Atopia, tavallinen syy koiran kutinaan

Atopia on koiralle kansainvälisesti ulkoloisten jälkeen merkittävin kutisevan iho-oireilun syy. Suomessa kirput eivät ole vielä kovin yleisiä, eikä kirpunpurema-allergiaa juurikaan esiinny. Täiden, väiveiden ja kapin aiheuttamia iho-oireita on, mutta määrällisesti niiden määrä jää vähemmistöön. Tutkimusten mukaan 10-30 % koirista on atoopikkoja. 

Oireet 

Atopian oireilu on vaihtelevaa. Tavallisimpia oireita ovat ulkokorvantulehdukset, tassutulehdukset, kutina kyynärvarsissa, nivusissa ja kainaloissa. Usein on myös suupielissä ja silmäluomissa sekä silmien sidekalvoilla oireita. Selkeät hengitystieoireet ovat harvinaisempia, mutta useilla jälki- tai hakukoirilla saattaa vainu olla siitepölyaikaan hukassa. Kokemukseeni mukaan brakykefaalisilla eli lyttykuonoisilla atoopikoilla ylempien hengitysteiden oireet (mm. rohina) voimistuvat usein siitepölykausilla, vaikka ilman lämpötilan nousu ei vielä selittäisi tilanteen pahenemista.  
Osalla oireita on vain tiettyyn aikaan vuodesta, esim. ulkokorvantulehdus aina elokuulla viittaa reagointiin pujolle, osalla vuosi menee esimerkiksi näin: Tilanne pahenee helmi-maaliskuun vaihteessa (leppä kukkii). Sitten hiukan helpottaa, kunnes taas pahenee ja usein todella hurjaksi koivun kukkiessa toukokuun lopulla –  kesäkuun alussa. Taas hetken helpotus, kunnes juhannukselta alkaa heinien kukinta joka jossain vaiheessa heinäkuuta vaihtuu pujon kukinnaksi. Pujon kukintaa riittääkin sitten syyskuun alkupuolelle. Tässä kohtaa useilla on pieni hengähdystauko, ennen kuin marraskuulla alkavat sisäilman allergeenit, erityisesti pölypunkki, aiheuttamaan oireita. Jostain syystä pölypunkkioireilu on voimakkainta marras-joulukuulla, tammi-helmikuu menee useimmilla lievemmillä oireilla. Ulkoilman homeitiöille reagoivat oireilevat myös syys-marraskuun ajan. 
Atopian ilmenemiseen vaikuttavat myös muut tekijät. Osalla koirista ei iholla näy mitään siinä vaiheessa, kun kutina havaitaan, tai ainoastaan mekaanisesta työstämisestä (raapiminen, ”kirputtaminen”) johtuvia vaurioita. Tämä on tyypillistä paimenkoiratyypin koirille. Toisen ääripään oireissa muodostavat koirat, joiden merkittävin oire ovat toistuvat ihotulehdukset. Tämä on tyypillistä korkean kipukynnyksen koirille, esim. rottweilereille, bulldogeille ja bullterriereille. Suurimmalla osalla koirista oireet ovat jotain tältä väliltä, esim. korvaoireita, jotka ovat komplisoituneet hiiva- tai bakteeriylikasvulla, yhdistettynä lievään taipeiden ja kyynärvarsien raapimiseen. 
Atopia puhkeaa tavallisesti ½ -3 vuoden iässä. Koska oireita saattaa olla harvakseltaan, saattaa kestää kuitenkin pitkäänkin, ennen kuin esimerkiksi oireiden toistuminen tiettyyn aikaan vuodesta havaitaan. Vanhemmalla iällä atopian saattaa laukaista esimerkiksi sisäilman homealtistus. 
Atopialle on voimakas perinnöllinen altistus ja siksi atoopikot tuleekin sulkea jalostuksesta. Perinnöllisistä syistä osalla roduista on suurempi riski sairastua atopiaan kuin toisilla. Tyypillisimmin atoopikko on terrieri (useissa roduissa), kultainen- tai labradorinnoutaja, saksanpaimenkoira, berninpaimenkoira, rottweiler, mopsi, bokseri, englannin-  tai ranskanbulldog. Kotimaisista roduistamme korostuvat karjalankarhukoira ja ajokoira.  

Kliininen diagnoosi 

Atopia on aina kliininen diagnoosi: esitiedot, oireet ja löydökset. Mikäli koiralla ei ole esiintynyt oireita, ei allergiatestiä voida käyttää mahdollisen toistaiseksi oireettoman allergian havaitsemiseen ja toisaalta negatiivinen atopiatesti ei täydellä varmuudella sulje atopian mahdollisuutta oireilevalla koiralla pois. Atopiatestin tarkoituksena onkin ensisijaisesti toimia pohjana siedätyshoidon suunnittelulle. Mikäli siedätyshoito ei syystä tai toisesta ole mielekäs vaihtoehto, on diagnoosin varmistamiseen mielekkäämpiä ja edullisempia vaihtoehtoja. 

Ruokinta 

Ruokavaliolla voidaan vaikuttaa atopian oireisiin jonkin verran. Merkittävin vaikutus on rasvahapoilla sekä niiden suhteilla. Myös muilla tulehdusprosessia rauhoittavilla ravintoaineilla on merkitystä. Erityisen suuri vaikutus ruokavaliolla on tietysti niissä tilanteissa, joissa koira kuuluu siihen atoopikkojen pieneen osuuteen, jotka ovat myös ruoka-aineallergikkoja. Ruoka-aineallergiaa epäiltäessä joko yksinään tai atopiaa komplisoivana tekijänä ruokavalio suunnitellaan joko vieraaseen proteiinilähteeseen perustuen tai käyttämällä pilkottuja eli hydrolysoituja proteiineja.
Raakaruokinnan vaikutuksista atopian hoidossa on keskusteltu paljon. Joillakin yksilöillä raakaruokinta tuntuukin toimivan. Kyseessä saattaa olla raakaruokinnassa korkea muokkaamattomien rasvojen määrä tai mahdollisesti kuivamuonan valmistusprosessi muokkaa rakenteita ärsyttävämpään suuntaan. Esimerkki tälläisesta teolliseen käsittelyyn liittyvästä ärsyttävän tekijän synnystä/lisääntymisestä  on humaanipuolella vaikkapa maidon homogenointi: kun rasvapalloset pilkotaan kovin pieniksi (eivät nouse pintaan), saattaa pienten rasvapallosten mukana imeytyä proteiinirakenteita, jotka aiheuttavat jossaikin ihmisissä allergista ärsytystä (syy miksi osalle ihmisistä luomumaito käy, mutta homogenoitu aiheuttaa oireita). On mahdollista, että jotain vastaavaa tapahtuu kuivamuonan valmistusprosessissa. Tämä hypoteettinen mahdollisuus ei siis tee kuivamuonasta kaikille soveltumatonta, se on vain tekijä joka saattaisi selittää, miksi joillekin raakaruoka sopii paremmin. Tieteellisen tarkastelun kestävää tutkimustietoa raakaruokinnan vaikutuksesta atopian syntyyn koiralla ei kuitenkaan ole. Laajoissa humaanitutkimuksissa on todettu bakteerikontaminaation esim. useamman eläimen talouksissa suojaavan lapsia allergioilta. Tästä saattaisi olettaa, että pienet määrät patogeeneja (taudinaiheuttajia), saattavat koirallakin stimuloida immuniteetin suuntautumista oikeisiin asioihin allergeenien sijaan. Eri asia on, riittävätkö kylmässä pärjäävät lievät patogeenit kuten Listeria, Campylo ja Yersinia stimiloimaan immuniteettia ”oikein”, niitähän ei koiraeläimen luontaisessa ravinnossa ole kuin häviävän pieniä määriä (heikkoja kilpailijoita olosuhteissa, joissa lämpö riittää muillekin bakteereille).  Voidaan myös spekuloida, saattavatko ko. bakteerit ylläpitää elimistössä yleistä tulehdusprosessia, joka siirtää immuniteetin huomion allergeeneista. Onko tälläinen jatkuva yleinen lievä tulehdusprosessi hyvästä – tuskin. Ihmisellä ko. bakteerit usein laukaisevat immunologisia sairauksia kuten esim. reuman.
Ruokavalion, samoin kuin muiden hoitotoimenpiteiden, suhteen tulee huomioida, että ilman allergeenien määrä vaihtelee jatkuvasti. Niinpä mikäli esim. pujon kukkiessa elokuussa aloitetaan ruokavalio, ei eläimen ollessa kuukautta myöhemmin oireeton voida päätellä varmuudella, että kyseessä olisi ruoka-aineallergia. Asiaa voidaan arvioida vasta vuotta myöhemmin pujon jälleen kukkiessa. On inhimillistä olettaa muutosten johtuvan ihmisen tekemistä toimenpiteistä. Valitettavan usein onkin menty jo vuosi –  pari ruokinnan muutoksesta toiseen oireiden alkaessa aina uudelleen ennen kuin asiaa aletaan selvitellä muiden vaihtoehtojen varalta.

Hoitovaihtoehdot 

Atopiaan ei ole parantavaa hoitoa,  vaan hoito perustuu joko immuniteetin aktiiviseen muokkaamiseen (siedätyshoito) tai oireita hillitseviin lääkityksiin. Paikallishoito on erittäin tärkeää, esimerkiksi bakteeri ja hiivaylikasvun estäminen, ihon solujen välisten sidosten vahvistaminen, ihon kosteutus, allergeenien poisto iholta. Narttukoirilla myös sterilaation on todettu vähentävän atopian oireita, uroksilla vastaava ei ole tutkimuksissa varmistunut. Useimmiten on useampien hoitojen yhdistäminen tarpeen.  

Siedätyshoito 

Siedätyshoidolla elimistön immuunipuolustusta ”koulutetaan uudelleen”, jotta se ei reagoisi vääriin asioihin. Siedätyshoidon teho on sitä parempi, mitä nopeammin hoito on aloitettu oireiden alkamisesta. Siedätyshoidon lisäksi atopian oireiden hoitoon käytetään erityisesti hoidon alkuvaiheessa muitakin lääkityksiä sekä paikallishoitoja ja ruokinnallisia keinoja. Siedätyshoidolla saadaan tutkimuksista riippuen 50-80% atoopikoista täysin oireettomiksi. Merkitystä siedätyshoidolla on jo tilanteissa, joissa esimerkiksi tarvittavan kortisonin määrä saadaan puolitettua tai siirryttyä jatkuvasta lääkityksestä kuuriluontoiseen lääkitykseen. Useimmilla koirilla siedätyshoito kuitenkin ainakin vähentää oireita siinä määrin, että muita lääkityksiä päästään vähentämään. 
Siedätyshoidon aloittamiseksi täytyy tehdä niin sanottu atopiatesti eli allergiatesti. Luotettavinta testi ont tehdä ihotestinä. Testi tehdään kevyessä rauhoituksessa. Testistä nähdään, mille allergeeneille eläin reagoi ja tämän perusteella voidaan suunnitella yksilöllinen siedätyshoito. Ennen testiä tulee koiran olla 4-6 viikkoa ilman kortisonia (riippuu annoksesta ja lääkityksen kestosta) ja 6-8 viikkoa ilman siklosporiiniaOklasitinibi ei estä testausta lääkityksen aikanakaan. 
Siedätyshoidon tehoa voidaan arvioida aikaisintaan reilun vuoden kuluttua siedätyksen aloittamisesta. Osalla koirista hoitoa jatketaan jatkuvasti, joillakin hoito voidaan lopettaa muutaman vuoden siedätyksen jälkeen. Siedätyshoidon lopettamisen jälkeen useilla koirilla oireet palaavat muutamissa vuosissa ja uusi vasta siedätyshoidolle on yleensä heikompi. Tästä syystä täysin oireettomillakin useimmiten jatketaan harvennetulla menetelmällä siedätystä. 
Siedätyshoito on mahdollista toteuttaa kolmella eri tavalla: 
1) Nahanalaiset pistokset ovat perinteinen menetelmä. Menetelmässä annetaan ensin 8-10 pistosta 4-7 päivän välein ja tänä aikana annos nostetaan terapeuttiselle tasolle. Sen jälkeen pistokset annetaan oireista ja yksilöllisestä tilanteesta riippuen 2-5 viikon välein. Pistokset annetaan hoitajatoimenpiteinä. Noin puolen vuoden siedätyksen jälkeen voidaan pistokset antaa haluttaessa kotona. Pistoksiin liittyy lievä allergisen reaktion riski ja siitä syystä täytyy vastaanotolla olla n. ½ tuntia pistoksen jälkeen. 
2) Uudempi menetelmä on käyttää suun limakalvoille annettavaa siedätystä. Siedätys annostellaan kotona päivittäin. Allergisten reaktioiden riskin siedätykseen liittyen on vähäinen. 
3) Imusolmukkeensisäisesti annettavat siedätyspistokset antavat useimmiten parhaan vasteen, mutta niitä ei voida antaa lainkaan kotona ja niihin liittyy nahanalaista siedätystä suurempi allergisen reaktion riski. Tässä siedätysmallissa aloitus on nahanalaisilla pistoksilla kuten mallissa 1, mutta jatko on 4 viikon välein imusolmukkeensisäisesti. Nämä pistokset antaa eläinlääkäri. 

Immuniteettia rauhoittavat lääkkeet 

Kortisoni 
Kortisoni helpottaa atopian oireita usein varsin pienillä annoksilla. Hyvä puoli on myös lääkityksen edullinen hinta. Haittana on maksan ärsytyksestä johtuva varsin tavallinen lisääntynyt juominen ja pissaaminen, ruokahalun voimakas nousu, karvapeitteen ohentuminen, ihonalaisravan uudelleen sijoittuminen (keskivartalolihavuus) sekä vaikutukset tuki- ja liikuntaelimistöön. Tuki- ja liikuntaelimistön ongelmana ihmisillä merkittävä osteoporoosi ei ole koiran lyhyen eliniän takia ongelma, mutta pitkät lääkitykset altistavat sidekudosten vaurioille, esim. nivelsiteiden ja ristisiteiden traumoille. 
Oklasitinibikauppanimi Apoquel 
Oklasitinibi on melko uusi tuote atopian oireiden hoitoon. Kokemukset ovat olleet hyviä ja haittavaikutukset ovat harvinaisia. Oireet helpottavat yleensä parissa päivässä lääkityksen aloittamisesta ja jatkohoidon kannalta merkittävää on, että lääkitys ei estä allergiatestin tekemistä. Jatkuvaan oireiden hoitoon pelkällä oklasitinibillä  suhtaudun kuitenkin varauksella erityisesti silloin, kun  kyseessä oleva yksilö on nuori, elämää vielä paljon edessä ja toisaalta siedätyshoidollakin hyvät mahdollisuudet. Kyseessä on kuitenkin varsin voimakkaasti immuniteettiin vaikuttava aine eikä vaikutuksia esimerkiksi kasvaintautia sairastavan potilaan hoidossa ole tutkittu.  
Siklosporiini, useita kauppanimiä 
Siklosporiini on immuniteettia rauhoittava lääke, jota käytetään ihmisillä muun muassa elinsiirtopotilailla hylkimisen estämisessä. Se rauhoittaa tehokkaasti atopian oireita useimmilla atoopikoilla ja sen sivuvaikutuksena karvankasvu paranee, mikä usein parantaa atoopikon ihon tilannetta. Voimakkaiden immunologiaa lamaavien ominaisuuksien takia siklosporiinin ei kuitenkaan tule olla ensisijaislääke  ja käytettäessä pyritään mahdollisimman pieneen oireet poissapitävään annosteluun. 
Antihistamiinit 
Osa atooppisista koirista hyötyy antihistamiineista, osalla ei tunnu juurikaan olevan vaikutusta. Koiralla tarvittavat antihistamiiniannokset ovat huomattavan suuria ihmisiin verrattuna, joskin sivuvaikutuksena ilmenevä väsyminen on harvinaisempaa kuin ihmisillä. Antihistamiinien toimintamahdollisuuksia koiran elimistössä haittaa se, että koirilla histamiinin vapautuminen allergisen ärsytyksen jälkeen on erittäin nopeaa ja rajua, joten antihistamiinin pitää olla paikalla kudoksessa hyvissä ajoin ennen allergeeneille altistusta. Tästä syystä antihistamiinit pyritään siitepölyaikaan ottamaan jonkin aikaa ennen ulkoiluja. Antihistamiinien rajoitetun tehon takia ne yleensä yhdistetään muihin lääkityksiin ja mahdollisesti saadaan jonkin haitallisemman lääkkeen annostelua alennettua. 
Antibiootit 
Antibiootit eivät kuulu atopian hoitoon muuten kuin akuutissa bakteriellissä tulehduksessa herkkyysviljelyn perusteella, mikäli atopiaa hillitsevillä lääkityksillä ei saada tilannetta rauhoittumaan. Valitettavan usein atoopikot ovat saaneet useita antibioottikuureja sekundaaritulehduksiin ja oireiden syy on jäänyt puutteelliselle huomiolle. 
Systeemiset hiivalääkitykset 
Osalla atoopikoista ihon hiivaylikasvu komplisoi ihon tilannetta. Tämä on sikäli hankala tilanne, että hiiva paitsi sinänsä ärsyttää, se myös toimii allergeenina ja tämä ärsytys ”avaa” ihoa muillekin allergeeneille. Joissain tilanteissa hiivaylikasvun hoito ei paikallishoidoilla (hiivaan tehoavilla pesuilla) onnistu riittävästi ja joudutaan käyttämään myös suun kautta annosteltavia hiivalääkkeitä. Suun kautta annosteltavat hiivalääkitykset eivät kuitenkaan koskaan poista pesujen tarvetta.
Ihon lämpötila 
Ihon jäähtyminen vaikeuttaa ihon aineenvaihduntaa ja kuivattaa ihoa, tekee sen herkemmäksi ulkoisille ärsykkeille. Atoopikoilla on melko usein myös normaalia ohuempi karvoitus, jolloin tilanne on entistä heikompi. Mikäli potilaalla on paksu rasvakerros ihon alla ylipainon takia, jäähtyy iho erittäin voimakkaasti. Ihon lämpötilaa ylläpidetään ensisijaisesti pitämällä eläin hoikkana ja käyttämällä tarvittaessa takkia. Lisäksi voidaan tarvittaessa käyttää lääkityksiä karvapeitteen vahvistamiseksi tai ihon verenkierron parantamiseksi.  
Paikallishoidot 
Paikallishoidoilla on useita tarkoituksia: 
  1. Estää sekundaari-infektioita: pesut bakteeri- ja/tai hiivaylikasvua. Pesut, pesut ja pesut sekä antimikrobiset voiteet,  geelit ja suihkeet, esim. hunajapohjaiset. 
  1. Parantaa ihosolujen välisiä sidoksia ja siten estää ihon kuivumista ja allergeenien pääsyä ihon läpi. Atoopikoilla ihon rakenne on usein muuttunut terveisiin yksilöihin verrattuna, jolloin se myös läpäisee allergeeneja helpommin. Kosteuttavat valmisteet, esim. Ermidra ja Allerderm spot on. 
  1. Vähentää allergeenien määrää iholla: shampoopesut, huuhtelu puhtaalla vedellä heti luonnonvedessä uimisen jälkeen. 
  2. Vähentää ihon mekaanista työstämistä. Osassa paikallisvalmisteista on nuolemista vähentäviä ainesosia, eivät kuitenkaan toimi kaikilla, esim. Pihkavoiteet. Osalla koirista mekaaninen työstämisen esto on varsinkin alkuvaiheessa hoitoa välttämätön (kauluri, tossut, paita). 
Kirurgiset toimenpiteet 
Joskus atopian oireita saadaan merkittävästi helpotettua kirurgisilla toimenpiteillä, esimerkiksi ahtautuneiden korvakäytävien avartamisella, tulehtuneiden huulipoimujen tai toistuvasti oireilevien anaalirauhasten poistolla. Joskus on myös tarpeen poistaa tassuista anturoiden välinen nahka. Kirurginen hoito ei myöskään paranna sairautta, joskin joissakin tapauksissa helpottaa oireita tai niiden hoitoa huomattavasti. 
Korvien tutkimus ja puhdistaminen vastaanotolla 
Kroonisesti korviaan oireilevilla koirilla korvien tilanteesta saadaan usein runsaasti lisätietoa, kun korvat tutkitaan video-otoskoopilla. Video-otoskoopilla saadaan hyvä näkyvyys myös korvakäytävän perälle ja päästään pureutumaan toistuvalle oireilulle altistaviin tekijöihin. Korviin voi olla pitkittyneen oireilun seurauksena olla kertynyt esimerkiksi karstaa, eritettä tai karvoja siinä määrin, että korvan luonnollinen puhdistuminen estyy ja mekaaninen ärsytys pahentaa tilannetta enstisestään. Tällöin anestesiassa tehtävästä korvahuuhtelusta on usein apua. 

Atopian ennaltaehkäisy 

Merkittävin atopialle altistava tekijä on perimä. Mikäli toinen vanhemmista on atoopikko, on riski sairauden saamiselle noin 25 % ja mikäli molemmat ovat atoopikkoja, on pennun riski sairastua jo yli puolet. Jalostuksellisilla valinnoilla voidaan atopian riskiä voimakkaasti ja nopeasti lisätä, jos riskiin suhtaudutaan piittaamattomasti. Käyttämällä terveitä yksilöitä jalostukseen, voidaan atopian esiintyvyyttä hitaasti vähentää. Atopian riskiä ei voida kuitenkaan täysin poistaa, vaikka ihoterveys huomioitaisiin jalostusvalinnoissa tärkeänä osana. 
Toinen merkittävä tekijä on pentuajan ruokinta. Ruoka-aineallergiat ja –yliherkkyydet nostavat atopian riskiä. Toisaalta ruuansulatuskanava on tärkein reitti puhutella immuniteettia reagoimaan normaaleille ärsykkeille eli haitallisille bakteereille. Ruuan täytyy olla hyvin sulavaa ja ulosteiden normaaleita ja osana ruokintaa käytetään pieniä määriä tunnin-pari huoneenlämmössä ollutta raakaa jauhelihaa tai ruuantähteitä stimuloimaan immuniteettia. 
Ihon kunto pentuaikana on tärkeä. Riskiroduilla tarvittaessa hiivakontrolli ja erityisesti ihoa kosteuttavat ja ihosolujen välisiä sidoksia parantavat valmisteet ovat mielekkäitä. 
Yhteenveto 
Atopia on tavallinen sairaus. Se ei parane, mutta useimmat koirat on saatavissa oireettomiksi tai lieväoireisiksi. Mitä varhaisemmassa vaiheessa diagnoosi tehdään ja hoito aloitetaan, sen useampia vaihtoehtoja pitkäaikaishoidossa on. 
Juliska Haapanen-Kallio, eläinlääkäri 
Vastaanotollamme atoopikkojen hoitoon on lisäkseni perehtynyt eläinlääkäri Johanna  Reilin.

Välimuotoisten nikamien problematiikka

Artikkeli on julkaistu 2016 Suomen Beauceron -yhdistyksen lehdessä ja siksi esimerkkeinä on pääosin beaucenpaimenkoiria. Problematiikka on kaikilla roduilla sama.

Normaali rakenne

Nisäkkäällä on kaulanikamia (C) 7, rintanikamia (T) 13, lannenikamia (L) 7, ristiluuksi yhteenluutuneita ristinikamia (S) 3 ja vaihteleva määrä häntänikamia. Ristiluu niveltyy lantioon (sacro-ileacaliitos eli SI-nivel). Muita niveliä rangan ja muun tuki- ja liikuntaelimistön luuston kanssa ei ole. Etujalat liittyvät vartaloon pehmytkudoksilla.
Selkärangan sisällä kulkee selkäydin lannerangan 4.-5. nikaman tasolle asti. Siitä eteenpäin hermosto on jakautunut erillisiksi säikeiksi, ns. hevonhännäksi. Jokaiselle hermolle on oma evoluution kuluessa vakiintunut reittinsä tietyssä nikamavälissä jopa niin vahvasti, että keskushermostovaurion kohta voidaan paikantaa hermostollisten puutteiden/refleksien muutosten perusteella varsin tarkasti.

Välimuotoisuus

VA:lla tarkoitetaan nikaman kehityshäiriötä (vertebral anomaly). Korkkiruuvihäntäisillä roduilla nikaman kehityshäiriötä tavataan rangan kaikissa osissa, tavallisimmin rintarangassa. Muilla roduilla VA:na ilmoitetaan mahdolliset välimuotoiset nikamat muualla kuin lanne-ristiluuvälissä, jossa ne ilmoitetaan LTV:nä (Välimuotoinen lanne-ristinikama eli lumbosacral transitional vertebra). Välimuotoiset nikamat ovat synnynnäinen, periytyvä ominaisuus.Oireettoman selkämuutoksen kantaja ei periytä välttämättä oireetonta selkämuutosta, esim. ei voida sanoa että LTV1 periyttäisi LTV1:stä. Samoissa pentueissa on usein eri variaatioita välimuotoisista nikamista. Huomioitavaa on, että viimeinen lannenikama on rungoltaan normaalistikin muita lannenikamia lyhyempi. Välimuotoisuuden arvioimiseksi tulee yksittäisten nikamien lisäksi tarkastella kokonaisuutta.
Välimuotoisia nikamia on erilaisten rangan osien vaihteissa: kaula- ja rintarangan, rinta- ja lannerangan sekä lannerangan ja ristiluun muodostavien ristinikamien vaihteissa. Tällöin esimerkiksi viimeisessä kaulanikamassa saattaa olla pienet kylkiluun tyngät (kuva 2. ja 4.), kylkiluullisia normaaleita rintanikamia on vain 12 (jolloin viimeinen rintanikama muistuttaa rakenteeltaan lannenikamaa, kuva 4.) tai viimeinen lannenikama on lyhentynyt ja mahdollisesti jopa kiinnittynyt ristiluuhun muistuttaen ristinikamaa. On myös mahdollista, että ensimmäinen ristinikama ei olekaan luutunut kunnolla ristiluuhun vaan muistuttaa siten lannenikamaa.
Nikaman rakenteen muuttuessa sen tehtävän mukainen toiminta saattaa häiriintyä niin ortopedisessa kuin neurologisessa merkityksessä. Mikäli nikaman rakenne on muuttunut, saattaa hermon ulostuloaukko olla alunperinkin muuttunut. Lisäksi muuttunut rakenne aiheuttaa epästabiiliutta, jonka elimistö pyrkii estämään luuduttamalla nikamia yhteen. Selässä nikamien keskinäistä liikettä vähentävää uudisluumuodostusta nimitetään spondyloosiksi. Tämä uudisluumuodostus ahtauttaa hermojuurten kulkureittejä entisestään ja aiheuttaa siten kipua.

LTV-luokittelu

LTV1 eli ”jakautunut ristiluun keskiharjanne” on LTV:n lievin muoto, jossa nikaman keskiharjanteessa on painauma 1. ja 2. ristinikaman välissä . LTV1-lausunto annetaan myös, jos keskiharjanteen 1. osa on puutteellisesti kehittynyt. Ristiluun runko-osa on aina normaalisti luutunut. Yksilötasolla LTV1-muutos sekä erilaiset välimuotoiset nikamat ylempänä rangassa vaikuttaisivat oireettomilta tai niukimmin oireita aiheuttavilta.
LTV2 ”Symmetrinen välimuotoinen lanne-ristinikama”: Viimeinen lannenikama, L7, on saanut ristinikamien piirteitä, esim. lyhentynyt, mutta ei ole luutunut kiinni ristiluuhun ja lannenikamien lukumäärä on normaali.
LTV3 ”Epäsymmetrinen lanne-ristinikama” on vastaava kuin LTV2, paitsi että viimeinen lannenikama (L7) on paitsi muuttunut, myös epäsymmetrinen. LTV3-muutokset aiheuttavat lähes aina jossain vaiheessa elämänkaarta oireita.
LTV4 6 tai 8 lannenikamaa: välimuotoisen lanne-ristinikaman rakenteellisesti vakavin muoto, jossa 7. lannenikama (L7) muistuttaa rakenteeltaan ristinikamaa (kuva 8. ja 11.) tai ristiluun 1. nikama (S1) muistuttaa rakenteeltaan lannenikamaa (kuva 9. ja 12.). Tällöin ristiluu on jakaantunut ja usein myös SI-liitos on puutteellisesti kehittynyt ja kooltaan liian pieni huomioiden kohtaan kohdistuva rasitus.

Spondyloosin ja välimuotoisten nikamien suhde

Välimuotoiset nikamat on mahdollista kuvantaa jo pikkupentuna, oireita kuitenkin tavallisemmin ilmenee vasta aikuisena.Välimuotoiset nikamat aiheuttavat rangan epästabiiliutta ja lantion vinoutta ja siten lisäävät uudisluun kertymistä (silloittumista, spondyloosimuutosta). Myös välilevyrappeuman riski nousee.
Tällä hetkellä viimeisen lannenikaman ja ristiluun välinen (L7-S1) silloittuma ilmoitetaan virallisissa kuvaustuloksissa spondyloosina. Koira, jolla on silloittumaa ko. välissä, ei voi saada SP0-lausuntoa iästä huolimatta. Tämä silloittuma tulee erottaa perinnöllisestä spondyloosista, jossa silloittumamuutoksia tulee erityisti rinta- ja lannerankaan useisiin kohtiin.
Kuten todettua, on välimuotoiset nikamat mahdollista tutkia jo nuorella iällä. Kyynärtutkimusten takia beauceronin virallisten kuvausten alaikäraja on kuitenkin 18 kk. Spondyloosilausunnon alaikäraja on 24 kk.

Kliiniset oireet

Vähimmillään LTV:stä oireena saattaa olla lantion vinous, joka aiheuttaa lihasten kipeytymistä ja sitä kautta liikevirhettä. Näissä tilanteissa harrastaminen saattaa olla mahdollista huolellisella lihashuollolla ja tarvittaessa fysioterapialla. Iän myötä tilanne usein kuitenkin heikkenee.
Välilevyrappeuma L4/L5-tason etupuolella aiheuttaa ahtauman selkäytimessä ja oireet ovat eriasteisia halvausoireita. Tämän tason takapuolella ahtautuvat hermojuuret. Hermojuurien kompressio on harvoin niin täydellinen, että aiheuttaisi halvausta. Tyypillistä on, että koirat ovat oireettomia/näennäisen oireettomia 6-7 vuoden ikään. Keski-iästä eteenpäin alkaa alueella olla uudisluuta tai mahdollisesti lonkat alkavat vaivata. Lonkkien kipeytyessä koira pyrkii joustamaan selällä enemmän ja sitä tilanne ei kestä. Hermojuurien kompressiossa puhutaan cauda equina -syndroomasta (hevosenhäntäsyndrooma). Sen diagnosointi on erityisesti alkuvaiheessa hankalaa ja onkin todennäköistä, että oireilevat koirat ovat kärsineet jo pitkään ennen kuin oireista tulee havaittavat. Mikäli koiralla on todettu jokin selkämuutos nuorella iällä, on säännöllinen eläinlääkäriseuranta välttämätöntä 1-2 vuoden välein ja lievienkin oireiden ilmetessä uusintakuvaus tarpeen.
Joskus jo nuorella koiralla saattavat hermojuurioireet tai SI-nivelen puutteellisuuteen liittyvä kipu aiheuttaa voimakkaitakin oireita. Oireet saattavat erityisesti pennuilla ja nuorilla koirilla olla hämääviä, esim. ongelmia sisäsiisteyden oppimisessa tai aggressiivisuutta.
Yhteenvetona voidaan todeta, että muutokset lanne-ristiluualueella aiheuttavat lyhentynyttä harrastuskäyttöä, tarkempaa harkitaan harrastelajeille, tarkkaa eläinlääkärin seurantaa, huolellista lihashuoltoa ja ennenkaikkea kipua.

Jalostuksellinen näkökanta

Tähän mennessä on selvää, että kyseessä on periytyvä muutos. Mekanismi on toistaiseksi tuntematon, joten geenitestejä tms. ei ole vielä aikoihin odotettavissa (jos koskaan, kun kyseessä ei ole yksittäinen geenivirhe). Tutkimukset ja jalostuksellinen valinta perustuvat siten perinteiseen röntgentutkimukseen. Eläinlääkärien tietoisuus kuvauskohdista, jotta nikamien määrä pystytään laskemaan, alkaa hiljalleen lisääntyä, kiitos Kennelliiton eläinlääkäreille suuntaaman aktiivisen tiedotuksen.
Oireettoman selkämuutoksen kantaja ei periytä välttämättä oireetonta selkämuutosta eli ei voida esim. sanoa, että LTV1 periyttäisi LTV1:stä. Samoissa pentueissa on usein eri variaatioita välimuotoisista nikamista. Jalostukselliselta kannalta nikamamuutokset tulee tiedostaa ja mikäli esim. täysin oireeton LTV1- tai VA (esim. T13->L1) -koira on muilta ominaisuuksiltaan erinomainen ja jalostuskäyttö siten mielekästä, on toiseksi osapuoleksi ehdottomasti syytä valita selkäterve yksilö.
Beaucenpaimenkoirilla VA- ja LTV-tutkimukset kuuluvat PEVISA-ohjelmaan 2017 alkaen.
Juliska Haapanen-Kallio
Kirjoittaja on eläinlääkäri yrityksessä Eläinystäväsi Lääkäri, Tampere www.elainystavasilaakari.fi, ja toimii Suomen Beauceron ry:n jalostustoimikunnan puheenjohtajana
Linkissä Beauceronien selkäartikkeli  kuvasarjassa selkäterveen koiran kuvat (kuva 1., 3., 5., 7. ja 10.) sekä muutoksia rakenteessa. Esimerkkikuviksi on valittu koiria, joilla ei vielä ole uudisluumuodostusta selän alueella. Aiemmin Suomen Beauceronit -fb-ryhmässä on ollut esillä kuvat, joissa samalla koiralla (kuvaushetkellä ikä 2 vuotta) on rangassa useampi muutos, kuvat 2.,4.,6., 8. ja 11. Kolmas koira on voimakkaasti oireileva pentu, kuvaushetkellä 6 kk, kuvat 9. ja 12.

Ulkomailla koiran kanssa – tuliaisina tarttuva tauti?

Suomen eläintautitilanne on hyvä moniin muihin maihin verrattuna. Jo aivan naapurimaissa eläintautitilanne on kuitenkin aivan toinen. Tarttuvat eläintaudit ovat ikäviä paitsi eläimelle itselleen, voivat joissakin tapauksissa tarttua myös ihmiseen.

Koirien kanssa matkustus ja koirien tuonti muista maista Suomeen lisääntyvät jatkuvasti. Matkustaminen koiran kanssa voi olla mukavaa, ulkomaille suunnattu astutusreissu voi tuoda uutta verta rotuun tai ulkomailta voi löytyä juuri se itselle sopiva koira. Ulkomaan vierailut voivat kuitenkin tuoda tullessaan myös ikä- viä tuliaisia, jos tarttuvilta taudeilta suojautumiseen ei ole etukäteen kiinnitetty huomiota. Mitä siis pitää mielessä ulkomaan reissua tai koiran hankintaa ulkomailta suunniteltaessa? Taudeilta suojautuminen ja tautien Suomeen leviämisen estäminen on kaikkien yhteinen etu ja velvollisuus.

Seuraavassa kerrotaan lyhyesti sellaisista tarttuvista eläintaudeista, joita meillä Suomessa ei ole, tai jotka ovat Suomessa harvinaisia, mutta joihin sairastumisen riski on muualla maailmassa huomattavasti suurempi.

Anaplasmoosi
Anaplasmoosi on Ixodes-suvun puutiaisten levittämä sairaus, jota koiralle aiheuttavat Anaplasma phagocytophilum ja Anaplasma platys -bakteerit. Jotta puutiainen välittäisi sairauden nisäkkäälle, on sen oltava kiinnittyneenä vähintään 24−48 tunnin ajan nisäkkäässä. Inkubaatioaika puutiaispuremasta kliinisten oireiden alkamiseen vaihtelee 1−2 viikkoon. Bakteerit lisääntyvät elimistössä erityisesti neutrofiileissä valkosoluissa ja muodostavat niin sanottuja moruloita. Anaplasma platys infektoi elimistön verihiutaleita aiheuttaen aaltoilevaa verihiutaleiden puutosta. Oireina voi ilmetä väsymystä, ruokahaluttomuutta, kuumetta, apatiaa ja anemiaa.

Anaplasmoosia esiintyy koko Euroopan alueella, myös Suomessa. Anaplasmoosilta voidaan suojautua käyttämällä punkkikarkotteita sekä poistamalla koiraan kiinnittyneet punkit mahdollisimman pian. Anaplasmoosia voidaan hoitaa antibiooteilla.

Angiostrongylus vasorum
Angiostrongylus vasorum eli ranskalainen- tai pieni sydänmato on nematodi-mato, joka tarttuu etanoista ja kotiloista koiraeläimiin. Koirat saavat tartunnan syödessään väli-isännän. Tauti ei tartu ihmiseen. Tauti voi tarttua toisen koiran ulosteesta toiselle koiralle.

Tartunta on koirilla usein oireeton. Oireina voi esiintyä äkkikuolemia, yskää tai hengenahdistusta sekä sydänoireita.

Tautia esiintyy Länsi- ja Etelä-Euroopassa sekä Ruotsissa.

Toukat voidaan havaita ulostenäytteestä sekä vasta-aineita verinäytteestä. Hoitona käytetään loislääkkeitä. Tartuntoja voidaan ennaltaehkäistä neljän viikon välein annetulla moksidektiini-imidaklopridi- valmisteella. Esiintymisalueilla oleskeltaessa suositellaan säännöllistä lääkitystä sekä ulostenäytetutkimuksia toukkien varalta kaksi kertaa vuodessa.

Babesioosi 
Koiran babesioosi on Babesia canis canis -alkueläimen aiheuttama tauti, joka leviää Dermacentor-puutiaisten välityksellä. Lisäksi tauti voi levitä suoran verikontaktin kautta. Babesioosi voi tarttua myös ihmiseen, mutta tavallisesti puutiaisen välityksellä. Koirasta tartunnan voi saada vain suoran verikontaktin kautta. Babesiat ovat punasolujen sisällä eläviä alkueläimiä, jotka aiheuttavat koiralla punasolujen hajoamista ja siten anemiaa. Anemian seurauksena voi esiintyä esimerkiksi kalpeutta, väsymystä, kuumetta, ruokahaluttomuutta ja heikkoutta. Taudin itämisaika on 7−14 vuorokautta.

Ilmaston lämpenemisen myötä tautia levittäviä puutiaisia tavataan yhä pohjoisemmassa. Tällä hetkellä tautia esiintyy Keski- ja Etelä-Euroopassa, mutta todennäköisesti sairaus leviää vähitellen pohjoisemmaksi.

Tauti voidaan todeta tunnistamalla loinen mikroskoopilla punasolujen sisältä tai niin sanotulla PCR-menetelmällä verinäytteestä. Sairautta voidaan hoitaa imidokarbi-injektioilla. Ennuste on hyvä, jos sairaus havaitaan ajoissa, mutta vaikeasti sairaat eläimet voivat menehtyä.

Babesia-tartunnalta voidaan suojautua estämällä punkkitartunnat käyttämällä punkkikarkotteita.

Bartonelloosi
Bartonelloosi on Bartonella-suvun bakteerien aiheuttama tauti. Bartonella-suvun bakteerit kulkeutuvat elimistössä punasolujen ja verisuonten endoteelisolujen sisälle ja aiheuttavat koirilla tavallisimmin endokardiittia eli sydänläppien tulehdusta. Bartonelloosi voi tarttua myös ihmiseen aiheuttaen yleisinfektion. Tauti voi tarttua koirasta ihmiseen.

Bartonelloosi voi oireilla muun muassa kuumeena, suurentuneina imusolmukkeina, ontumisena, sierainvuotona, ihorektioina, silmän suonikalvon tulehduksena sekä verenpurkaumina limakalvoilla. Taudin diagnosoiminen on vaikeaa, veriviljelyä pidetään tarkimpana diagnosointimenetelmänä. Myös PCR-tekniikalla voidaan eristää bakteerin DNA verestä tai kudosnäytteestä.

Bartonelloosia voidaan hoitaa antibiootein. Hoidolla saadaan kuitenkin ainoastaan lievitettyä tai poistettua oireita, itse bakteeria ei saada elimistöstä pois ja siten koira voi tartuttaa sairautta eteenpäin.

Bartonella-bakteerit tarttuvat koiraan vektorin välityksellä, tavallisimmin puutiaisten, kirppujen tai kissan raapimien kautta. Myös hyttysten epäillään levittävän tautia. Puutiaista pidetään merkittävimpänä välittäjänä.

Bartonelloosia esiintyy Euroopassa laajalti pohjoismaita lukuun ottamatta. Bartonelloosilta voidaan suojautua ulkoloishäädöllä, joka karkottaa sekä punkkeja että kirppuja.

Bruselloosi 
Bruselloosin eli luomistaudin aiheuttavat Brucella-suvun bakteerit. Näistä koira on Brucella canis -bakteerin pääasiallinen isäntä. Myös Brucella abortus ja Bruscella suis voivat tarttua koiraan. Brucella-suvun bakteerit voivat tarttua myös ihmiseen. Myös Brucella canis voi tarttua ihmiseen, mutta perusterveellä ihmisellä tauti on yleensä lievä ja tauti muistuttaa lähinnä pitkittynyttä yleisinfektiota.

Bruselloosi aiheuttaa kroonisen infektion sekä uroksen että naaraan sukuelimissä, tavallisesti infektio on elinikäinen. Tyypillinen oire on sikiökuolema tiineyden viimeisen kolmanneksen aikana. Narttu voi synnyttää sekä eläviä että kuolleita pentuja. Välillä voi syntyä täysin terveitä, normaaleja pentueita. Myös tiinehtymättömyyttä ja pentujen varhaiskuolemia voi esiintyä. Uroksilla tavataan kivestulehdusta. Muita mahdollisia oireita ovat niveltulehdukset ja niihin liittyvät liikuntavaikeudet ja halvausoireet. Aikuisilla koirilla yleisoireet ovat kuitenkin yleensä vähäisiä, minkä vuoksi tartunta voi olla salakavala.

Brucella-bakteerit ovat erittäin helposti tarttuvia ja ne tarttuvat eläimestä toiseen astutuksen tai siemennyksen kautta, sekä suorassa kontaktissa sikiönesteeseen, sikiökalvoihin tai sikiöön. Tartunnan voi saada sekä uroksen siemennesteestä että virtsasta. Pennut saavat tartunnan synnytyksen yhteydessä emältä. Bakteerien erittyminen lisääntyy nartuilla juoksuaikana.

Oireettomia tartuntoja voidaan seuloa verestä vasta-ainemäärityksellä. Brucella-tartunnan saaneen koiran lopettaminen on suositeltavaa sairauden leviämisen estämiseksi. Jos koiraa ei lopeteta, tulee se steriloida tai kastroida, koska pääasiallinen tartunta on sukuelimissä. Koira tulee myös pitää erillään muista koirista. Jos bruselloosi on päässyt kenneliin, tulee eläimet testata bruselloosin varalta vähintään kahdesti ja tartunnan saaneet eläimet lopetetaan.

Bruselloosia tavataan eniten Etelä- ja Väli-Amerikassa. Euroopassa tautia tavataan ainakin Saksassa, Tsekeissä, Espanjassa, Ruotsissa, Unkarissa ja Itävallassa. Tauti on yleisempi huonoissa hygienisissä oloissa. Suomessa on tavattu bruselloosia tuontikoirissa vuosina 2008 ja 2013.

Bruselloosin leviäminen tavallisen matkustamisen yhteydessä koiraan on epätodennäköistä. Sen sijaan tauti voi levitä astutustamatkojen ja uroksille astuttavaksi saapuvien narttujen mukana. Taudin ennaltaehkäisemiseksi tulee varmistua jalostukseen käytettävän eläimen tautivapaudesta, suositeltavaa on pyytää testaamaan ulkomainen koira bruselloosin varalta ennen astutusta, ainakin silloin, kun liikutaan riskialueilla. Bruselloosialueilta hankittavilla koirilla voi niin ikään esiintyä bruselloosia, erityisesti kaduilta pelastetut koirat kuuluvat riskiryhmään, sillä ne parittelevat usein hallitsemattomasti keskenään. Koiraa ulkomailta hankittaessa kannattaa siis harkita myös bruselloosin testaamista ennen Suomeen tuontia, ainakin riskiryhmään kuuluvien eläinten kohdalla.

Dirofilarioosi 
Dirofilarioosi on hyttysen välittämä sairaus, jonka aiheuttajana on niin sanottuja mikrofilarioita tuottava sukkulamato . Dirofilaria immitis aiheuttaa koiralle sydänmatotaudin, Dirofilaria repens ihonalaiskudoksen paikallisia patteja.

Dirofilaria immitis esiintyy Portugalissa, Espanjassa, Ranskassa, Sardiniassa, Korsikalla, Mallorcan saarilla, Sveitsissä, Italiassa, Sloveniassa, Kroatiassa, Bosniassa, Montenegrossa, Albaniassa, Makedoniassa, Kreikassa, Tsekeissä, Slovakiassa, Serbiassa, Romaniassa, Venäjällä, Bulgariassa ja Turkissa. Suomessa ja muissa pohjoismaissa sairautta on raportoitu tuontikoirilla. Dirofilaria repens esiintyy Espanjassa, Ranskassa, Sardiniassa, Korsikalla, Italiassa, Etelä- Sveitsissä, Sloveniassa, Kroatiassa, Bosniassa, Montenegrossa, Albaniassa, Kreikassa, Tsekeissä, Slovakiassa, Unkarissa, Serbiassa, Turkissa, Bulgariassa, Romaniassa, Moldovassa, Ukrainassa, Valkovenäjällä ja Venäjällä sekä Balttian maissa. Lisäksi on raportoitu yksittäisiä tautitapauksia Saksassa, Hollannissa, Puolassa ja Itävallassa.

Taudin reservoaarina toimivat suojaamattomat lemmikit ja katukoirat. Yli 70 eri hyttyslajin on todettu voivan levittää sairautta. Hyttynen siirtää infektion koirasta toiseen imiessään verta. Tärkein sydänmadon kehitystä hidastava tekijä on ympäristön lämpötila ja kosteus.

Wolbachia-bakteeri elää vahvassa symbioosissa sydänmadon kanssa. Mato vapauttaa bakteeria koiran verenkiertoon silloin, kun se tuottaa mikrofilarioita, kuollessaan tai esimerkiksi sydänmatolääkityksen yhteydessä. Bakteerin vapautuminen verenkiertoon aktivoi neutrofiilien valkosolujen välittämää tulehdusreaktiota.

Dirofilaria immitiksen aiheuttamassa taudissa ei alkuvaiheessa yleensä esiinny oireita. Oireet riippuvat sydänmatojen määrästä elimistössä. Taudin edetessä voi ilmetä yskää, hengenahdistusta, sydämen sivuääni, rytmihäiriöitä, ruokahaluttomuutta ja rasituksensietokyvyn heikkenemistä. Matojen kuollessa voi ilmetä verisuonitukoksia. Tauti voi johtaa kuolemaan. Dirofilaria repens aiheuttaa vain paikallisia ihoreaktioita.

Sydänmatotartunta voidaan useimmiten varmistaa verinäytteestä. Aikuisten matojen häätöön käytetään melarsominiinjektioita. Mikäli sydänmatoja on paljon, voivat ne kuitenkin tehdä verisuonitukoksen kuollessaan. Tällöin matoja voidaan joutua poistamaan kirurgisesti sydämestä. Vakavissa tapauksissa hoito ei ole aina mahdollista.

 Sydänmatotartunnan ennaltaehkäisyyn käytetään kerran kuukaudessa annosteltavia loislääkkeitä. Suojaava lääkitys on tarpeen sydänmatoalueelle matkustettaessa. Lisäksi hyttysiltä suojautuminen karkotteilla on tarpeen. Suomeen sydänmatoalueelta tuotavat koirat on tarpeen testata sydänmadon varalta lähtömaassa.

Ekinokokkoosi 
Ekinokokit ovat heisimatoihin kuuluvia lihansyöjien loisia. Ekinokokkiheisimatojen pääisäntä on petoeläin (esim. koira, kettu, susi) ja väli-isäntänä toimii petoeläimen ravinnoksi kelpaava kasvinsyöjänisäkäs (lammas, nauta, myyrä, poro jne.). Ihminen voi saada tartunnan väli-isännän tavoin. Ekinokokit eivät aiheuta oireita pääisännilleen eli tässä tapauksessa matkustelevalle koiralle, mutta ihmiseen tarttuessa ekinokokkitartunta on vaarallinen.

Ekinokokkeja on useita erilaisia, mutta useimmiten puhutaan hirvi- ja myyräekinokokista. Hirviekinokokki eli Echinococcus canadensis voi tarttua ihmiseen loista kantavan koiran tai suden ulosteesta tai ulosteilla saastuneen veden tai elintarvikkeiden välityksellä. Ihmisellä taudin itämisaika on pitkä ja voi aiheuttaa vatsakipuja, kuumetta, yskää ja ihottumaa. Hirviekinokokkoosia tavataan myös Suomessa. Taudilta voi suojautua keräämällä riistaeläinten teurasjätteet niin, että koirat eivät pääse syömään niitä ja työskentelemällä hygieenisesti ruhoja käsiteltäessä.

Vaarallisempi ekinokokki on myyräekinokokki eli Echinococcus multilocularis. Myyräekinokokkia ei esiinny tällä hetkellä Suomessa, mutta tautia tavataan muualla euroopassa laajasti, lähimaista Latviassa ja Ruotsissa. Myös myyräekinokokki voi tarttua ihmiseen loista kantavan koiran tai suden ulosteesta tai ulosteilla saastuneen veden tai elintarvikkeiden välityksellä. Myös myyräekinokokin itämisaika ihmisessä on pitkä, 5−15 vuotta. Myyräekinokokki aiheuttaa ihmisessä elimiin monilokeroisia rakkuloita, joita kehittyy tavallisimmin maksaan. Ajan myötä maksakudos tuhoutuu ja ihminen saa maksasairauden oireita. Rakkulan repeäminen voi pahimmillaan johtaa kuolemaan.

Myyräekinokokin Suomeen leviämisen ehkäisemiseksi ulkomailta Suomeen tuotavat koirat tulee lääkitä heisimatoihin tehoavalla lääkkeellä (esimerkiksi pratsikvantelia sisältävällä loislääkkeellä). Tuontisäädösten mukaan lääkityksen voi ottaa lähtömaassa 1−5 vuorokautta ennen Suomeen tuontia. Matkustavien koirien kanssa voidaan käyttää niin sanottua 28 vuorokauden sääntöä. Tällöin lääkitys otetaan Suomessa kaksi kertaa ennen matkalle lähtöä ja kerran Suomeen palaamisen jälkeen. Kunkin lääkityskerran välissä saa olla korkeintaan 28 vuorokautta. Molemmilla tavoilla toteutettuna lääkitykset annetaan eläinlääkärin vastaanotolla ja eläinlääkäri tekee lääkityksistä merkinnät lemmikkieläinpassiin. 28 vuorokauden sääntöä käytettäessä tulee muistaa, että lääkitys ei toimi ennaltaehkäisevästi eli ennen tartuntaa annetuilla lääkityksillä ei voida estää tautia. Loisen aikuistuminen koirassa kestää 26−28 päivää ja lääkitys tehoaa vasta aikuiseen loiseen. Näin ollen matkan jälkeen annettava lääkitys on taudin vastustamisen kannalta kaikkein tärkein ja lääke kannattaa antaa 28 vuorokautta Suomeen paluun jälkeen. Koiran ulosteet tulee kerätä lääkityksen antamisen jälkeen, jotta mahdolliset heisimadot eivät jää ympäristöön tartuntalähteiksi. Oleskeltaessa maissa, joissa myyräekinokokkia esiintyy, suositellaan heisimatolääkitystä kerran kuukaudessa.

Ehrlichioosi 
Ehrlichia canis on sairaus, joka välittyy Rhipicephalus sanguineus -punkin eli ruskean koirapunkin välityksellä koiraan. Ehrlichia canis on solun sisällä elävä bakteeri, joka infektoi elimistön monosyyttejä valkosoluja. Yleisimpinä oireina esiintyy kuumetta, syömättömyyttä, lihaskipuja, verenvuotoja ja imusolmukkeiden suurentumista. Harvinaisempina oireina voidaan havaita silmäoireita ja neurologisia oireita. Sairaus voi muuttua krooniseksi ja oireilla aika-ajoin.

Ehrlichioosi voidaan todeta mikroskoopilla verisivelystä. Lisäksi voidaan tutkia veren vasta-aineita ja tehdä PCR-tutkimus. Ehrlichioosia voidaan hoitaa antibiooteilla.

Euroopassa ehrlichioosia on raportoitu Espanjassa, Portugalissa, Ranskassa, Korsikalla, Italiassa, Sardiniassa, Kreikassa ja Bulgariassa.

Ehrlichioosilta voidaan suojautua käyttämällä punkkikarkoitteita.

Hepatozoonoosi 
Hepatozoon canis sekä Hepazoon americanu -alkueläimet voivat tarttua koiraan Rhipicephalus sanguineus – punkin välityksellä. Ensimmäistä esiintyy Kreikassa, Italiassa, Ranskassa, Espanjassa, Portugalissa, Kroatiassa, Kosovossa, Albaniassa, Turkissa ja Bulgariassa. Jälkimmäistä esiintyy vain Pohjois-Amerikassa.

Tauti ei tartu ruskean koiranpunkin puremasta vaan koiran nielaistessa punkin. Oireet ovat yleensä lieviä, oireina voi olla kuumetta, laihtumista ja ruokahaluttomuutta. Tartunta voidaan todeta verinäytteestä PCRmenetelmällä. Hoitona voidaan käyttää muun muassa antibiootteja.

Tautia voidaan ennaltaehkäistä punkkikarkoitteilla. Riski ihmisten tartuntaan on hyvin pieni, tauti ei tartu koirasta ihmiseen.

Leishmanioosi 
Leishmania-alkueläin tarttuu koiraan hietasääsken välityksellä. Lisäksi leishmaniaasi voi tarttua emästä pentuihin istukan välityksellä ja suorassa verikontaktissa koirasta toiseen. Leishmanioosi voi tarttua myös koirasta ihmiseen suorassa verikontaktissa tai jos hietasääski imee verta ensin koirasta ja sen jälkeen ihmisestä.

Loinen siirtyy hyttysen pureman yhteydessä koiran tai ihmisen ihon alle. Tämän jälkeen se joutuu elimistön immuunipuolustuksen toiminnan seurauksena makrofagi-soluihin, joissa se lisääntyy jakautumalla. Loinen aiheuttaa yleisinfektion, joka voi oireilla heikkoutena, iho-oireina, imusolmukkeiden suurentumisena, munuaisten vajaatoimintana ja vakavissa tapauksissa tartunta voi johtaa kuolemaan. Oireet voivat olla hyvin moninaisia. Sairauden inkubaatioaika on pitkä, 3 kuukaudesta 7 vuoteen. Koira voi aluksi olla oireeton kantaja.

Leishmanioosi voidaan todeta vasta-ainetestillä tai PCR-menetelmällä tunnistamalla loinen veri- tai kudosnäytteestä.

Sairautta ei voida parantaa, mutta lääkehoidolla pyritään saamaan sairaus oireettomaksi. Sairaus puhkeaa kuitenkin usein myöhemmin uudelleen. Myös oireettomana aikana koira voi tartuttaa sairautta eteenpäin. Sairaus vaatii jatkuvaa, elinikäistä hoitoa.

Leishmaniaasia esiintyy Euroopassa Välimeren maissa. Hietasääskiä ei Suomessa esiinny, mutta on epäilty, että myös suomalaisen hyttysen olisi mahdollista levittää tautia. Tartunta koirasta koiraan tai koirasta ihmiseen on kuitenkin mahdollinen myös Suomessa suoran verikontaktin kautta sekä istukan välityksellä emästä pentuihin.

Tuotaessa koiria suomeen leishmania-alueilta, suositellaan koirien testaamista leishmanioosin varalta. Koska sairauden inkubaatioaika on pitkä, suositellaan testausta 2−4 kuukauden välein. Testituloksen perusteella terveet koirat kannattaa testata myös myöhemmin Suomeen tulon jälkeen, sillä tauti voi puhjeta myöhemmässä vaiheessa. Myös oireettomat koirat voivat levittää sairautta.

Leihsmanioosilta voidaan suojautua käyttämällä hyöteiskarkotteita. Leishmania-alueilla koirien ulkoiluttamista hämäränaikaan tulee välttää. Etelä-Euroopassa on käytössä rokotteita leishmanioosia vastaan, Suomessa näitä rokotteita ei ole saatavilla.

Leptospiroosi 
Leptospiroosi on Leptospira-suvun bakteerin aiheuttama kuumetauti. Tautia voi esiintyä kaikilla nisäkäslajeilla ja se voi tarttua myös ihmiseen aiheuttaen influenssaa muistuttavan kuumetaudin.

Leptospiroosi tarttuu hyvin helposti ja tunkeutuu elimistöön limakalvojen kautta. Tartunta saadaan tavallisimmin suun tai hengitysilman kautta, infektoituneen eläimen virtsa levittää tautia tehokkaimmin. Tartunnan voi saada myös esimerkiksi sairaan eläimen virtsalla likaantuneesta vedestä. Leptrospiroosi voi tarttua myös puremahaavan kautta.

Koirilla leptospiroosi aiheuttaa tavallisimmin munuais- ja maksatulehduksia. Sairastuneet eläimet voivat pysyä taudin kantajina ja erittäjinä lopun elämäänsä, vaikka tauti ei enää oireilisi. Leptospiroosi voidaan todeta verinäytteestä vasta-ainetutkimuksella.

Leptospiroosia esiintyy maailmanlaajuisesti, yleisemmin lämpimillä ja kosteilla alueilla. Leptospiroosia esiintyy myös koko Euroopassa pohjoismaita lukuunottamatta. Myöskään Suomessa koirissa ei ole todettu leptospiroosia.

Koirat voidaan rokottaa leptospiroosia vastaan. Rokotusta suositellaan matkusteleville koirille, kun kohdemaassa esiintyy leptospiroosia. Rokote annetaan kaksi kertaa kuukauden välein ja tämän jälkeen kerran vuodessa. Rokote suojaa kliiniseltä taudilta, mutta ei estä bakteerin tarttumista, kantajuuden kehittymistä ja taudin levittämistä.

Parvovirusripuli 
Parvovirusripuli on parvovirus-2 aiheuttama tarttuva tauti. Taudin oireet vaihtelevat lievästä vakavaan. Lievässä muodossa voi olla lievää ripulia ja ruokahalun heikentymistä. Vakavassa infektiossa esiintyy kuumetta, veriripulia, oksentelua, yleiskunnon heikkenemistä ja kuivumista. Kuivumisen myötä voi ilmetä keskushermosto-oireita.

Parvovirus voidaan todeta koiran ulosteesta. Tautiin ei ole olemassa parantavaa hoitoa vaan hoito perustuu tukihoitoon.

Parvovirusripuli tarttuu yleensä virusta sisältävän ulosteen välityksellä. Alttiimpia ovat rokottamattomat 6 viikon – 6 kuukauden ikäisillä pennuilla, joilla emän vasta-aineet alkavat heiketä. Virus on kestävä ja voi säilyä ympäristössä pitkään. Tartunnan saanut eläin erittää virusta yleensä 1−2 viikkoa. Parvovirusta esiintyy myös Suomessa säännöllisesti, maailmalla sairaus on yleinen. Sairautta tavataan enemmän epähygienisissä olosuhteissa. Rokote suojaa yksilöä taudilta melko hyvin, mutta virusta vastaan ei muodostu niin sanottua laumaimmuniteettia. Näin ollen pieniä pentuja tulee suojata tartunnalta. Tartunta liittyy usein yksilön puutteelliseen rokotesuojaan.

Suomessa rokottamista parvovirusta vastaan suositellaan 12 ja 16 viikon iässä, vuoden iässä ja sen jälkeen kolmen vuoden välein. Pennut voidaan rokottaa tarvittaessa jo kertaalleen 8 viikon iässä, jos riski tartuntaan on suuri.

Penikkatauti
Penikkatauti on morbilliviruksen aiheuttama tarttuva tauti koirilla ja muilla lihansyöjillä. Tauti ei tartu ihmiseen.

Penikkataudin oireet voivat olla hyvin vaihtelevia. Lievässä taudissa oireina ovat silmä- ja sierainvuoto, kuume, ruokahalun heikkeneminen ja apeus. Vakavassa taudissa yleiskunto heikkenee, eläin voi saada keuhkokuumeen, lisäksi voi esiintyä ripulia. Myöhemmässä vaiheessa voidaan todeta keskushermosto-oireita sekä anturoiden liikasarveistumista.

Penikkatautiin ei ole olemassa parantavaa hoitoa vaan hoito perustuu elimistön omaa puolustusjärjestelmää tukevaan hoitoon. Rokottamattomilla eläimillä kuolleisuus on jopa 80 %.

Penikkatauti leviää eläimestä toiseen usein suorassa kontaktissa sekä syljen ja virtsan välityksellä. Virus voi levitä myös ihmisten ja saastuneiden tavaroiden kautta. Virus säilyy ympäristössä jopa viikkoja, taudin itämisaika on noin 1−2 viikkoa.

Penikkatauti voidaan todeta limakalvonäytteestä PCR-menetelmällä tai verinäytteestä vasta-ainetestillä. Virus voidaan todeta myös ruumiinavauksessa.

Rokottamattomat eläimet ovat alttiita tartunnalle. Rokotettujen narttujen pennut ovat alttiimpia 3−6 kuukauden iässä, kun emältä saadut vasta-aineet alkavat heiketä. Suomessa penikkatauti on harvinainen, penikkatautia on todettu koiralla Suomessa viimeksi vuonna 2015 tuontikoiralla. Vuonna 2012 penikkatautia todettiin minkeillä. Koirilla tautitapaukset liittyvät nykyisellään rokottamattomiin tuontieläimiin tai eläimiin, joilla on häiriöitä elimistön puolustusjärjestelmän toiminnassa. Maailmalla penikkatautia esiintyy laajasti.

Penikkataudilta voidaan suojautua rokotuksilla. Tärkeää on koirapopulaation kattava rokottaminen, jotta laumaimmuniteetti suojaa tartunnoilta. Suomessa koirat suositellaan rokottamaan 12- ja 16 viikon iässä ja vuoden iässä, tämän jälkeen kolmen vuoden välein.

Rabies 
Rabies eli raivotauti tai vesikauhu on viruksen aiheuttama kaikkiin nisäkkäisiin tarttuva keskushermostosairaus. Tartunnan pääasiallisia levittäjiä ovat luonnonvaraiset eläimet, kuten kettu, susi ja mäyrä. Kotieläimistä koira ja kissa voivat levittää tautia. Raivotautia esiintyy myös lepakoissa, mutta lepakkoraivotautia pidetään epidemiologisesti eri tautina.

Tartunta leviää yleisimmin sairastuneen eläimen puremasta. Taudin itämisaika vaihtelee viikoista muutamiin kuukausiin. Virus etenee tartuntakohdasta hermoratoja pitkin keskushermostoon. Keskushermostosta virus leviää kaikkialle elimistöön ja lisääntyy sylkirauhasissa.

Raivotaudin oireisiin voi kuulua niin sanottu hiljainen tai raivoisa muoto, sama eläin voi oireilla vaihtelevasti eri tavoin. Hiljaisessa vaiheessa eläin on lähinnä syrjäänvetäytyvä. Raivoisassa muodossa eläin hyökkäilee, puree, on ärtynyt ja levoton. Raivokas käytös voi olla kohtauksittaista. Raivotauti johtaa aina lopulta kuolemaan.

Raivotautia esiintyy Suomen lähialueista muun muassa Venäjällä sekä Itä-Euroopan maissa. Lisäksi muun muassa Aasian ja Afrikan maissa tautia esiintyy runsaasti.

Rokote suojaa tehokkaasti raivotaudilta. Koirien maahantuonti edellyttää niiden olevan rokotettuja raivotautia vastaan (pois lukien raivotautivapaassa ympäristössä kasvaneet pennut tietyin rajoituksin). Suomessa koirien rokottamista raivotautia vastaan suositellaan 16 viikon iässä, vuoden iässä ja tämän jälkeen kolmen vuoden välein. Ulkomaille matkustettaessa jotkin maat vaativat rokotuksen vuosittain, joten kannattaa aina tarkistaa kohdemaan rokotusmääräykset hyvissä ajoin ennen matkaa.

Riketsioosi 
Riketsioosia aiheuttavat samat aiheuttajat kuin anaplasmaa ja ehrilichioosia sekä näiden lisäksi Riketsia conori -bakteeri. Bakteerit tarttuvat koiraan Richicephalus sanguineus -ruskean koiranpunkin pureman välityksellä. Bakteeri leviää koiran elimistössä verenkierron mukana ja kulkeutuu pienten verisuonten endoteelisoluihin, joissa se jakautuu aiheuttaen endoteelivaurioita ja verisuonitulehdusta. Oireina voi esiintyä kuumetta, apaattisuutta, syömättömyyttä, suurentuneita imusolmukkeita, jäykkää liikkumista sekä verenpurkaumia.

Tauti voidaan todeta verinäytteestä vasta-ainetutkimuksella tai PCR-menetelmällä. Sairautta voidaan hoitaa antibiooteilla.

Sairautta esiintyy Välimeren ja Mustanmeren maissa.

Sairaus voi tarttua myös ihmiseen ruskean koiranpunkin puremasta, mutta ei suoraan koirasta.

Ennaltaehkäisynä käytetään punkkikarkotteita.

Thelazioosi 
Thelazia callipaeda on Etelä-Euroopassa esiintyvä nematodi-mato, joka on hedelmähyttysen Phortica variegata välittämä. Mato päätyy koiraan hedelmähyttysen piston kautta. Madot päätyvät koirassa koiran silmään. Tauti voi tarttua myös ihmiseen, mutta ei koirasta.

Thelazioosia on raportoitu esiintyvän Etelä-Euroopassa Portugalin, Espanjan, Ranska, Sveitsin ja Saksan alueella.

Osa koirista voi olla oireettomia, mutta yleisesti esiintyy silmäoireita ja mato voi olla nähtävissä koiran silmässä. Hoitona madot poistetaan silmästä. Lisäksi käytetään loislääkkeitä.

Levinneisyysalueella matkustettaessa suositellaan kuukausittaista lääkitystä makrosyklisellä laktonilla (esimerkiksi milbemysiini).

Yhteenveto
Kun suunnittelet matkaa koiran kanssa, kannattaa kohdemaan tautitilanne, tuonti- ja vientimääräykset sekä tarvittavat rokotukset ja lääkitykset selvittää hyvissä ajoin. Tietoa saat omalta eläinlääkäriltäsi, Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta sekä kohdemaan viranomaisilta. Useimpia sairauksia on huomattavasti helpompaa ennaltaehkäistä kuin hoitaa.

Kun suunnittelet koiran hankintaa ulkomailta, tulee kohdemaan tautitilanne ja mahdolliset tautiriskit selvittää. Suomeen tuotava koira kannattaa aina terveystarkastaa paikallisella eläinlääkärillä ennen Suomeen tuontia ja tarvittaessa tehdä tarkempia tutkimuksia, jos koiralla havaitaan sairauteen viittaavia oireita. Lisäksi koiralta kannattaa testata taudit, joiden tartuntariski on alueella suuri. Sairasta koiraa ei saa kuljettaa ja sairaudet ja niiden vaatima hoito kannattaa pyrkiä selvittämään jo lähtömaassa. Niin sanottuja rescuekoiria Suomeen tuotaessa kannattaa koira hankkia luotettavan järjestön kautta. Vastuullisesti toimiva järjestö tutkii koirat lähtömaassa, testaa ne tavallisimpien sairauksien varalta sekä tuo koirat Suomeen laillisesti tuontimääräyksiä noudattaen asianmukaisten paperien kanssa. Koiraa hankkiessa tulee myös miettiä, millaisiin hoitoihin on itse valmis niin taloudellisesti kuin eettisesti ja fyysisesti, jos koiralla todetaan jokin tarttuva sairaus vasta Suomeen tulon jälkeen.

Johanna Reilin
eläinlääkäri
http://www.elainystavasilaakari.fi

Lähteet
Louhelainen M., Spillman T. Tapausselostus: Babesia canis -tartunta koiralla. Suomen eläinlääkärilehti. 2009, 115, 3.
Koponen J. Matkustavan koiran terveysvaarat Euroopassa. Lisensiaatin tutkielma. 2014.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Bruselloosi eli luomistauti. https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/bruselloosi-eli-luomistauti/. Päivitetty 16.11.2016. Haettu 29.1.2017.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Koiran Bruselloosi. https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-jaelaintaudit/elaintaudit/lemmikkielaimet/koirat/brucella-canis/. Päivitetty 16.11.2016. Haettu 29.1.2017.
Eläinlääkintä- ja Elintarviketurvallisuuslaitos. Riskinarviointi Echinococcus multiloculariksen leviämisestä Suomeen ja Suomessa. Helsinki 2001.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Ekinokokit. https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/ekinokokit/. Päivitetty 29.9.2016. Haettu 29.1.2017.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Leptospiroosi. https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/leptospiroosi/. Päivitetty 21.12.2016. Haettu 29.1.2017.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Usein kysyttä leptospiroosista. https://www.evira.fi/elaimet/elaintenterveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/leptospiroosi/usein-kysyttya-leptospiroosista/. Päivitetty 22.4.2016. Haettu 29.1.2017.
Koira-Kissaklinikka. Koira mukaan matkalle – mitä pitää muistaa? http://www.koirakissaklinikka.fi/Koiraartikkelit/koira-mukaan-matkalle-mita-pitaa-muistaa.html. Haettu 29.1.2017.
MSD Animal Health Oy. Penikkatauti. www.penikkatauti.fi. Haettu 29.1.2017.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Penikkatauti. https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/penikkatauti/. Päivitetty 17.5.2016. Haettu 29.1.2017.
Creevy K. Overview of canine distemper. http://www.merckvetmanual.com/generalized-conditions/caninedistemper/overview-of-canine-distemper. Haettu 29.1.2017.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Parvovirusripuli. https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/lemmikkielaimet/koirat/parvovirusripuli/. Päivitetty 21.4.2016. Haettu 29.1.2017.
Sympaatti Oy. Koiran rokotus. https://www.koiranrokotus.fi/. Haettu 29.1.2017.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Rabies eli eläimen raivotauti. https://www.evira.fi/elaimet/elaintenterveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/raivotauti-eli-rabies/. Päivitetty 16.11.2016. Haettu 29.1.2017.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Rabies lähialueillamme. https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveysja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/raivotauti-eli-rabies/tautitilanne-lahialueillamme/. Päivitetty 11.4.2016. Haettu 29.1.2016.
World Organisation for Animal Health. Rabies still kills. http://www.oie.int/en/animal-health-in-theworld/rabies-portal/. 2017. Haettu 29.1.2017.
World Health Organization. Rabies. http://www.who.int/rabies/en/. 2017. Haettu 29.1.2017.