Arka koira? Hyvä seurakoira?

 Suomen Kennelliiton jalostusneuvojien jatkokurssi

Juha Kallio luennoimassa Jalostusneuvojien jatkokurssilla 4.11.2017

Viikonloppuna 4.-5.11.2017 oli Suomen Kennelliiton järjestämä Jalostusneuvojien jatkokurssi otsikolla “Käyttöominaisuudet ja niiden jalostaminen tarkastelussa”. Juha Kallio ja minä pidimme aloitusluennon siitä, miten fyysinen terveys vaikuttaa luonteeseen ja käyttöominaisuuksiin. Tuttuun tapaan Juha puhui luustoasiat, minä sitten sikermän kaikesta muusta, atopiasta ja mahavaivoista kilpirauhasen vajaatoiminnan, perianaalifistuloosin ja feokromosytooman kautta dementiaan ja paljon siltä väliltä. Saimme paljon palautetta, että näistä muistakin sairauksista kuin lonkka- ja kyynärterveyteen liittyvistä halutaan lisää tietoa.

Viikonlopun aikana sain seurata monia mielenkiintoisia esityksiä sekä paneelikeskusteluja. Erityisesti mieleeni jäi Poliisikoiralaitoksen Antti Tikkanen. Hän sarkastiseen tyyliin kertoi poliisikoiran ja koirapoliisin arjesta: muutamia tunteja päivästä ollaan töissä, loppuaika pitäisi pärjätä normaalina perhekoirana. Koiran pitää toisaalta pystyä tarvittaessa epäröimättä voimankäyttöön ja toisaalta oltava luotettava etsinnöissä – metsään eksynyttä ei saa purra. Tämä on tietysti varsin hankala paketti, varsinkin kun se pitäisi saada vielä terveessä kropassa ja varsin nopeasti kypsyvässä koirassa. Tikkanen kertoi myös uudesta haasteesta: osa koirista on niin kiinnostuneita muiden koirien hajuista, että hajut pysäyttävät toiminnan. Tämä on selkeästi jalostuksessa huomioitava asia: hajuun jumiinjäävällä poliisikoiralla ei ole asiaa yhteiskunnassa, jossa koiria ja hajuja on kaikkialla. Tällaiseen hysteeriseen hajujen työstämiseen olen törmännyt seurakoirilla, mutta esim. paimenessa veto karjaan ja työntekoon ylittää kiimaistenkin narttujen hajut. Samoin ruokapöytäkeskustelussa Kempen Riitan kanssa vetokoirista ilmeni, että juoksut eivät ole ongelma valjakossa – kuin korkeintaan lähtöpaikalla.

Riitan luento vetokoirien jalostuksesta oli myös erittäin hyvä, ja keskeinen sanoma liittyen mihin tahansa rotuun oli se, että karsintaa pitää tehdä. Ideaalitilanteessa ollaan, jos voidaan tehdä valintaa, ts. ei ole pakko tyytyä kompromisseihin.

Mikä on arka koira? Millainen on hyvä seurakoira?

Luentosalissa vallitsi kautta linjan yhteisymmärrys, että luonteen suhteen pitää tehdä karsintaa. Samoin vallitsi yhteisymmärrys, että valitettavasti jalostuspäätöksiä tehtäessä saattavat muut ominaisuudet mennä edelle. Yhteisymmärrystä ei sen sijaan vallinnut siitä, mitä tarkoittaa ARKA. Minulle arka koira on pelokas ja sillä on myös fyysisiä oireita, kuten sydämen sykkeen nousua. Araksi ja dominoivaksi ajattelen koiran myös, mikäli koiran reaktio puolustautua tulee liian pienestä ärsykkeestä. Mielestäni koira ei ole arka, jos se vetäytyy vieraan yrittäessä silittää, mutta suhtautuu muuten välinpitämättömästi. Smartdogin Katriina Tiira edusti taas ihan toista ääripäätä ajatuksessa: koira on arka, jos se edes kääntää päätä vieraan yrittäessä koskettaa. Ihminen, joka ei halua toista ihmistä ihan iholle, sanotaan usein introvertiksi tai pidättäytyväksi. Pidättäytyvä on sana, jota itse käytän ja mitä omilta koiriltani myös toivon: rasittavin koiristani on se, joka haluaa pussata ihan kaikkien kanssa. Tähän, kuten muuhunkin terminologiaan, tarvitaan selkeytystä.

Tavallisin koiran virka on seurakoira. Hyvän seurakoiran ominaisuuksista Auli Kiminki piti hyvän alustuksen ja aiheesta keskusteltiin vilkkaasti. Luonneominaisuuksien toivomuslista lähti todetuista ongelmista: koiran pitäisi pärjätä myös yksin, sen pitäisi oppia sisäsiistiksi, sen pitäisi kestää ääniä, sen pitäisi olla kiltti paitsi omalle väelle niin myös ainakin sietää esim. lasten kavereita. Omassa työssä sisäsiisteys nousee usein esiin, aina vain suuremmalla osalla seurakoirauroksista joudutaan pitämään sisällä vaippaa virtsamerkkailun estämiseksi. Koska tämä on joissakin roduissa selvästi yleisempää, on käyttäytymisellä oltava perinnöllinen tausta.

Luonteen ja käyttöominaisuuksien testaaminen

Erilaisista menetelmistä testata luonnetta ja koiran pärjäämistä oman päänsä kanssa oli myös keskustelua. Kennelliiton uusi jalostustarkastus on kehitetty arkipärjäämisen selvittämiseksi: kuinka koira kestää normaaleja kadun ääniä, miten erilaiset alustat vaikuttavat, kuinka koira pystyy ohittamaan ihmisiä ja koiria, kuinka se kestää vieraan kosketusta. Koska arkipärjääminen on suuri osa ihan kaikkien koirien elämää, on mielekästä testata koiria varsin laajasti. Luonnetestistä ja MH-kuvauksesta saatava tieto on erilaista ja mittaa koiran kykyä ratkaista tilanteita itse. Vahvasti ohjaajaan tukeutuvien koirien ja koirarotujen tulkinta luonnetestissä on vaikeampaa kuin itsenäisten. Myöskään maksimaaliset kokonaispisteet eivät ole itseisarvo, vaan luonnetestiprofiilissa pyritään tarkoituksenmukaiseen. Tästä esimerkkinä toimii kovuus vs. pehmeys. Kovaan koiraan ei juurikaan tee vaikutusta jokin säikäytys, vaan se mennä pompottelee kuin muistijälkeä ei olisi oikeastaan edes syntynyt. Pehmeä koira muistaa kokemuksen ja osoittaa sen vaikkapa väistämällä ollessaan uudelleen samassa tilanteessa. Liiallinen kovuus aiheuttaakin, samoin kuin liiallinen pehmeys, huomattavia haasteita koulutuksessa. Villien koiraeläimien pitää olla kohtalaisen pehmeitä, jotta ne eivät altistaisi itseään turhaan vaaralle.

Paimenkoirista puhunut Sinikka Kumpusalmi painotti kaikkien käyttökoirarotujen rodunomaisten testien merkitystä ja käyttöominaisuuksien ylläpitämistä. Juurista saa ja pitää olla ylpeä. Tähän on helppo yhtyä.

Kiitos Kennelliiton väelle kutsusta ja hyvistä järjestelyistä, kiitos Nokian Edenille herkullisista aterioista! Kiitos luennoitsijoille, kiitos aktiiviselle yleisölle! Nähdään taas!

 

Juliska Haapanen-Kallio
Eläinlääkäri