Vielä virtaa..

Eläinystävän ikääntyessä muuttuvat eläinlääkärikäynnit useiden omistajien mielestä pelottaviksi. Milloin tulee ikäviä uutisia? Milloin on pakko tehdä lopullisia päätöksiä? Milloin ei enää ole mielekästä hoitaa?
Helpottavana viestinä omistajille sanon: Niin kauan kun silmäkulmassa pysyy pilke ja elämänlaatu on hyvä, on hoito mielekästä, mutta kiusata ei saa. Tähän suurin osa ihmisistä pystyy yhtymään. Mummo- ja pappaikäisen ystävän kanssa tavoitteet ja menettelytavat ovat hiukan erilaiset kuin nuoremmilla: jokaista pattia ei tarvitse saada pois, kipulääkityksen pitkäaikaishaittoja ei tarvitse miettiä, toimenpiteiden suhteen hyöty-haitta-arviot verrataan tarkasti myös todennäköisesti edessä olevaan hyvälaatuiseen elämään.
Tässä blogissa tulen kertomaan tarinoita vanhuksista ; tarinoita, joissa pienellä avulla on saatu yhteistä aikaa. Toivon tämän olevan apuna ratkaisuissa, joihin eläimen omistaja joutuu ja toisaalta hälventävän lääkäriin lähtemisen pelkoa.

Virosta kotoisin oleva ystäväni ja kollegani sanoi kauniisti, että vanhuus tulee ja ottaa laukut mukaansa. Sanonta tarkoittaa, että pala palalta fyysinen terveys rapistuu. Näinhän se on, kukaan ei säily nuorena ja vahvana aina. Paljon on kuitenkin useimmiten tehtävissä, että elämä jatkuu hyvälaatuisena ja kivuttomana vielä pitkään ensimmäisten laukkujen viennin jälkeen.

Kuva: Manteli Harttunen
Teksti: ELL Juliska Haapanen-Kallio
www.elainystavasilaakari.fi