Luun kasvaimet

Luussa voidaan todeta alkuperältään kolmenlaisia kasvaimia: primaareja, luuhun invasoituneita ja metastoituneita. Primaarit luukasvaimet ovat saaneet alkunsa luukudoksessa. Invasoituneet ovat ympäröivän kudoksen kasvaimesta luuhun levinneitä ja metastaasit ovat levinneet verenkierron välityksellä muualla olevista kasvaimista. Suurin osa primaareista luukasvaimista on nopeasti eteneviä ja niillä ennuste on erittäin heikko, samoin kuin metastoituneilla kasvaimilla. Invasoivissa kasvaimissa ennuste vaihtelee riippuen siitä, kuinka aggressiivisia kasvaimet ovat, kuinka nopeasti ne havaitaan ja mitkä ovat kirurgisen poiston mahdollisuudet. Keskimäärin ennuste on invasoivissakin kasvaimissa kuitenkin vähintään varauksellinen.

Luun kasvaimissa tapahtuu sekä luun tuhoutumista että uudisluun muodostumista. Mitä ärhäkämmästä kasvaimesta on kyse, sitä enemmän vallitsevat luukudosta tuhoavat prosessit. Hitaammin etenevissä uudisluuta on runsaammin. Joskus tulehduksellista luumuutosta ja kasvainmaista muutosta ei ole mahdollista erottaa yksittäisellä kuvalla vaan tarvitaan koepala tai useammat kuvat esim. muutamien viikkojen tai kuukausien välein.

Luukasvainten aiheuttamat oireet voivat olla hyvin vaihtelevia. Kun luukasvain haurastuttaa luuta, aiheuttaa se oireita jalan turvotuksesta ja lievästä ontumasta aina luun murtumaan. Kun kasvain ahtauttaa ympäröiviä kudoksia, voi tulla esimerkiksi neurologisia oireita (selkärangan ja kallon kasvaimet), ulostamisen vaikeuksia (lantion kasvaimet) tai nenäverenvuotoa (suun ja sierainontelon pahanlaatuiset prosessit). Luuytimen kasvaimet puolestaan aiheuttavat voimakkaitakin muutoksia verenkuvassa.

Primaarit luukasvaimet

Primaarejä luustokasvaimia on n. 4% koirien kasvaimista. Primaareista luukasvaimista tavallisimpia ovat osteosarkoomat. Osteosarkoomien tyypillinen sijainti on kyynärvarren alapäässä, olkaluun yläpäässä, reisiluun alapäässä tai sääriluun yläpäässä. Vanha sanonta “lähellä polvea, kaukana kyynärpäästä” pitää useimmiten paikkansa. Useimmiten kasvain saa alkunsa kasvuruston alueelta tai vanhan murtuman tai metalli-implantin kohdalta.

Osteosarkooma koiran kyynärvarren alaosassa

Osteosarkoomat aiheuttavat selkeitä oireita ja niitä osataan epäillä yleensä vasta siinä vaiheessa, kun omistaja huomaa turvotuksen, luun kestävyydessä ilmenee heikkoutta ja koira ontuu tai luuhun tulee patologinen fraktuura, eli kasvaimen heikentämä luu murtuu. Diagnoosin löytymisen aikaan etäpesäkkeitä keuhkoissa on n. 75%:lla, mutta näistä suurin osa on niin pieniä, ettei niiden havaitseminen esim. röntgentutkimuksella ole mahdollista. Diagnosointihetkellä luustometastaaseja muualla luustossa on 6-8% osteosarkoomista. Etäpesäkkeiden takia ennuste on hyvin varauksellinen. Amputaation jälkeen keskimääräinen elinaika on 4-6 kuukautta.

Koepalalla saadaan selvitettyä kasvaimen luonnetta. Koepala on tarpeen erityisesti silloin, jos kasvaimen sijainti on poikkeuksellinen tai potilas ei kuulu riskiryhmään kooltaan ja iältään tai mikäli koiralla on historiassaan matkustelua alueella, jossa luun sieni-infektio on mahdollinen. Luun sarkoomista 85% on osteosarkoomia, loput chondrosarkoomia (nivelkudosperäisiä), fibrosarkoomia (sidekudosperäisiä) ja hemangiosarkoomia (verisuoniperäisiä). Amputaatiolla chondrosarkoomien ja fibrosarkoomien ennuste on hiukan parempi kuin osteosarkoomien, hemangiosarkoomien ennuste taas on huonoin.

Pieni osa primaareista luukasvaimista on hyvänlaatuisia, osteomia ja chondromia. Hyvänlaatuiset kasvaimet eivät lähetä etäpesäkkeitä ja niiden aiheuttama haitta on lähinnä mekaaninen. Mekaaninen ongelma saattaa sijainnista riippuen olla hyvinkin invalidisoiva esim. ahtauttaessaan selkäydintä. Hyvänlaatuisten kasvaimien kasvutapa on usein hillitty, kasvain ei “kasva silmissä”. Kasvupaikka eroaa usein myös osteosarkoomista ja uudismuodostuma saattaakin olla vaikkapa kallon luissa.

Primaarit luustokasvaimet ovat tyypillisimpiä suurilla ja jättiroduilla. Useimmiten potilas on 5-7-vuotias, joskin osteosarkoomaa tavataan jo 1,5-2-vuotiailla. Osteosarkoomia tavataan eniten uroksilla. Nartuilla sairautta tavataankin lähinnä vain riskiroduilla: bernhardinkoiralla, tanskandoggilla, irlanninsusikoiralla, rottweilerilla ja greyhoundilla. Diagnosointihetkellä sairastuneella ei yleensä ole ole muita oireita ontuman ja/tai turvotuksen lisäksi. Heikon ennusteen takia useimmiten päädytään saattohoitoon ja kivunlievitykseen lääkityksin ja päästetään kaveri pois, kun kipuja ei enää saada pidettyä kurissa tai kasvaimen haurastuttama luu murtuu.

Luuytimen kasvaimet

Luuytimen kasvaimet ovat koirilla harvinaisia. Muista luun kasvaimista eroten ne aiheuttavat yleisoireita: väsymystä, kuumetta, ruokahaluttomuutta. Luuytimen kasvaimet ovat lymfoomia tai multippeleita myelomia. Lymfoomat ovat peräisin lymfosyyteistä, multippelit myelomat muita verisoluja valmistavista linjoista. Suurin osa lymfoomista on peräisin muualta kuin luuytimestä (imusolmukkeet, kateenkorva, perna).

Metastaasit

Metastaasit leviävät primaarikasvaimista luustoon veriteitse. Luuhun leviävät primaarikasvaimet sijaitsevat useimmiten eturauhasessa, virtsateissä ja utarekudoksessa, mutta myös kilpirauhas-, munasarja- ja keuhkokasvaimesta lähtöisin olevia metastaaseja tavataan luustossa. Luustoetäpesäkkeet sijaitsevat tyypillisesti lannerangan nikamissa, reisiluissa, olkaluissa, kylkiluissa ja lantiossa. Ihmisellä luustometastaasit ovat yleisempiä kuin primaarit luukasvaimet ja näin näyttäisi olevan myös alle 25-kiloisilla koirilla.

Luuhun invasoituvat kasvaimet

Pahanlaatuiset luuhun invasoituvat kasvaimet ovat tyypillisiä suussa sekä varpaissa. Tällaisia ovat pahanlaatuiset melanoma ja levyepiteelikarsinooma sekä fibrosarkooma. Kirurgisella, riittävän varhaisella ja riittävän laajalla poistolla ennuste on kohtalainen. Suun odontogeeniset (hammassyntyiset) kasvaimet ovat yleisiä. Tavallisimmin kyseessä on ameloblastooma. Odontogeeniset kasvaimet tunkeutuvat luuhun ja hajottavat luuta hammasjuurien ympärillä ja tekevät kystamaisia muutoksia luukudokseen. Nämä kasvaimet harvoin lähettävät etäpesäkkeitä, mutta ne rajautuvat heikosti, eli poistossa tulee olla silmämääräisesti tervettä kudosta riittävästi.

Epulikseksi sanotaan ikenen uudismuodostumaa, joka saattaa olla mitä vain tulehduksellisesta liikakasvusta odontogeeniseen kasvaimeen. Useimmiten näiden erottaminen silmämääräisesti on mahdotonta. Miten epulikseen reagoidaan riippuu eläimen iästä, uudismuodostuman sijainnista (yksittäinen vai ympäriinsä) ja havaittavasta haitasta esim. syömiselle. Olipa ienmuutosten syy mikä tahansa, on suuhygienia (hammaskiven poisto, hammaspesut) tärkeää, jotta tilanne ei komplisoidu hampaan kiinnityskudoksen ja hammasjuurten tulehduksella.

Pohdintaa

Luukasvaimet ovat yleisesti melko harvinaisia, mutta riskiryhmässä, keski-ikäisissä jättirotujen uroksissa, osteosarkooman riski on merkittävä. Erityisesti osteosarkoomaa tavataan muutamissa riskiroduissa: bernhardinkoira, irlanninsusikoira, tanskandoggi, rottweiler, greyhound. Luukasvainten, kuten muidenkin kasvainten, jalostuksellinen vastustaminen on vaikeaa. Jalostuksessa tulisikin valita sekä pitkäikäisiä sukuja että mahdollisuuksien mukaan vanhempia uroksia, jotka ovat itse ylittäneet riski-iän. Keskikokoisten ja pienten koirien luustossa todettavista kasvaimista suurin osa on etäpesäkkeitä. Utarekasvainten suuren yleisyyden takia niiden merkitys myös luustoetäpesäkkeistä on melko suuri. Utarekasvainten riskiä saadaan vähennettyä steriloimalla nartut nuorella iällä.

Suun uudismuodostumista suurin osa on tulehdusperäisiä ikenen liikakasvuja ja odontogeenisiä eli hammassyntyisiä kasvaimia. Hyvällä suuhygienialla eli hammaspesuilla ja tarvittaessa hammaskivenpoistoilla sekä estetään liikakasvun syntyä että estetään tulehduksellisia muutoksia ientaskujen syvennyttyä liikakasvun takia. Ikenien yksittäiset uudismuodostumat, huulten ja tassujen kaikki uudismuodostumat on tarpeen kontrolloida eläinlääkärissä mahdollisimman pian havaitsemisen jälkeen. Varhaisella havaitsemisella ja poistolla ennuste on paras.

Juliska Haapanen-Kallio
eläinlääkäri
Eläinystäväsi Lääkäri

Varaa aika Eläinystäväsi Lääkäriin lemmikkisi terveyden kartoittamiseksi

Huomioi lemmikin äänipelko hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta

Äänipelkoa voidaan hoitaa monin eri tavoin – kuulosuojaimet eivät kuitenkaan ole välttämättä käytännöllisin vaihtoehto. Kuvan ottanut Linda Lammi.

Uuden vuoden juhlinnat ilotulituksineen lähestyy jälleen. Monet lemmikit pelkäävät kovia ääniä ja siten joillekin vuodenvaihde voi olla jopa painajaismaista. Onneksi lemmikin äänipelkoa voidaan hoitaa monin eri tavoin. Olethan tarvittaessa ajoissa yhteydessä eläinlääkäriisi, jotta lemmikin pelkotilat saadaan mahdollisuuksien mukaan hallintaan ennen juhlallisuuksien alkua.

Lemmikin kärsiessä äänipelosta, kannattaa jo pari viikkoa ennen odotettavaa pauketta asentaa kotiin rauhoittava haihdutin. Haihdutin matkii eläinten luonnollisia rauhoittavia hormoneja ja feromoneja. Kun haihdutin asennetaan pari viikkoa aikaisemmin, ehtivät vaikuttavat aineet levitä asuntoon ja etukäteen tukea lemmikin mielenrauhaa. Haihduttimen tukena voidaan itse tapahtumapäivänä käyttää rauhoittavaa suihketta, jonka vaikutusaika on lyhyempi. Tällaisia haihdutin- ja suihkevalmisteita ovat esimerkiksi Pet Remedy (kaikille nisäkkäille), Feliway (kissoille) ja D.A.P (koirille).

Kun ulkoiset valmisteet eivät riitä, voidaan käyttää suun kautta annettavia rauhoittavia valmisteita. Suun kautta annettavia valmisteita on sekä mietoja vapaan kaupan tuotteita että voimakkaampia reseptivalmisteita. Vapaan kaupan tuotteita ovat esimerkiksi Calmex, Seren-Um ja Zylkene. Vapaan kaupan valmisteet on hyvä aloittaa noin viikkoa ennen tapahtumapäivää, jolloin vaikutus on parhaimmillaan. Reseptivalmisteita annetaan ainoastaan tapahtumapäivänä ja niillä saattaa olla väsyttävä vaikutus. Reseptivalmisteista voit kysyä lisää eläinlääkäriltäsi.

Itse tapahtumapäivänä lemmikki kannattaa ulkoiluttaa hyvissä ajoin ennen odotettua ilotulitusten aloittamista. Ilotulitusten aikaan lemmikkiä ei tule ulkoiluttaa. Lemmikin pelätessä on hyvä koittaa järjestää kotiin rauhallinen, hämärä tila. Verhot tulee pitää suljettuina ja esimerkiksi musiikin soittamisesta saattaa olla hyötyä. Tärkeintä on pysyä itse rauhallisena ja toimia normaalisti.

Mikäli lemmikkisi kärsii äänipelosta, neuvoo henkilökuntamme mielellään pelon hoitoon liittyvissä asioissa.

Rauhallista vuodenvaihdetta kaikille!

 

Jenni Rupponen, klinikkaeläinhoitaja
Eläinystäväsi Lääkäri

 

Koiran rokotus – joka koira vai jotain ihan muuta?

 Mitä rokottaminen on?

Rokottaminen tarkoittaa aktiivista immunisointia eli elimistön puolustuskyvyn herättämistä rokotteen sisältämille taudinaiheuttajille. Tällöin elimistö altistetaan heikennetyille taudinaiheuttajille tai niiden kappaleille. Usein käytetään myös adjuvanttia, joka on immuniteettia herkistävä aine. Adjuvantin käytöllä pienennetään varsinaisten taudinaiheuttajien tarvetta rokotteessa. Elimistössä rokote saa aikaan immuniteetin eli puolustuksen aktivoitumisen. Tällöin elimistö sekä muodostaa vasta-aineita että soluvälitteiset mekanismit kehittyvät.

Rokottaminen on tärkeä osa monien sairauksien, erityisesti virustautien, ennaltaehkäisyä. Koirat rokotetaan Suomessa penikkatautia, tarttuvaa maksatulehdusta ja parvovirusripulia sekä raivotautia vastaan. Useimmissa yhdistelmärokotteissa on myös kennelyskäkomponentti.

Laumaimmuniteetti muodostuu, kun valtaosa koirista rokotetaan. Näin ehkäistään taudinaiheuttajien leviämistä. Kuvan ottanut Sara Koivuniemi.

Millaisen suojan rokottaminen antaa?

Rokottaminen antaa yksilötasolla pääsääntöisesti melko hyvän suojan. Rokotuksen tehoa heikentää eläimen heikko kunto: huono terveydentila, ravitsemukselliset ongelmat, loiset ja stressi. Myös samanaikainen lääkkeiden käyttö saattaa vaikuttaa rokotuksen tehoon. Perinnöllisillä tekijöillä saattaa olla rokotusten tehoa heikentävä vaikutus. Pennulla emältä ternimaidon mukana saatavat vasta-aineet, ns. maternaaliset vasta-aineet, heikentävät rokotusten tehoa. Ohjelman mukaisesti annettuna maternaaliset vasta-aineet eivät normaalisti estä puolustuksen aktivoitumista ja rokotuksen tehoa. Mikäli emän rokotusohjelma on ollut voimakkaasti poikkeava (tiheämpi), saattaa olla tarve venyttää ensimmäistä rokotusta, ei kuitenkaan yli 12 viikon iän.

Rokotusten tarkoituksena on paitsi ehkäistä kliinisiä oireita ja kuolleisuutta, myös vähentää virusten erittämistä. Rokotukset eivät siis estä tartuntaa, mutta estävät/heikentävät sairauden aiheuttajien toimintaa ja lisääntymistä elimistössä. Osalle sairauksista saadaan vahvempi puolustusreaktio, osalle heikompi.

Oireeton, rokotettu koira voi myös levittää tartuntaa. Tämä riski on normaalitilanteessa vähäinen, mutta esim. penikkataudin päästessä leviämään tulee pikkupennut ja niiden emä samoin kuin muut herkät yksilöt eristää myös rokotetuista koirista.

Kokonaistilanteen kannalta on tärkeää myös ns. laumaimmuniteetti: kun riittävän suuri osuus eläimistä on rokotettu, ei sairaus pääse leviämään tai leviäminen on hitaampaa.

Milloin ei ole syytä rokottaa?

Terveystarkastus ja mahdollisten oireiden arviointi ennen rokottamista on välttämätöntä.

Sairasta eläintä ei tule rokottaa. Sairas yksilö ei vastaa rokotteeseen normaalisti ja rokotuksen teho jää puutteelliseksi. Toisaalta rokotus voi kääntää elimistön puolustuksen huomion pois päällä olevasta sairaudesta ja pahentaa siten sairautta. Mikäli eläimellä on jonkin voimakkaasti immuniteettia alentava sairaus, kuten Cushingin tauti, tulee perussairaus hoitaa tasapainoon ennen rokotuksia.

Pahanlaatuisen kasvaimen poiston jälkeenkin me Eläinystäväsi Lääkärissä pidättäydymme rokottamasta vuoden ajan. Etäpesäkkeistä suurin osa ilmenee vuoden kuluessa kasvaimen poistamisesta. Elimistö pystyy jonkin verran taistelemaan solutasolla itsekin syöpää vastaan, eikä siinä tilanteessa ole mielekästä kääntää elimistön huomiota muualle.

Immunologisissa sairauksissa elimistön puolustus kääntyy omia kudoksia vastaan. Pahimmillaan tilanne on henkeäuhkaava esim. punasolujen tuhoutumisen takia, mutta suuri osa sairauksista on lievempioireisia. Immunologisen sairauden jälkeen rokottamisessa tulee aina tehdä hyöty-haitta-arvio. Tässä huomioidaan sairauden vakavuus, alueellinen tautitilanne sekä yksilölliset tarpeet (esim. tarve käyttää hoitoloita). Joissakin tapauksissa saattaa riittää rokotuksen ajoittaminen tiettyyn vuodenaikaan.

Immuniteettiin vaikuttavat lääkitykset vaikuttavat rokottamiseen. Tällaisia lääkkeitä käytetään tavallisesti mm. atopian hoitoon. Lääkitysten mahdollisesta vaikutuksesta rokotusrytmiin on syytä keskustella hoitavan eläinlääkärin kanssan.

Omistajan heikentyneeseen immuniteettiin liittyvät tekijät vaikuttavat myös rokotteiden valintaan. Heikentynyttä immuniteettia aiheuttavat esim. elinsiirtopotilaiden hylkimisenestolääkkeet, kasvainsairaudet, suuret kortisonilääkitykset, HIV ja alkoholismi. Mikäli koiran perheessä jollakin henkilöllä on alentunut immuniteetti, on tästä hyvä mainita erityisesti sierainten kautta annettavaa kennelyskärokotusta harkittaessa.

Penikkatauti

Penikkatautiin ei nimestään huolimatta sairastu vain pennut, joskin pentujen kuolleisuus on korkein. Oireena on alkuvaiheessa sekä ruuansulatuskanavaoireita (oksentelua, ripulia) että hengitystieoireita (yskää, sierainvuotoa). Useimmilla eläimillä nousee kuume ja ruokahalu on heikko. Sairauden edetessä ilmenee hermostollisia oireita (koordinaatiopuutteita, näön menetys) sekä usein iho-oireita (erityisesti anturoiden paksuuntuminen). Huolellisella tukihoidolla n. 20% sairastuneista saadaan pelastettua, mutta useimmille selvinneillekin jää sairaudesta pysyviä vammoja. Tartunnan saanut koira alkaa erittämään virusta jo kahdesta viikosta muutamaan päivään ennen oireiden alkua.

Rokotus suojaa penikkataudilta tehokkaasti. Eri rokotevalmistajien perusrokotusohjelmat poikkeavat hiukan toisistaan, mutta yhteenvetona pentu rokotetaan ensimmäisen kerran kahden – kolmen kuukauden iässä ja tehostus 3-4 viikkoa myöhemmin, seuraava rokotus vuoden iässä ja sen jälkeen 3 vuoden välein.

Tarttuva maksatulehdus

Rokotus antaa hyvän suojan akuuttina esiintyvää tarttuvaa maksatulehdusta vastaan. Rokotussuojan ollessa puutteellinen, on mahdollista, että virus aiheuttaa kroonista maksatulehdusta. Kun koiralla todetaan krooninen maksatulehdus, ei viruskomponenttia ole enää eristettävissä. Tämä tarkoittaa sitä, että ei voida tietää, onko krooninen maksatulehdus alunperin adenoviruksen aiheuttama vai ei.

Tarttuvan maksatulehduksen rokotusohjelma on kuten penikkataudilla ja se kuuluukin osana tavallisimpiin yhdistelmärokotteisiin.

Parvo

Parvovirusripuli on parvovirus-2 aiheuttama koirien sairaus. Virus tuhoaa suolinukkaa ja siten suolisto ei välttämättä pysty imeyttämään ravinteita ja nestettä, vaikka varsinaisesti virus olisikin saatu eliminoitua. Tauti leviää koirasta toiseen ulosteen välityksellä. Virus on hyvin kestävä ja säilyy ympäristössä, koiran turkissa ja välineissä pitkän aikaa (jopa 7kk), maaperässä jopa vuosia. Alttiimpia ovat nuoret koirat, jotka eivät ole vielä saaneet riittävää rokotesuojaa ja joiden emältä saadut vasta-aineet ovat jo hävinneet. Tartunnan saanut koira erittää virusta n. 1-2 viikon ajan. Taudin oireet alkavat normaalisti n. 3-7 päivän kuluttua tartunnasta, mutta virusten erittäminen alkaa usein jo ennen oireiden alkamista n. 3 vuorokautta tartunnasta. Taudin oireet vaihtelevat lievästä hyvin vakavaan. Lievemmässä tapauksessa koiralla esiintyy ripulia ja ruokahaluttomuutta. Vakavissa tapauksissa koiralla esiintyy ruokahaluttomuutta, kuumetta, veristä ripulia ja oksentelua, voimakasta kuivumista tai jopa kuolema. Taudin kuolleisuus voi olla jopa 35%.

Rokottamalla koiran voi suojata tartunnalta. Rokotesuoja muodostuu viikon aikana ensimmäisestä rokotuksesta. Ennen kuin pentu on saanut ensimmäiset rokotukset niin pentua voi suojella taudilta liikkumalla turvallisella alueella, jossa ei liiku runsaasti vieraita koiria ja valitsemalla koirakontaktit niin että kyseiset koirat ovat rokotettuja ja terveitä. Parvovirusta esiintyy sekä Suomessa että ulkomailla.

Raivotauti

Raivotauti eli rabies on kaikkiin nisäkkäisiin (myös ihmiseen) tarttuva keskushermostosairaus. Tauti leviää sairastuneen eläimen syljestä tavallisimmin pureman välityksellä. Pääasialliset taudin levittäjät ovat villieläimet kuten supikoirat, ketut, sudet ja mäyrät, sekä kotieläimistä kissat ja koirat. Taudin itämisaika vaihtelee muutamasta viikosta kuukausiin, eli oireet puhkeavat vasta viikon-kuukausien jälkeen tartunnan saamisesta. Tartunnan saanut eläin voi erittää virusta jo muutamia päiviä ennen kuin oireet puhkeavat.

Taudin oireet voivat esiintyä hiljaisena tai ”raivoisana” muotona. Raivoisassa muodossa eläin on ärtynyt, levoton, ja hyökkäilee esineiden, eläinten ja ihmisten kimppuun. Hiljaisessa muodossa eläin lähinnä vetäytyy omiin oloihinsa tai käyttäytyy poikkeavasti, esim. villieläin hakeutuu ihmisen luo kuin lemmikki. Molemmissa muodoissa taudin edetessä eläimellä on nielemisvaikeuksia ja alaleuka ja silmäluomet roikkuvat, lopulta eläin halvaantuu kokonaan. Kun oireet ovat alkaneet, ei tautia enää pystytä hoitamaan vaan sairaus johtaa aina kuolemaan muutaman päivän sisällä.

Rokottamalla koiran voi suojata tartunnalta. Rokotesuoja muodostuu 4 viikon aikana ensimmäisestä rokotuksesta. Suomessa on viime vuosina tavattu raivotautia vain lepakoissa. Koska raivotautia esiintyy luonnonvaraisissa pedoissa Venäjällä, voi tauti levitä Suomeen villieläinten mukana tai ulkomailta tuotujen rokottamattomien kotieläinten mukana.

Kennelyskä

Kennelyskäksi nimitetään koiran hengitystietulehdusta, jossa on mukana sekä parainfluenssavirus, adenovirus ja Bordetella bronchiseptica -bakteeri. Oireet ovat yleensä rajut: eilen täysin terveen tuntuinen koira yskii rajusti ja saattaa jopa yökätä rajussa yskänpuuskassa.

Rokotus ei suojaa oireilta täysin, mutta nopeuttaa paranemista, vähentää jälkitautien riskiä sekä vähentää virusten erittämistä ja siten toisten yksilöiden tartuntavaaraa. Jälkitautina merkittävin on keuhkokuume. Vuosittain rokotetuilla koirilla oireet helpottavat tavallisimmin viikossa ja yleensä koirat ovat rajua parin ensimmäisen päivän yskää lukuunottamatta muuten varsin hyväkuntoisia.

Penikkataudin, parvon ja tarttuvan maksatulehduksen kanssa yhdistelmärokotteessa on adenoviruskomponetti ja usein myös parainfluenssa. Adenoviruksen suhteen yhdistelmärokotteen suoja on kolme vuotta, parainfluenssaviruksen suhteen lyhyempi, n. vuoden. Parainfluenssarokotus voidaan antaa vuosittain pistoksena.

Parhaan suojan kennelyskää vastaan antaa sierainten kautta annosteltava rokote. Sierainten kautta annosteltuna paikallisimmuniteetti tartuntareitillä on pistoksena annettua parempi. Tässä rokotteessa on mukana myös heikennetty Bordetella bronchiseptica -bakteeri, mikä parantaa suojaa. Rokotettu koira saattaa kuitenkin erittää Bordetellaa jopa kuusi viikkoa. Rokotekanta saattaa aiheuttaa oireita immuniteetiltaan heikkokuntoiselle, jonka takia rajoitteita käytölle saattaa aiheuttaa perheenjäsenten terveys.

Koiratapahtumiin osallistuvilla, hoitolapalveluja tarvitsevilla sekä perussairailla kennelyskärokotuksen ajantasaisuus on erityisen tärkeää. Tällaisia koiratapahtumia ovat esim. näyttelyt ja erilaiset harrastukset. Perussairauksista erityisesti sydänpotilaiden suojaus on tärkeää.

Muut rokotukset

Leptospiroosia vastaan rokotetaan lähinnä ulkomailla matkustelevia koiria. Matkaa suunnitellessa kannattaa keskustella eläinlääkärin kanssa leptospira-rokotteen tarpeellisuudesta sekä muista matkustamista varten tarvittavista toimenpiteistä (esim. loislääkitykset).

Herpestä vastaan rokotetaan jalostusnarttuja. Jalostuskäyttöä suunnitellessa kannattaa ottaa asiasta yhteyttä eläinlääkäriin.

 

Varaa aika terveystarkastukseen ja yksilöllisen rokotesuojan suunnitteluun

 

Juliska Haapanen-Kallio, eläinlääkäri
Jenni Laakkonen, eläinlääkäri

 

Antibioottiresistenssi – mistä on kysymys, miksi pitää olla huolissaan ja mitä voimme tehdä?

 

Viime aikoina myös julkisuudessa on keskusteltu aiempaa enemmän antibioottiresistenssistä ja sen seurauksista, kuten antibiooteille resistenteistä sairaalabakteereista. Sairaalabakteereilla tai moniresistenteillä bakteereilla tarkoitetaan yleisesti ottaen antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereita. Tunnetuimpia tällaisista bakteereista ovat MRSA, MRSP sekä ESBL. Näitä bakteereita tavataan esimerkiksi iho- ja virtsatieinfektioissa. Antibioottiresistenssi on maailmanlaajuinen ilmiö ja koskee meitä kaikkia, niin eläimiä kuin ihmisiäkin. Mutta mistä asiassa oikeastaan on kyse ja miksi meidän pitää ottaa asia vakavasti?

Antibioottiresistenssillä tarkoitetaan bakteerien vastustuskykyä yhtä tai useampaa antibioottia kohtaan. Antibiootille resistentti bakteeri pystyy kasvamaan ja lisääntymään myös antibiootin läsnä ollessa. Tällöin antibiootit eivät tehoa myöskään silloin, kun bakteeri aiheuttaa infektion ihmisessä tai eläimessä.

Antibioottiresistenssi voidaan jakaa luonnolliseen ja hankittuun resistenssiin. Luonnollisella resistenssillä tarkoitetaan bakteerien luonnollisia ominaisuuksia, joilla ne voivat vastustaa tiettyjä antibiootteja. Bakteerilla voi olla esimerkiksi tietynlainen soluseinän rakenne, joka estää antibiootin toimimisen. Luonnolliset resistenssitekijät ovat bakteerien synnynnäisiä ominaisuuksia ja kyseiset antibiootit eivät ole ikinä tehonneetkaan näihin bakteereihin. Tämän vuoksi luonnollinen resistenssi on harmitonta – näiden bakteerien aiheuttamien infektioiden hoidossa tulee vain huomioida luonnollinen vastustuskyky ja valita antibiootti, jolle vastustuskykyä ei ole.

Bakteerien resistenssiä eri antibiooteille testataan herkkyyskiekoilla.

Sen sijaan hankittu resistenssi on haitallinen ilmiö, joka pitää antibiootteja käytettäessä ottaa vakavasti. Hankittua resistenssiä syntyy, kun bakteerin perimässä tapahtuu muutoksia, jotka lisäävät bakteerien vastustuskykyä antibiooteille. Resistenssin kehittymistä voi lisätä esimerkiksi bakteerin geeniperimässä tapahtuva mutaatio, tai bakteerit voivat siirtää toinen toisilleen resistenssigeenejä niin sanottujen plasmidien (kromosomin ulkopuolella vapaana solulimassa sijaitseva rengasmainen DNA-molekyyli) välityksellä. Resistenssiä syntyy myös bakteerien taistellessa elintilasta, jolloin elinvoimaisimmat eli parhaiten antibiootteja sietävät bakteerit jäävät henkiin ja siirtävät lisääntyessään edelleen vastustuskykyä lisääviä ominaisuuksia.

Antibioottiresistenssiä syntyy aina, jokaisen antibioottikuurin yhteydessä. Antibioottiresistenssin takia aiemmin harmittomia bakteeritulehduksia ei saada hoidettua ja aiemmin melko vaarattomat infektiot muuttuvat henkeä uhkaaviksi. On arvioitu, että antibioottiresistentteihin infektioihin kuolee vuosittain noin 700 000 ihmistä. Jos resistenssiongelman kehittyminen jatkuu samalla tavalla kuin tällä hetkellä, tämänhetkisen arvion mukaan vuonna 2050 jo 10 miljoonaa ihmistä kuolee näihin infektioihin joka vuosi. Esimerkiksi tavallinen virtsatietulehdus voi koitua kohtalokkaaksi, jos toimivia antibiootteja ei ole käytettävissä. Antibioottiresistenssi on nostettu Maailman terveysjärjestön WHO:n listalla ilmastonmuutoksen ohella isoimmaksi maailmanlaajuiseksi ihmisten terveyttä uhkaavaksi tekijäksi. Tämän takia antibioottien käytössä tulee noudattaa harkintaa ja lääkkeitä tulee käyttää vain todelliseen tarpeeseen.

Antibioottiresistenssi on havaittu jo 1920-luvulla ensimmäisiä antibiootteja keksittäessä, ja resistenssin kehittymismekanismit tunnettiin jo 80-luvulla. Pitkään uskottiin, että ongelma saadaan ratkaistua kehittämällä uusia, tehokkaampia lääkkeitä. Lääkkeiden kehittäminen on kuitenkin hyvin hidasta ja kallista. Lisäksi bakteerit sopeutuvat nopeasti uusiin lääkkeisiin. 2000-luvulla on herätty huomaamaan, ettei uusia ihmelääkkeitä ole näköpiirissä, vaan todennäköisesti myös tulevaisuudessa joudumme selviämään pitkälti jo olemassa olevien lääkkeiden avulla.

Resistenssiongelmasta tekee entistä hankalamman se, että niin eläimet kuin ihmisetkin voivat kantaa antibiooteille vastustuskykyistä bakteeria tietämättään elimistössä, esimerkiksi iholla tai suolistossa. Bakteeri ei välttämättä aiheuta oireita, mutta kun elimistön vastustuskyky syystä tai toisesta pettää, voi tämä bakteeri päästä lisääntymään ja aiheuttaa oireita. Tällöin ollaan ongelmissa, sillä resistenssin bakteerin häätäminen elimistöstä on hyvin hankalaa, etenkin silloin, kun se elää elimistön pinnan sisäpuolella, esimerkiksi suolistossa. Resistenssiä bakteeria kantavat eläimet ja ihmiset voivat levittää bakteeria edelleen eteenpäin. Myös elintarvikkeet, erityisesti lihatuotteet, voivat toimia antibioottiresistenssin levittäjinä.

On siis selvää, että antibioottiresistenssin kehittymisen hidastamiseksi on tehtävä töitä ja nämä talkoot koskevat meistä jokaista. Suomessa antibioottien käyttö on jo huomattavan maltillista useisiin muihin maailman maihin verrattuna. Meillä esimerkiksi kaikki suun kautta otettavat antibiootit ovat reseptilääkkeitä ja vaativat lääkärin määräyksen. Esimerkiksi monissa Aasian maissa antibiootteja voi ostaa kuka tahansa vapaasti kaupasta. Silti meidän ei pidä Suomessakaan tuudittautua hyvään tilanteeseen, vaan pyrkiä vähentämään antibioottien käyttöä entisestään. Esimerkiksi Ruotsissa tilanne on vielä Suomeakin parempi ja elinolosuhteemme ovat hyvin samankaltaiset. Tämä osoittaa, että parannettavaa riittää yhä. On myös tärkeää tiedostaa, että resistentit bakteerit voivat siirtyä eläimestä ihmiseen ja toisaalta myös ihmisestä eläimeen.

Mitä siis voimme tehdä?

Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että antibioottien käyttöä tulee välttää niin pitkään kuin mahdollista. Keinoja on monia. Esimerkiksi rutiinileikkausten yhteydessä eläinten ei tulisi saada lainkaan antibiootteja tai korkeintaan yksittäinen annos leikkauksen yhteydessä. Meillä Eläinystäväsi Lääkärissä emme käytä lainkaan antibiootteja tavanomaisissa leikkauksissa. Tämä on mahdollista hyvällä leikkaussali- ja instrumenttihygienialla. Esimeriksi steriloitavat ja kastroitavat kissat ja koirat eivät saa lainkaan antibioottia, eivät leikkauksen yhteydessä eivätkä kotiin leikkauksen jälkeen. Myös suuri osa ortopedisistä leikkauksista, kasvainten poistoista ynnä muista toimenpiteistä tehdään täysin ilman antibiootteja. Leikkausten yhteydessä käytämme antibiootteja ainoastaan silloin, kun eläimellä on lähtökohtaisesti jokin yleistyneen tulehdustilan aiheuttama infektio.

Klinikalla potilaiden kanssa työskennellessämme otamme myös tarttuvat infektiot huomioon ja sairasta eläintä pyritään liikuttelemaan klinikalla mahdollisimman vähän tilasta toiseen sairauden leviämisen estämiseksi. Sairaan eläimen hoidon jälkeen myös tilojen siivous ja desinfektio sekä välinehuolto ovat tärkeässä roolissa bakteerien ja muiden taudinaiheuttajien leviämisen estämiseksi.

Ennen mahdollisen antibioottilääkityksen aloittamista on tärkeää todentaa taudinaiheuttaja. Kuvassa viljelystä poimittu bakteerinäyte mikroskoopin alla.

Monet sairaudet voidaan hoitaa ilman antibiootteja. Esimerkiksi toistuvista ihotulehduksista kärsivien potilaiden kohdalla pyrimme aina taustasyyn selvitykseen ja sen poistoon tai sairauden hyvään kontrolliin, jotta infektiot saadaan mahdollisimman hyvin estettyä. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi allergisen eläimen sairauden hoitoa ruokavaliolla tai allergista reaktiota hillitsevillä lääkkeillä, kuten kortisonilla, siklosporiinilla (esim. Atopica, Sporimune) tai oklasitinibillä (Apoquel). Ihotulehdukset ja haavat pyritään hoitamaan antibioottivapailla paikallishoitovalmisteilla ja tehokkailla pesuilla ja puhdistuksilla aina kun mahdollista. Nykytiedon valossa esimerkiksi korvatulehdukset tarvitsevat antibioottilääkitystä vain poikkeustapauksissa. Jos lemmikillä on esimerkiksi ahtaiden korvakäytävien takia toistuvia korvatulehduksia, tulee miettiä toistuvien lääkitysten sijaan muita ratkaisuja, kuten korvien kirurgista avarrusta. Ripulista kärsivät koirat tarvitsevat aniharvoin antibiootteja, ja myös toistuvissa ruoansulatuskanavavaivoissa taustasyyn selvitys ja hoito on ensiarvoisen tärkeää. Antibioottien sijaan voidaan siis käyttää useita muita hoitomuotoja ja tukihoitoja, jotka suunnitellaan kullekin eläimelle yksilöllisesti sen tarpeiden ja eläinlääkärin tekemän tutkimuksen perusteella.

Jos antibiootteja joudutaan käyttämään, tulisi valita mahdollisuuksien mukaan ensisijaisesti paikallishoitovalmisteita, jolloin antibiootti saadaan kohdistettua juuri tarvittavaan kudokseen. Useissa infektioissa tämä ei ole mahdollista, jolloin joudutaan käyttämään suun kautta annosteltavia antibiootteja. Antibiootti tulee kohdistaa mahdollisimman tarkasti infektion aiheuttamaan bakteeriin ja käyttää antibioottia, joka tappaa mahdollisimman vähäisessä määrin muita bakteereita (käytetään niin sanottuja kapeakirjoisia lääkkeitä). Tässä tärkeänä apuna toimivat laboratoriotutkimukset, kuten verinäytteet, sekä bakteeriviljely- ja antibioottiherkkyysmääritykset. Kuurit pyritään antamaan riittävällä annoksella ja mahdollisimman vähän aikaa. Usein tämä tarkoittaa kuurin jatkamista pari päivää oireiden loppumisesta.

Miten lemmikin omistaja voi vähentää resistenssin kehittymistä?

Kun eläimellä todetaan infektio, eläinlääkäri pyrkii valitsemaan hoitotavan, jolla antibioottiresistenssin synty olisi mahdollisimman vähäistä lemmikin sairauden ja kunnon huomioiden. Joskus tämä voi tarkoittaa työläämpää hoitoa, kuten toistuvia shampoopesuja, ihon desinfiointia tai rasvausta ja muita paikallishoitoja. Lemmikinomistajan tulisi sitoutua näihin hoitoihin ja toimia ohjeiden mukaisesti, jotta hoitotulos olisi mahdollisimman hyvä. Jos omistajasta tuntuu, ettei hoito tuota toivottua tulosta, on hyvä olla hoitavaan lääkäriin yhteydessä, jotta tilanne voidaan arvioida uudelleen. Sairaudenhoito voi vaatia myös kontrolleja. Kontrollikäynnit ovat tärkeitä myös silloin, kun omistajasta itsestään sairaus tuntuu jo parantuneen. Aina sairauden oireet eivät ole nähtävissä selvästi vain lemmikkiä tarkkailemalla, vaan voidaan tarvita esimerkiksi kontrolliverinäytteitä paranemisen varmistamiseksi. Kun kontrollit tehdään suunnitellusti, varmistetaan, että sairaus saadaan hoidettua mahdollisimman tehokkaasti yhdellä kerralla.

Jos eläinlääkäri määrää lemmikille antibioottikuurin, tulisi kuuri aina antaa ohjeiden mukaan ja loppuun asti. Jos omistajasta tuntuu, että lemmikin vointi on hyvä jo paljon ennen antibioottikuurin päättymistä, voi omistaja ottaa yhteyttä hoitavaan eläinlääkäriin ja keskustella, onko kuuria mahdollista lyhentää tai pitäisikö tilanne kontrolloida vastaanotolla kuurin pituuden tarkistamiseksi. Kuuria ei kuitenkaan koskaan tule lopettaa itse kesken, sillä huonosti hoidettu infektio lisää resistenssin kehittymistä merkittävästi. Kesken jääneen kuurin jälkeen eloon jääneet bakteerit voivat elpyä ja vaatia uuden kuurin eli lisätä antibioottien käyttöä entisestään. Osalla selviytyneistä bakteereista on lisäksi tällöin kehittynyt resistenssiä antibioottia kohtaan.

Lemmikinomistajan ei myöskään koskaan tulisi aloittaa antibioottikuuria oma-aloitteisesti, ei paikallislääkityksenä eikä suun kautta. Omatoimisesti aloitettu lääke voi olla väärä valinta hoidettavaan infektioon nähden, annostelu voi olla väärä tai sairauden hoito ei todellisuudessa vaatisi lainkaan antibioottihoitoa. Esimerkiksi monet hengitystietulehdukset ja mahataudit ovat viruksen aiheuttamia. Antibiootit eivät tehoa viruksiin, joten tällöin aloitetusta lääkityksestä on vain haittaa. Kun lemmikki sairastaa, on parempi olla yhteydessä eläinlääkäriin ennemmin liian aikaisin ja turhaan kuin tehdä omatoimisia lääkityspäätöksiä. Jos lemmikin vointi huolestuttaa, voi eläinlääkäriltä pyytää apua tilanteen arviointiin puhelimitse. On myös hyvä muistaa, että antibiootteja on useissa paikallishoitovalmisteissa, kuten korvatipoissa (Canofite, Saniotic, Canaural jne.) ja rasvoissa (mm. Isaderm). Monet mieltävät esimerkiksi Tylosin-lääkkeen ripulinhoitovalmisteeksi, mutta myös Tylosin on antibiootti ja sen käyttö tulee tapahtua ainoastaan todelliseen tarpeeseen eläinlääkärin määräyksestä.

Lemmikkien jalostusvalintoja tehtäessä asiaa tulisi tarkastella myös terveyden ja sitä kautta myös antibioottiresistenssin näkökannasta. Liialliset ihopoimut, ahtaat korvakäytävät, ja allergiat altistavat ihotulehduksille. Esimerkiksi ahtaat hengitystiet voivat altistaa hengitystievaivoille. Jos näihin vaivoihin joudutaan käyttämään toistuvia antibioottikuureja, syntyy riski antibioottiresistenssin kehittymisestä. Liioittelevia piirteitä, kuten ylisuurta nahkaa tai lyhyttä kuonoa, ei tule suosia jalostuksessa. Jalostukseen tulee pyrkiä valitsemaan mahdollisimman terveitä yksilöitä ja esimerkiksi allergisten eläinten jalostuskäyttöä tulee välttää.

Nykyisin ihmiset ja eläimet matkustavat paljon ja liikkuvuus lisää myös Suomen resistenssitilannetta, sillä monessa muussa maassa tilanne on vielä Suomea huonompi. Esimerkiksi Intiassa antibiootteja käytetään paljon ja antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereita on kaikkialla, jopa vesilätäköissä. Ihmiset voivat ulkomailla matkustaessaan saada oireettoman antibiooteille resistentin bakteerin elimistöönsä ja tietämättään levittää sitä eteenpäin. Tämän takia ulkomailla reissatessa antibiootteja tulee välttää kaikin keinoin, sillä hyvien bakteerien kuollessa, voi tuliaisina olla ikävä kaikille antibiooteille resistentti superbakteeri. Ulkomaiset riskit koskevat myös lemmikkejä. Lemmikinomistajan on hyvä kertoa eläimen matkusteluhistoriasta tai mahdollisesta ulkomaisesta alkuperästä myös eläinlääkärin vastaanotolla, jolloin tämä tieto voidaan ottaa huomioon myös infektiotauteja hoidettaessa.

Antibiootti voi sekoittaa myös suoliston normaalin bakteerikannan ja aiheuttaa vatsavaivoja, koska antibiootit tappavat aina myös suoliston toiminnan kannalta hyödyllisiä bakteereita. Tämän takia antibioottikuurin ajaksi ja sen jälkeen suositellaan maitohappobakteerivalmisteen syöttämistä, jotta suoliston normaalia bakteerikantaa saadaan palautettua. Maitohappobakteerivalmistetta valitessa tulee pitää mielessä, että maitohappobakteerivalmisteen bakteerikantojen tulee olla sellaisia, että ne eivät kehitä itse resistenssiä antibiooteille. Maitohappobakteerikannat eivät itsessään ole haitallisia, mutta ne voivat siirtää antibioottiresistenssiä vaarallisemmille taudinaiheuttajille. Esimerkiksi Canius-maitohappobakteerivalmiste sisältää Lactobacillus-kantoja, jotka ovat stabiileja eivätkä siirrä resistenssiä eteenpäin. Siten valmiste sopii hyvin antibioottikuurin ohessa käytettäväksi.

Lemmikkejä ruokitaan nykyään usein myös raakaravinnolla. Ruokintavalintoja tehdessä tulee pitää mielessä, että ulkomailla antibioottiresistenssitilanne  on hyvin erilainen Suomen tilanteeseen nähden. Raa’assa lihassa voidaan tavata myös haitallisia bakteereita, erityisesti ulkomailta tuodussa lihassa. Ulkomaisessa lihassa tavataan esimerkiksi Salmonellaa, Listeriaa ja E. colia. Myös suomalaisessa tutkimuksessa lemmikkien raakaravinnoissa tavattiin muun muassa Campylobakteereita. Lihaa koirille valitessa kannattaa suosia kotimaista lihaa ja suosia lihatuotteiden kypsentämistä. Omat kädet, työvälineet ja pinnat tulee puhdistaa huolellisesti lihan käsittelyn jälkeen. Raaka liha on suositeltavaa säilyttää erillään muista elintarvikkeista.

Me eläinlääkärit pyrimme lisäämään ja päivittämään omaa osaamistamme myös antibioottiresistenssin osalta jatkuvasti. Antibioottiresistenssi on ollut tärkeänä aiheena muun muassa Eläinlääkäripäivillä vuonna 2016 ja maailman pieneläinlääketieteen järjestön WSAVA:n kongressissa 2017. Tammikuussa 2018 Suomen Eläinlääkäripraktikot järjestää viikonlopun mittaisen koulutuksen mikrobilääkkiden käyttöön, antibioottiresistenssiin ja sen hallintaan liittyen, ja myös me aiomme osallistua tähän koulutukseen. Toivomme, että voimme omalta osaltamme kantaa kortemme kekoon antibioottiresistenssitalkoissa ja kutsumme myös sinut mukaan. Yhdessä voimme vaikuttaa valinnoillamme resistenssin kehittymiseen.

18.11. vietämme Euroopan antibioottipäivää, joten aihe on nyt erityisen ajankohtainen.

 

Johanna Reilin, eläinlääkäri
Eläinystäväsi Lääkäri

Lähteet
  1. http://www.his.org.uk/files/4514/1829/6668/AMR_Review_Paper_-_Tackling_a_crisis_for_the_health_and_wealth_of_nations_1.pdf
  2. https://www.fda.gov/AnimalVeterinary/ResourcesforYou/AnimalHealthLiteracy/ucm373757.htm
  3. Baede ym. Raw pet food as a risk factor for shedding of extended-spectrum beta-lactamase-producing Enterobacteriaecae in households cats. 2017. http://journal.plos.org/plosonee?id=10.13/journal.pone.0187239
  4. Fredrisson-Ahomaa ym. Raw Meat-Based Diets in Dogs and Cats. 2017. http://nbcbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5644655
  5. Tao Lei ym. Antimicrobial resistance in Escherichia coli isolates from food animals, animal food products and companion animals in China. 2010. http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0378113510002208?via%3Dihub
  6. Finley ym. The occurrence and antimicrobial susceptibility of salmonellae isolated from commercially available canine raw food diets in three Canadian cities. 2008. http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1863-2378.2008.01147.x/abstract;jsessionid=7221FA05D1DA0110EAA079F0E17C32D0.f02t04
Ajankohtaista lukemista
  1. https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveys/moniresistentit-bakteerit-ovat-tuontikoirilla-huolestuttavan-yleisia#.Wg6PBRrJ6WE.facebook
  2. https://www.antibioottiresistenssi.fi/