun kiertymä on niin ikään vakava, henkeä uhkaava tila, joka vaatii välitöntä eläinlääkärin hoitoa.
Elimistön muut tulehdussairaudet
Useissa elimistön tulehdussairauksissa voidaan tavata oksentelua ja ripulia. Esimerkiksi nartuilla märkäkohtu eli pyometra voi oireilla oksenteluna ja ripulointina. Märkäkohtu voi oireilla myös lisääntyneenä juomisena ja pissaamisena, epänormaalina vuotona emättimestä, kuumena, yleisenä vaisuutena ja väsyneisyytenä, syömättömyytenä tai heikkona ruokahaluna sekä liikkumishaluttomuutena tai joskus takajalan ontumana. Riskialtteinta aikaa märkäkohdulle on pari seuraavaa kuukautta juoksun jälkeen.
Koska märkäkohtu muodostaa ikään kuin paiseen vatsaontelon sisälle, on se henkeä uhkaava sairaus ja vaatii kiireellistä hoitoa.
Myös urosten eturauhasvaivojen oireina voi esiintyä oksentelua ja ripulointia. Eturauhasvaivoihin voi liittyä myös lisääntynyttä juomista ja pissaamista, vaisuutta ja liikkumishaluttomuutta. Eturauhasvaivat eivät ole henkeä uhkaavia, mutta vaativat hoitoa seuraavana arkipäivänä tai nopeammin, jos yleisvointi muuttuu heikoksi.
Myös muut vakavammat yleistyneet tulehdukset, kuten munuaisten tulehdus, voivat aiheuttaa oireina oksentelua ja ripulia.
Addisonin tauti ja elektrolyyttihäiriöt
Addisonin taudissa lisämunuaisen kuorikerros erittää liian vähän mineralo- ja glukokortikoideja, kuten kortisolia. Nämä hormonit säätelevät useita elimistön toimintoja ja vaikuttavat muun muassa elimistön aineenvaihduntaan ja elektrolyyttitasapainoon.
Addisonin taudissa oireina voi olla oksentelun ja ripuloinnin lisäksi yleistä vaisuutta, ruokahaluttomuutta, lisääntynyttä juomista ja pissaamista, vatsakipua ja laihtumista. Sairaus voi ilmetä myös akuuttina Addisonin kriisinä, jossa eläin menee lopulta sokkiin ja tajuttomaksi.
Myös muut elimistön elektrolyyttitasapainon häiriöt voivat aiheuttaa myös oksentelua, sillä elektrolyyttitasapainon häiriöt voivat aiheuttaa huonovointisuutta, vaikka itse taustasyy ei liittyisikään ruoansulatuskanavan ongelmiin.
Haiman ongelmat
Haima erittää suolistoon ruoansulatukseen tarvittavia entsyymeitä sekä verenkiertoon insuliinia, joka auttaa glukoosia pääsemään soluihin niiden energiantuotantoon käytettäväksi. Haimatulehdus on melko yleinen oksentelun ja ripuloinnin aiheuttaja. Haimatulehdus aiheuttaa yleensä myös mahalaukun ja suoliston tulehduksen. Usein oksentelu ja ripulointi alkaa äkisti ja on voimakasta. Haimatulehdukseen liittyy tavallisesti voimakas etuvatsan kipu ja kotonakin eläin on usein selvästi kipeä. Koira voi niiata etupäällä niin sanottuun rukoilija-asentoon. Koira voi olla myös syömätön.
Haiman vajaatoiminta voi aiheuttaa myös ruoansulatuskanavan oireita. Tällöin haima ei eritä riittävästi ruoan sulattamiseen tarvittavia entsyymeitä. Tavallisin oire on kellertävät, löysät ulosteet, joissa on selvästi sulamatonta ruokaa seassa . Koira usein myös laihtuu selvästi, vaikka ruokahalu onkin hyvä. Koira on kuitenkin usein muuten iloinen ja reipas.
Pitkittynyt oksentelu tai ripulointi
Koiralla voi olla satunnaista oksentelua ja ripulointia, joka on jatkunut jo pidempään. Koira ei välttämättä oksenna tai ripuloi päivittäin, mutta oireilu uusiutuu herkästi. Usein taustalla on jokin altistava taustasyy. Esimerkiksi ruoka-ainellergia, immunologinen suolistotulehdus tai sisäloistartunta voivat aiheuttaa pitkittynyttä mahaoireilua. Pidempään jatkuneen oireilun kanssa tilanne ei ole henkeä uhkaava eikä siten vaadi välitöntä hoitoa, mutta syyn selvittämiseksi käynti eläinlääkärissä on tarpeen.
Pulauttelu
Oksentaessaan koira pumppaa aktiivisesti vatsalihaksillaan ja oksentamista edeltää kakomista muistuttava ääni. Joskus koira voi kuitenkin myös pulautella eli mahalaukun tai ruokatorven sisältöä poistuu ilman aktiivista oksentamista. Pulauttelun taustalla on yleensä eri syitä kuin itse oksentamisen ja pulauttelun syyn selvittämiseksi tarvitaan eläinlääkärin tutkimusta.
Milloin eläinlääkäriin?
Oksentaminen voi alkaa äkillisesti ja joskus rajustikin. Eläin voi oksentaa useita kertoja peräkkäin. Jos rajumpi oksentelu jatkuu yli kuusi tuntia, on syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Jos lievempioireinen, satunnainen oksentelu ja ripulointi jatkuu yli kolme päivää, on eläinlääkäriin hakeutuminen tarpeen. Jos eläin ei syö, se on vaisu, kipuilee, sillä on kuumetta tai yleisvointi on muuten heikko, on eläinlääkärikäynti aiheellinen. Verestä täysin punaiseksi värjäytyvä ripuli tai oksennus on usein myös merkki vakavammasta sairaudesta ja vaatii eläinlääkärin hoitoa. Jos oksennuksessa tai ulosteessa on hieman kirkasta verta ulosteen pinnalla, ei se yksinään vaadi välitöntä hoitoa.
Pentujen, vanhusten ja pienikokoisten muutaman kilon painoisten koirien kanssa lääkäriin kannattaa lähteä herkemmin jos oireilu jatkuu yli vuorokauden vaikka se olisikin lievää, sillä nämä eläimet kuivuvat helposti. Myös pitkäaikaissairauksia, kuten diabetesta, Addisonin tautia tai kroonista haimatulehdusta sairastavien kanssa lääkäriin täytyy myös lähteä nopeammin.
Jos oireilu kotihoidosta huolimatta ei lähde helpottamaan tai uusii, on syytä olla yhteydessä eläinlääkäriin.
Jos oireilu on lievää, mutta tilanne huolestuttaa, kannattaa eläinlääkäristä kysyä neuvoa. Eläinystäväsi Lääkärissä on hoitajien ja eläinlääkärin tekemän arvion perusteella mahdollista tulla hoitajille verinäytteille tilanteen tarkempaa arvioimista varten. Verinäytteistä tutkitaan tällöin tavallisesti akuutin vaiheen tulehdusproteiini CRP, hematokriitti eli veren punasolujen tilavuusosuus sekä elektrolyyttiarvot. Näiden arvojen perusteella voidaan arvioida tulehduksen vakavuutta, eläimen kuivumisastetta sekä elektrolyyttitasapainoa.Verinäytetuloksen perusteella voidaan arvioida, tarvitseeko eläin laajempia eläinlääkärin tutkimuksia vai voidaanko tilannetta seurailla kotihoidolla.
Kotihoito
Jos eläimellä ei ole välitöntä eläinlääkärinhoitoa vaativia maha-suolikanavan oireita, eläin on pirteä ja syö, voidaan tilannetta hoitaa kotona. Tavallisimpia syitä lievälle mahataudille, jota voidaan kotikonstein hoitaa, on sopimattoman tai tavanomaisesta poikkeavan ruoan syöminen sekä lievä maha-suolikanavan tulehdus.
Nykyisin pitkää paastottamista ei suositella, sillä suolisto tarvitsee toipuakseen ravintoa. Jos ruoka ja vesi eivät pysy sisällä, voi koiraa paastottaa muutamia tuntaja, ei kuitenkaan yli 12 tuntia. Heti kun ruoka alkaa maistua ja pysyä sisällä, aletaan koiraa ruokkia. Oksentelevalle ja ripuloivalle koiralle parasta ravintoa on ruoansulatusvaivoista kärsivälle koiralle tarkoitettu ruoka, esimerkiksi Royal Canin Gastrointestinal -märkäruoka. Näissä ruoissa ärtyneen suoliston erityistarpeet otettu huomioon lisäämällä ruoan sulavuutta sekä elektrolyyttien määrää. Elektrolyyttejä menetetään oksennuksen ja ripuloinnin aikana. Lisäksi ruoassa on suoliston soluja suojaavia antioksidantteja. Ruoat ovat myös hyvin maittavia.
Jos kaupallista ruoansulatuskanavavaivaisen ruokaa ei ole saatavilla, voi koiralle antaa kevyttä, helposti sulavaa ruokaa, kuten keitettyä riisiä ja kanaa tai vähärasvaista jauhelihaa.
Koska ärtynyt suolisto ei kestä ruokaa normaaliin tapaan, tarjotaan ruoka pieninä määrinä muutama ruokalusikallinen kerrallaan muutaman tunnin välein. Kun maha on toiminut normaalisti 1-2 päivää eikä oksentelua ja ripulia enää ole ollut, voi annoskokoa vähitellen kasvattaa ja ruokintakertoja harventaa. Samalla omaa ruokaa aletaan sekoittaa toipilasruoan joukkoon oman ruoan osuutta asteittain kasvattaen. Normaaliin ruokintaan siirrytään parin päivän kuluessa.
Riittävästä nesteen saannista tulee myös huolehtia. Koiran normaali nestetarve on noin 50 ml/kg/vuorokausi, mutta oksennettaessa ja ripuloitaessa nestettä menetetään normaalin nestetarpeen lisäksi ja myös nesteen menetykset täytyy ottaa huomioon. Usein nestettä tarvitaan noin 100 ml/kg/vuorokausi. Jos koira ei muuten juo, voi koiraa houkutella juomaan esimerkiksi keittämällä lihasta suolatonta lihalientä ja tarjoamalla sitä koiralle. Valmiita lihaliemikuutioita ei tule käyttää niiden korkean suolapitoisuuden takia. Myös ruoan joukkoon voi lisätä vettä.
Suolistoa tukevan ruokinnan sekä riittävän nesteen lisäksi koiralle voi antaa suoliston toimintaa tasapainottavia valmisteita. Ulostetta kiinteyttämään voi antaa esimerkiksi Promax-tahnaa, joka suojaa suolistoa, tehostaa oman immunijärjestelmän toimintaa ja sisältää myös maitohappoa tuottavia probiootteja. Lisäksi suoliston normaalia toimintaa tehostamaan voi antaa esimerkiksi Enteromicro-valmistetta, joka sisältää maitohappobakteereita, suolen bakteerikantaa tasapainottavia prebiootteja sekä ulostetta kiinteyttävää pektiiniä. Valmisteita on saatavilla eläinlääkäriasemilta sekä apteekeista ilman reseptiä.
Jos oireilu ei alka kotihoidolla parissa päivässä helpottaa, oireilu uusii tai vointi menee huonommaksi, on syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Jos tilanne epäilyttää tai huolestuttaa, kannattaa eläinlääkäriltä kysyä neuvoa mieluummin turhaan kuin seurata tilannetta liian pitkään.

Teksti ELL Johanna Reilin
www.elainystavasilaakari.fi

Virtsakiteet ja -kivet

Virtsan kautta elimistöstä poistuu haitallisia tai elimistölle ylimääräisiä aineita, kuten kuona-aineita ja mineraaleja. Elimistössä veri kiertää jatkuvasti munuaisten läpi ja munuaiset suodattavat verestä poistettavat aineet virtsaan. Virtsa kulkeutuu munuaisista virtsanjohtimia pitkin virtsarakkoon, josta se lopulta eritetään virtsaputkea pitkin pois elimistöstä. Virtsasta noin 95 % on vettä, 2,5 % virtsa-ainetta eli ureaa ja loput mineraaleja ja happoja.

 
Virtsakiteitä alkaa muodostua kun virtsa muuttuu virtsakiteitä muodostavien mineraalien suhteen ylikylläiseksi. Ylikylläisessä virtsassa mineraalit alkavat kerääntyä yhteen muodostaen ensin virtsakiteitä. Jos kidemuodostus pääsee jatkumaan, kerääntyvät kiteet yhteen muodostaen virtsakiviä. Virtsakiviä voi muodostua munuaisiin tai virtsarakkoon, suurin osa kivistä muodostuu virstarakossa. Kun kivet lähtevät liikkeelle, voivat ne tukkia virtsaputken. Virtsakiteitä ja -kiviä esiintyy niin koirilla kuin kissoillakin.
 
Virtsakiteitä ja -kiviä on erilaisia ja siten niille altistavat myös erilaiset tekijät. Esimerkiski virtsan pH:n muutos liian happamaksi tai emäksiseksi, liian suuri jonkin mineraalin saanti ruokavaliossa ja virtsatietulehdus voivat altistaa virtsakiteiden muodostumiselle. Lisäksi joillakin roduilla on suurempi perinnöllinen alttius virtsakiteiden ja -kivien muodostumiselle.
 
Struviittivirtsakiteet ja -kivet
Struviittikiteet ja -kivet ovat sekä koirilla että kissoilla yleisimpiä kide- ja kivityyppejä. Struviittivirtsakiteet ovat magnesiumammoniumfosfaatteja eli ne koostuvat magnesiumista, ammoniumista ja fosfaatista.
 
Koirilla virtsatietulehdus altistaa struviittikiteiden syntymiselle. Virtsatietulehdusta aiheuttavat bakteerit tuottavat ureaasientsyymiä, joka reagoi virtsan molekyyleihin tuottaen ammoniakkia ja hiilidioksidia. Ammoniakki muuttuu virtsassa ammoniumioneiksi ja hiilidioksidi tuottaa muiden yhdisteiden kanssa fosfaattia. Virtsassa normaalistikin oleva magnesium reagoi ammoniumin ja fosfaatin kanssa ja kiteytyy struviittikiteiksi. Jos kiteitä syntyy lyhyessä ajassa paljon, alkavat ne kerääntyä virtsakiviksi. Struviittikiteitä voi esiintyä myös ilman tulehdusta, emäksinen virtsa altistaa kiteiden muodostumiselle. Kissoilla bakteerien aiheuttama tulehdus ei ole yleinen altistava tekijä kuten koirilla.
 
Koirista struviittikiteet ovat yleisempiä nartuilla kuin uroksilla. Struviittikiteitä esiintyy muita rotuja useammin kääpiösnautserilla, shih tzuilla, bichon friséillä, kääpiövillakoirilla, lhasa apsoilla ja cockerspanieleilla.
 
Kalsiumoksalaattikiteet ja -kivet
Kalsiumoksalaatit ovat struviittien ohella koirien yleisimpiä virtsakiteitä. Kalsiumoksalaattien esiintyminen on viime vuosina lisääntynyt. Kalsiumoksalaatit eivät ole liukenevia, joten jos rakkoon on ehtinyt muodostua kiviä, on leikkaushoito yleensä ainoa hoitovaihtoehto.
 
Kalsiumoksalaatteja esiintyy uroksilla useammin kuin nartuilla ja kääpiökoirilla useammin kuin suurilla roduilla. Riskirotuja ovat kääpiösnautseri, lhasa apso, yorkshirenterrieri, bichon frise, shih tzu ja kääpiövillakoira.Kalsiumoksalaattikivet ovat tyypillisiä vanhoille koirille.
 
Altistavia tekijöitä ovat virtsan ja veren liika kalsiumpitoisuus ja Cushingin tauti. Myös hapan virtsa altistaa kalsiumoksalaateille. Usein syy jää kuitenkin avoimeksi.
 

Uraattikiteet ja -kivet

Uraattikivet muodostuvat ammoniumuraatti- ja virtsahappokiteistä. Uraatit ovat dalmatiankoirilla tavallinen vaiva, yli 90 % dalmatialaisten virtsakivistä on uraattikiviä. Muilla roduilla uraattien osuus on vain 511 %. Kaikilla dalmatiankoirilla on geneettinen muuntuma perimässään, mikä aiheuttaa entsyymivajauksen ja vaikuttaa aineenvaihduntaan. Normaalisti koiran elimistössä virtsahaposta noin 90 % muutetaan allantoiiniksi, loput säilyy virtsahappona. Dalmatialaisilla vain 30 % virtsahaposta muuttuu allantoiiniksi. Tämä lisää virtsahapon kertymistä elimistöön ja lisää virtsahapon pitoisuutta virtsassa. Virtsan lisääntynyt virtsahappopitoisuus lisää uraattikivien riskiä.

 

Muutkin koirat voivat sairastua uraattikiviin, ja niillä on usein sairauden taustalla jokin aineenvaihdunnan häiriö. Uraattikivien synnylle altistavia sairauksia ovat maksan sairaudet ja epämuodostumat kuten maksaverenkierron kehityshäiriö (portosysteeminen shuntti). Dalmatialaisen lisäksi englanninbulldogeilla esiintyy tavallista enemmän uraattikiviä, myös englanninbulldogilla taustalla on aineenvaihdunnan ongelma. Maksan toimintahäiriön vuoksi uraattikiteisiin sairastuvia rotuja ovat tyypillisesti kääpiösnautseri, Yorkshirenterrieri ja shih tsu. Lisäksi runsaasti puriineja (tyypipitoinen orgaaninen emäs, joista proteiinit koostuvat) sisältävät ruoat, esimerkiksi kana, sianliha ja kala, lisäävät myös virtsahapon erittymistä virtsaan ja altistaa siten uraateille.

 
Muut virtsakide ja -kivityypit
Eläimillä esiintyy myös muita harvinaisempia virtsakide ja -kivityyppejä. Näiden esiintyvyys on kuitenkin huomattavasti harvinaisempaa. Muita virtsakivityyppejä ovat esimerkiksi kystiinit ja ksantiinit.
 
Oireet
Virtsakiteet voivat aiheuttaa epämukavuutta ja kipua virtsatessa, joka voin näkyä pienien pissojen tiheänä virstaamisena tai virtsaamisen välttelynä. Virtsaaminen voi olla vaikeutunut ja erityisesti uroskoirilla voidaan huomata virtsasuihkun heikentyvän. Juominen ja pissaaminen voivat lisääntyä. Virtsassa voi olla nähtävissä myös punertava väri veren seurauksena. Virtsan pidättäminen voi vaikeutua, mikä voi ilmetä virtsaamisena sisälle. Kissat saattavat alkaa virstata muualle kuin hiekkalaatikkoon. Myös vulvan tai peniksen alueen nuoleminen on tavallinen oire. Joskus omistaja kertoo lemmikin käytöksen tai olemuksen muuttuneen vaikka selviä juomis- tai virtsaamisoireita ei olekaan havaittavissa.
 
Jos virtsakiteet muodostavat virtsakiviä, voi seurauksena olla virtsaputken tukos. Tällöin virtsaaminen estyy. Usein eläimet yrittävät tällöin virtsata tuloksetta. Erityisesti kissat alkavat usein maukua normaalia enemmän. Kissat voivat myös piiloutua. Jos tilanne pitkittyy, voi seurauksena olla syömättömyys, oksentelu ja heikkous. Pahimmillaan tilanne voi johtaa sydämen sykkeen ja hengitystiheyden muuttumiseen, kuivumiseen, alilämpöisyyteen ja tajuttomuuteen sekä lopulta virtsarakon repeämiseen.
 
Diagnosointi
Eläinlääkärin vastaanotolla eläinlääkäri kyselee eläimen oireista ja erityisesti juomisen ja pissaamisen muutoksista omistajalta. Eläimelle tehdään ulkoinen tutkimus. Joskus tutkimuksessa voidaan todeta aristus rakon alueella tai tukoksessa voimakkaasti täyttynyt rakko.Suuret virtsakivet saatetaan tuntea virtsarakossa vatsaonteloa tunnusteltaessa.
 
Ulkoisen tutkimuksen lisäksi tutkitaan virtsaamisoireiden yhteydessä aina virstanäyte. Virtsanäyte tulee tutkia mahdollisimman tuoreena, koska virtsan seisoessa siinä olevat mineraalit saattavat alkaa kiteytyä vaikka ne eivät elimistössä sitä tekisikään. Puhtain virtsanäyte saadaan ottamalla näyte punktiona suoraan rakosta vatsanpeitteiden läpi vastaanotolla. Virtsanäytteestä tutkitaan stix eli niin sanottu pikatesti (sisältää virtsan pH:n mittauksen), virtsan ominaispaino eli väkevyys ja virtsan sakka. Lisäksi virtsasta tehdään bakteeriviljely. Mahdolliset virtsakiteet näkyvät virtsan sakassa mikroskooppitutkimuksessa ja virtsakiteiden laatu voidaan tällöin määrittää.
 
Virstavaivojen yhteydessä voi olla tarpeen tutkia myös verinäytteitä. Usein verinäytteistä tutkitaan ainakin munuaisarvot sekä tulehdusarvot. Tarvittavat tutkimukset määräytyvät oireiden ja muissa tutkimuksissa ilmenneiden löydösten perusteella.
 
Virtsarakon ultraäänitutkimuksella voidaan tutkia rakon tilannetta tarkemmin. Rakon seinämät saattavat paksuuntua kroonisen ärsytyksen takia. Lisäksi rakossa voidaan nähdä sakkaa virtsakiteiden seurauksena. Myös virtsakivet ja esimerkiksi virtsarakon kasvainmuutokset erottuvat ultraäänitutkimuksessa.
 
Jos ultraäänitutkimuksessa todetaan virtsakiviin viittaavia muutoksia, voi olla tarpeen ottaa vatsaontelosta röntgenkuvat. Röntgenkuvilla voidaan paikallistaa tarkemmin virtsakivien sijainti ja varmistaa onko virtsakiviä myös virtsaputkessa, jolloin virtsaputkentukoksen mahdollisuus on olemassa. Kaikki virtsakivityypit eivät erotu röntgenkuvassa, mutta yleisimmät kivet struviitti ja kalsiumoksalaatti erottuvat.
 
Hoito
Virtsakiteiden ja -kivien hoito riippuu niiden laadusta. Struviittivirtsakiteet ja -kivet ovat liuotettavissa ruokavaliolla. Ruokavaliossa natriumin määrää on lisätty (ei kuitenkaan eläimelle haitalliselle tasolle), jolloin veden tarve ja sitä kautta juominen lisääntyvät. Tämän seurauksena virtsa laimenee. Lisäksi ruokavaliossa on vähennetty kiteytyvien kivennäisaineiden määrää ja ruokavalio on suunniteltus siten, että virtan pH pysyy optimaalisena eikä altista virtsakiteiden muodostumiselle. Myös ammoniumuraatti- ja kystiinikiteiden ja -kivien liuottaminen on mahdollista ruokavaliolla, johon yhdistetään myös lääkehoito. Muiden virtsakivien liuottaminen ruokavaliolla ei onnistu, mutta niiden muodostumista voidaan ennaltaehkäistä sopivalla ruokavaliolla.
 
Jos eläimelle on muodostunut sellaisia virtsakiviä, joita ei voida liuottaa ruokavaliolla, täytyy virtsakivet poistaa rakosta leikkauksella. Leikkauksessa vatsaontelo avataan ja rakkoon tehdään pieni viilto, jonka kautta kivet tyhjennetään rakosta. Leikkauksen yhteydessä rakko myös huuhdellaan. Rakosta poistetut kivet lähetetään analysoitavaksi laboratorioon, jotta saadaan varmistus niiden koostumuksesta ja tiedetään, miten jatkossa ongelman uusiutuminen ennaltaehkäistään.
 
Pienikokoisia virtsakiviä voidaan joskus saada myös huuhdeltua ulos rakosta. Tällöin eläimelle laitetaan virtsakatetri, jonka kautta rakkoon laitetaan keittosuolaliuosta. Huuhtelu ei kuitenkaan usein ole mahdollinen esimerkiksi kivien suuren koon tai määrän takia.
 
Jos virtsakivi on tukkinut virtsaputken, käytetään katetrointia ja huuhtelua apuna. Tällöin katetrin ja nesteen aiheuttaman paineen avulla virtsakivi pyritään palauttamaan takaisin rakkoon, josta se voidaanhelpommin poistaa leikkauksella tai liuottaa ruokavaliolla virtsakiven laadusta riippuen.
 
Jos vaivan taustalla on ollut virtsatietulehdus, hoidetaan vaiva antibioottikuurilla. Antibioottien kohdalla on tärkeää, että lääkekuuri syötetään kokonaan loppuun asti eläinlääkärin antamien ohjeiden mukaan. Antibioottikuuria ei saa keskeyttää, vaikka oireet poistuisivatkin jo ennen kuurin loppumista. Liian lyhyen aikaa tai liian pienellä annoksella annettu antibiootti lisää bakteerien antibioottiresistenssin syntyä ja seurauksena voi olla antibiooteille resistenttien kantojen eli niin sanottujen sairaalabakteerien syntyminen. Tällöin myös eläimen hoito jatkossa voi hankaloitua huomattavasti. Liian lyhyeksi jäänyt kuuri edesauttaa myös vaivan uusiutumista. Jos lääkityksen antamisen kanssa on ongelmia tai eläimelle määrätty lääke ei tunnu sopivan sille, on parasta ottaa yhteyttä hoitaneeseen eläinlääkäriin ja keskustella lääkityksestä. Jos lemmikin vatsa reagoi herkästi antibiootteihin, kannattaa antibioottikuurin kanssa samanaikaisesti aloittaa myös maitohappobakteerivalmiste suoliston toimintaa tasapainottamaan.
 
Ennaltaehkäisy
Jos eläimellä on todettu virtakiteitä tai -kiviä, on niiden hoidossa tärkeää vaivan uusiutumisen ennaltaehkäisy. Useilla eläimillä ennaltaehkäisyyn toimii ruokavalio, jossa on huomioitu virtsakide tai -kivityyppi ja ruokavalio on suunniteltu siten, että riski kyseisten kiteiden muodostumiseen vähenee. Jos lemmikille on suositeltu erikoisruokavaliota, kannattaa eläinlääkärin kanssa keskustella ennen kuin ruokavaliota muuttaa.
 
Virtsakiteisiin taipuvaisella lemmikillä tulee pitää aina raikasta vettä saatavilla. Riittävä veden saanti on tärkeää virtsakiteiden muodostumisen ehkäisyssä, koska riittävä nesteen saanti huuhtelee rakkoa ja laimentaa virtsaa, jolloin mineraalien kiteytyminen vähenee. Lemmikin juomista voi lisätä laittamalla kotiin useita vesiastioita eri puolille asuntoa, jotta lemmikin olisi mahdollisimman helppoa mennä juomaan. Erityisesti kissat pitävät siitä, että juomiseen on eri mallisia astioita ja ne voivat valita, millaisesta astiasta ne juovat. Osa kissoista tykkää juoda esimerkiksi vesilasista, osa taas laakeasta lautasesta. Jos lemmikki vaikuttaa juovan mieluummin juoksevaa vettä (esimerkiksi pyrkii juomaan vesihanasta), on lemmikeille kehitetty erilaisia vesiautomaatteja, joissa vesi virtaa. Myös ruoassa on hyvä olla myös nestettä, koirilla voi käyttää ruokinnassa turvotettua kuivamuonaa tai märkäruokaa , kissoilla märkäruoat toimivat usein paremmin. Mikäli joku märkäruoka ei kissalle kelpaa, saattaa jokin muu sopia kovinkin hyvin.
 
Virtsatievaivoissa lemmikin on tärkeää päästä myös tarpeilleen riittävän usein. Pidättäminen aiheuttaa virtsan väkevöitymistä ja virtsan mineraalien pitoisuuden kasvua virtsassa. Koira kannattaa viedä ulos usein, vähintään 4 kertaa vuorokaudessa.Kissan kanssa hiekkalaatikon puhtaudesta tulee huolehtia ja kissalla on oltava esteetön pääsy hiekkalaatikolle. Jos taloudessa on useampia kissoja, hiekkalaatikoita on hyvä olla yhtä monta kuin kissoja, koska kissat voivat olla tarkkoja siitä, millaisessa hiekkalaatikossa käyvät ja että laatikko on puhdas kun kissa haluaa mennä sinne. Kissat pitävät myös erilaisista kuivikkeista: joku tykkää paakkuuntuvasta hiekasta, joku puupelletista jne. Kokeilemalla löytyy usein omaa lemmikkiä miellyttävä ratkaisu.
 
Johanna Reilin
eläinlääkäri
www.elainystavasilaakari.fi

Ikääntyvän eläimen lisääntynyt juominen ja pissaaminen


Lisääntynyt juominen ja pissaaminen ovat tavanomaisia oireita ikääntyvillä eläimillä. Juomista pidetään lisääntyneenä, jos eläin juo vuorokauden aikana yli 100 ml/kg. Nesteen kulutusta arvioitaessa tulee kuitenkin suhteuttaa juominen aikaisempaan veden kulutukseen. Myös ruoan mukana saatava nestemäärä tulee huomioida: pelkkää kuivamuonaa syövä eläin juo enemmän kuin märkäruokaa tai kotiruokaa syövä eläin. Vastaavasti pissaamisen voidaan todeta olevan lisääntynyt, jos virtsaa tuotetaan yli 50 ml/kg vuorokaudessa. Usein runsas juominen ja virtsaaminen kulkevat käsi kädessä.
Tulehdussairaudet
Lisääntyneen juomisen ja pissaamisen taustalla voi olla useita syitä. Ehkäpä tavallisin syy oireen taustalla on virtsatietulehdus. Virtsatietulehdukset ovat tavallisia erityisesti ikääntyvillä nartuilla. Toisin kuin pennuilla ja nuoremmilla koirilla, virtsatietulehdus ei välttämättä aiheuta tihentynyttä virtsaamista tai sisälle pissailua vaan lisääntynyt juominen voi olla ainoa havaittavissa oleva oire, aina sitäkään ei esiinny. Myös virtsakiteet ja -kivet voivat aiheuttaa juomisen ja pissaamisen lisääntymistä. Lisäksi muut tulehdussairaudet, kuten märkäkohtu eli pyometra ja urosten eturauhasvaivat, voivat aiheuttaa kyseistä oireilua.
Munuaisten vajaatoiminta
Ikääntyvillä eläimillä, erityisesti kissoilla, munuaisten vajaatoiminta on tavanomainen sairaus. Munuaisten toiminnan heiketessä munuaisten kyky väkevöidä virtsaa vähenee. Koska virtsaa ei voida väkevöidä, erittyy nestettä virtsan mukana aiempaa enemmän. Lisääntynyt nesteen kulutus aiheuttaa myös juomisen lisääntymistä. Virtsan laimeneminen ja virtsan määrän lisääntyminen on ensimmäinen merkki munuaisten toiminnan vajauksesta. Kun verinäytteissä munuaisarvot alkavat nousta vajaatoiminnan seurauksena, on toimivaa munuaiskudosta jäljellä enää noin 25 % alkuperäisestä.
Diabetes eli sokeritauti
Sokerit ja tärkkelykset rakentuvat glukoosimolekyyleistä. Glukoosi imeytyy suolistosta verenkiertoon hiilihydraattien pilkkoutuessa glukoosimolekyyleiksi. Verenkierto kuljettaa vereen kertyvät glukoosimolekyylit elimistön soluihin energianlähteeksi.
Insuliini on haiman hormoni, jota vapautuu haimasta verenkiertoon veren sokerimäärän noustessa. Insuliinin tehtävänä on siirtää glokoosimolekyylit verenkierrosta solujen sisälle. Sokeritaudissa veren insuliinimäärä ei ole riittävä, joten vain osa glukoosimolekyyleistä siirtyy soluihin. Tästä on seurauksena verensokeritason nouseminen. Elimistö pyrkii eroon ylimääräisestä veren sokerista erittämällä sokeria munuaisten kautta virtsaan. Lisääntynyt virtsantuottaminen kuluttaa elimistön nestevarastoja ja tästä on seurauksena janon tunne ja veden toistuva juominen. Tämä johtaa taas lisääntyneeseen virtsaamiseen. 
Cushingin tauti
Cushingin taudissa eli lisämunuaisen kuorikerroksen liikatoiminnassa elimistö tuottaa ylimäärin kortisolia. Kortisoli aiheuttaa ylimäärinä maksaärsytystä, joka aiheuttaa edelleen lisääntynyttä juomista ja pissaamista. Lisää Cushingin taudista voit lukea toisaalta blogista.
Addisonin tauti
Addisonin taudissa on kyse lisämunuaisen kuorikerroksen vajaatoiminnasta. Vajaatoiminnan seurauksena kortisolia ja mineralokortikoideja, eli lisämunuaisen erittämiä steroidihormoneja, erittyy liian vähän verenkiertoon. Mineralokortikoidit osallistuvat muun muassa natriumionien takaisinimeytymiseen munuaisissa. Kun mineralokortikoideja on liian vähän, natriumin tehokas talteenotto estyy. Elektrolyyttitasapainon häiriintyminen voi aiheuttaa lisääntynyttä juomista ja pissaamista.
Kilpirauhasen liikatoiminta
Kilpirauhasen liikatoiminta on ikääntyvillä kissoilla yleinen sairaus, koirilla harvinainen. Kilpirauhasen tuottama tyroksiini säätelee elimistön aineenvaihduntaa. Kilpirauhashormonin ylimäärä johtaa elimistön hormoniepätasapainoon, mikä aikaansaa elintoimintojen ja aineenvaihdunnan kiihtymisen. Tämä voi aiheuttaa lisääntynyttä juomista ja pissaamista.
Kasvainsairaudet
Erilaiset kasvainsairaudet voivat aiheuttaa lisääntynyttä juomista ja pissaamista. Erityisesti oiretta havaitaan silloin, kun kasvainsairaus aiheuttaa veren kalsiumtason nousua. Niin sanotussa paraneoplastisessa syndroomassa kasvain alkaa käyttäytyä hormonia tuottavan rauhasen tavoin. Tästä voi olla seurauksena kalkin nousu ja edelleen lisääntynyt juominen ja pissaaminen.
Mahavaivat ja kipu
Mahavaivat ja kipu eivät itsessään lisää janon tunnetta, mutta lisääntynyt juominen voi olla oire kivusta. Kun eläimen on tukala olla, alkaa se käyttää juomista ikään kuin sijaistoimintona. Mahavaivoissa pahoinvointi ja närästys voivat saada aikaan tarpeen juoda.
Edellä mainittujen syiden lisäksi on olemassa useita harvinaisempia sairauksia, jotka voivat aiheuttaa lisääntynyttä juomista ja pissaamista. Joskus tutkimuksissa ei löydetä selvää syytä oireille. Tällöin taustalla voi olla käyttäytymismuutoksesta johtuva juomisen lisääntyminen.
Kun kotona kiinnitetään huomiota lisääntyneeseen juomiseen, kannattaa vuorokauden nestekulutus mitata kotona jo ennen eläinlääkärikäyntiä, mikäli se on mahdollista. Helpoiten veden kulutuksen mittaaminen onnistuu, kun ensin mitataan juomakuppiin koiran juomiseen nähden reilu määrä vettä. Tämän jälkeen seuraavana päivänä samaan aikaan mitataan jäljellä oleva veden määrä. Näiden erotuksesta saadaan vuorokauden aikainen nesteen kulutus. Tämä on helppoa toteuttaa perheissä talouksissa, joissa on vain yksi lemmikki. Mikäli perheessä on useita eläimiä, tulisi muiden eläinten pääsy kyseiselle vesiastialle estää.
Usein pelkän oireen perusteella on mahdotonta tietää mistä sairaudesta on kyse. Jos juomisen tai virtsaamisen määrä huolestuttaa, kannattaa kääntyä eläinlääkärin puoleen. Eläinlääkärikäynnin yhteydessä lisääntyneen juomisen ja pissaamisen syyn selvittely alkaa tavallisesti perustutkimuksesta sekä virtsanäytteen tutkimisesta. Virtsanäytteen perustutkimuksiin kuuluvat virtsan ominaispainon eli virtsan väkevyyden määritys, stix eli niin sanottu liuskatesti, virtsan sakan tutkiminen sekä bakteeriviljely. Jos virtsanäytteestä ei löydy selvää selittävää syytä oireilulle, tutkitaan seuraavaksi verinäytteitä. Mahdolliset jatkotutkimukset tehdään ulkoisen tutkimuksen sekä virtsa- ja verinäytetulosten pohjalta.
Johanna Reilin
eläinlääkäri
www.elainystavasilaakari.fi

Koiran pitkän iän salaisuus, osa 2: Kasvattajan valintoja, yleistä


Pitkäikäisyys on voimakkaasti periytyvä ominaisuus. Syöpäriski on perinnöllinen ominaisuus, monet tuki- ja liikuntaelimistön ongelmat ovat periytyviä, taipumus immunologisiin sairauksiin periytyy, luonne periytyy. Osaa näistä odotettavissa olevaa elinikää potentiaalisesti alentavista tekijöistä voidaan tutkia tai arvioida jo nuorella koiralla, osa selviää vasta ajan kanssa.
Pitkäikäisyys on siis monen tekijän summa, mutta yksi asia on selvä: terveellä vanhalla koiralla on nämä asiat aika hyvin pulkassa ja todennäköisyys, että se periyttää myös näitä ominaisuuksia, on suuri. Nartun olisi parasta synnyttää ensimmäiset pennut ennen neljää vuotta, mutta uroksen käytöllä tai edes käytön aloituksella ei ole vastaavia aikarajoja. Jos uros on kunnossa, kykenee astumaan ja sperma on laadultaan ok, on yli kahdeksanvuotiaan arvo pitkäikäisyyttä ajatellen jalostuksellisesti paljon suurempi, kuin parivuotiaan näyttelymenestyjän, jolla saattaa puhjeta vielä iän puolesta epilepsia tai atopia ja jolla on syöpien kannalta kriittiseen 7-v ikään aikaa. Myös narttuja voidaan ensimmäisten pentujen jälkeen käyttää myöhemmin, mutta tiineyden, synnytyksen ja imetyksen raskaus tulee ottaa huomioon. Jos iällä oleva narttu mene huonoon kuntoon, palautuminen kun on paljon hitaampaa ja heikompaa kuin nuoremmalla. Jotta pennut rekisteröidään, tulee yli 8-v nartun olla terveystarkastettu ennen astutusta. Näin Kennelliitto pyrkii varmistamaan kronologisesti ansioituneiden narttujen riittävän kunnon. Kun nuoria koiria käytetään jalostukseen, tulisi ennen jalostuksen jatkokäyttöä seurata muutama vuosi, millaisiksi pennut kehittyvät ja mikä on niiden terveys. 
Jalostukseen suunniteltavan yksilön terveyden ja ominaisuuksien tuntemisen lisäksi on aina hyvä, jos on tietoa myös sukulaisten, sekä vanhempien että erityisesti sisarusten, terveydentilasta. Vanhemmat on aikanaan valittu jalostukseen, joten ne ovat ainakin siinä vaiheessa täyttäneet kasvattajan asettamat kriteerit, mutta yksilön sisaruksia ei ole mitenkään valittu. Niinpä jos pentueessa on esimerkiksi useampia epileptikkoja tai atoopikkoja, tulee yksilön jalostuskäyttöä harkita erityisen tarkkaan. Tästä syystä tuontikoirat ovat tavallaan aina riski, sillä vaikka ne tuovat parhaimmillaan maahan täysin uutta geenimateriaalia, on niiden esim. sisarusten terveystilanne useimmiten täysin avoin. 
Suomessa tehtyjen PEVISA-tutkimusten (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma) julkisuus on hyvä, kuka vain voi katsoa tietoja Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä. Samalla voi katsoa, moniko sisarus on tutkittu ja mitä niiden tulokset ovat. Valitettavan usein on tilanne, että koiraa pidetään jonkin asian suhteen terveenä niin kauan kunnes toisin todistetaan. Mikäli rodulla ei esim. ole lonkkakuvauspakkoa, on usein vaikea sanoa, mihin D-lonkkainen sijoittuu rodun keskiarvoon nähden. Kuvaamaton koira voi olla mitä tahansa!
Jalostusyhdistelmien valinnassa pitäisi pyrkiä siihen, että sukusiitosaste olisi alhainen. Tarpeeksi pitkälle kun mennään, löytyy käytännössä rodussa kuin rodussa yhteisiä sukulaisia, mutta viidennestä sukupolvesta eteenpäin merkitys on jo vähäisempi. Geenien kasaantumiseen liittyy aina riskejä. Resessiivisesti perinnölliset sairaudet ilmenevät silloin, kun yksilö saa kummaltakin vanhemmalta virheellisen geenin. Mikäli suunnitellut vanhemmat ovat perimältään kovin samanlaisia, on tämä riski suurempi. Geenipohjan kaventumisella on merkitystä myös mm. immunitettiin. Jokaisessa jalostusvalinnassa pitäisikin tietoisesti välttää geenipohjan kaventamista.

Juliska Haapanen-Kallio
eläinlääkäri
www.elainystavasilaakari.fi



Kuva Satu Tasanen. Kuvassa kelpie Elmo (Mottgårdes Elmo), joka kypsässä 10 vuoden iässä tuli isäksi 2010. Elmo saavutti 14 vuoden iän tehden koko ikänsä lihanautatilalla töitä. Viimeisinä vuosina työmäärää ja -tehtäviä koitettiin hiukan rajoittaa, mikä ei papparaiselle ollut mieleen. RIP, rakas, suurisydäminen ja hurmaava kaveri.

Ikääntyvän koiran aistit ja käyttäytyminen


Iän karttuessa käytös usein muuttuu. Usein ilmenee pelokkuutta ja aiemmin kiltti koira saattaa puolustautua jopa puremalla. Luonne ja persoonallisuus eivät kuitenkaan muutu usein, vaan kyseessä on ikääntymisen aiheuttamien muutosten summa.
Aistien heikkeneminen
Hyvin suurella osalla koirista kuulo heikkenee. Kuulon heikentyminen tapahtuu usein varsin nopeasti ja koira onkin yhtäkkiä hämmentävässä tilanteessa: sille ei enää puhuta, sitä ei sanallisesti kiitetä, se ei saa toimintaa ohjaavia kehotuksia tai käskyjä. Aiemmin tunnistettavissa olevat äänet saattavat myös muuttua niin, että koira ei enää tunnista niitä ja se aiheuttaa pelkoa. Usein esim. reagointi ukkoseen, koviin autojen ääniin tms. saattaa voimistua. Jotkut ääniherkät ovat tosin siten onnellisessa asemassa, että pelottavat äänet myös lakkaavat kuulumasta.
Näön, erityisesti hämäränäön, heikkeneminen on tavallista. Tällöin koira on hämärässä illassa epävarmempi, haukkuherkempi, säikympi. Ensimmäinen hämäränäön heikkenemisen oire on useimmiten, että ”silmät jäävät ulos”: ulkoa kirkkaasta sisälle tultua koira on hetken epävarma koska sen silmät eivät ole vielä sopeutuneet rappukäytävän hämärään. 
Kipu
Useilla iäkkäillä koirilla alkaa olla ongelmia erityisesti tuki- ja liikuntaelimistön kanssa. Lievästikään nivelrikkoiset jalat eivät ole yhtä reippaat kuin aiemmin ja koira saattaa alkaa puolustautua uusissa tilanteissa: konttaavaa lasta ei enää päästäkään karkuun, kun jalat eivät ihan toimi ja heikon kuulon takia nukutaankin sikeämmin. Useimmiten äreys toisille koirille lisääntyy: vanhus varoittaa valmiiksi, kun se pelkää toisen tönäävän niin että sattuu. Muita kipuja voivat aiheuttaa esim. erilaiset ruuansulatuskanavan ongelmat.
Neurologinen rappeutuminen
Paitsi tuki- ja liikuntaelimistö, myös sille käskyjä tuottava ja toimittava hermosto rappeutuu. Jalat muuttuvat huteriksi ja liukkaalla pystyssä pysyminen haastavaksi. Moniin hermostollisen rappeuman muotoihin ei liity kipua, ainoastaan suorituskyky heikkenee.
Neurologinen rappeutuminen voi ilmetä myös dementiaoireina. Tavallisinta on, että vuorokausirytmi sekoaa ja päivät nukkuva koira kukkuu öisin ja haluaa seuraa. Useilla dementikoilla ilmenee tyhjän haukkumista ja sisäsiisteys saattaa kärsiä. Suuri osa dementtisistä koirista on iloisia hömppiä, mutta joskus dementia ilmenee voimakkaana ahdistuneisuutena. 
Sairaudet
iän karttumiseen liittyy riski monille käytökseen vaikuttaviin sairauksiin, esim. kilpirauhasen vajaatoiminnalle, Cushingin taudille ja sokeritaudille. Yönvaeltajan oireiden taustalta täytyy varmistaa, ettei kyseessä ole sydämen vajaatoiminen aiheuttaman nesteenkertymisen aiheuttama heräily.
Yhteenveto
Omistajan ja eläinlääkärin tulee huomioida fyysisten sairauksien lisäksi mahdolliset tekijät, jotka vaikuttavat mummo- tai pappakoiran kokemukseen maailmasta. Aistien heiketessä käytetään vahvempia aisteja apua, esim. huonokuuloiselle viitotaan. Iäkäs koira päästetään lapsiperheen kaaoksesta rauhalliseen soppeen päiväunille ja lapset eivät saa sinne mennä. Lattioiden liukkautta torjutaan matoilla, tarvittaessa liukuestesukat jalkaan. Fyysiset sairaudet hoidetaan lääkityksillä, ruokinnalla ja mahdollisilla muilla tekijöillä mahdollisimman hyvään kuntoon. Tarvittaessa käytetään dementialääkitystä. Tärkein kaikista on kuitenkin aika: vanhukselle tulee antaa riittävästi aikaa sopeutua ja pysyä mukana sekä fyysisesti että psyykkisesti. Muutosten tulee olla hitaita.

 Juliska Haapanen-Kallio
eläinlääkäri
www.elainystavasilaakari.fi

Kuvassa takana Tytti 13-v ja etualalla sen veljentyttö Fatima 4-v. Fatima on kuulokoirana Tytille ja nyttemmin hoitaa samaa virkaa myös omistajilleen.

Koiran pitkän iän salaisuus, osa 1, ROTU


Jalostuksen tavoiteohjelma (JTO) on kymmenvuotissuunnitelma, jonka rotuyhdistys tai rotua harrastava yhdistys tekee ja Kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta tarkastaa ja hyväksyy. Tavoiteohjelmassa pohditaan, mitä on saatu aikaan, mitä pitäisi saada säilytettyä ja mitä pitäisi parantaa. Tavoiteohjelma on perustana PEVISAlle eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmalle. Olen beauceronien jalostustoimikunnassa ja valmistelemme seuraavaa JTO:ta. JTO:n tekemisen takia olen taas lueskellut muiden tilastojen ohessa kuolinsyytilastoja KoiraNetin jalostustietokannasta ja miettinyt, että jokaisen koiran pitäisi saavuttaa ainakin 10 vuoden ikä.
Yksi merkittävimmistä odotettavissa olevaan elinikään vaikuttavista asioista on rotu. Koiraa miettiessä kannattaa katsoa kuolinsyytilastoa (www.kennelliitto.fi-> jalostustietojärjestelmä, sitten valitse rotu ja sivun oikeasta laidasta Tilastot-kohdasta terveystilastot ja sitten pudotusvalikosta kuolinsyytilasto). Kuolinsyytilastosta selviää aika hyvin, mihin koirat kuolevat ja minkä ikäisinä. Kuolinsyytilastoa tietysti vääristää, koska kaikkia kuolleita ei ilmoiteta. Omistajien mielestä liian nuorena kuolleet ilmoitetaan varmimmin, joten todennäköisesti rotujen keskimääräinen ikä olisi muutaman kuukauden korkeampi, jos myös kaikki omistajien mielestä hyvän iän saavuttaneet ilmoitettaisiin. Tilanne on siis eri kuin muita terveystietoja tulkittaessa, esim. lonkkien suhteen rodun keskiarvo on todennäköisesti jonkin verran kuvaustuloksien mukaista tilannetta huonompi, sillä jos tiedetään, että lonkat ovat huonot, jätetään viralliset tutkimukset usein väliin. 
Beauceroneilla (FCI ryhmä 1) keskimääräinen elinikä on 8 v 11 kk, saman kokoluokan koirista berninpaimenkoirilla (FCI2) 7 v 2 kk , airedalenterrierillä (FCI3) 9 v 11 kk, karjalankarhukoiralla (FCI5) 7 v 3 kk, suomenajokoiralla (FCI6) 7 v 10 kk, karkeakarvaisella saksanseisojalla (FCI7) 8 v 6 kk, labradorinnoutajalla (FCI8) 9 v 9 kk, isovillakoiralla (FCI9) 10 v 4 kk ja venäjänvinttikoiralla (FCI10) 8 v 7 kk. Esimerkkirodut valitsin eri FCI-ryhmistä lähinnä sen perusteella, että ko. rotua on viimeaikoina rekisteröity suunnilleen saman verran tai enemmän kuin beauceroneja ja rodun kokoluokka on suunnilleen sama. FCI-ryhmien sisällä on vaihtelua keskimääräisessä eliniässä yhtälailla, joten esimerkit koskevat siis vain ko. rotuja. 
Mihin koirat kuolevat keskimäärin, vaihtelee roduittain ja myös käyttötarkoituksen mukaan. Ajokoirilla ja muilla metsästyskoirilla ovat tapaturmat hyvin merkittävä keski-ikää alentava tekijä, tapaturmaisesti kuolleet, useimmiten autonalle juosseet tai suden suuhun joutuneet koirat kun ovat keskimäärin parhaassa iässään, suunnilleen viisivuotiaita. Eri rotujen tyypillinen kasvainikä myös vaihtelee, berneillä n. kolmasosa kuolleeksi ilmoitetuista on kuollut syöpään keskimäärin 7 v 6 kk:n iässä, beauceronilla ja airedalella syövän takia lopetettujen osuus on huomattavasti pienempi ja keskimääräinen kasvaimen takia päättynyt elämä n. 10 vuotta. Beauceroneilla ja karjalankarhukoirilla n. 5 % on lopetettu käytös- tai luonneongelmien takia keskimäärin 4 v 1 kk:n iässä, berneillä luonneongelmien takia on lopetettu alle 1,5% ja keskimäärin 5 v 7 kk:n iässä, labbiksilla alle 1%. Muita melko nuorella iällä eutanasiaan johtaneita tekijöitä ovat olleet erilaiset luustosairaudet (beauceron 16%, berninpaimenkoira 11%, ), ihosairaudet (ajokoira 2%, labbis 1%, karjalankarhukoira 1%) ja sydänsairaudet (venäjänvinttikoira 8%, ajokoira 3%, labbis 2%, saksanseisoja 2%, berni 1%). Venäjän vinttikoirilla oli merkittävä kuolemaan johtanut syy oli myös mahalaukun kiertymä, 4%. Riski kuolla tai tulla lopetetuksi ilman diagnoosia keskimääräistä elinikää aiemmin on suomenajokoiralla suuri, 16%. Saksanseisojilla ilman diagnoosia kuolee tai lopetetaan 12%, mutta vasta keskimääräisen eliniän täyttymisen jälkeen. Tähän vaikuttaa todennäköisesti ajokoirilla niiden käyttötarkoitus, jos ei ajo suju tarvitaan uusi koira ja vanhalle ei ole tilaa ja aikaa. Seisojat sen sijaan työskentelevät usein pidempään ja niillä on suurempi merkitys myös lemmikkeinä.
Rodun sisällä voidaan tehdä paljon töitä jonkin elämää pidentävän ja elämän laatua parantavan asian suhteen.  Esimerkiksi beauceroneilla on lonkkaterveyttä saatu viimeisen kymmenen vuoden aikana parannettua niin paljon, että seuraavan kymmenvuotisjakson suhteen luustosairauksien takia lopetettujen määrä tulee vähenemään. Tämä vaatii aina useiden/ kaikkien tai lähes kaikkien kasvattajien yhteen hiileen puhaltamista, yksittäinen kasvattaja ei saa koko rodun indeksejä parantumaan. Kaikki valinnat kuitenkin lähtevät yksittäisestä kasvattajasta, hyväksyykö ja noudattaako hän yhteisiä tavoitteita ja mitkä ovat hänen tavoitteensa ja toiveensa muissa asioissa. 
Kasvattajan tekemistä valinnoista jatkan pohdintaa myöhemmin.

Juliska Haapanen-Kallio
eläinlääkäri
www.elainystavasilaakari.fi

Cushingin tauti eli lisämunuaisen kuorikerroksen liikatoiminta


Koiralla Cushingin tauti on hormonaalisista sairauksista tavallisin sukuhormoneihin liittyvien sairauksien jälkeen. Kissalla Cushingin tauti on hyvin harvinainen.

Cushingin taudin toinen nimi on hyperadrenokortikismi, joka suomennettuna on hyvin kuvaava: lisämunuaisen kuorikerroksen liikatoiminta. Lisämunuaisen kuorikerros erittää kortisolia, joka on elimistölle välttämätön hormoni, mutta liiallisena haitallinen. Useimmiten vika ei ole lisämunuaisessa itsessään, vaan aivolisäkkeessä on kasvain, jonka erittämä hormoni ”piiskaa” lisämunuaisen tuottamaan liikaa kortisolia. N. 5%:ssa tapauksista liiallisen tuotannon aiheuttava kasvain on lisämunuaisessa. Aivolisäkkeessä olevan kasvaimet ovat useimmiten kooltaan pieniä, eivätkä aiheuta mekaanista ongelmaa kallon sisällä.

Kortisolin tuotannon liiallisuus saattaa näkyä monenlaisina oireina. Osalle koirista tulee liiallista juomista ja pissaamista kortisolin aiheuttaman maksaärsytyksen takia, osalla karvapeite ohenee voimakkaasti vartalon alueelta, infektioherkkyys saattaa nousta ja riski tuki- ja liikuntaelimistön ongelmille, erityisesti ristisiteen vaurioille, nousee. Voimakkaasti koholla oleva kortisoli saattaa nostaa myös mahahaavariskiä, joka koiralla kuitenkin on vähäinen. Joskus punasoluarvot ovat tavallista matalammat, joskus nousevat yli viitearvojen. Monilla on nousua maksa-arvoissa. Joillakin on epämääräistä ärtyisyyttä ja kivuliaisuutta. Cushingin tauti altistaa myös sokeritaudin puhkeamiselle.

Suurin osa Cushingin tauti -potilaista on keski-ikäisiä tai iäkkäitä. Useilla potilailla oireet ovat kehittyneet pikkuhiljaa ja seurannaissairauksia on hoidettu jo paljon ennen diagnoosiin pääsyä. Cushingin taudin diagnostiikassa käytetään matala-annoksista deksametasonisuppressiotestiä. Deksametasoni on synteettinen vahva kortisoni, joka lamaa hyvinkin pieninä annoksina hetkellisesti elimistön omaa kortisolin tuotantoa voimakkaasti. Mikäli vaste testissä ei ole normaali, on kortisolin säätelyssä vikaa. ACTH-testillä tutkitaan myös kortisolierityksen häiriöitä. ACTH on aivolisäkkeen erittämää kortisolia nostavaa hormonia ja antamalla ko. hormonia, voidaan tutkia onko vaste normaali vai liiallinen. ACTH-testiä käytetään diagnostiikkaa useammin lääkityksen seurannassa.

Cushingin taudin hoidossa käytetään tavallisimmin lisämunuaisen kuorikerrosta lamaavaa lääkitystä. Tapauksissa, joissa on kyseessä lisämunuaisessa sijaitsevat kasvain, voidaan käyttää myös kirurgiaa: muuttunut lisämunuainen poistetaan. Lisämunuaisperäisten tapausten seulonta on kuitenkin hankalaa, koska vaikka vain toinen lisämunuainen olisi laajentunut, saattaa syynä olla aivolisäkkeen kasvain. Tällaisissa tapauksissa aktiivisemman ja laajentuneen lisämunuaisen poiston jälkeen muutamissa viikoissa toinen lisämunuainen lisää hormonituotantoaan merkittävästi ja tilanne palaa ennalleen ennen leikkausta vallinneeseen tilanteeseen. 
Lääkitys vaatii erityisesti alkuvaiheessa melko tiheää seurantaa. Riskinä lääkityksessä on, että elimistön natrium-kalium-tasapaino järkkyy, koska lisämunuaisen kuorikerros erittää myös näitä suoloja sääteleviä mineralokortikoideja. Tavallisempaa kuitenkin on, että alkuvaiheessa lääkitystä joudutaan nostamaan, joskus jopa useita kertoja. Kun lääkitys laskee veren kortisolipitoisuutta, aivolisäke innostuu tuottamaan lisämunuaisen kuorikerrosta stimuloivaa hormonia lisää negatiivisen feed backin heikentyessä. Yleensä kuukaudessa – parissa löydetään potilaalle sopiva yksilöllinen annostelu.
Elimistön hormonit kulkevat ”käsi-kädessä”. Kilpirauhashormonitasot ovat Cushing-potilaalla usein matalat ja pääsääntöisesti palautuvat normaaleiksi kun kortisolia saadaan laskemaan. Kahdesti olen törmännyt tilanteeseen, että kastraatio on vähentänyt merkittävästi lääkitystarvetta. Nartuilla juoksut saattavat sekoittaa kortisolitasapainoa voimakkaastikin. Hoitoon heikosti vastaavat diabetespotilaat saadaan sokeritasapainoon vasta kun Cushingin tauti on kontrollissa.
Cushing-potilaan ennuste on pääsääntöisesti erittäin hyvä. Vaikka sairautta ei saada parannettua, saadaan hoidolla hyvälaatuista, normaalia koiranelämää usein useita vuosia.
Kuvassa on Viivi 13 ½ -vuotiaana. Viivi eli kuvan ottamisen jälkeen vielä vuoden verran. Viivillä hoidettiin Cushingin tautia useita vuosia. Kuvan ottamisen jälkeen Viivillä todettiin imusolmukesyöpä, joka nosti sen veren kalsiumtasoja ja aiheutti lisääntynyttä juomista ja pissaamista. Veren kalsiumin laskemiseksi käytetään usein kortisonia. Tässä vaiheessa päädyttiin jättämään Viiviltä Cushing-lääkitys pois ja koira pärjäsi vielä useita kuukausia ennen kuin imusolmukesyövän takia eutanasia oli välttämätön. 
Joskus elämä on satua ihmeellisempää.

Juliska Haapanen-Kallio
eläinlääkäri
www.elainystavasilaakari.fi