Koiran pitkän iän salaisuus, osa 1, ROTU


Jalostuksen tavoiteohjelma (JTO) on kymmenvuotissuunnitelma, jonka rotuyhdistys tai rotua harrastava yhdistys tekee ja Kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta tarkastaa ja hyväksyy. Tavoiteohjelmassa pohditaan, mitä on saatu aikaan, mitä pitäisi saada säilytettyä ja mitä pitäisi parantaa. Tavoiteohjelma on perustana PEVISAlle eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmalle. Olen beauceronien jalostustoimikunnassa ja valmistelemme seuraavaa JTO:ta. JTO:n tekemisen takia olen taas lueskellut muiden tilastojen ohessa kuolinsyytilastoja KoiraNetin jalostustietokannasta ja miettinyt, että jokaisen koiran pitäisi saavuttaa ainakin 10 vuoden ikä.
Yksi merkittävimmistä odotettavissa olevaan elinikään vaikuttavista asioista on rotu. Koiraa miettiessä kannattaa katsoa kuolinsyytilastoa (www.kennelliitto.fi-> jalostustietojärjestelmä, sitten valitse rotu ja sivun oikeasta laidasta Tilastot-kohdasta terveystilastot ja sitten pudotusvalikosta kuolinsyytilasto). Kuolinsyytilastosta selviää aika hyvin, mihin koirat kuolevat ja minkä ikäisinä. Kuolinsyytilastoa tietysti vääristää, koska kaikkia kuolleita ei ilmoiteta. Omistajien mielestä liian nuorena kuolleet ilmoitetaan varmimmin, joten todennäköisesti rotujen keskimääräinen ikä olisi muutaman kuukauden korkeampi, jos myös kaikki omistajien mielestä hyvän iän saavuttaneet ilmoitettaisiin. Tilanne on siis eri kuin muita terveystietoja tulkittaessa, esim. lonkkien suhteen rodun keskiarvo on todennäköisesti jonkin verran kuvaustuloksien mukaista tilannetta huonompi, sillä jos tiedetään, että lonkat ovat huonot, jätetään viralliset tutkimukset usein väliin. 
Beauceroneilla (FCI ryhmä 1) keskimääräinen elinikä on 8 v 11 kk, saman kokoluokan koirista berninpaimenkoirilla (FCI2) 7 v 2 kk , airedalenterrierillä (FCI3) 9 v 11 kk, karjalankarhukoiralla (FCI5) 7 v 3 kk, suomenajokoiralla (FCI6) 7 v 10 kk, karkeakarvaisella saksanseisojalla (FCI7) 8 v 6 kk, labradorinnoutajalla (FCI8) 9 v 9 kk, isovillakoiralla (FCI9) 10 v 4 kk ja venäjänvinttikoiralla (FCI10) 8 v 7 kk. Esimerkkirodut valitsin eri FCI-ryhmistä lähinnä sen perusteella, että ko. rotua on viimeaikoina rekisteröity suunnilleen saman verran tai enemmän kuin beauceroneja ja rodun kokoluokka on suunnilleen sama. FCI-ryhmien sisällä on vaihtelua keskimääräisessä eliniässä yhtälailla, joten esimerkit koskevat siis vain ko. rotuja. 
Mihin koirat kuolevat keskimäärin, vaihtelee roduittain ja myös käyttötarkoituksen mukaan. Ajokoirilla ja muilla metsästyskoirilla ovat tapaturmat hyvin merkittävä keski-ikää alentava tekijä, tapaturmaisesti kuolleet, useimmiten autonalle juosseet tai suden suuhun joutuneet koirat kun ovat keskimäärin parhaassa iässään, suunnilleen viisivuotiaita. Eri rotujen tyypillinen kasvainikä myös vaihtelee, berneillä n. kolmasosa kuolleeksi ilmoitetuista on kuollut syöpään keskimäärin 7 v 6 kk:n iässä, beauceronilla ja airedalella syövän takia lopetettujen osuus on huomattavasti pienempi ja keskimääräinen kasvaimen takia päättynyt elämä n. 10 vuotta. Beauceroneilla ja karjalankarhukoirilla n. 5 % on lopetettu käytös- tai luonneongelmien takia keskimäärin 4 v 1 kk:n iässä, berneillä luonneongelmien takia on lopetettu alle 1,5% ja keskimäärin 5 v 7 kk:n iässä, labbiksilla alle 1%. Muita melko nuorella iällä eutanasiaan johtaneita tekijöitä ovat olleet erilaiset luustosairaudet (beauceron 16%, berninpaimenkoira 11%, ), ihosairaudet (ajokoira 2%, labbis 1%, karjalankarhukoira 1%) ja sydänsairaudet (venäjänvinttikoira 8%, ajokoira 3%, labbis 2%, saksanseisoja 2%, berni 1%). Venäjän vinttikoirilla oli merkittävä kuolemaan johtanut syy oli myös mahalaukun kiertymä, 4%. Riski kuolla tai tulla lopetetuksi ilman diagnoosia keskimääräistä elinikää aiemmin on suomenajokoiralla suuri, 16%. Saksanseisojilla ilman diagnoosia kuolee tai lopetetaan 12%, mutta vasta keskimääräisen eliniän täyttymisen jälkeen. Tähän vaikuttaa todennäköisesti ajokoirilla niiden käyttötarkoitus, jos ei ajo suju tarvitaan uusi koira ja vanhalle ei ole tilaa ja aikaa. Seisojat sen sijaan työskentelevät usein pidempään ja niillä on suurempi merkitys myös lemmikkeinä.
Rodun sisällä voidaan tehdä paljon töitä jonkin elämää pidentävän ja elämän laatua parantavan asian suhteen.  Esimerkiksi beauceroneilla on lonkkaterveyttä saatu viimeisen kymmenen vuoden aikana parannettua niin paljon, että seuraavan kymmenvuotisjakson suhteen luustosairauksien takia lopetettujen määrä tulee vähenemään. Tämä vaatii aina useiden/ kaikkien tai lähes kaikkien kasvattajien yhteen hiileen puhaltamista, yksittäinen kasvattaja ei saa koko rodun indeksejä parantumaan. Kaikki valinnat kuitenkin lähtevät yksittäisestä kasvattajasta, hyväksyykö ja noudattaako hän yhteisiä tavoitteita ja mitkä ovat hänen tavoitteensa ja toiveensa muissa asioissa. 
Kasvattajan tekemistä valinnoista jatkan pohdintaa myöhemmin.

Juliska Haapanen-Kallio
eläinlääkäri
www.elainystavasilaakari.fi