Giardia

Giardia on koiran ohutsuolen suolinukan pinnalla elävä alkueläin. Giardia on pennuilla varsin yleinen, aikuisilla koirilla oireettomat tartunnat tavallisia.
Koirilla esiintyy tyypillisesti niiden omaa giardiakantaa (Giardia canis tai Giardia duodenalis). Nämä kannat eivät tartu ihmiseen. Giardiasta tavataan kuitenkin useita kantoja, joista osa voi tarttua myös ihmiseen. Suomessa näitä koirasta ihmiseen tarttuvia kantoja ei kuitenkaan juurikaan tavata. Koiran hoitajan kannattaa kuitenkin huolehtia hyvästä käsihygieniasta giardiatartuntaa sairastavaa koiraa hoitaessaan.
Giardia-tartunta oireilee tavallisimmin pitkittyneenä ripulina. Giardia voidaan todeta koiran ulostenäytteestä joko niin sanotulla pikatestillä tai flotaatiomenetelmällä. Giardian tutkimiseksi koiralta kerätään ulostenäyte kolmelta ulostuskerralta. Giardia ei aina erity jokaiseen ulosteeseen, joten tämän vuoksi ulostenäytteet kerätään useammalta kerralta.
Giardian hoitoon käytetetään tavallisesti viiden päivän fenbendatsoli-kuuria (kauppanimeltä esimerkiksi Axilur). Lääkekuurin aikana kotona siivotaan mahdolliset ulostevahingot huolellisesti ja likaantuneet pinnat puhdistetaan. Tarpeettomat, likaiset lelut sekä petitarpeet heitetään pois. Pesunkestävät tekstiilit pestään 60 asteen ohjelmalla pesuaineen kanssa, jonka jälkeen niiden annetaan kuivua perusteellisesti. Koirankupit pestään kuumalla vedellä ja kuivataan päivittäin. Kodin siivoukseen voidaan käyttää tavallista yleispuhdistusainetta. Ulkona koiran ulosteet kerätään ja hävitetään asianmukaisesti.
Giardia säilyy tartuntakykyisenä huoneenlämmössä noin viikon. Giardia rakastaa kosteaa elinymäristöä. Osa kystista voi selviytyä nollan alapuolelle menevissä lämpötiloissa,mutta useimmiten pakkaslämpötila tuhoaa kystia.
Uusintartuntojen lähde on usein kodin ympäristö, johon giardiatartunnan saanut koira on päässyt ulostamaan suuren määrän giardiakystia. Maaperän puhdistaminen onnistuu ainoastaan maan pintakerroksen vaihtamisella. Pitkä kuivakausi keväällä/kesällä tappaa kuitenkin myös tehokkaasti kystia. Usein radikaaleihin toimenpiteisiin ei ole tarvetta, kun huolehditaan yleisesti hyvästä hygieniasta.
Koirat voivat kantaa giardiaa myös oireettomana ja useilta terveiltä koirilta löytyy giardiaa vähäisissä määrin suolistosta. Jos koiran ruoansulatuskanavaoireiden taustalla todetaan giardiatartunta, ei ulostenäytteen uusintatutkimukselle ole tarvetta, jos oireet ovat hoidolla poistuneet. Oireettomia koiria ei myöskään tarvitse lääkitä, vaikka ulosteessa todettaisiinkin giardiaa.
Linda Lammi
Johanna Reilin
Ulla-Riina Kuukka
Eläinystäväsi Lääkäri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.