Huomioi lemmikin äänipelko hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta

Äänipelkoa voidaan hoitaa monin eri tavoin – kuulosuojaimet eivät kuitenkaan ole välttämättä käytännöllisin vaihtoehto. Kuvan ottanut Linda Lammi.

Uuden vuoden juhlinnat ilotulituksineen lähestyy jälleen. Monet lemmikit pelkäävät kovia ääniä ja siten joillekin vuodenvaihde voi olla jopa painajaismaista. Onneksi lemmikin äänipelkoa voidaan hoitaa monin eri tavoin. Olethan tarvittaessa ajoissa yhteydessä eläinlääkäriisi, jotta lemmikin pelkotilat saadaan mahdollisuuksien mukaan hallintaan ennen juhlallisuuksien alkua.

Lemmikin kärsiessä äänipelosta, kannattaa jo pari viikkoa ennen odotettavaa pauketta asentaa kotiin rauhoittava haihdutin. Haihdutin matkii eläinten luonnollisia rauhoittavia hormoneja ja feromoneja. Kun haihdutin asennetaan pari viikkoa aikaisemmin, ehtivät vaikuttavat aineet levitä asuntoon ja etukäteen tukea lemmikin mielenrauhaa. Haihduttimen tukena voidaan itse tapahtumapäivänä käyttää rauhoittavaa suihketta, jonka vaikutusaika on lyhyempi. Tällaisia haihdutin- ja suihkevalmisteita ovat esimerkiksi Pet Remedy (kaikille nisäkkäille), Feliway (kissoille) ja D.A.P (koirille).

Kun ulkoiset valmisteet eivät riitä, voidaan käyttää suun kautta annettavia rauhoittavia valmisteita. Suun kautta annettavia valmisteita on sekä mietoja vapaan kaupan tuotteita että voimakkaampia reseptivalmisteita. Vapaan kaupan tuotteita ovat esimerkiksi Calmex, Seren-Um ja Zylkene. Vapaan kaupan valmisteet on hyvä aloittaa noin viikkoa ennen tapahtumapäivää, jolloin vaikutus on parhaimmillaan. Reseptivalmisteita annetaan ainoastaan tapahtumapäivänä ja niillä saattaa olla väsyttävä vaikutus. Reseptivalmisteista voit kysyä lisää eläinlääkäriltäsi.

Itse tapahtumapäivänä lemmikki kannattaa ulkoiluttaa hyvissä ajoin ennen odotettua ilotulitusten aloittamista. Ilotulitusten aikaan lemmikkiä ei tule ulkoiluttaa. Lemmikin pelätessä on hyvä koittaa järjestää kotiin rauhallinen, hämärä tila. Verhot tulee pitää suljettuina ja esimerkiksi musiikin soittamisesta saattaa olla hyötyä. Tärkeintä on pysyä itse rauhallisena ja toimia normaalisti.

Mikäli lemmikkisi kärsii äänipelosta, neuvoo henkilökuntamme mielellään pelon hoitoon liittyvissä asioissa.

Rauhallista vuodenvaihdetta kaikille!

 

Jenni Rupponen, klinikkaeläinhoitaja
Eläinystäväsi Lääkäri

 

Koiran rokotus – joka koira vai jotain ihan muuta?

 Mitä rokottaminen on?

Rokottaminen tarkoittaa aktiivista immunisointia eli elimistön puolustuskyvyn herättämistä rokotteen sisältämille taudinaiheuttajille. Tällöin elimistö altistetaan heikennetyille taudinaiheuttajille tai niiden kappaleille. Usein käytetään myös adjuvanttia, joka on immuniteettia herkistävä aine. Adjuvantin käytöllä pienennetään varsinaisten taudinaiheuttajien tarvetta rokotteessa. Elimistössä rokote saa aikaan immuniteetin eli puolustuksen aktivoitumisen. Tällöin elimistö sekä muodostaa vasta-aineita että soluvälitteiset mekanismit kehittyvät.

Rokottaminen on tärkeä osa monien sairauksien, erityisesti virustautien, ennaltaehkäisyä. Koirat rokotetaan Suomessa penikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta ja parvovirusripulia sekä raivotautia vastaan. Useimmissa yhdistelmärokotteissa on myös kennelyskäkomponentti.

Laumaimmuniteetti muodostuu, kun valtaosa koirista rokotetaan. Näin ehkäistään taudinaiheuttajien leviämistä. Kuvan ottanut Sara Koivuniemi.

Millaisen suojan rokottaminen antaa?

Rokottaminen antaa yksilötasolla pääsääntöisesti melko hyvän suojan. Rokotuksen tehoa heikentää eläimen heikko kunto: huono terveydentila, ravitsemukselliset ongelmat, loiset ja stressi. Myös samanaikainen lääkkeiden käyttö saattaa vaikuttaa rokotuksen tehoon. Perinnöllisillä tekijöillä saattaa olla rokotusten tehoa heikentävä vaikutus. Pennulla emältä ternimaidon mukana saatavat vasta-aineet, ns. maternaaliset vasta-aineet, heikentävät rokotusten tehoa. Ohjelman mukaisesti annettuna maternaaliset vasta-aineet eivät normaalisti estä puolustuksen aktivoitumista ja rokotuksen tehoa. Mikäli emän rokotusohjelma on ollut voimakkaasti poikkeava (tiheämpi), saattaa olla tarve venyttää ensimmäistä rokotusta, ei kuitenkaan yli 12 viikon iän.

Rokotusten tarkoituksena on paitsi ehkäistä kliinisiä oireita ja kuolleisuutta, myös vähentää virusten erittämistä. Rokotukset eivät siis estä tartuntaa, mutta estävät/heikentävät sairauden aiheuttajien toimintaa ja lisääntymistä elimistössä. Osalle sairauksista saadaan vahvempi puolustusreaktio, osalle heikompi.

Oireeton, rokotettu koira voi myös levittää tartuntaa. Tämä riski on normaalitilanteessa vähäinen, mutta esim. penikkataudin päästessä leviämään tulee pikkupennut ja niiden emä samoin kuin muut herkät yksilöt eristää myös rokotetuista koirista.

Kokonaistilanteen kannalta on tärkeää myös ns. laumaimmuniteetti: kun riittävän suuri osuus eläimistä on rokotettu, ei sairaus pääse leviämään tai leviäminen on hitaampaa.

Milloin ei ole syytä rokottaa?

Terveystarkastus ja mahdollisten oireiden arviointi ennen rokottamista on välttämätöntä.

Sairasta eläintä ei tule rokottaa. Sairas yksilö ei vastaa rokotteeseen normaalisti ja rokotuksen teho jää puutteelliseksi. Toisaalta rokotus voi kääntää elimistön puolustuksen huomion pois päällä olevasta sairaudesta ja pahentaa siten sairautta. Mikäli eläimellä on jonkin voimakkaasti immuniteettia alentava sairaus, kuten Cushingin tauti, tulee perussairaus hoitaa tasapainoon ennen rokotuksia.

Pahanlaatuisen kasvaimen poiston jälkeenkin me Eläinystäväsi Lääkärissä pidättäydymme rokottamasta vuoden ajan. Etäpesäkkeistä suurin osa ilmenee vuoden kuluessa kasvaimen poistamisesta. Elimistö pystyy jonkin verran taistelemaan solutasolla itsekin syöpää vastaan, eikä siinä tilanteessa ole mielekästä kääntää elimistön huomiota muualle.

Immunologisissa sairauksissa elimistön puolustus kääntyy omia kudoksia vastaan. Pahimmillaan tilanne on henkeäuhkaava esim. punasolujen tuhoutumisen takia, mutta suuri osa sairauksista on lievempioireisia. Immunologisen sairauden jälkeen rokottamisessa tulee aina tehdä hyöty-haitta-arvio. Tässä huomioidaan sairauden vakavuus, alueellinen tautitilanne sekä yksilölliset tarpeet (esim. tarve käyttää hoitoloita). Joissakin tapauksissa saattaa riittää rokotuksen ajoittaminen tiettyyn vuodenaikaan.

Immuniteettiin vaikuttavat lääkitykset vaikuttavat rokottamiseen. Tällaisia lääkkeitä käytetään tavallisesti mm. atopian hoitoon. Lääkitysten mahdollisesta vaikutuksesta rokotusrytmiin on syytä keskustella hoitavan eläinlääkärin kanssan.

Omistajan heikentyneeseen immuniteettiin liittyvät tekijät vaikuttavat myös rokotteiden valintaan. Heikentynyttä immuniteettia aiheuttavat esim. elinsiirtopotilaiden hylkimisenestolääkkeet, kasvainsairaudet, suuret kortisonilääkitykset, HIV ja alkoholismi. Mikäli koiran perheessä jollakin henkilöllä on alentunut immuniteetti, on tästä hyvä mainita erityisesti sierainten kautta annettavaa kennelyskärokotusta harkittaessa.

Penikkatauti

Penikkatautiin ei nimestään huolimatta sairastu vain pennut, joskin pentujen kuolleisuus on korkein. Oireena on alkuvaiheessa sekä ruuansulatuskanavaoireita (oksentelua, ripulia) että hengitystieoireita (yskää, sierainvuotoa). Useimmilla eläimillä nousee kuume ja ruokahalu on heikko. Sairauden edetessä ilmenee hermostollisia oireita (koordinaatiopuutteita, näön menetys) sekä usein iho-oireita (erityisesti anturoiden paksuuntuminen). Huolellisella tukihoidolla n. 20% sairastuneista saadaan pelastettua, mutta useimmille selvinneillekin jää sairaudesta pysyviä vammoja. Tartunnan saanut koira alkaa erittämään virusta jo kahdesta viikosta muutamaan päivään ennen oireiden alkua.

Rokotus suojaa penikkataudilta tehokkaasti. Eri rokotevalmistajien perusrokotusohjelmat poikkeavat hiukan toisistaan, mutta yhteenvetona pentu rokotetaan ensimmäisen kerran kahden – kolmen kuukauden iässä ja tehostus 3-4 viikkoa myöhemmin, seuraava rokotus vuoden iässä ja sen jälkeen 3 vuoden välein.

Tarttuva maksatulehdus

Rokotus antaa hyvän suojan akuuttina esiintyvää tarttuvaa maksatulehdusta vastaan. Rokotussuojan ollessa puutteellinen, on mahdollista, että virus aiheuttaa kroonista maksatulehdusta. Kun koiralla todetaan krooninen maksatulehdus, ei viruskomponenttia ole enää eristettävissä. Tämä tarkoittaa sitä, että ei voida tietää, onko krooninen maksatulehdus alunperin adenoviruksen aiheuttama vai ei.

Tarttuvan maksatulehduksen rokotusohjelma on kuten penikkataudilla ja se kuuluukin osana tavallisimpiin yhdistelmärokotteisiin.

Parvo

Parvovirusripuli on parvovirus-2 aiheuttama koirien sairaus. Virus tuhoaa suolinukkaa ja siten suolisto ei välttämättä pysty imeyttämään ravinteita ja nestettä, vaikka varsinaisesti virus olisikin saatu eliminoitua. Tauti leviää koirasta toiseen ulosteen välityksellä. Virus on hyvin kestävä ja säilyy ympäristössä, koiran turkissa ja välineissä pitkän aikaa (jopa 7kk), maaperässä jopa vuosia. Alttiimpia ovat nuoret koirat, jotka eivät ole vielä saaneet riittävää rokotesuojaa ja joiden emältä saadut vasta-aineet ovat jo hävinneet. Tartunnan saanut koira erittää virusta n. 1-2 viikon ajan. Taudin oireet alkavat normaalisti n. 3-7 päivän kuluttua tartunnasta, mutta virusten erittäminen alkaa usein jo ennen oireiden alkamista n. 3 vuorokautta tartunnasta. Taudin oireet vaihtelevat lievästä hyvin vakavaan. Lievemmässä tapauksessa koiralla esiintyy ripulia ja ruokahaluttomuutta. Vakavissa tapauksissa koiralla esiintyy ruokahaluttomuutta, kuumetta, veristä ripulia ja oksentelua, voimakasta kuivumista tai jopa kuolema. Taudin kuolleisuus voi olla jopa 35%.

Rokottamalla koiran voi suojata tartunnalta. Rokotesuoja muodostuu viikon aikana ensimmäisestä rokotuksesta. Ennen kuin pentu on saanut ensimmäiset rokotukset niin pentua voi suojella taudilta liikkumalla turvallisella alueella, jossa ei liiku runsaasti vieraita koiria ja valitsemalla koirakontaktit niin että kyseiset koirat ovat rokotettuja ja terveitä. Parvovirusta esiintyy sekä Suomessa että ulkomailla.

Raivotauti

Raivotauti eli rabies on kaikkiin nisäkkäisiin (myös ihmiseen) tarttuva keskushermostosairaus. Tauti leviää sairastuneen eläimen syljestä tavallisimmin pureman välityksellä. Pääasialliset taudin levittäjät ovat villieläimet kuten supikoirat, ketut, sudet ja mäyrät, sekä kotieläimistä kissat ja koirat. Taudin itämisaika vaihtelee muutamasta viikosta kuukausiin, eli oireet puhkeavat vasta viikon-kuukausien jälkeen tartunnan saamisesta. Tartunnan saanut eläin voi erittää virusta jo muutamia päiviä ennen kuin oireet puhkeavat.

Taudin oireet voivat esiintyä hiljaisena tai ”raivoisana” muotona. Raivoisassa muodossa eläin on ärtynyt, levoton, ja hyökkäilee esineiden, eläinten ja ihmisten kimppuun. Hiljaisessa muodossa eläin lähinnä vetäytyy omiin oloihinsa tai käyttäytyy poikkeavasti, esim. villieläin hakeutuu ihmisen luo kuin lemmikki. Molemmissa muodoissa taudin edetessä eläimellä on nielemisvaikeuksia ja alaleuka ja silmäluomet roikkuvat, lopulta eläin halvaantuu kokonaan. Kun oireet ovat alkaneet, ei tautia enää pystytä hoitamaan vaan sairaus johtaa aina kuolemaan muutaman päivän sisällä.

Rokottamalla koiran voi suojata tartunnalta. Rokotesuoja muodostuu 4 viikon aikana ensimmäisestä rokotuksesta. Suomessa on viime vuosina tavattu raivotautia vain lepakoissa. Koska raivotautia esiintyy luonnonvaraisissa pedoissa Venäjällä, voi tauti levitä Suomeen villieläinten mukana tai ulkomailta tuotujen rokottamattomien kotieläinten mukana.

Kennelyskä

Kennelyskäksi nimitetään koiran hengitystietulehdusta, jossa on mukana sekä parainfluenssavirus, adenovirus ja Bordetella bronchiseptica -bakteeri. Oireet ovat yleensä rajut: eilen täysin terveen tuntuinen koira yskii rajusti ja saattaa jopa yökätä rajussa yskänpuuskassa.

Rokotus ei suojaa oireilta täysin, mutta nopeuttaa paranemista, vähentää jälkitautien riskiä sekä vähentää virusten erittämistä ja siten toisten yksilöiden tartuntavaaraa. Jälkitautina merkittävin on keuhkokuume. Vuosittain rokotetuilla koirilla oireet helpottavat tavallisimmin viikossa ja yleensä koirat ovat rajua parin ensimmäisen päivän yskää lukuunottamatta muuten varsin hyväkuntoisia.

Penikkataudin, parvon ja tarttuvan maksatulehduksen kanssa yhdistelmärokotteessa on adenoviruskomponetti ja usein myös parainfluenssa. Adenoviruksen suhteen yhdistelmärokotteen suoja on kolme vuotta, parainfluenssaviruksen suhteen lyhyempi, n. vuoden. Parainfluenssarokotus voidaan antaa vuosittain pistoksena.

Parhaan suojan kennelyskää vastaan antaa sierainten kautta annosteltava rokote. Sierainten kautta annosteltuna paikallisimmuniteetti tartuntareitillä on pistoksena annettua parempi. Tässä rokotteessa on mukana myös heikennetty Bordetella bronchiseptica -bakteeri, mikä parantaa suojaa. Rokotettu koira saattaa kuitenkin erittää Bordetellaa jopa kuusi viikkoa. Rokotekanta saattaa aiheuttaa oireita immuniteetiltaan heikkokuntoiselle, jonka takia rajoitteita käytölle saattaa aiheuttaa perheenjäsenten terveys.

Koiratapahtumiin osallistuvilla, hoitolapalveluja tarvitsevilla sekä perussairailla kennelyskärokotuksen ajantasaisuus on erityisen tärkeää. Tällaisia koiratapahtumia ovat esim. näyttelyt ja erilaiset harrastukset. Perussairauksista erityisesti sydänpotilaiden suojaus on tärkeää.

Muut rokotukset

Leptospiroosia vastaan rokotetaan lähinnä ulkomailla matkustelevia koiria. Matkaa suunnitellessa kannattaa keskustella eläinlääkärin kanssa leptospira-rokotteen tarpeellisuudesta sekä muista matkustamista varten tarvittavista toimenpiteistä (esim. loislääkitykset).

Herpestä vastaan rokotetaan jalostusnarttuja. Jalostuskäyttöä suunnitellessa kannattaa ottaa asiasta yhteyttä eläinlääkäriin.

 

Varaa aika terveystarkastukseen ja yksilöllisen rokotesuojan suunnitteluun

 

Juliska Haapanen-Kallio, eläinlääkäri
Jenni Laakkonen, eläinlääkäri

 

Antibioottiresistenssi – mistä on kysymys, miksi pitää olla huolissaan ja mitä voimme tehdä?

 

Viime aikoina myös julkisuudessa on keskusteltu aiempaa enemmän antibioottiresistenssistä ja sen seurauksista, kuten antibiooteille resistenteistä sairaalabakteereista. Sairaalabakteereilla tai moniresistenteillä bakteereilla tarkoitetaan yleisesti ottaen antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereita. Tunnetuimpia tällaisista bakteereista ovat MRSA, MRSP sekä ESBL. Näitä bakteereita tavataan esimerkiksi iho- ja virtsatieinfektioissa. Antibioottiresistenssi on maailmanlaajuinen ilmiö ja koskee meitä kaikkia, niin eläimiä kuin ihmisiäkin. Mutta mistä asiassa oikeastaan on kyse ja miksi meidän pitää ottaa asia vakavasti?

Antibioottiresistenssillä tarkoitetaan bakteerien vastustuskykyä yhtä tai useampaa antibioottia kohtaan. Antibiootille resistentti bakteeri pystyy kasvamaan ja lisääntymään myös antibiootin läsnä ollessa. Tällöin antibiootit eivät tehoa myöskään silloin, kun bakteeri aiheuttaa infektion ihmisessä tai eläimessä.

Antibioottiresistenssi voidaan jakaa luonnolliseen ja hankittuun resistenssiin. Luonnollisella resistenssillä tarkoitetaan bakteerien luonnollisia ominaisuuksia, joilla ne voivat vastustaa tiettyjä antibiootteja. Bakteerilla voi olla esimerkiksi tietynlainen soluseinän rakenne, joka estää antibiootin toimimisen. Luonnolliset resistenssitekijät ovat bakteerien synnynnäisiä ominaisuuksia ja kyseiset antibiootit eivät ole ikinä tehonneetkaan näihin bakteereihin. Tämän vuoksi luonnollinen resistenssi on harmitonta – näiden bakteerien aiheuttamien infektioiden hoidossa tulee vain huomioida luonnollinen vastustuskyky ja valita antibiootti, jolle vastustuskykyä ei ole.

Bakteerien resistenssiä eri antibiooteille testataan herkkyyskiekoilla.

Sen sijaan hankittu resistenssi on haitallinen ilmiö, joka pitää antibiootteja käytettäessä ottaa vakavasti. Hankittua resistenssiä syntyy, kun bakteerin perimässä tapahtuu muutoksia, jotka lisäävät bakteerien vastustuskykyä antibiooteille. Resistenssin kehittymistä voi lisätä esimerkiksi bakteerin geeniperimässä tapahtuva mutaatio, tai bakteerit voivat siirtää toinen toisilleen resistenssigeenejä niin sanottujen plasmidien (kromosomin ulkopuolella vapaana solulimassa sijaitseva rengasmainen DNA-molekyyli) välityksellä. Resistenssiä syntyy myös bakteerien taistellessa elintilasta, jolloin elinvoimaisimmat eli parhaiten antibiootteja sietävät bakteerit jäävät henkiin ja siirtävät lisääntyessään edelleen vastustuskykyä lisääviä ominaisuuksia.

Antibioottiresistenssiä syntyy aina, jokaisen antibioottikuurin yhteydessä. Antibioottiresistenssin takia aiemmin harmittomia bakteeritulehduksia ei saada hoidettua ja aiemmin melko vaarattomat infektiot muuttuvat henkeä uhkaaviksi. On arvioitu, että antibioottiresistentteihin infektioihin kuolee vuosittain noin 700 000 ihmistä. Jos resistenssiongelman kehittyminen jatkuu samalla tavalla kuin tällä hetkellä, tämänhetkisen arvion mukaan vuonna 2050 jo 10 miljoonaa ihmistä kuolee näihin infektioihin joka vuosi. Esimerkiksi tavallinen virtsatietulehdus voi koitua kohtalokkaaksi, jos toimivia antibiootteja ei ole käytettävissä. Antibioottiresistenssi on nostettu Maailman terveysjärjestön WHO:n listalla ilmastonmuutoksen ohella isoimmaksi maailmanlaajuiseksi ihmisten terveyttä uhkaavaksi tekijäksi. Tämän takia antibioottien käytössä tulee noudattaa harkintaa ja lääkkeitä tulee käyttää vain todelliseen tarpeeseen.

Antibioottiresistenssi on havaittu jo 1920-luvulla ensimmäisiä antibiootteja keksittäessä, ja resistenssin kehittymismekanismit tunnettiin jo 80-luvulla. Pitkään uskottiin, että ongelma saadaan ratkaistua kehittämällä uusia, tehokkaampia lääkkeitä. Lääkkeiden kehittäminen on kuitenkin hyvin hidasta ja kallista. Lisäksi bakteerit sopeutuvat nopeasti uusiin lääkkeisiin. 2000-luvulla on herätty huomaamaan, ettei uusia ihmelääkkeitä ole näköpiirissä, vaan todennäköisesti myös tulevaisuudessa joudumme selviämään pitkälti jo olemassa olevien lääkkeiden avulla.

Resistenssiongelmasta tekee entistä hankalamman se, että niin eläimet kuin ihmisetkin voivat kantaa antibiooteille vastustuskykyistä bakteeria tietämättään elimistössä, esimerkiksi iholla tai suolistossa. Bakteeri ei välttämättä aiheuta oireita, mutta kun elimistön vastustuskyky syystä tai toisesta pettää, voi tämä bakteeri päästä lisääntymään ja aiheuttaa oireita. Tällöin ollaan ongelmissa, sillä resistenssin bakteerin häätäminen elimistöstä on hyvin hankalaa, etenkin silloin, kun se elää elimistön pinnan sisäpuolella, esimerkiksi suolistossa. Resistenssiä bakteeria kantavat eläimet ja ihmiset voivat levittää bakteeria edelleen eteenpäin. Myös elintarvikkeet, erityisesti lihatuotteet, voivat toimia antibioottiresistenssin levittäjinä.

On siis selvää, että antibioottiresistenssin kehittymisen hidastamiseksi on tehtävä töitä ja nämä talkoot koskevat meistä jokaista. Suomessa antibioottien käyttö on jo huomattavan maltillista useisiin muihin maailman maihin verrattuna. Meillä esimerkiksi kaikki suun kautta otettavat antibiootit ovat reseptilääkkeitä ja vaativat lääkärin määräyksen. Esimerkiksi monissa Aasian maissa antibiootteja voi ostaa kuka tahansa vapaasti kaupasta. Silti meidän ei pidä Suomessakaan tuudittautua hyvään tilanteeseen, vaan pyrkiä vähentämään antibioottien käyttöä entisestään. Esimerkiksi Ruotsissa tilanne on vielä Suomeakin parempi ja elinolosuhteemme ovat hyvin samankaltaiset. Tämä osoittaa, että parannettavaa riittää yhä. On myös tärkeää tiedostaa, että resistentit bakteerit voivat siirtyä eläimestä ihmiseen ja toisaalta myös ihmisestä eläimeen.

Mitä siis voimme tehdä?

Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että antibioottien käyttöä tulee välttää niin pitkään kuin mahdollista. Keinoja on monia. Esimerkiksi rutiinileikkausten yhteydessä eläinten ei tulisi saada lainkaan antibiootteja tai korkeintaan yksittäinen annos leikkauksen yhteydessä. Meillä Eläinystäväsi Lääkärissä emme käytä lainkaan antibiootteja tavanomaisissa leikkauksissa. Tämä on mahdollista hyvällä leikkaussali- ja instrumenttihygienialla. Esimeriksi steriloitavat ja kastroitavat kissat ja koirat eivät saa lainkaan antibioottia, eivät leikkauksen yhteydessä eivätkä kotiin leikkauksen jälkeen. Myös suuri osa ortopedisistä leikkauksista, kasvainten poistoista ynnä muista toimenpiteistä tehdään täysin ilman antibiootteja. Leikkausten yhteydessä käytämme antibiootteja ainoastaan silloin, kun eläimellä on lähtökohtaisesti jokin yleistyneen tulehdustilan aiheuttama infektio.

Klinikalla potilaiden kanssa työskennellessämme otamme myös tarttuvat infektiot huomioon ja sairasta eläintä pyritään liikuttelemaan klinikalla mahdollisimman vähän tilasta toiseen sairauden leviämisen estämiseksi. Sairaan eläimen hoidon jälkeen myös tilojen siivous ja desinfektio sekä välinehuolto ovat tärkeässä roolissa bakteerien ja muiden taudinaiheuttajien leviämisen estämiseksi.

Ennen mahdollisen antibioottilääkityksen aloittamista on tärkeää todentaa taudinaiheuttaja. Kuvassa viljelystä poimittu bakteerinäyte mikroskoopin alla.

Monet sairaudet voidaan hoitaa ilman antibiootteja. Esimerkiksi toistuvista ihotulehduksista kärsivien potilaiden kohdalla pyrimme aina taustasyyn selvitykseen ja sen poistoon tai sairauden hyvään kontrolliin, jotta infektiot saadaan mahdollisimman hyvin estettyä. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi allergisen eläimen sairauden hoitoa ruokavaliolla tai allergista reaktiota hillitsevillä lääkkeillä, kuten kortisonilla, siklosporiinilla (esim. Atopica, Sporimune) tai oklasitinibillä (Apoquel). Ihotulehdukset ja haavat pyritään hoitamaan antibioottivapailla paikallishoitovalmisteilla ja tehokkailla pesuilla ja puhdistuksilla aina kun mahdollista. Nykytiedon valossa esimerkiksi korvatulehdukset tarvitsevat antibioottilääkitystä vain poikkeustapauksissa. Jos lemmikillä on esimerkiksi ahtaiden korvakäytävien takia toistuvia korvatulehduksia, tulee miettiä toistuvien lääkitysten sijaan muita ratkaisuja, kuten korvien kirurgista avarrusta. Ripulista kärsivät koirat tarvitsevat aniharvoin antibiootteja, ja myös toistuvissa ruoansulatuskanavavaivoissa taustasyyn selvitys ja hoito on ensiarvoisen tärkeää. Antibioottien sijaan voidaan siis käyttää useita muita hoitomuotoja ja tukihoitoja, jotka suunnitellaan kullekin eläimelle yksilöllisesti sen tarpeiden ja eläinlääkärin tekemän tutkimuksen perusteella.

Jos antibiootteja joudutaan käyttämään, tulisi valita mahdollisuuksien mukaan ensisijaisesti paikallishoitovalmisteita, jolloin antibiootti saadaan kohdistettua juuri tarvittavaan kudokseen. Useissa infektioissa tämä ei ole mahdollista, jolloin joudutaan käyttämään suun kautta annosteltavia antibiootteja. Antibiootti tulee kohdistaa mahdollisimman tarkasti infektion aiheuttamaan bakteeriin ja käyttää antibioottia, joka tappaa mahdollisimman vähäisessä määrin muita bakteereita (käytetään niin sanottuja kapeakirjoisia lääkkeitä). Tässä tärkeänä apuna toimivat laboratoriotutkimukset, kuten verinäytteet, sekä bakteeriviljely- ja antibioottiherkkyysmääritykset. Kuurit pyritään antamaan riittävällä annoksella ja mahdollisimman vähän aikaa. Usein tämä tarkoittaa kuurin jatkamista pari päivää oireiden loppumisesta.

Miten lemmikin omistaja voi vähentää resistenssin kehittymistä?

Kun eläimellä todetaan infektio, eläinlääkäri pyrkii valitsemaan hoitotavan, jolla antibioottiresistenssin synty olisi mahdollisimman vähäistä lemmikin sairauden ja kunnon huomioiden. Joskus tämä voi tarkoittaa työläämpää hoitoa, kuten toistuvia shampoopesuja, ihon desinfiointia tai rasvausta ja muita paikallishoitoja. Lemmikinomistajan tulisi sitoutua näihin hoitoihin ja toimia ohjeiden mukaisesti, jotta hoitotulos olisi mahdollisimman hyvä. Jos omistajasta tuntuu, ettei hoito tuota toivottua tulosta, on hyvä olla hoitavaan lääkäriin yhteydessä, jotta tilanne voidaan arvioida uudelleen. Sairaudenhoito voi vaatia myös kontrolleja. Kontrollikäynnit ovat tärkeitä myös silloin, kun omistajasta itsestään sairaus tuntuu jo parantuneen. Aina sairauden oireet eivät ole nähtävissä selvästi vain lemmikkiä tarkkailemalla, vaan voidaan tarvita esimerkiksi kontrolliverinäytteitä paranemisen varmistamiseksi. Kun kontrollit tehdään suunnitellusti, varmistetaan, että sairaus saadaan hoidettua mahdollisimman tehokkaasti yhdellä kerralla.

Jos eläinlääkäri määrää lemmikille antibioottikuurin, tulisi kuuri aina antaa ohjeiden mukaan ja loppuun asti. Jos omistajasta tuntuu, että lemmikin vointi on hyvä jo paljon ennen antibioottikuurin päättymistä, voi omistaja ottaa yhteyttä hoitavaan eläinlääkäriin ja keskustella, onko kuuria mahdollista lyhentää tai pitäisikö tilanne kontrolloida vastaanotolla kuurin pituuden tarkistamiseksi. Kuuria ei kuitenkaan koskaan tule lopettaa itse kesken, sillä huonosti hoidettu infektio lisää resistenssin kehittymistä merkittävästi. Kesken jääneen kuurin jälkeen eloon jääneet bakteerit voivat elpyä ja vaatia uuden kuurin eli lisätä antibioottien käyttöä entisestään. Osalla selviytyneistä bakteereista on lisäksi tällöin kehittynyt resistenssiä antibioottia kohtaan.

Lemmikinomistajan ei myöskään koskaan tulisi aloittaa antibioottikuuria oma-aloitteisesti, ei paikallislääkityksenä eikä suun kautta. Omatoimisesti aloitettu lääke voi olla väärä valinta hoidettavaan infektioon nähden, annostelu voi olla väärä tai sairauden hoito ei todellisuudessa vaatisi lainkaan antibioottihoitoa. Esimerkiksi monet hengitystietulehdukset ja mahataudit ovat viruksen aiheuttamia. Antibiootit eivät tehoa viruksiin, joten tällöin aloitetusta lääkityksestä on vain haittaa. Kun lemmikki sairastaa, on parempi olla yhteydessä eläinlääkäriin ennemmin liian aikaisin ja turhaan kuin tehdä omatoimisia lääkityspäätöksiä. Jos lemmikin vointi huolestuttaa, voi eläinlääkäriltä pyytää apua tilanteen arviointiin puhelimitse. On myös hyvä muistaa, että antibiootteja on useissa paikallishoitovalmisteissa, kuten korvatipoissa (Canofite, Saniotic, Canaural jne.) ja rasvoissa (mm. Isaderm). Monet mieltävät esimerkiksi Tylosin-lääkkeen ripulinhoitovalmisteeksi, mutta myös Tylosin on antibiootti ja sen käyttö tulee tapahtua ainoastaan todelliseen tarpeeseen eläinlääkärin määräyksestä.

Lemmikkien jalostusvalintoja tehtäessä asiaa tulisi tarkastella myös terveyden ja sitä kautta myös antibioottiresistenssin näkökannasta. Liialliset ihopoimut, ahtaat korvakäytävät, ja allergiat altistavat ihotulehduksille. Esimerkiksi ahtaat hengitystiet voivat altistaa hengitystievaivoille. Jos näihin vaivoihin joudutaan käyttämään toistuvia antibioottikuureja, syntyy riski antibioottiresistenssin kehittymisestä. Liioittelevia piirteitä, kuten ylisuurta nahkaa tai lyhyttä kuonoa, ei tule suosia jalostuksessa. Jalostukseen tulee pyrkiä valitsemaan mahdollisimman terveitä yksilöitä ja esimerkiksi allergisten eläinten jalostuskäyttöä tulee välttää.

Nykyisin ihmiset ja eläimet matkustavat paljon ja liikkuvuus lisää myös Suomen resistenssitilannetta, sillä monessa muussa maassa tilanne on vielä Suomea huonompi. Esimerkiksi Intiassa antibiootteja käytetään paljon ja antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereita on kaikkialla, jopa vesilätäköissä. Ihmiset voivat ulkomailla matkustaessaan saada oireettoman antibiooteille resistentin bakteerin elimistöönsä ja tietämättään levittää sitä eteenpäin. Tämän takia ulkomailla reissatessa antibiootteja tulee välttää kaikin keinoin, sillä hyvien bakteerien kuollessa, voi tuliaisina olla ikävä kaikille antibiooteille resistentti superbakteeri. Ulkomaiset riskit koskevat myös lemmikkejä. Lemmikinomistajan on hyvä kertoa eläimen matkusteluhistoriasta tai mahdollisesta ulkomaisesta alkuperästä myös eläinlääkärin vastaanotolla, jolloin tämä tieto voidaan ottaa huomioon myös infektiotauteja hoidettaessa.

Antibiootti voi sekoittaa myös suoliston normaalin bakteerikannan ja aiheuttaa vatsavaivoja, koska antibiootit tappavat aina myös suoliston toiminnan kannalta hyödyllisiä bakteereita. Tämän takia antibioottikuurin ajaksi ja sen jälkeen suositellaan maitohappobakteerivalmisteen syöttämistä, jotta suoliston normaalia bakteerikantaa saadaan palautettua. Maitohappobakteerivalmistetta valitessa tulee pitää mielessä, että maitohappobakteerivalmisteen bakteerikantojen tulee olla sellaisia, että ne eivät kehitä itse resistenssiä antibiooteille. Maitohappobakteerikannat eivät itsessään ole haitallisia, mutta ne voivat siirtää antibioottiresistenssiä vaarallisemmille taudinaiheuttajille. Esimerkiksi Canius-maitohappobakteerivalmiste sisältää Lactobacillus-kantoja, jotka ovat stabiileja eivätkä siirrä resistenssiä eteenpäin. Siten valmiste sopii hyvin antibioottikuurin ohessa käytettäväksi.

Lemmikkejä ruokitaan nykyään usein myös raakaravinnolla. Ruokintavalintoja tehdessä tulee pitää mielessä, että ulkomailla antibioottiresistenssitilanne  on hyvin erilainen Suomen tilanteeseen nähden. Raa’assa lihassa voidaan tavata myös haitallisia bakteereita, erityisesti ulkomailta tuodussa lihassa. Ulkomaisessa lihassa tavataan esimerkiksi Salmonellaa, Listeriaa ja E. colia. Myös suomalaisessa tutkimuksessa lemmikkien raakaravinnoissa tavattiin muun muassa Campylobakteereita. Lihaa koirille valitessa kannattaa suosia kotimaista lihaa ja suosia lihatuotteiden kypsentämistä. Omat kädet, työvälineet ja pinnat tulee puhdistaa huolellisesti lihan käsittelyn jälkeen. Raaka liha on suositeltavaa säilyttää erillään muista elintarvikkeista.

Me eläinlääkärit pyrimme lisäämään ja päivittämään omaa osaamistamme myös antibioottiresistenssin osalta jatkuvasti. Antibioottiresistenssi on ollut tärkeänä aiheena muun muassa Eläinlääkäripäivillä vuonna 2016 ja maailman pieneläinlääketieteen järjestön WSAVA:n kongressissa 2017. Tammikuussa 2018 Suomen Eläinlääkäripraktikot järjestää viikonlopun mittaisen koulutuksen mikrobilääkkiden käyttöön, antibioottiresistenssiin ja sen hallintaan liittyen, ja myös me aiomme osallistua tähän koulutukseen. Toivomme, että voimme omalta osaltamme kantaa kortemme kekoon antibioottiresistenssitalkoissa ja kutsumme myös sinut mukaan. Yhdessä voimme vaikuttaa valinnoillamme resistenssin kehittymiseen.

18.11. vietämme Euroopan antibioottipäivää, joten aihe on nyt erityisen ajankohtainen.

 

Johanna Reilin, eläinlääkäri
Eläinystäväsi Lääkäri

Lähteet
  1. http://www.his.org.uk/files/4514/1829/6668/AMR_Review_Paper_-_Tackling_a_crisis_for_the_health_and_wealth_of_nations_1.pdf
  2. https://www.fda.gov/AnimalVeterinary/ResourcesforYou/AnimalHealthLiteracy/ucm373757.htm
  3. Baede ym. Raw pet food as a risk factor for shedding of extended-spectrum beta-lactamase-producing Enterobacteriaecae in households cats. 2017. http://journal.plos.org/plosonee?id=10.13/journal.pone.0187239
  4. Fredrisson-Ahomaa ym. Raw Meat-Based Diets in Dogs and Cats. 2017. http://nbcbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5644655
  5. Tao Lei ym. Antimicrobial resistance in Escherichia coli isolates from food animals, animal food products and companion animals in China. 2010. http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0378113510002208?via%3Dihub
  6. Finley ym. The occurrence and antimicrobial susceptibility of salmonellae isolated from commercially available canine raw food diets in three Canadian cities. 2008. http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1863-2378.2008.01147.x/abstract;jsessionid=7221FA05D1DA0110EAA079F0E17C32D0.f02t04
Ajankohtaista lukemista
  1. https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveys/moniresistentit-bakteerit-ovat-tuontikoirilla-huolestuttavan-yleisia#.Wg6PBRrJ6WE.facebook
  2. https://www.antibioottiresistenssi.fi/

Arka koira? Hyvä seurakoira?

 Suomen Kennelliiton jalostusneuvojien jatkokurssi

Juha Kallio luennoimassa Jalostusneuvojien jatkokurssilla 4.11.2017

Viikonloppuna 4.-5.11.2017 oli Suomen Kennelliiton järjestämä Jalostusneuvojien jatkokurssi otsikolla “Käyttöominaisuudet ja niiden jalostaminen tarkastelussa”. Juha Kallio ja minä pidimme aloitusluennon siitä, miten fyysinen terveys vaikuttaa luonteeseen ja käyttöominaisuuksiin. Tuttuun tapaan Juha puhui luustoasiat, minä sitten sikermän kaikesta muusta, atopiasta ja mahavaivoista kilpirauhasen vajaatoiminnan, perianaalifistuloosin ja feokromosytooman kautta dementiaan ja paljon siltä väliltä. Saimme paljon palautetta, että näistä muistakin sairauksista kuin lonkka- ja kyynärterveyteen liittyvistä halutaan lisää tietoa.

Viikonlopun aikana sain seurata monia mielenkiintoisia esityksiä sekä paneelikeskusteluja. Erityisesti mieleeni jäi Poliisikoiralaitoksen Antti Tikkanen. Hän sarkastiseen tyyliin kertoi poliisikoiran ja koirapoliisin arjesta: muutamia tunteja päivästä ollaan töissä, loppuaika pitäisi pärjätä normaalina perhekoirana. Koiran pitää toisaalta pystyä tarvittaessa epäröimättä voimankäyttöön ja toisaalta oltava luotettava etsinnöissä – metsään eksynyttä ei saa purra. Tämä on tietysti varsin hankala paketti, varsinkin kun se pitäisi saada vielä terveessä kropassa ja varsin nopeasti kypsyvässä koirassa. Tikkanen kertoi myös uudesta haasteesta: osa koirista on niin kiinnostuneita muiden koirien hajuista, että hajut pysäyttävät toiminnan. Tämä on selkeästi jalostuksessa huomioitava asia: hajuun jumiinjäävällä poliisikoiralla ei ole asiaa yhteiskunnassa, jossa koiria ja hajuja on kaikkialla. Tällaiseen hysteeriseen hajujen työstämiseen olen törmännyt seurakoirilla, mutta esim. paimenessa veto karjaan ja työntekoon ylittää kiimaistenkin narttujen hajut. Samoin ruokapöytäkeskustelussa Kempen Riitan kanssa vetokoirista ilmeni, että juoksut eivät ole ongelma valjakossa – kuin korkeintaan lähtöpaikalla.

Riitan luento vetokoirien jalostuksesta oli myös erittäin hyvä, ja keskeinen sanoma liittyen mihin tahansa rotuun oli se, että karsintaa pitää tehdä. Ideaalitilanteessa ollaan, jos voidaan tehdä valintaa, ts. ei ole pakko tyytyä kompromisseihin.

Mikä on arka koira? Millainen on hyvä seurakoira?

Luentosalissa vallitsi kautta linjan yhteisymmärrys, että luonteen suhteen pitää tehdä karsintaa. Samoin vallitsi yhteisymmärrys, että valitettavasti jalostuspäätöksiä tehtäessä saattavat muut ominaisuudet mennä edelle. Yhteisymmärrystä ei sen sijaan vallinnut siitä, mitä tarkoittaa ARKA. Minulle arka koira on pelokas ja sillä on myös fyysisiä oireita, kuten sydämen sykkeen nousua. Araksi ja dominoivaksi ajattelen koiran myös, mikäli koiran reaktio puolustautua tulee liian pienestä ärsykkeestä. Mielestäni koira ei ole arka, jos se vetäytyy vieraan yrittäessä silittää, mutta suhtautuu muuten välinpitämättömästi. Smartdogin Katriina Tiira edusti taas ihan toista ääripäätä ajatuksessa: koira on arka, jos se edes kääntää päätä vieraan yrittäessä koskettaa. Ihminen, joka ei halua toista ihmistä ihan iholle, sanotaan usein introvertiksi tai pidättäytyväksi. Pidättäytyvä on sana, jota itse käytän ja mitä omilta koiriltani myös toivon: rasittavin koiristani on se, joka haluaa pussata ihan kaikkien kanssa. Tähän, kuten muuhunkin terminologiaan, tarvitaan selkeytystä.

Tavallisin koiran virka on seurakoira. Hyvän seurakoiran ominaisuuksista Auli Kiminki piti hyvän alustuksen ja aiheesta keskusteltiin vilkkaasti. Luonneominaisuuksien toivomuslista lähti todetuista ongelmista: koiran pitäisi pärjätä myös yksin, sen pitäisi oppia sisäsiistiksi, sen pitäisi kestää ääniä, sen pitäisi olla kiltti paitsi omalle väelle niin myös ainakin sietää esim. lasten kavereita. Omassa työssä sisäsiisteys nousee usein esiin, aina vain suuremmalla osalla seurakoirauroksista joudutaan pitämään sisällä vaippaa virtsamerkkailun estämiseksi. Koska tämä on joissakin roduissa selvästi yleisempää, on käyttäytymisellä oltava perinnöllinen tausta.

Luonteen ja käyttöominaisuuksien testaaminen

Erilaisista menetelmistä testata luonnetta ja koiran pärjäämistä oman päänsä kanssa oli myös keskustelua. Kennelliiton uusi jalostustarkastus on kehitetty arkipärjäämisen selvittämiseksi: kuinka koira kestää normaaleja kadun ääniä, miten erilaiset alustat vaikuttavat, kuinka koira pystyy ohittamaan ihmisiä ja koiria, kuinka se kestää vieraan kosketusta. Koska arkipärjääminen on suuri osa ihan kaikkien koirien elämää, on mielekästä testata koiria varsin laajasti. Luonnetestistä ja MH-kuvauksesta saatava tieto on erilaista ja mittaa koiran kykyä ratkaista tilanteita itse. Vahvasti ohjaajaan tukeutuvien koirien ja koirarotujen tulkinta luonnetestissä on vaikeampaa kuin itsenäisten. Myöskään maksimaaliset kokonaispisteet eivät ole itseisarvo, vaan luonnetestiprofiilissa pyritään tarkoituksenmukaiseen. Tästä esimerkkinä toimii kovuus vs. pehmeys. Kovaan koiraan ei juurikaan tee vaikutusta jokin säikäytys, vaan se mennä pompottelee kuin muistijälkeä ei olisi oikeastaan edes syntynyt. Pehmeä koira muistaa kokemuksen ja osoittaa sen vaikkapa väistämällä ollessaan uudelleen samassa tilanteessa. Liiallinen kovuus aiheuttaakin, samoin kuin liiallinen pehmeys, huomattavia haasteita koulutuksessa. Villien koiraeläimien pitää olla kohtalaisen pehmeitä, jotta ne eivät altistaisi itseään turhaan vaaralle.

Paimenkoirista puhunut Sinikka Kumpusalmi painotti kaikkien käyttökoirarotujen rodunomaisten testien merkitystä ja käyttöominaisuuksien ylläpitämistä. Juurista saa ja pitää olla ylpeä. Tähän on helppo yhtyä.

Kiitos Kennelliiton väelle kutsusta ja hyvistä järjestelyistä, kiitos Nokian Edenille herkullisista aterioista! Kiitos luennoitsijoille, kiitos aktiiviselle yleisölle! Nähdään taas!

 

Juliska Haapanen-Kallio
Eläinlääkäri

Giardia

Giardia on koiran ohutsuolen suolinukan pinnalla elävä alkueläin. Giardia on pennuilla varsin yleinen, aikuisilla koirilla oireettomat tartunnat tavallisia.
Koirilla esiintyy tyypillisesti niiden omaa giardiakantaa (Giardia canis tai Giardia duodenalis). Nämä kannat eivät tartu ihmiseen. Giardiasta tavataan kuitenkin useita kantoja, joista osa voi tarttua myös ihmiseen. Suomessa näitä koirasta ihmiseen tarttuvia kantoja ei kuitenkaan juurikaan tavata. Koiran hoitajan kannattaa kuitenkin huolehtia hyvästä käsihygieniasta giardiatartuntaa sairastavaa koiraa hoitaessaan.
Giardia-tartunta oireilee tavallisimmin pitkittyneenä ripulina. Giardia voidaan todeta koiran ulostenäytteestä joko niin sanotulla pikatestillä tai flotaatiomenetelmällä. Giardian tutkimiseksi koiralta kerätään ulostenäyte kolmelta ulostuskerralta. Giardia ei aina erity jokaiseen ulosteeseen, joten tämän vuoksi ulostenäytteet kerätään useammalta kerralta.
Giardian hoitoon käytetetään tavallisesti viiden päivän fenbendatsoli-kuuria (kauppanimeltä esimerkiksi Axilur). Lääkekuurin aikana kotona siivotaan mahdolliset ulostevahingot huolellisesti ja likaantuneet pinnat puhdistetaan. Tarpeettomat, likaiset lelut sekä petitarpeet heitetään pois. Pesunkestävät tekstiilit pestään 60 asteen ohjelmalla pesuaineen kanssa, jonka jälkeen niiden annetaan kuivua perusteellisesti. Koirankupit pestään kuumalla vedellä ja kuivataan päivittäin. Kodin siivoukseen voidaan käyttää tavallista yleispuhdistusainetta. Ulkona koiran ulosteet kerätään ja hävitetään asianmukaisesti.
Giardia säilyy tartuntakykyisenä huoneenlämmössä noin viikon. Giardia rakastaa kosteaa elinymäristöä. Osa kystista voi selviytyä nollan alapuolelle menevissä lämpötiloissa,mutta useimmiten pakkaslämpötila tuhoaa kystia.
Uusintartuntojen lähde on usein kodin ympäristö, johon giardiatartunnan saanut koira on päässyt ulostamaan suuren määrän giardiakystia. Maaperän puhdistaminen onnistuu ainoastaan maan pintakerroksen vaihtamisella. Pitkä kuivakausi keväällä/kesällä tappaa kuitenkin myös tehokkaasti kystia. Usein radikaaleihin toimenpiteisiin ei ole tarvetta, kun huolehditaan yleisesti hyvästä hygieniasta.
Koirat voivat kantaa giardiaa myös oireettomana ja useilta terveiltä koirilta löytyy giardiaa vähäisissä määrin suolistosta. Jos koiran ruoansulatuskanavaoireiden taustalla todetaan giardiatartunta, ei ulostenäytteen uusintatutkimukselle ole tarvetta, jos oireet ovat hoidolla poistuneet. Oireettomia koiria ei myöskään tarvitse lääkitä, vaikka ulosteessa todettaisiinkin giardiaa.
Linda Lammi
Johanna Reilin
Ulla-Riina Kuukka
Eläinystäväsi Lääkäri

Ruuansulatuskanavan loisten tutkiminen ja madotus

Mediassa on viimeaikoina uutisoitu runsaasti antibiooteille resistenttien bakteereiden määrän kasvusta. Antibiooteille resistenttien bakteereiden lisäksi ongelmaksi on muodostumassa myös loishäädöille resistentit loiset sekä loislääkitysten ympäristöhaitat.
Perinteisesti Suomessa koirat on madotettu kahdesti vuodessa, syksyisin ja keväisin. Koirien erilaisten elinolosuhteiden, käyttötarkoituksien sekä taustojen vuoksi on yhteneväistä madotusohjetta kuitenkin mahdoton antaa.
Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan vain noin 5%:lla suomalaisista koirista on sisäloisia. Uusien madotussuositusten mukaan on suositeltavaa tutkia koiran ulostenäyte ennen madotusta, jotta turhilta madotuksilta sekä loisten lääkeresistenssiltä vältytään.
Koiran ulostenäyte on suositeltavaa tutkia kahdesti vuodessa. Jatkossa tutkimusväliä voidaan harventaa, mikäli toistuvissa tutkimuksissa koiralta ei löydetä madonmunia taikka alkueläinten (esimerkiksi giardian) ookystia. Ulostenäytteen perusteella voidaan mahdollinen lääkitys kohdistaa ulosteessa esiintyviin loisiin. Näin vältytään laajakirjoisten loislääkkeiden käytöltä.
Pikkupennut, tiineet nartut, metsästävät sekä matkustelevat koirat on syytä madottaa vielä rutiinisti.
Narttujen tiineys aktivoi narttujen elimistössä olevat suolinkaisten lepomuodot ja tällöin pennut saavat tartunnan emältään jo kohdussa taikka imetyksen aikana. Tiineet nartut madotetaan 40 tiineysvuorokauden jälkeen säännöllisesti lääkevalmisteen ohjeen mukaan siihen asti, kunnes pennut täyttävät kaksi viikkoa. Pennut madotetaan kolmesti kasvattajalla, jonka jälkeen uudella omistajalla noin 10 sekä 14 viikon iässä. Uudessa kodissa pentujen madotukset on hyvä tehdä 1-2 viikkoa ennen rokotuksia, jolloin mahdollinen rokotusvasteen muodostumista heikentävä sisäloistartunta saadaan hoidettua.
Metsästyskoira on syytä madottaa metsästyskauden päätteeksi. Raakojen hirvien ja porojen elinten syöttäminen myös pakastettuna aiheuttaa hirviekinikokkoosiriskin, joten sitä tulee välttää. Hirviekinikokkoosi on aiheuttaa koiraeläinten ulostekontaminaation kautta vakavan riskin ihmisten terveydelle.
Matkustelevan koiran madotukset hoidetaan kohdemaan tarpeen mukaan. Epäselvissä tilanteissa olkaa yhteydessä omaan eläinlääkäriinne.

Mitä tutkitaan?

Eläinystäväsi Lääkärissä ulostenäyte tutkitaan flotaatiomenetelmällä madonmunien ja alkueläinten ookystien varalta. Ulostenäyte tulee ottaa tuoreesta ulosteesta siten, että maahan osuneet osat eivät päädy näytteeseen mukaan. Koska toiset loiset erittävät munia tai kystamuotoja ulosteeseen jaksottaisesti, kerätään ulostenäyte kolmelta eri ulostuskerralta ja säilytetään jääkaappilämpötilassa tutkimukseen asti. Ulostenäytteitä tavallisimmin esiintyvien sisäloisten varalta otetaan vastaan arkisin maanantaista perjantaihin.
Keuhkomatojen varalta tutkittava näyte täytyy tuoda vastaanotolle saman päivän aikana. Koko ulostemäärä kerätään esimerkiksi kakkapussiin ja säilytetään jääkaappilämpötilassa tutkimukseen asti. Ulostenäytteitä keuhkomatojen varalta otetaan vastaan maanantaista torstaihin.
Tutkimustuloksen saatte kolmen arkipäivän kuluessa ulostenäytteen tuomisesta vastaanotolle.

Miksi tutkitaan?

Aiempi käytäntö, jolloin koirat madotetaan rutiinisti sisäloisten varalta lisää mahdollista loislääkeresistenssiä. Suuri osa loislääkkeistä vapautuu ulosteen mukana edelleen aktiivisena luontoon, mikä aiheuttaa tarpeellisen pienelimistön tuhoutumista.
Suomessa tehdyn koiranomistajille suunnatun kyselyn mukaan suomalaiset koiranomistajat käyttävät tavallisimmin koirilleen laajakirjoisia loishäätöjä, jotka tehoavat niin sukkula- kuin heisimatoihin. Kuitenkin Suomessa yleisin suolistomato on sukkulamatoihin kuuluva Toxocara Canis. Heisimatoja koirilla Suomessa esiintyy harvemmin. Koska heisimatotartunta edellyttää väli-isännän syönnin, eivät heisimadot tartu suoraan koirasta toiseen. Kun ulostenäyte on tutkittu, pystytään vähentämään sekä loislääkityksiä ylipäätään että laajakirjoisten matolääkkeiden käyttöä.
 

 

Luonnollisten aukkojen kautta tapahtuvat tähystystoimenpiteet eli ei-kirurgiset tähystykset

Eläinystäväsi Lääkärissä on laajat mahdollisuudet luonnollisten aukkojen kautta tapahtuville tähystystoimenpiteille. Seuraavassa on kerrottu tavallisimmista tähystyskohteista ja syistä tähystystoimenpiteiden suorittamiselle.
Tavallisimmin tähystystoimenpiteet tehdään anestesiassa. Korvien osalta tähystys on mahdollista myös hereillä, mutta korvahuuhtelut ja isommat toimenpiteet tehdään myös korvien osalta anestesiassa.

Korvien tähystys

Korvien tähystys video-otoskoopin avulla antaa korvasta huomattavasti paremman näkymän kuin perinteinen korvalamppu. Koiran korvakäytävä on L-kirjaimen muotoinen, joten poikittaisen korvakäytävän ja tärykalvon näkyvyys paranee video-otoskoopin avulla. Video-otoskoopin avulla saadaan tarkempi kuva korvien tilanteesta, päästään arvioimaan esimerkiksi mahdolliset tärykalvovauriot sekä näkemään välikorvan tilanne. Video-otoskopian yhteydessä on mahdollista poistaa korvista eritteitä huuhtelun ja imun avulla, poistaa syvemmällä korvakäytävässä olevia karvoja sekä esimerkiksi huuhdella välikorva. Tähystykset ja korvahuuhtelut ovat erityisen hyödyllisiä kroonisista korvavaivoista ja toistuvista korvatulehduksista kärsivillä koirilla.

Sierainontelon tähystys

Sierainontelon tähystyksessä kameran avulla päästään katsomaan sierainonteloon. Sierainonteloa voidaan myös huuhdella keittosuolaliuoksen avulla toimenpiteen yhteydessä. Sierainontelon tähystystä voidaan käyttää esimerkiksi sierainvuodon ja aivastelun taustasyyn selvittämisessä. Tähystyksen avulla voidaan havaita sierainontelossa olevat kasvainmuutokset ja vierasesineet ja tähystimen avulla vierasesineiden poisto helpottuu. Lisäksi sierainontelosta voidaan ottaa koepaloja oireiden taustasyyn selvittämiseksi. Eläinystäväsi Lääkärissä onnistuvat niin kissojen kuin koirienkin sierainonteloiden tähystykset.

Nielun, nenänielun ja kurkunpään tähystys

Nielun, nenänielun ja kurkunpään tähystystä voidaan käyttää hyödyksi niin ikään aivastelun, yskän ja sierainvuodon taustasyyn selvittämisessä. Tähystyksen avulla voidaan havaita esimerkiksi pehmeän kitalaen taakse jääneet vierasesineet, tyypillisesti heinät, sekä kasvainmuutokset. Vierasesineet voidaan poistaa tähystimen avulla. Eläinystäväsi Lääkärissä voidaan tähystää niin kissojen kuin koirienkin nielu, nenänielu ja kurkunpää.

Henkitorven ja keuhkojen tähystys

Henkitorven ja keuhkojen tähystystä voidaan käyttää selvittäessä yskäoireden taustasyytä. Henkitorven tähystyksellä voidaan todeta esimerkiksi henkitorven litistymät (ns. trakeakollapsi) ja tähystyksen avulla henkitorveen voidaan asettaa henkitorvea laajentava stentti. Keuhkojen tähystyksellä voidaan nähdä keuhkoihin päätyneet vierasesineet ja kasvainmuutokset. Lisäksi voidaan ottaa keuhkohuuhtelunäytteitä ja koepaloja esimerkiksi kroonisen yskän taustasyyn selvittämiseksi. Tähystyksessä voidaan myös poistaa henkitorveen ja keuhkoihin päätyneitä vierasesineitä. Eläinystäväsi Lääkärissä onnistuvat kaikenkokoisten kissojen ja koirien hengitysteiden tähystykset.

Ruokatorven, mahalaukun, ohut- ja paksusuolen tähystys

Ruokatorven, mahalaukun sekä ohut- ja paksusuolen tähystystä käytetään tyypillisesti apuna, kun selvitetään kroonisen oksentelun tai ripuloinnin taustasyytä. Tällöin tähystyksen yhteydessä otetaan myös koepaloja ruoansulatuskanavasta. Tähystystä voidaan käyttää myös ruokatorvessa ja mahalaukussa olevien vierasesineiden toteamiseen ja poistamiseen. Eläinystäväsi Lääkärissä ovat mahdollisia kaiken kokoisten eläinten ruokatorven, mahalaukun ja paksusuolen tähystykset. Ohutsuolen tähystykseen välineistö löytyy noin 8−10 kg:n kokoisille ja tätä suuremmille eläimille.

Virtsaputken ja virtsarakon tähystys 

Virtsaputken ja virtsarakon tähystys voidaan suorittaa niin uros- kuin naaraskoirillekin koosta riippumatta. Käytettävät tähystimet poikkeavat toki toisistaan, sillä uroskoirien virtsaputki on huomattavasti narttujen virtsaputkea pidempi. Usein virtsateiden tähystystä käytetään apuna esimerkiksi verivirtsaisuuden taustasyyn selvittämisessä, virtsarakon kasvainmuutosten tutkimisessa sekä esimerkiksi niin sanottujen ektooppisten ureettereiden eli väärään kohtaan virtsarakkoa kiinnittyvien virtsanjohtimien toteamisessa. Tähystyksen avulla voidaan ottaa koepaloja virtsarakosta sekä patologin tutkimusta että bakteeriviljelyä varten.

Emättimen tähystys 

Emättimen tähystys on mahdollista naaraskoirille ja -kissoille. Tähystystä voidaan käyttää esimerkiksi emättimen kasvainmuutosten havaitsemiseen ja emätinvuodon taustasyyn selvittämiseen. Tähystystä voidaan hyödyntää myös keinosiemennyksessä.
Tähystystoimenpiteet eivät useimmissa tapauksissa ole ensimmäinen askel oireiden taustasyyn selvittämisessä, sillä usein taustatieto on tarpeen ennen tähystoimenpidettä. Usein esimerkiksi veri-, virtsa- ja ulostenäytteiden tutkiminen on tarpeen ennen ennen tähystystä, oireesta ja tähystettävästä kohteesta riippuen. Lisäksi voidaan tarvita esimerkiksi edeltävä ultraäänitutkimus. Eläinlääkäri osaa arvioida tarvittavien edeltävien tutkimusten tarpeen. Joskus tähystys voi olla heti vaihtoehto, jos esimerkiksi tiedossa on mahalaukkuun päätynyt vierasesine, joka on tarpeen poistaa.

Johanna Reilin, eläinlääkäri
Eläinystäväsi Lääkäri

Tähystysleikkaukset

Tähystysleikkauksella tarkoitetaan leikkausta, jossa leikkaus tehdään pienten haavojen kautta käyttämällä apuna kameraa. Tavallisimmin suoritettu tähystysleikkaus on tähystyksellä tehtävä sterilaatioleikkaus. Mitä tähystysleikkauksessa oikeastaan tapahtuu ja mitä etuja tähystystoimenpiteestä on suhteessa tavalliseen avoleikkaukseen?

Tähystysleikkauksen kulku (vatsaonteloleikkaukset) 

Tähystysleikkauksessa vatsaonteloon tehdään kaksi, noin 1 cm kokoista haavaa. Leikkauksen ajaksi vatsaonteloa täytetään hiilidioksidilla, jotta vatsaa saadaan laajennettua ja siten vatsaan tulee tilaa työskennellä. Toisen haavan kautta vatsaonteloon laitetaan kamera, jonka kautta saatava kuva heijastetaan näyttöruudulle. Kameran kuvan avulla eläinlääkäri näkee leikkausalueelle. Toisen haavan kautta vatsaonteloon saadaan vietyä tarvittavat instrumentit, esimerkiksi poltto- ja leikkaustyökalu munasarjojen verisuonien sulkemista ja munasarjojen irrotusta varten tai tartuntapihdit. Kun tarvittavat toimenpiteet vatsaontelossa on suoritettu, tyhjennetään vatsa lopuksi ylimääräisestä kaasusta.

Mihin tähystysleikkauksia voidaan hyödyntää? 

Tähystysleikkauksena voidaan tehdä esimerkiksi sterilaatioita, piilokivesten poistoja vatsaontelosta sekä ottaa koepaloja eri elimistä sairauksien taustasyiden selvittämiseksi. Lisäksi tähystysleikkauksilla voidaan tutkia niveliä ja poistaa niistä esimerkiksi irtopaloja.

Tähystysleikkausten edut (vatsaonteloleikkaukset)

Tähystysleikkaukseen tarvittavien haavojen koko on pienempi kuin avoleikkauksessa. Tähystysleikkauksessa vatsaonteloon ei myöskään jää vatsaontelon sisälle ommelaineita, jotka myöhemmin saattavat ärsyttää kudoksia. Haavat suljetaan toki sulavilla tikeillä samaan tapaan kuin avoleikkauksessakin. Pienempien haavojen ansiosta leikkauksen jälkeinen kipu on huomattavasti vähäisempää ja koirat toipuvat nopeammin. Tähystysleikkausten edut toipumiseen ja leikkauksen jälkeiseen kipuun on todettu myös useissa tutkimuksissa.
Tähystysleikkauksessa eläinlääkärillä on myös parempi näkyvyys leikkausalueelle. Tämä voi tuntua nurinkuriselta ajatukselta, mutta avoleikkauksessa kudokset ovat tiiviisti toisiaan vasten, mikä haittaa näkyvyyttä. Tähystysleikkauksessa vatsaonteloa laajennetaan leikkauksen ajaksi kaasulla, mikä parantaa näkyvyyttä. Paremman näkyvyyden ansiosta pienetkin verenvuodot havaitaan nopeasti ja pystytään tyrehdyttämään helposti. Leikkaustekniikka on vaativampi ja vaatii erikoisosaamista, mutta kun tekniikan hallitsee, on leikkauskomplikaatioiden määrä vähäisempi kuin avoleikkauksissa. Esimerkiksi haavatulehduksia ja leikkauksen jälkeistä kiinnikemuodostusta esiintyy vähemmän. Toisaalta tähystysleikkaus on mahdollista muuttaa milloin tahansa avoleikkaukseksi, jos potilasturvallisuus sitä vaatii.
Ihmisillä tähystysleikkausten jälkeen esiintyy niin sanottua hartiapistosta eli kipua hartian alueella. Tämän on arveltu johtuvan vatsaonteloon jäävän kaasun aiheuttamasta paineesta, kun kaasu nousee kohti palleaa. Koiralla vastaavaa ei ole todettu. Koiran vatsaontelon malli on sellainen, että jäännöskaasu on helpompi tyhjentää leikkauksen jälkeen vatsasta. Toisaalta koirat kävelevät neljällä jalalla, jolloin vatsaonteloon mahdollisesti jäävä kaasu ei kohoa kohti palleaa vaan selkärankaa.

TÄHYSTYSSTERILAATIO 

Narttukoira voidaan steriloida koiran ollessa täysikokoinen. Usein suositellaan steriloimista ensimmäisen juoksun jälkeen, mutta leikkaus on mahdollinen myös jo ennen ensimmäistä juoksua. Jos juoksukierto on jo käynnissä, on edellisestä juoksusta hyvä olla kulunut noin 2−3 kuukautta. Heti juoksujen jälkeen leikkaus ei ole suositeltavaa valeraskausajan ollessa käsillä, sillä leikkauksen ajoittuessa tälle ajanjaksolle, voivat valeraskausoireet pitkittyä. Leikkaaminen on mahdollista aina siihen asti, kun seuraavat juoksut alkavat. Joskus leikkauksia tehdään myös juoksun aikana, mutta mikäli mahdollista, kannattaa leikkaus ajoittaa muuhun aikaan. Juoksun aikana verenvuotoriski on suurempi.
Tähystysleikkauksessa poistetaan yleensä vain munasarjat. Nykyään myös avoleikkauksessa poistetaan usein vain munasarjat, jos kohtu on siisti. Koko kohtu tarkistetaan kuitenkin aina leikkauksen yhteydessä ja jos kohdussa todetaan poikkeavuuksia, on myös koko kohdun poisto tähystysleikkauksella mahdollista. Vaikka koiralta poistetaan vain munasarjat, ei esimerkiksi kohtutulehduksen riskiä kuitenkaan enää ole. Kohtutulehdus on hormonaalinen sairaus, joka vaatii kehittyäkseen toimivaa munasarjakudosta. Näin ollen sterilaatioleikkauksen jälkeen riski kohtutulehdukselle on olemassa vain, jos munasarjakudosta jää leikkauksessa vatsaonteloon. Tähystysleikkauksessa näkyvyys leikkausalueelle on vielä avoleikkausta parempi, joten riski munasarjakudoksen jäämiselle on pieni. Lisäksi poistetut munasarjat tarkistetaan aina leikkauksen jälkeen, jotta varmistetaan, että munasarjat on saatu pois kokonaisuudessaan.
Sterilaation jälkeen koira ei tule enää kiimaan. Tämän myötä poistuvat myös mahdolliset valeraskausoireet ja koira yleensä niin sanotusti tasoittuu, kun hormonaalinen vaihtelu jää pois. Sterilaation myötä myös kohtutulehduksen riski poistuu. Kohtutulehdus on vanhemmilla nartuilla merkittävä riski, sillä jopa neljännes nartuista sairastuu kohtutulehdukseen. Kohtutulehdus on aina vakava sairaus, mikä voi pahimmillaan olla henkeä uhkaava. Jos koira steriloidaan nuorena, vähenee myös nisäkasvainten riski. Tutkimuksissa on todettu, että jos narttu steriloidaan heti ensimmäisen juoksun jälkeen, on nisäkasvainten riski yhtä pieni kuin uroskoirilla. Kiimojen loppumisen jälkeen epätoivottujen tiineyksien riski myös poistuu. Sterilaatiolla on siis useita, myös terveydellisiä hyötyjä.
Sterilaatio vähentää koiran energiantarvetta, keskimäärin noin 30 %. Näin ollen päivittäistä ruokamäärää tulee leikkauksen jälkeen vähentää tai vaihtaa ruoka kevyempään. Jos ruokintaan ei kiinnitetä huomiota, on riskinä lihominen leikkauksen jälkeen. Steriloiduilla nartuilla esiintyy myös virtsankarkailua enemmän kuin leikkaamattomilla nartuilla. Virtsankarkailua voidaan tarvittaessa hoitaa lääkkeillä. Joillakin nartuilla karvanlaatu voi muuttua leikkauksen jälkeen. Sterilaation haitat ovat samat sekä avoleikkauksella että tähystysleikkauksella tehtävissä sterilaatioissa.
Eläinystäväsi Lääkärissä on välineistö, joka mahdollistaa tähystysleikkausten tekemisen, niin vatsa- ja rintaontelokirurgian kuin niveltähystyksetkin.
Johanna Reilin, eläinlääkäri
Eläinystäväsi Lääkäri

Atopia, tavallinen syy koiran kutinaan

Atopia on koiralle kansainvälisesti ulkoloisten jälkeen merkittävin kutisevan iho-oireilun syy. Suomessa kirput eivät ole vielä kovin yleisiä, eikä kirpunpurema-allergiaa juurikaan esiinny. Täiden, väiveiden ja kapin aiheuttamia iho-oireita on, mutta määrällisesti niiden määrä jää vähemmistöön. Tutkimusten mukaan 10-30 % koirista on atoopikkoja. 

Oireet 

Atopian oireilu on vaihtelevaa. Tavallisimpia oireita ovat ulkokorvantulehdukset, tassutulehdukset, kutina kyynärvarsissa, nivusissa ja kainaloissa. Usein on myös suupielissä ja silmäluomissa sekä silmien sidekalvoilla oireita. Selkeät hengitystieoireet ovat harvinaisempia, mutta useilla jälki- tai hakukoirilla saattaa vainu olla siitepölyaikaan hukassa. Kokemukseeni mukaan brakykefaalisilla eli lyttykuonoisilla atoopikoilla ylempien hengitysteiden oireet (mm. rohina) voimistuvat usein siitepölykausilla, vaikka ilman lämpötilan nousu ei vielä selittäisi tilanteen pahenemista.  
Osalla oireita on vain tiettyyn aikaan vuodesta, esim. ulkokorvantulehdus aina elokuulla viittaa reagointiin pujolle, osalla vuosi menee esimerkiksi näin: Tilanne pahenee helmi-maaliskuun vaihteessa (leppä kukkii). Sitten hiukan helpottaa, kunnes taas pahenee ja usein todella hurjaksi koivun kukkiessa toukokuun lopulla –  kesäkuun alussa. Taas hetken helpotus, kunnes juhannukselta alkaa heinien kukinta joka jossain vaiheessa heinäkuuta vaihtuu pujon kukinnaksi. Pujon kukintaa riittääkin sitten syyskuun alkupuolelle. Tässä kohtaa useilla on pieni hengähdystauko, ennen kuin marraskuulla alkavat sisäilman allergeenit, erityisesti pölypunkki, aiheuttamaan oireita. Jostain syystä pölypunkkioireilu on voimakkainta marras-joulukuulla, tammi-helmikuu menee useimmilla lievemmillä oireilla. Ulkoilman homeitiöille reagoivat oireilevat myös syys-marraskuun ajan. 
Atopian ilmenemiseen vaikuttavat myös muut tekijät. Osalla koirista ei iholla näy mitään siinä vaiheessa, kun kutina havaitaan, tai ainoastaan mekaanisesta työstämisestä (raapiminen, ”kirputtaminen”) johtuvia vaurioita. Tämä on tyypillistä paimenkoiratyypin koirille. Toisen ääripään oireissa muodostavat koirat, joiden merkittävin oire ovat toistuvat ihotulehdukset. Tämä on tyypillistä korkean kipukynnyksen koirille, esim. rottweilereille, bulldogeille ja bullterriereille. Suurimmalla osalla koirista oireet ovat jotain tältä väliltä, esim. korvaoireita, jotka ovat komplisoituneet hiiva- tai bakteeriylikasvulla, yhdistettynä lievään taipeiden ja kyynärvarsien raapimiseen. 
Atopia puhkeaa tavallisesti ½ -3 vuoden iässä. Koska oireita saattaa olla harvakseltaan, saattaa kestää kuitenkin pitkäänkin, ennen kuin esimerkiksi oireiden toistuminen tiettyyn aikaan vuodesta havaitaan. Vanhemmalla iällä atopian saattaa laukaista esimerkiksi sisäilman homealtistus. 
Atopialle on voimakas perinnöllinen altistus ja siksi atoopikot tuleekin sulkea jalostuksesta. Perinnöllisistä syistä osalla roduista on suurempi riski sairastua atopiaan kuin toisilla. Tyypillisimmin atoopikko on terrieri (useissa roduissa), kultainen- tai labradorinnoutaja, saksanpaimenkoira, berninpaimenkoira, rottweiler, mopsi, bokseri, englannin-  tai ranskanbulldog. Kotimaisista roduistamme korostuvat karjalankarhukoira ja ajokoira.  

Kliininen diagnoosi 

Atopia on aina kliininen diagnoosi: esitiedot, oireet ja löydökset. Mikäli koiralla ei ole esiintynyt oireita, ei allergiatestiä voida käyttää mahdollisen toistaiseksi oireettoman allergian havaitsemiseen ja toisaalta negatiivinen atopiatesti ei täydellä varmuudella sulje atopian mahdollisuutta oireilevalla koiralla pois. Atopiatestin tarkoituksena onkin ensisijaisesti toimia pohjana siedätyshoidon suunnittelulle. Mikäli siedätyshoito ei syystä tai toisesta ole mielekäs vaihtoehto, on diagnoosin varmistamiseen mielekkäämpiä ja edullisempia vaihtoehtoja. 

Ruokinta 

Ruokavaliolla voidaan vaikuttaa atopian oireisiin jonkin verran. Merkittävin vaikutus on rasvahapoilla sekä niiden suhteilla. Myös muilla tulehdusprosessia rauhoittavilla ravintoaineilla on merkitystä. Erityisen suuri vaikutus ruokavaliolla on tietysti niissä tilanteissa, joissa koira kuuluu siihen atoopikkojen pieneen osuuteen, jotka ovat myös ruoka-aineallergikkoja. Ruoka-aineallergiaa epäiltäessä joko yksinään tai atopiaa komplisoivana tekijänä ruokavalio suunnitellaan joko vieraaseen proteiinilähteeseen perustuen tai käyttämällä pilkottuja eli hydrolysoituja proteiineja.
Raakaruokinnan vaikutuksista atopian hoidossa on keskusteltu paljon. Joillakin yksilöillä raakaruokinta tuntuukin toimivan. Kyseessä saattaa olla raakaruokinnassa korkea muokkaamattomien rasvojen määrä tai mahdollisesti kuivamuonan valmistusprosessi muokkaa rakenteita ärsyttävämpään suuntaan. Esimerkki tälläisesta teolliseen käsittelyyn liittyvästä ärsyttävän tekijän synnystä/lisääntymisestä  on humaanipuolella vaikkapa maidon homogenointi: kun rasvapalloset pilkotaan kovin pieniksi (eivät nouse pintaan), saattaa pienten rasvapallosten mukana imeytyä proteiinirakenteita, jotka aiheuttavat jossaikin ihmisissä allergista ärsytystä (syy miksi osalle ihmisistä luomumaito käy, mutta homogenoitu aiheuttaa oireita). On mahdollista, että jotain vastaavaa tapahtuu kuivamuonan valmistusprosessissa. Tämä hypoteettinen mahdollisuus ei siis tee kuivamuonasta kaikille soveltumatonta, se on vain tekijä joka saattaisi selittää, miksi joillekin raakaruoka sopii paremmin. Tieteellisen tarkastelun kestävää tutkimustietoa raakaruokinnan vaikutuksesta atopian syntyyn koiralla ei kuitenkaan ole. Laajoissa humaanitutkimuksissa on todettu bakteerikontaminaation esim. useamman eläimen talouksissa suojaavan lapsia allergioilta. Tästä saattaisi olettaa, että pienet määrät patogeeneja (taudinaiheuttajia), saattavat koirallakin stimuloida immuniteetin suuntautumista oikeisiin asioihin allergeenien sijaan. Eri asia on, riittävätkö kylmässä pärjäävät lievät patogeenit kuten Listeria, Campylo ja Yersinia stimiloimaan immuniteettia ”oikein”, niitähän ei koiraeläimen luontaisessa ravinnossa ole kuin häviävän pieniä määriä (heikkoja kilpailijoita olosuhteissa, joissa lämpö riittää muillekin bakteereille).  Voidaan myös spekuloida, saattavatko ko. bakteerit ylläpitää elimistössä yleistä tulehdusprosessia, joka siirtää immuniteetin huomion allergeeneista. Onko tälläinen jatkuva yleinen lievä tulehdusprosessi hyvästä – tuskin. Ihmisellä ko. bakteerit usein laukaisevat immunologisia sairauksia kuten esim. reuman.
Ruokavalion, samoin kuin muiden hoitotoimenpiteiden, suhteen tulee huomioida, että ilman allergeenien määrä vaihtelee jatkuvasti. Niinpä mikäli esim. pujon kukkiessa elokuussa aloitetaan ruokavalio, ei eläimen ollessa kuukautta myöhemmin oireeton voida päätellä varmuudella, että kyseessä olisi ruoka-aineallergia. Asiaa voidaan arvioida vasta vuotta myöhemmin pujon jälleen kukkiessa. On inhimillistä olettaa muutosten johtuvan ihmisen tekemistä toimenpiteistä. Valitettavan usein onkin menty jo vuosi –  pari ruokinnan muutoksesta toiseen oireiden alkaessa aina uudelleen ennen kuin asiaa aletaan selvitellä muiden vaihtoehtojen varalta.

Hoitovaihtoehdot 

Atopiaan ei ole parantavaa hoitoa,  vaan hoito perustuu joko immuniteetin aktiiviseen muokkaamiseen (siedätyshoito) tai oireita hillitseviin lääkityksiin. Paikallishoito on erittäin tärkeää, esimerkiksi bakteeri ja hiivaylikasvun estäminen, ihon solujen välisten sidosten vahvistaminen, ihon kosteutus, allergeenien poisto iholta. Narttukoirilla myös sterilaation on todettu vähentävän atopian oireita, uroksilla vastaava ei ole tutkimuksissa varmistunut. Useimmiten on useampien hoitojen yhdistäminen tarpeen.  

Siedätyshoito 

Siedätyshoidolla elimistön immuunipuolustusta ”koulutetaan uudelleen”, jotta se ei reagoisi vääriin asioihin. Siedätyshoidon teho on sitä parempi, mitä nopeammin hoito on aloitettu oireiden alkamisesta. Siedätyshoidon lisäksi atopian oireiden hoitoon käytetään erityisesti hoidon alkuvaiheessa muitakin lääkityksiä sekä paikallishoitoja ja ruokinnallisia keinoja. Siedätyshoidolla saadaan tutkimuksista riippuen 50-80% atoopikoista täysin oireettomiksi. Merkitystä siedätyshoidolla on jo tilanteissa, joissa esimerkiksi tarvittavan kortisonin määrä saadaan puolitettua tai siirryttyä jatkuvasta lääkityksestä kuuriluontoiseen lääkitykseen. Useimmilla koirilla siedätyshoito kuitenkin ainakin vähentää oireita siinä määrin, että muita lääkityksiä päästään vähentämään. 
Siedätyshoidon aloittamiseksi täytyy tehdä niin sanottu atopiatesti eli allergiatesti. Luotettavinta testi ont tehdä ihotestinä. Testi tehdään kevyessä rauhoituksessa. Testistä nähdään, mille allergeeneille eläin reagoi ja tämän perusteella voidaan suunnitella yksilöllinen siedätyshoito. Ennen testiä tulee koiran olla 4-6 viikkoa ilman kortisonia (riippuu annoksesta ja lääkityksen kestosta) ja 6-8 viikkoa ilman siklosporiiniaOklasitinibi ei estä testausta lääkityksen aikanakaan. 
Siedätyshoidon tehoa voidaan arvioida aikaisintaan reilun vuoden kuluttua siedätyksen aloittamisesta. Osalla koirista hoitoa jatketaan jatkuvasti, joillakin hoito voidaan lopettaa muutaman vuoden siedätyksen jälkeen. Siedätyshoidon lopettamisen jälkeen useilla koirilla oireet palaavat muutamissa vuosissa ja uusi vasta siedätyshoidolle on yleensä heikompi. Tästä syystä täysin oireettomillakin useimmiten jatketaan harvennetulla menetelmällä siedätystä. 
Siedätyshoito on mahdollista toteuttaa kolmella eri tavalla: 
1) Nahanalaiset pistokset ovat perinteinen menetelmä. Menetelmässä annetaan ensin 8-10 pistosta 4-7 päivän välein ja tänä aikana annos nostetaan terapeuttiselle tasolle. Sen jälkeen pistokset annetaan oireista ja yksilöllisestä tilanteesta riippuen 2-5 viikon välein. Pistokset annetaan hoitajatoimenpiteinä. Noin puolen vuoden siedätyksen jälkeen voidaan pistokset antaa haluttaessa kotona. Pistoksiin liittyy lievä allergisen reaktion riski ja siitä syystä täytyy vastaanotolla olla n. ½ tuntia pistoksen jälkeen. 
2) Uudempi menetelmä on käyttää suun limakalvoille annettavaa siedätystä. Siedätys annostellaan kotona päivittäin. Allergisten reaktioiden riskin siedätykseen liittyen on vähäinen. 
3) Imusolmukkeensisäisesti annettavat siedätyspistokset antavat useimmiten parhaan vasteen, mutta niitä ei voida antaa lainkaan kotona ja niihin liittyy nahanalaista siedätystä suurempi allergisen reaktion riski. Tässä siedätysmallissa aloitus on nahanalaisilla pistoksilla kuten mallissa 1, mutta jatko on 4 viikon välein imusolmukkeensisäisesti. Nämä pistokset antaa eläinlääkäri. 

Immuniteettia rauhoittavat lääkkeet 

Kortisoni 
Kortisoni helpottaa atopian oireita usein varsin pienillä annoksilla. Hyvä puoli on myös lääkityksen edullinen hinta. Haittana on maksan ärsytyksestä johtuva varsin tavallinen lisääntynyt juominen ja pissaaminen, ruokahalun voimakas nousu, karvapeitteen ohentuminen, ihonalaisravan uudelleen sijoittuminen (keskivartalolihavuus) sekä vaikutukset tuki- ja liikuntaelimistöön. Tuki- ja liikuntaelimistön ongelmana ihmisillä merkittävä osteoporoosi ei ole koiran lyhyen eliniän takia ongelma, mutta pitkät lääkitykset altistavat sidekudosten vaurioille, esim. nivelsiteiden ja ristisiteiden traumoille. 
Oklasitinibikauppanimi Apoquel 
Oklasitinibi on melko uusi tuote atopian oireiden hoitoon. Kokemukset ovat olleet hyviä ja haittavaikutukset ovat harvinaisia. Oireet helpottavat yleensä parissa päivässä lääkityksen aloittamisesta ja jatkohoidon kannalta merkittävää on, että lääkitys ei estä allergiatestin tekemistä. Jatkuvaan oireiden hoitoon pelkällä oklasitinibillä  suhtaudun kuitenkin varauksella erityisesti silloin, kun  kyseessä oleva yksilö on nuori, elämää vielä paljon edessä ja toisaalta siedätyshoidollakin hyvät mahdollisuudet. Kyseessä on kuitenkin varsin voimakkaasti immuniteettiin vaikuttava aine eikä vaikutuksia esimerkiksi kasvaintautia sairastavan potilaan hoidossa ole tutkittu.  
Siklosporiini, useita kauppanimiä 
Siklosporiini on immuniteettia rauhoittava lääke, jota käytetään ihmisillä muun muassa elinsiirtopotilailla hylkimisen estämisessä. Se rauhoittaa tehokkaasti atopian oireita useimmilla atoopikoilla ja sen sivuvaikutuksena karvankasvu paranee, mikä usein parantaa atoopikon ihon tilannetta. Voimakkaiden immunologiaa lamaavien ominaisuuksien takia siklosporiinin ei kuitenkaan tule olla ensisijaislääke  ja käytettäessä pyritään mahdollisimman pieneen oireet poissapitävään annosteluun. 
Antihistamiinit 
Osa atooppisista koirista hyötyy antihistamiineista, osalla ei tunnu juurikaan olevan vaikutusta. Koiralla tarvittavat antihistamiiniannokset ovat huomattavan suuria ihmisiin verrattuna, joskin sivuvaikutuksena ilmenevä väsyminen on harvinaisempaa kuin ihmisillä. Antihistamiinien toimintamahdollisuuksia koiran elimistössä haittaa se, että koirilla histamiinin vapautuminen allergisen ärsytyksen jälkeen on erittäin nopeaa ja rajua, joten antihistamiinin pitää olla paikalla kudoksessa hyvissä ajoin ennen allergeeneille altistusta. Tästä syystä antihistamiinit pyritään siitepölyaikaan ottamaan jonkin aikaa ennen ulkoiluja. Antihistamiinien rajoitetun tehon takia ne yleensä yhdistetään muihin lääkityksiin ja mahdollisesti saadaan jonkin haitallisemman lääkkeen annostelua alennettua. 
Antibiootit 
Antibiootit eivät kuulu atopian hoitoon muuten kuin akuutissa bakteriellissä tulehduksessa herkkyysviljelyn perusteella, mikäli atopiaa hillitsevillä lääkityksillä ei saada tilannetta rauhoittumaan. Valitettavan usein atoopikot ovat saaneet useita antibioottikuureja sekundaaritulehduksiin ja oireiden syy on jäänyt puutteelliselle huomiolle. 
Systeemiset hiivalääkitykset 
Osalla atoopikoista ihon hiivaylikasvu komplisoi ihon tilannetta. Tämä on sikäli hankala tilanne, että hiiva paitsi sinänsä ärsyttää, se myös toimii allergeenina ja tämä ärsytys ”avaa” ihoa muillekin allergeeneille. Joissain tilanteissa hiivaylikasvun hoito ei paikallishoidoilla (hiivaan tehoavilla pesuilla) onnistu riittävästi ja joudutaan käyttämään myös suun kautta annosteltavia hiivalääkkeitä. Suun kautta annosteltavat hiivalääkitykset eivät kuitenkaan koskaan poista pesujen tarvetta.
Ihon lämpötila 
Ihon jäähtyminen vaikeuttaa ihon aineenvaihduntaa ja kuivattaa ihoa, tekee sen herkemmäksi ulkoisille ärsykkeille. Atoopikoilla on melko usein myös normaalia ohuempi karvoitus, jolloin tilanne on entistä heikompi. Mikäli potilaalla on paksu rasvakerros ihon alla ylipainon takia, jäähtyy iho erittäin voimakkaasti. Ihon lämpötilaa ylläpidetään ensisijaisesti pitämällä eläin hoikkana ja käyttämällä tarvittaessa takkia. Lisäksi voidaan tarvittaessa käyttää lääkityksiä karvapeitteen vahvistamiseksi tai ihon verenkierron parantamiseksi.  
Paikallishoidot 
Paikallishoidoilla on useita tarkoituksia: 
  1. Estää sekundaari-infektioita: pesut bakteeri- ja/tai hiivaylikasvua. Pesut, pesut ja pesut sekä antimikrobiset voiteet,  geelit ja suihkeet, esim. hunajapohjaiset. 
  1. Parantaa ihosolujen välisiä sidoksia ja siten estää ihon kuivumista ja allergeenien pääsyä ihon läpi. Atoopikoilla ihon rakenne on usein muuttunut terveisiin yksilöihin verrattuna, jolloin se myös läpäisee allergeeneja helpommin. Kosteuttavat valmisteet, esim. Ermidra ja Allerderm spot on. 
  1. Vähentää allergeenien määrää iholla: shampoopesut, huuhtelu puhtaalla vedellä heti luonnonvedessä uimisen jälkeen. 
  2. Vähentää ihon mekaanista työstämistä. Osassa paikallisvalmisteista on nuolemista vähentäviä ainesosia, eivät kuitenkaan toimi kaikilla, esim. Pihkavoiteet. Osalla koirista mekaaninen työstämisen esto on varsinkin alkuvaiheessa hoitoa välttämätön (kauluri, tossut, paita). 
Kirurgiset toimenpiteet 
Joskus atopian oireita saadaan merkittävästi helpotettua kirurgisilla toimenpiteillä, esimerkiksi ahtautuneiden korvakäytävien avartamisella, tulehtuneiden huulipoimujen tai toistuvasti oireilevien anaalirauhasten poistolla. Joskus on myös tarpeen poistaa tassuista anturoiden välinen nahka. Kirurginen hoito ei myöskään paranna sairautta, joskin joissakin tapauksissa helpottaa oireita tai niiden hoitoa huomattavasti. 
Korvien tutkimus ja puhdistaminen vastaanotolla 
Kroonisesti korviaan oireilevilla koirilla korvien tilanteesta saadaan usein runsaasti lisätietoa, kun korvat tutkitaan video-otoskoopilla. Video-otoskoopilla saadaan hyvä näkyvyys myös korvakäytävän perälle ja päästään pureutumaan toistuvalle oireilulle altistaviin tekijöihin. Korviin voi olla pitkittyneen oireilun seurauksena olla kertynyt esimerkiksi karstaa, eritettä tai karvoja siinä määrin, että korvan luonnollinen puhdistuminen estyy ja mekaaninen ärsytys pahentaa tilannetta enstisestään. Tällöin anestesiassa tehtävästä korvahuuhtelusta on usein apua. 

Atopian ennaltaehkäisy 

Merkittävin atopialle altistava tekijä on perimä. Mikäli toinen vanhemmista on atoopikko, on riski sairauden saamiselle noin 25 % ja mikäli molemmat ovat atoopikkoja, on pennun riski sairastua jo yli puolet. Jalostuksellisilla valinnoilla voidaan atopian riskiä voimakkaasti ja nopeasti lisätä, jos riskiin suhtaudutaan piittaamattomasti. Käyttämällä terveitä yksilöitä jalostukseen, voidaan atopian esiintyvyyttä hitaasti vähentää. Atopian riskiä ei voida kuitenkaan täysin poistaa, vaikka ihoterveys huomioitaisiin jalostusvalinnoissa tärkeänä osana. 
Toinen merkittävä tekijä on pentuajan ruokinta. Ruoka-aineallergiat ja –yliherkkyydet nostavat atopian riskiä. Toisaalta ruuansulatuskanava on tärkein reitti puhutella immuniteettia reagoimaan normaaleille ärsykkeille eli haitallisille bakteereille. Ruuan täytyy olla hyvin sulavaa ja ulosteiden normaaleita ja osana ruokintaa käytetään pieniä määriä tunnin-pari huoneenlämmössä ollutta raakaa jauhelihaa tai ruuantähteitä stimuloimaan immuniteettia. 
Ihon kunto pentuaikana on tärkeä. Riskiroduilla tarvittaessa hiivakontrolli ja erityisesti ihoa kosteuttavat ja ihosolujen välisiä sidoksia parantavat valmisteet ovat mielekkäitä. 
Yhteenveto 
Atopia on tavallinen sairaus. Se ei parane, mutta useimmat koirat on saatavissa oireettomiksi tai lieväoireisiksi. Mitä varhaisemmassa vaiheessa diagnoosi tehdään ja hoito aloitetaan, sen useampia vaihtoehtoja pitkäaikaishoidossa on. 
Juliska Haapanen-Kallio, eläinlääkäri 
Vastaanotollamme atoopikkojen hoitoon on lisäkseni perehtynyt eläinlääkäri Johanna  Reilin.